Hamlet. Уильям Шекспир

allaan pauhaavan sen kuulee.

HAMLET

      Hän viittaa yhä: – mene, minä seuraan.

MARCELLO

      Te ette mennä saa.

HAMLET

                         Pois kätenne!

HORATIO

      Mut älkää menkö.

HAMLET

                       Kohtaloni kutsuu,

      Ja ruumiin suoni pieninkin käy vahvaks

      Kuin Numidian jalopeuran jänne. —

(Haamu viittaa.)

      Hän yhä viittaa. – Päästäkää mua, herrat. —

(Irrottaa itsensä heistä.)

      Jumal' auta, haamuksi sen teen, jok' estää

      Mua nyt; – pois! sanon. – Mene, minä seuraan.

(Haamu ja Hamlet menevät.)HORATIO

      Tuo mielen haave hänet hulluks saattaa.

MARCELLO

      Jäljessä! Totella hänt' emme saa.

HORATIO

      Niin, seuratkaamme. – Miten päättyy tämä?

MARCELLO

      Jotakin Tanskan valtioss' on mätää.

HORATIO

      Sit' ohjatkohon Luoja!

MARCELLO

                             Seuratkaamme!

(Menevät.)

      Viides kohtaus.

          Syrjäinen paikka terassilla.

(Haamu ja Hamlet tulevat.)HAMLET

      Mua minne viet sä? Kauemmaks en seuraa.

HAAMU

      Mua kuule.

HAMLET

                 Kuulen.

HAAMU

                         Kohta koittaa hetki,

      Taas jolloin kuumaan tulikivi-liekkiin

      Palata täytyy mun.

HAMLET

                         Sua, henki parka!

HAAMU

      Mua älä sääli; hartaasti vaan kuule,

      Mit' ilmoitan.

HAMLET

                     Mun tulee kuulla; puhu.

HAAMU

      Ja kostaa myös, kun kuullut olet.

HAMLET

                                        Mitä?

HAAMU

      Min' olen isäs henki,

      Tuomittu ajaks öisin kulkemaan,

      Ja päivät paastoomahan valkeassa,

      Siks kunnes elämäni inhat synnit

      Tulessa puhdistuvat. Jos ois lupa

      Ilm' antaa vankeuteni salaisuudet,

      Tarinan kertoisin, min lientein sana

      Veis sulta mielen, veren nuoren hyytäis,

      Kuin tähdet radaltansa silmät syöksis,

      Hajoittais sykkyräiset suortuvat

      Ja joka hiuskarvan pystyyn nostais

      Kuin hurjan piikkisian harjakset.

      Mut ijäisyyden töit' ei eläväiset

      Saa korvat tietää. – Kuule, Hamlet, kuule,

      Jos armast' isääs rakastit sä koskaan, —

HAMLET

      Oi, Herra taivaan!

HAAMU

      Murhansa julma, luonnoton sa kosta.

HAMLET

      Murhansa?

HAAMU

      Murhansa, jok' on itsestään jo julmaa,

      Mut tämä luonnottomin, kauhein, julmin.

HAMLET

      Se kerro siis, jott' yhtä kerkein siivin,

      Kuin hartaus ja rakkauden aatos,

      Ma kostoon syöstä saan.

HAAMU

                              Sa suostut, huomaan.

      Hitaampi rasvaist' yrttiä sä oisit,

      Mi Lethen rannoill' itsehensä lahoo,

      Jos täst' ei mieles kiihtyis. Kuule, Hamlet,

      Käy huhu, että maatessani käärme

      Mua pisti puistossa; näin koko Tanskaa

      Tuon valheellisen tiedon kautta häijyst'

      On petetty; mut, jalo nuorukainen,

      Se käärme, joka hengelt' isäs pisti,

      Nyt kantaa kruunua.

HAMLET

                          Oi, aavistusta!

      Mun setäni.

HAAMU

                  Se sukurutsa, haurelias peto,

      Älynsä tenholla ja konnan-taidollaan,

(Kirottu äly tuo ja taito, joilla

      Noin voimaa vietellä!) sai puolisoni —

      Tuon tekopuhtaan – riettaan himon helmaan.

      Oi, Hamlet, mikä lankeemus ja petos!

      Mua kohtaan, jonka rakkaus niin puhdas,

      Ett' aina vihkivalan kanssa kulki

      Se käsityksin; ja noin aleta

      Tuon hylyn pariin, joka lahjoiltansa

      Mun suhteeni on vaivainen!

      Mut niinkuin siveys ei koskaan horju,

      Vaikk' irstaus sitä kiehtois taivaan-kaunein,

      Samaten himo, helmoiss' enkelinkin,

      Vuoteeseen taivahaiseen kyllästyy,

      Ja vainun saapi haaskasta.

      Mut, vait! On niinkuin tuntuis aamun henki.

      Siis lyhyeen: kun puistoss' iltapuolla

      Ma tavan mukaan nukuin, hiipi setäs

      Mun turvattoman päälle, pullossa

      Kirotun villikaalin mehua,

      Ja valoi korvieni soliin tuota

      Pitali-nestettä, joll' ihmisvereen

      Niin vihollinen vaikutus on, että

      Se, nopeaan kuin elohopea,

      Kaikk' ihmisruumiin aukot, solat kiertää,

      Ja äkkiä, kuin hapan aine maidon,

      Verenkin kirkkahan ja terveen hyytää

      Ja kokoon juoksuttaa. Niin kävi mun;

      Äkisti ruohtui, niinkuin Latsaruksen,

      Pahoille,