Säkeniä, Kokous runoelmia. Ahlqvist August

rengas kahleistasi

              Nyt katkes', Suomi, taas:

              Selvillä sanoillasi

              Nyt lak' on lukeas,

              Jok' oikean ja väärän

              Eroittaa toisistaan,

              Ja lausuu, minkä määrän

              Vapauttas sallitaan.

              Despootti saattaa sortaa

              Lain vangiks' allensa,

              Lain muurit rikki murtaa,

              Oikeuden tallata;

              Hän Themin alttarilta

              Voi tulen temmata,

              Sen viedä ihmisiltä,

              Yöks' päivän tummentaa.

              Vaan vaikka hän sen heittäis

              Aluenjärvehen,

              Ja vuorillakin peittäis

              Maan paksuun mantereen;

              Niin kipinäinen sielläi

              Kytisi oikeutta,

              Maailmaa ei hän vieläi

              Vois ijäks' orjentaa.

              Ois Deak-Väinämöinen

              Tok' vielä silloinki,

              Jost' aika tumma, öinen

              Tukalaks' tuntuisi:

              Se pyytäisi sen sieltä

              Ja syttäis jällehen,

              Ja kansalaisten tieltä

              Pois loistais vääryyden.

              Sä, Suomalainen, kulje

              Lain tietä aina vaan;

              Sä älä toista polje,

              Äl' itsees poljeta!

              Kuin kansa eksymättä

              Oikeutta noudattaa,

              Ehdotta, estymättä

              Perivi oikeus maan.

      Äitillä on nälkä

(Kevättalvella v. 1868.)

              Ah äiti armahani,

              Sä, surkee Suomenmaa,

              Kuin katson vaivojasi,

              Sydäntän' kouristaa!

              Kyll' usein uhkui ennen

              Ravinto rinnoistas,

              Runsaudell' äitinlemmen

              Sä ruokit lapsias.

              Nyt ompi kasvos kalvas,

              Ja rintas tyhjät on;

              Nyt silmäs, ennen valpas,

              On tumma, tuikkeeton.

              Sun sydäntäsi tuimaa,

              Ja nälkä sull' on nyt;

              Ja päätäsikin huimaa

              Jo tuska yltynyt.

              Oi äiti, tänne pääsi

              Mun paina parmaillen',

              Niin sua viihdyttääni

              Ees laulan itkien!

              Ees laulan, torjuks' Tuonen

              Omalla kielelläs;

              Jos auttais: sydänsuonen'

              Puhkaisin mielellän';

              Johtaisin suuhus johdon

              Sulinta vertani,

              Kuin tietäisin tään rohdon

              Sun saavan terveeksi!

      Eräs nälkätalven kuvia

(1867 vuoden lopulla.)

              Oli kolkko: mä kangasta kuljin

              Lumi singoten silmihin lyö;

              Jop' on päiväki maillensa mennyt,

              Pian jontuvi jouluinen yö. —

              Kuka tuo, joka hoippuvi tuolla

              Maantietä mun eelläni päin?

              Koto kaukana lienevi sillä,

              Joka matkall' on tuiskussa näin!

              Hepo joutuen juoksi sen kiinni.

              Mitä? Vaimo! Ja lapsonen myös!

              "Kuhun kuljet sä, onneton äiti,

              Miss' arvelet vietellä yös?

              Peninkulmalt' on kummankin puolen

              Talotointa, ja ummessa tie;

              Pyry, yö, vilu surmasi suuhun

              Sinut, surkea vaimo, nyt vie!"

              "Hyvin joudanki kuolla ma kurja.

              Koto kuoltuan' mullakin ois!

              Liki hiipasikin Manan siipi,

              Tämän lapsen kun sammutti pois;

              Kipuhuns' olis syönyt se rintaa —

              Mitä vielä, kun läks' veri vaan!

              Se jo pääsi! Nyt hankeen sen hautaan,

              Nukun luo, menen myös Manalaan!"

      Valtiollista

(v. 1865.)

              "Äl' usko Ruotsalaista,

              Sä, suora Suomen mies;

              Hän viekastaa ja pettää,

              Vaikk' ystävyksiä on;

              Hän kielen sulta sorti,

              Ol' sortaa mielenkin;

              Äl' usko Ruotsalaista,

              Sä,