Säkeniä, Kokous runoelmia. Ahlqvist August

silloin saisi Tuoni tulla,

              Kova kuolema kohata,

              Kuin loppuisi laulaminen,

              Väsähtäisi virren virta.

              Ja silloin saisi Tuoni tulla,

              Armas kuolema kohata,

              Kuin näkisin näännyksistä

              Suomenmaani suoriavan,

              Kuin kuulisin Suomen kielen

              Suomen kaiken kansan suusta.

      Tuopa tuopi tuiman tunnon

              Nurmell' on jo nukka päällä,

              Päällä kaunis peittehensä,

              Peittehellä päivän immet,

              Aurinkoisen armahaiset,

              Kukat kaikilla keoilla,

              Lehti täysi jo lehoissa.

              Jopa lammin lämmin laine

              Likistävi rantaansa,

              Iltavirttä veisoavi,

              Kullallensa kuiskuttavi,

              Kunne kulta nukkunevi,

              Kaunis maa makaelevi,

              Kunne itsekin ihana

              Armas aaltonen nukahti,

              Kullan vierehen väsähti.

              Jopa linnut laulelevat,

              Käköset kukahtelevat;

              Mitä linnun laulaminen,

              Mikä käellä kukunta?

              – Toivon tult' on rinta täysi,

              Lemmen liekkiä povensa,

              Toivo kultansa tuloa,

              Armahan alenemista,

              Mieli muiskujen mehua,

              Suloisuutta suuta-saannin.

              Kaikki on riemu, kaikki rakkaus,

              Kaikki kultien kujerrus,

              Kaikki autuas ilonen,

              Taivahan tulen palanta;

              Missä toivo, siinä täyttö,

              Missä laulu, siinä vastaus.

              Tuota kuuntelin ja katsoin,

              Katsoin kurja kaiken yötä,

              Iloni alas aleni,

              Aleni kuin allin mieli

              Uiessa vilua vettä,

              Toivoni tuli tukehtui,

              Sammuivat suloiset suonnat,

              Mieleni matala mustui,

              Syämeni surkastihen,

              Silmästä vetonen vieri,

              Kyynel kulki kasvoilleni.

              Mikä toi sen tuiman tunnon,

              Mikä mustan mielialani?

              Tuopa tuopi tuiman tunnon,

              Tuo ainakin mustan mielen:

              Milloinhan sulavi Suomi,

              Milloin Suomessa syämet,

              Konsahan kevät tulevi,

              Konsa hanget lähtenevi

              Suomen poikien povista,

              Verestä viluisen kansan!

      Uunna vuonna 1853

              Voi, kuinka usmat raskaat, summat

              Nyt kaiken ilman täyttävät!

              Voi, kuink' on taivaan tähdet tummat,

              Ja pilvet päivän peittävät!

              Näin Maa salaisten huoliensa

              Sumuja huokuu yksinään,

              Ja paljoutta vaivojensa

              Välistä ratkee itkemään.

              Juur' tällä lailla ihmisyyden

              Nyt surun sumut peittelee.

              Ken näiden arvannee syvyyden,

              Luvun ja määrän laskenee!

              Pimeyden valt' on joukkoinensa

              Lihan ja muodon ottanut,

              Pahuuden herra istuimensa

              Isosti ilmi nostanut.

              Sen istuimensa alaiseksi

              Hän ihmisyyden kahlitsee,

              Ja jalkojensa astuimeksi

              Valosi, Herra, vangitsee.

              Kuitenkin tiedän tarkoillehen

              Ja toivon turvallisesti:

              Et unhota unohduksehen

              Ikuiseen ihmisyyttäsi.

              Sä muistat kaikki kyyneleemme,

              Kuin koston päivä valkenee,

              Ja juotat ne vihoilliseemme,

              Ken niille nyt myhähtelee.

              Ja muistat, kuinka monta kertaa

              Hän meihin miekan syösnyt on,

              Ja vaikk' ei aina näykään verta,

              Sydän se tyhjäks' juosnut on.

              Kuin liian suuren huolten painon

              Sä päällemme näät karttuvan,

              Ja kuin vihoillistemme vainon

              Näät meitä liioin sortavan;

              Juur' silloin, silloin, Herra, Sulta

              Jo loppuu pitkämielisyys;

              Kovasti