Hamlet. Уильям Шекспир

aivan:

      Näin päättää hän: – "sen verran tunnen; hänet

      Ma eilen näin, tai jolloinkulloin toiste;

      Sen ja sen kanssa; ja, kuin sanoitten,

      Löi milloin korttia hän, milloin juopui,

      Ja milloin tappeli hän pallisilla."

      Tai näinkin: "milloin kulki huonoon paikkaan",

      – Se on, näet, porttolaan, –  tai jotain muuta. —

      Ja katsos nyt:

      Totuuden touta näin käy valheen syöttiin;

      Ja näin me viisaat älyniekat voimme

      Salaisten juonten sekä mutkain kautta

      Ja kiertoteisin tulla itse tielle.

      Tään opin, neuvon mukaan poikaani

      Nyt tiedustele. Käsitäthän, mitä?

REINHOLD

      Käsitän.

POLONIUS

                Herra kanssas! Hyvästi!

REINHOLD

      Mut, hyvä herra —

POLONIUS

                       Hänen halujansa

      Omistas arvaa.

REINHOLD

                      Kyllä.

POLONIUS

                             Katso, että

      Hän soitantoaan harjoittaapi.

REINHOLD

                                    Kyllä.

POLONIUS

      Hyvästi!

(Reinhold menee.)(Ophelia tulee.)

      No, Ophelia? mitä nyt?

OPHELIA

      Voi isäni, ma säikähdin niin kovin.

POLONIUS

      No mistä, Herran nimessä?

OPHELIA

      Kun huoneessani ompelin, niin astui

      Eteeni Hamlet, jakku aivan auki,

      Hatutta päin ja sukat likaisina

      Ja sitehittä nilkoiss' asti roikkuin,

      Kuin vaate kalvas, kalisevin polvin,

      Ja katsanto niin kurjan surkea,

      Kuin ois hän helvetistä maalle syösty

      Kauheita kertomahan.

POLONIUS

                           Hourupäissään

      Kai rakkaudesta?

OPHELIA

                       En tiedä, isä,

      Mut pahoin pelkään.

POLONIUS

                          Mitä sanoi hän?

OPHELIA

      Hän tarttui kouristaen ranteeseni,

      Siit' astui taappäin käsivarren matkan,

      Ja, toinen käsi silmäin yli näin,

      Hän kasvojani tarkkaan katsoi, niinkuin

      Niit' olis piirtää aikonut. Näin seisoi

      Hän kauan. Vihdoin, kättäni hän puisti

      Ja nyökyttäin näin kolme kertaa päätään,

      Niin haikeasti huokasi ja syvään,

      Kuin olis ruumis rusentunut aivan

      Ja henki lähtenyt. Mun sitten päästi,

      Ja, pää yl' olan taappäin kääntyneenä,

      Tien näkemättään löytävän hän näytti:

      Ovelien silmäins' avutta hän astui

      Ja loi ne minuun, kunnes katosi.

POLONIUS

      Käy, seuraa mua; kuningasta etsin.

      Tää oikein rakkauden hourett' on,

      Jok' omaan vimmapäisyyteensä sortuu,

      Ja hurjiin töihin tahdon vie niin hyvin

      Kuin moni muukin himo taivaan alta,

      Mi luontoamme vaivaa. Häntä säälin. —

      Ehk' olit tyly hälle viime-aikaan?

OPHELIA

      En, isäni; vaan käskystänne kirjeet

      Pois lähetin ja pääsyn hältä kielsin.

POLONIUS

      Hän siit' on hulluks tullut. Kadun, ett'en

      Älynnyt paremmin hänt' urkkia;

      Sen leikinteoks luulin vaan ja aikeeks

      Sua turmella. Tuo hiiden epäluulo!

      Yht' omituista meille vanhuksille

      On liioiteltu, turha luulotus

      Kuin nuorisolle miettimisen puute.

      Nyt kuninkahan luo: tään hälle kerron;

      Enemmän kiusaa tuottais salaaminen

      Kuin vihaa lemmen ilmiantaminen.

      Tule.

(Menevät.)

      Toinen kohtaus.

      Huone linnassa.

(Kuningas, kuningatar, Rosencrantz, Gyldenstern ja seuralaisia tulee.)KUNINGAS

      No terve, Rosencrantz ja Gyldenstern!

      Ei harras halu yksin nähdä teitä,

      Apunne tarvekin se meitä vaatii

      Näin jouduttamaan teitä. Tuttu teille

      Hamletin muutos on; sen siksi sanon

      Kun ennellään ei ole sisänäinen

      Eik' ulkonainen ihminen. Mi lienee,

      Pait isän kuolemata, vienyt hältä

      Näin kaiken itsetuntemuksen, sit' en

      Voi aavistaakaan. Pyydän teitä, herrat,

      Kosk' ootte hänen kanssaan kasvaneet,

      Ja yhdenikäiset ja luonteisetkin,

      Ett' tänne hoviin suvaitsette jäädä

      Vähäksi aikaa, häntä seurassanne

      Huveihin viehtämään, ja urkkimahan

      Sen verran, kuin vaan tilaisuus sen sallii,

      Häll' onko joku tuntematon vaiva,

      Jot' auttaa voisi, jos sen saisi tietää.

KUNINGATAR

      Hän usein teistä puhuu, hyvät herrat:

      Ja, varma olen, kaht' ei ole toista

      Hänelle rakkaampaa. Jos suvaitsette

      Sen ystävyyden työn nyt meille tehdä,

      Ett' ajan jonkun täällä vietätten,

      Apuna edistäen toiveitamme,

      Niin käyntinne niin teille palkitsemme,

      Kuin tulee kiitollisen kuninkaan.

ROSENCRANZ

      Teill', armolliset majesteetit,