Perth'in kaupungin kaunotar. Вальтер Скотт

on typötyhjyyttä ja uhkaylpeyttä, niin että koko Vuorelais-heimo siitä voisi saada tarpeensa", virkkoi Heikki. "Puhuupa hän niin tuttavasti kultakolikoista kuin minä hopea-äyreistä; ja kuitenkin tahtoisin vannoa, että kaikki hänen heimokuntansa aarteet mahtuisivat hänen äitinsä villakintaan peukaloon!"

      "Mahdollista kyllä", nauroi hanskuri, kun sen sukkeluuden kuuli; "hänen äitinsä olikin vahvaraajainen vaimo, varsinkin sormiltaan ja kalvoimiltaan".

      "Ja mitä karjaan tulee", jatkoi Heikki, "niin luulen hänen isänsä ja veljensä jo iloitsevan, kun saavat yhdenkin lampaan kerrassaan varastetuksi".

      "Mitä vähemmin siitä puhumme, sitä parempi", varoitti hanskuri, joka jälleen yksitotiseksi muuttui. "Veljiä hänellä ei ole; mutta hänen isänsä se on mahtava mies – sillä on pitkät kädet, joilla hän lyöpi niin pitkälle kuin ulottuu, ja hänen korvansa myös kuulee kauempaa kuin mitä on hyvä puhua hänestä".

      "Ja kuitenkin hän oli antanut ainoan poikansa oppiin yhden Perth'in kaupungin hanskurin luokse!" ihmetteli Heikki. "Minäpä olisin luullut, että St. Crispinus'en13 'jalo ammatti' – siksihän sitä nimitetään – hänelle olisi ollut paraiten mieltä myöten; ja että jos kun Mac- tai O-herran14 pojasta piti käsityöläinen tulla, ei muusta ammatista voisi olla puhetta kuin siitä, jossa kuninkaitakin on nähty työssä".

      Nämät sanat, vaikka vaan leikillä puhutut, nostivat Simo ukon ammattiylpeyden, joka tunne sen ajan käsityöläisissä oli suuressa vallassa.

      "Sinä olet väärässä, Heikki poikaseni", vastasi hän sangen ykstotisesti "hanskuri on kunniallisempi sitä ammattia; sillä me pidämme huolta käsien verhoomisesta, kun sitä vastaan suutarein ja korduanin-tekijäin työ ainoastaan tarkoittaa jalkoja".

      "Molemmat ovat yhtä tarpeellisia jäseniä ammattilaitoksessa", virkkoi Heikki, jonka isä oli ollut korduanin-tekijä.

      "Olkoon vaikka niin, poikaseni", jatkoi hanskuri; "mutta ei molemmat kuitenkaan ole yhtä kunnialliset. Huomaa toki, että me käsiämme käytämme ystävyyden ja uskollisuuden vahvistuksessa, ei jaloilla ole semmoista oikeutta. Urhokkaat miehet sotivat kädellään – pelkurit turvaavat jalkoihinsa ja pötkivät pakoon. Hanikkaa pidetään korkealla maasta, kenkä rypee mudassa. Mies tervehtii ystäväänsä avatulla kädellä; mutta koiraa tai semmoista, jota hän koiran arvossa pitää, hän potkaisee ojennetulla jalallansa. Peitsen kärkeen pistetty kinnas on sovinnon merkki ja pantti jokapaikassa yli koko maailman, ja maahan viskattu kinnas on ritarillisen taistelun merkki. Mutta vanhaa kenkää ei minun tietääkseni käytetä miksikään merkiksi, paitsi että muutamat vanhat akat viskaavat semmoista jonkun miehen jälkeen, hyvän onnen saamiseksi, enkä minä, totta puhuen, tuon keinon tehokkaisuuteen oikein luota".

      "En", vastasi seppä, jota hänen ystävänsä koreat puheet ammattinsa arvon puolustukseksi suuresti huvittivat, "en minä suinkaan ole se mies, sen takaan, joka tahtoisin halventaa hanskurin konstityötä. Olenhan minä itsekin, huomatkaa se, kinnasten, vaikka rautaisten, tekijä. Mutta, teidän ikivanhan ammattinne arvoa alentamatta, kummeksun minä kuitenkin suuresti, että tämän Conachar'in isä antoi poikansa johonkin oppiin jonkun Alankomaan käsityöläisen luokse. Sillä heidän silmissäänhän me olemme paljon alempana heidän muka komeata säätyänsä, ainoasti tuommoisia halpoja työmies-rehvanoita, jotka emme ansaitse parempaa kohtaloa, kuin olla piestävinä ja ryöstettävänä, niin usein kuin nuot pöksyttömät15 Vuoren herrat arvelevat itselleen soveliaaksi ja vaarattomaksi käydä meidän kimppuumme".

      "Niin kyllä", sanoi hanskuri, "mutta olipa hänellä tärkeät syynsä, niin että – että – " hän pidätti jonkun huulilta jo luiskahtamaisillaan olleen sanan ja jatkoi, – "niin että Conachar'in isä teki niinkuin teki. – No, minä olen rehellisesti pitänyt sanani hänelle, enkä epäile että hänkin on kohteleva minua kunniallisen miehen tavalla. – Mutta Conachar'in äkillinen lähtö on minulle vähän vastuksellinen. Hänellä oli yhtä ja toista tavaraa hoitonsa alla. Pitää lähteä varastoa läpikatsomaan".

      "Saanko auttaa teitä, isä?" kysyi Heikki Seppä, joka tuli petetyksi siitä, kun ukko niin toimessaan oli puhuvinaan.

      "Sinäkö? – et", vastasi Simo jyrkkyydellä, josta Heikki älysi kuinka typerä hänen tarjomuksensa oli ollut.

      Hän punastui aivan kulmaluita myöten älyämättömyydessään, vaikka tässä asiassa rakkauden olisi pitänyt helposti saattaa hänet oikeille jäljille.

      "Sinä, Katri", virkkoi hanskuri lähteissään ulos tuvasta, "saat tässä huvitella Valentini-kumppalias viisi, kuusi minuuttia ja katsoa ettei hän pois lähde ennen kuin joudun takaisin. Vaan sinä, Dorothea, saat tulla kanssani ja panna raajasi liikkeelle minulle avuksi".

      Hän läksi ulos vanhan akan kanssa, ja Heikki Seppä nyt, melkein ensikerta eläissään, oli aivan kahdenkesken Katrin kanssa. Hetkisen aikaa näki neito olevan vähän hämillänsä ja hänen rakastajaansakin rasitti kömpelyttävä kainous. Mutta sitten Heikki, rohkaisten mieltänsä, tempasi taskustaan Simolta ostetut hansikkaat ja pyysi luvan, että hän, jolle aamulla niin suuri suosion-osoitus oli tullut osaksi, saisi maksaa tavallisen sakon nukuksissa-olemisestaan semmoisella hetkellä, jolloin hän olisi suonut olleensa valveella, vaikka koko vuosikauden unen menettämisen hinnalla.

      "Eikä", sanoi Katri, "minä vaan tein mitä Valentinin kunniaksi olin velvollinen tekemään. Siitä ei tule sinulle suinkaan mikään semmoisen sakon maksamisen velvollisuus, kuin sanot, enkä siis sitä voi ottaa sinulta".

      "Nämät hansikkaat", virkkoi Heikki, viekkaasti samassa työntäen tuoliaan likemmäksi Katria, "ovat sinulle rakkaimpien käsien ompelemat, ja katsos – ne ovatkin aivan sinun käsihisi sopivat". Näin puhuen hän otti Katrin käsivarteen väkevällä kädellään, ja levitti hansikkaat tytön käden viereen, näyttääkseen kuinka sopivat ne olivat. "Katsos nyt tätä hoikkaa kalvointa", jatkoi hän, "ja näitä hienoja sormia tässä – ajattele kuka nuot silkki- ja kulta-kirjaukset tuossa on ommellut – ja päätä sitten, pitääkö noiden hansikkaitten ja sen kätösen, ainoan, johon ne sopivat, pysyä erillänsä, siitä syystä yksistään, että hansikas-parat ovat kovaksi onnekseen sattuneet olemaan lyhyen hetkisen minun mustassa ja karkeassa kourassani."

      "Ne ovat minulle terveet tultuaan isäni tekeminä", vastasi Katri, "ja tietysti yhtä paljon myös lahjana ystävältäni", hän pani erinäisen painon siihen sanaan, "joka samassa on minun Valentini-kunmpalini ja pelastajani vaarasta".

      "Salli minun sitten auttaa ne käteesi", virkkoi seppä, työntäen itsensä vieläkin likemmäksi; "ne saattavat ensi-alussa tuntua hiukan ahtailta, ja sinä voit tarvita apua".

      "Semmoisessa avun-annossa sinä olet taitava, hyvä Heikki Seppä", virkkoi tyttö hymyillen, mutta samassa vetäytyen erimmäksi rakastajastaan.

      "Ei suinkaan, totta tosiaan"; sanoi Heikki, pudistaen päätänsä; "minulla on kokemusta teräskintaitten sovittamisessa rautahaarniskaisten ritarein käsihin enemmän kuin kirjahansikkaitten auttamisessa nuoren neiden sormiin°.

      "Sitten en tahdokaan vaivata sinua sen enempää, ja Dorothea saa auttaa minua – vaikkei apua juuri oliskaan tarvis – isäni silmät ja sormet ovat luotettavat ammatissaan – hänen käsistänsä tullut työ on aina mitalleen tarkka".

      "Annas kuitenkin minun nähdä se omin silmin", sanoi taas seppä, "annas minun nähdä, että nämät niin pienet hansikkaat todella sopivat siihen kätöseen, jota varten ovat tehdyt".

      "Joskus toisten, hyvä Heikki", vastasi tyttö, "panen näät hansikkaat käteeni Valentinin kunniaksi sekä sen kumppanin muistoksi, jonka hän minulle ensitulevaksi vuodeksi on suonut. Sydämestäni soisin että voisin yhtä hyvin olla isälleni mieliksi toisissakin, tärkeämmissä seikoissa – vaan tätä nykyä tuon hyvänhajuisen nahan lemu pahentaisi päänkivistystä, joka minua aina aamusta alkain on vaivannut".

      "Päänkivistys? Tyttö kulta!" kertasi rakastaja.

      "Jos sitä tahdot sydämenkivistykseksi

13

Crispinus oli suutarein suojeluspyhä.

14

Skotlannin Vuorelaisten nimet tavallisesti alkavat tavulla Mac ja heidän heimolaistensa Irlantilaisten nimet O: lla.

15

Vuorelaiset eivät pitäneet silloin pöksyjä.