Unelma. Emile Zola

käski noutaa Julianan, ja kun hän tuli ulos, veti hän pirua perässään, joka huusi sanoen: Hyvä rouva Juliana, älkää tehkö minulle enää pahaa! Vaan Juliana veti häntä sillä tavalla koko turun poikki ja heitti hänet viimein saastaiseen kuoppaan.» Taikka sitten hän ommellessaan kertoi Huberteille legendoja, jotka olivat mielenkiintoisempia kuin sadut. Hän oli lukenut ne niin moneen kertaan, että hän osasi ne ulkoa. Hän kertoi tarun seitsemästä unikeosta, jotka lähdettyään vainoa pakoon nukkuivat eräässä luolassa kolmesataa seitsemänkymmentäseitsemän vuotta ja joitten herääminen niin suuresti hämmästytti keisari Teodosiusta; pyhän Klemensin tarinan, joka on täynnä loppumattomia, odottamattomia ja liikuttavia seikkailuja, kun suuret onnettomuudet hajottavat kokonaisen perheen, isän, äidin ja kolme poikaa, ja nämä lopulta tulevat jälleen yhteen mitä kauneimpien ihmeitten kautta. Hän itki liikutuksesta, hän näki niistä unta öisin, hän ei enää elänytkään muualla kuin tässä murheen- ja riemun-kylläisessä ihmemaailmassa, jossa esiintyvät kaikki hyveet, saaden palkakseen kaikki ilot.

      Kun Angélique kävi ensi kerran Herran ehtoollisella, tuntui hänestä kuin olisi hän liikkunut kuin pyhimykset, kahden kyynärän korkeudella maasta. Hän oli alkuaikaisen kirkon nuori kristitty, joka antoi itsensä kokonaan Jumalan käsiin, sillä hän oli oppinut kirjasta, ettei hän voinut tulla pelastetuksi ilman armoa. Hubertit olivat tavallisia yksinkertaisia uskovaisia: he kävivät messussa sunnuntaisin ja rippikirkossa suurina juhlina, tehden sen nöyrien sielujen hiljaisella uskolla, jossakin määrin myös perintätottumuksen ja ostajapiirinsä vaikutuksesta, sillä messupukujen tekijät olivat isästä poikaan harjottaneet säännöllistä Herran ehtoollisella käyntiä. Hubert keskeytti toisinaan ompelukehyksen pingottamisen kuunnellakseen kun Angélique luki pyhimystarujaan, ja tunsi niistä samanlaista väristystä kuin hänkin, ikäänkuin kevyt henkäys näkymättömästä maailmasta olisi leyhyttänyt hänen tukkaansa. Hänessä oli melkoinen määrä tunteellisuutta, hän itki nähdessään Angéliquen valkopukuisena. Tuo päivä oli kuin unta, he palasivat kirkosta ihmeissään ja väsyneenä kumpikin. Hubertinen täytyi torua heitä illalla, sillä hän oli järkevä ja tuomitsi kaikenlaisen liiottelun, hyvissäkin asioissa. Siitä lähtien hänen piti taistella hillitäkseen Angéliquen uskonintoa, erittäinkin sitä anteliaisuuskiihkoa, mikä tämän oli vallannut. Fransiskuksella oli köyhyys rakastettunaan, Julianus Almunantaja kutsui köyhiä herroikseen, Gervasius ja Protesius pesivät heidän jalkansa ja Martinus jakoi heidän kanssaan viittansa. Ja lapsi tahtoi noudattaa Lucian esimerkkiä ja myydä kaikki voidakseen antaa kaikki. Hän oli luopunut ensin omista pikku tavaroistaan, sitten hän alkoi ryöstää taloa. Mutta mitan kukkuraksi tuli vielä se, että hän antoi ansiottomille ja kunnottomille ilman erotusta avoimin käsin. Kun häntä eräänä iltana pari päivää hänen Herran ehtoollisella käymisensä jälkeen nuhdeltiin sen takia, että hän oli heittänyt ikkunasta liinavaatteita jollekin juopolle naiselle, joutui hän entiseen tapaansa hillittömään raivoon, riehuen kamalasti. Sitten hän häpeän musertamana tuli sairaaksi ja makasi vuoteessa kolme päivää.

      Mutta viikot ja kuukaudet vierivät. Kaksi vuotta oli kulunut, Angélique oli neljäntoista vuoden vanha ja alkoi kehittyä naiseksi. Kun hän luki Legendaa, niin hänen korvissaan humisi ja veri tykytti hänen ohimojensa pienissä, sinertävissä suonissa, ja hän tunsi nyt sisarellista hellyyttä sen neitsyitä kohtaan.

      Neitsyys on enkelien sisar, siihen sisältyy kaiken hyvän omistus, sielunvihollisen kukistus, uskon voitto. Se tuottaa armon, se on voittamaton täydellisyys. Pyhähenki tekee Lucian niin painavaksi, ettei tuhat miestä eikä viisi paria härkiä jaksa vetää häntä huonoon paikkaan, johon maaherra on määrännyt hänet vietäväksi. Muuan maaherra, joka yrittää suudella Anastasiaa, tulee sokeaksi. Kidutettaessa ilmenee neitsyitten puhtaus loistavasti. Kun rautapiikit raastavat haavoille heidän valkoisen ihonsa, vuotaa niistä veren asemesta maitoa. Kymmeneenkin kertaan esiintyy kertomus kristitystä neidosta, joka omaisiaan paeten verhoutuu munkin kaapuun, ja kun hänen syytetään tehneen väkivaltaa jollekin seudun nuorelle tytölle, kestää hän panettelut vastustamatta ja saattaa sitten panettelijat riemullisesti häpeään, kun hänen viaton sukupuolensa tulee ilmi. Eugenia viedään täten tuomarin eteen, tuntee tämän omaksi isäkseen, repäisee kaapunsa ja näyttää itsensä. Siveyden säilyttämiseksi on taisteltava lakkaamatta, lihan himo syntyy aina uudestaan. Pyhimysten viisaus saattaakin heidät peljäten karttamaan naisia. Maailma on täynnä pauloja, ja erakot menevät erämaahan, missä ei ole naisia. He kamppailevat hirmuisesti, ruoskivat itseään, heittäytyvät alastomina piikkipensaisiin tai lumikinoksiin. Eräs erakko peittää sormensa vaipallaan, taluttaessaan äitiään kahlauspaikan poikki. Eräs marttyyri, joka ollessaan kiinnisidottuna joutuu huonon naisen kiusattavaksi, puraisee kielensä poikki ja sylkäisee sen naisen silmille. Fransiskus tunnustaa, että hänen suurin vihollisensa on hänen oma ruumiinsa. Bernhard huutaa: varkaita! varkaita! puolustaakseen itseään asuntonsa emäntää vastaan. Kun eräs nainen suutelee paavin kättä, kun tämä antaa hänelle ehtoollisieipää, sivaltaa paavi kätensä poikki ja neitsyt Maria panee sen jälleen paikalleen. Aviopuolisoitten eroamiselle annetaan suuri kunnia. Aleksius, rikas, naimisissa oleva mies, opettaa vaimolleen siveyttä ja lähtee pois hänen luotaan. Naimisiinmeno tapahtuu vain kuolemaa varten. Justiina, jota kidutetaan Kyprianuksen silmäin edessä, kestää tuskat, käännyttää hänet ja menee yhdessä hänen kanssaan kuolemaan. Cecilia, jota enkeli rakastaa, ilmaisee tämän salaisuuden hääiltana puolisolleen Valerianukselle, ja Valerianus ei tahdo häneen kajota, vaan vaatii tulla kastetuksi, saadakseen nähdä enkelin. Hän löysi huoneessansa Cecilian puhumassa enkelin kanssa, ja enkeli piti kädessään kahta ruusukruunua ja antoi niistä toisen Cecilialle ja toisen Valerianukselle ja sanoi: »Säilyttäkää nämä kruunut tahrattomalla sydämellä ja ruumiilla.» Kuolema on rakkautta voimakkaampi, siinä ilmenee olemassaolon halveksiminen. Hilarius rukoilee Jumalaa kutsumaan taivaaseen tyttärensä Apian, jotta tämä ei joutuisi naimisiin; tytär kuolee, ja hänen äitinsä pyytää isää kutsuttamaan samaten pois hänetkin, mikä tapahtuukin. Itse neitsyt Maria riistää naisilta heidän sulhasensa. Eräs ylimys, Unkarin kuninkaan sukulainen, luopuu nuoresta, ihanan kauniista morsiamestaan heti kun Maria ilmestyy kilpailemaan. »Äkkiä ilmestyi Pyhä Neitsyt, sanoen hänelle: Jos minä olen niin kaunis kuin sinä sanot, niin minkätähden hylkäät minut ottaaksesi toisen?» Ja ylimys kihlautuu neitsyt Marialle.

      Kaikkien näitten pyhäin ihmisten joukossa oli Angéliquella mielipyhimyksensä, joitten tarinat tunkivat syvälle hänen sydämeensä ja vaikuttivat häneen ojentavasti. Siten viehätti häntä ylhäissyntyinen, viisas Katariina, joka osottaa omistavansa kaiken maailman tiedon, väitellessään viidensadan oppineen kanssa, jotka keisari Maksimus lähettää hänen vastustajikseen. Hän saattaa heidät hämmentymään ja vaikenemaan. »He hämmästyivät eivätkä taitaneet mitään sanoa, vaan olivat kaikki ääneti. Ja keisari pilkkasi heitä, että he olivat häpeällä antaneet nuoren tytön voittaa itsensä.» Silloin nuo viisisataa menevät hänen eteensä ja ilmottavat kääntyvänsä. »Ja kun tiranni tämän kuuli, niin hän puuskui vihaa ja antoi käskyn, että heidät piti kaikki elävältä poltettaman keskellä kaupunkia.» Angéliquen silmissä Katariina oli juuri sellainen ylivoimaisen viisauden ja kauneuden perikuva, jollaiseksi hän itse olisi tahtonut tulla, voidakseen käännyttää ihmiset ja saadakseen elää vankihuoneessa kyyhkysen ruokkimana, ennenkuin häneltä hakattaisiin pää poikki. Mutta pysyväksi opetukseksi tuli hänelle erittäinkin Elisabet, Unkarin kuninkaan tytär. Aina kun hänen ylpeytensä nousi kapinaan ja kiivas luonteensa pyrki saamaan vallan, ajatteli hän tuota lempeyden ja säveyden esikuvaa, joka jo viisivuotiaana oli Jumalaa pelkääväinen, kieltäytyi leikkimästä ja nukkui paljaalla lattialla kunnioittaakseen Jumalaa, ja sittemmin Turingin maakreivin kuuliaisena ja tylysti kohdeltuna puolisona esiintyi miehensä edessä aina iloisin kasvoin, vaikka öisin vuodatti kyyneliä tulvanaan, ja lopuksi eli maastaan karkotettuna, pidättyväisenä leskenä, jolle köyhyys oli onni. »Hänen vaatetuksensa oli niin halpa, että hän kantoi harmaata vaippaa, joka oli jatkettu toisen värisellä vaatteella. Hänen pukunsa hihat olivat rikki ja paikatut toisella värillä.» Kuningas, hänen isänsä, lähettää jonkun kreivin häntä hakemaan. »Ja kun kreivi näki hänet näin puettuna kehräävän lankaa, niin hän huusi säälistä ja hämmästyksestä ja sanoi: Ei milloinkaan ole kuninkaan tytär kantanut senkaltaista