PÄIVÄNÄ. Hauska totuus. СтаВл Зосимов Премудрословски

Читать онлайн.
Название PÄIVÄNÄ. Hauska totuus
Автор произведения СтаВл Зосимов Премудрословски
Жанр Юмор: прочее
Серия
Издательство Юмор: прочее
Год выпуска 0
isbn 9785005090522



Скачать книгу

tyhjästä ideasta. Dima meni Kukuyevoon maanmiehensä luo, ja Vika järjesti pullon viiniä kuuron Kostyan kanssa, joka oli todellakin ilman korvaa. He leikkasivat hänet Tšetšeniaan eivätkä tappaneet häntä, mutta se on toinen tarina.

      Syönyt raikkaassa ilmassa ja metropolin keskustassa kypsennettyä kylmää kuumaa ruokaa ja juomalla sitä alkoholin kanssa, menimme liiketoimintaamme kuin mehiläiset. Metroissa oli rahaa ja meidän piti hypätä esteiden yli. Lyokha, joka ei ole rikas kasvulla, käveli rauhallisesti turnin alla, taipuen hieman. Tarzan ryömi kannettavan aidan alla, ja minä menin sadan ja kolmentoista kilogrammani läpi kääntyvän radan läpi, takertuen tiheässä nivussa kävelevän hoikkaan ohutan oppilaan tai pikemminkin hänen kimmoisiin pakaransa kohtaan, pudoten siten liikkuvien askelten ja vaakasuuntaisten palkkien tilaan. Tyttö huokaisi hellästi, kun työnsin häntä kovemmin ruuvitaltallani, pyysin anteeksi ja juoksin, hävisin joukosta. Metrolin aulassa tapasimme. Kun odotimme junaa, puristimme vaunuun, joka oli täynnä cramponeja ja…

      Tarzan huusi koko auton toisesta päästä:

      – Herää kun saavumme!!! – kiipesi istuimille ja heitti väkivaltaisesti ulos istuvat virkailijat ja johtajat. Obmateril heitä ja meni nukkumaan. Ihmiset pahasti hiljaa ja kärsivällisesti. Totta, kaksi nuorta halusi parantaa melonin, mutta yksi heistä sulki silmänsä hetkessä ja ripusti joukon puristamana. Tarzan oli ollut perheenjäsen useita vuosia vyöhykkeellä entisen Tiibetin munkin, taistelulajien asiantuntijan kanssa.

      Saavuttuaan Sennaya-aukiolle ryntäsimme liukuportaiden luo. Joku juoksi taaksepäin, potkaisi Tarzania coccyxiin ja juoksi pakeneen todistaen, että tuomitsemattomat St. Petersburgerit eivät olleet ollenkaan hartioita, Nevan sankareita oli edelleen, eivätkä vain antaneet periksi. Tarzan, vaikka paikallinen, tarkkaili häntä hiljaa.

      Noustessaan liukuportaiden päälle ilman mitään tekemistä, Tarzan eteni raaputtaa Humanoidia kuin koiranpentu. Hän napsahti, vähän ja vastustikseen vihaisesti.

      – Lopeta, Tarzan! – korjaten hattuaan, murisi Lech. – Valmis!!

      Tarzan pysähtyi väliaikaisesti, ja Humanoid, hyödyntäen hetken, kiersi hatunsa itsensä päälle ja otti sen pois, alkoi julkisesti murskata täitä. Tarzan ei pitänyt tästä, samoin kuin jalankulkijoiden seisova ja liikkuvan liukuportaiden päällä.

      – Mikä sinä, karja, häpeä meitä?? hän huusi koko metroa ja jatkoi Humanoidin ravistamista. Lyokha ei kestänyt sitä ja työnsi “apinakania”, hän kompastui ja kaatui perseelleen puristaen viattomia seisovia matkustajia. Laskevan väkijoukon puolelta seurasi nöyryytystä. Tarzanin takia kaikki oikealla ja sitten vasemmalla puolella seisovat alkoivat pudota. Ja vain liukuportaiden johtajan pysähdys pelasti vammoilta, mutta lisäsi pudotuksen voimaa. Pieni kasa oli jo näkyvissä alla.

      Metrosta me pilkottiin, ja Tarzan fingaalla.

      – No, missä on kushu-wushu? kysyi Humanoidilta. – mitä, schmuck, sai sen?

      – Ole vaiti, paskiainen. – Snarled Tarzan levittäen lunta silmään. – Paremmin mennä satamaan.

      – Rakastajat, onko kirkko kaukana? Kysyin.

      – Ulos. Sininen hehkuu, katso kupoli? – näytti Lyokha.

      – No, helvettiin itsesi kanssa, kuinka paljon enemmän leikata sitä?! – Olin yllättynyt nähdessäni etäisyyden meistä häneen, kuten Pekingiin.

      – Ei mitään, sinun täytyy ottaa kelkka lapselta, ja kummajainen vie sinut. – kiinnitti Tarzan.

      – Olet itse friikki!! – Lech napsahti ja aiheutti Tarzanin mellakan.

      – Oletko vielä täällä? Ostitko viiniä?

      – Ja mitä varten?! – Humanoid kysyi pullistuttaen pieniä rotta silmiään.

      – Perseelläsi! Lähti pois, haiseva koira!! – määräsi Tarzan.

      – Miksi huutaat?! – loukkasi Lyokhaa.

      Rehellisesti, jos minulla olisi rahaa, antaisin sen hänelle, mutta sellaista havaittiin vain Humanoidissa. Hänellä oli aina rahaa. Vain hän ajatteli, että emme tiedä, ja ajattelimme tietävän, koska seisoimme aina hänen takanaan.

      Oltuaan juonut pullon satamaa, Lech jäätyi ja trudisti perässämme. Menemällä suoralle jalkakäytävälle, emme enää olleet huolissamme.

      – Häpeämätöntä!! – kuulimme vanhan äänen. Käännyi ympäri ja näki Lechin seisovan, joka kirjoitti yksinkertaisesti jalkakäytävän keskellä, kiinnittämättä huomiota ohikulkijoihin. Ja vain vanha mustalainen isoäiti teki huomautuksen hänelle. Hän reagoi eri tavalla. Hän veti ulos päivystyksessä olleen Neuvostoliiton avaajan häpemättä piilottamatta häntä ja tarttui edes tyhjentämään sitä, tarttui kaulukseen ja heilutti avaajaa.

      – Juuri nyt, vanha, teen silmäni ulos.

      – Lyoha, jarrut. Oletko typerys? – pysäytimme hänet.

      – Ja sinä hänen kanssaan?! Sinun täytyy ampua!! – pakenen Humanoidin turmeltuneista tassista, vanha nainen huusi pakeneen.

      – On tarpeen ampua sinua. – ja tarttuimme Lyokhaan kainalosta ja kantoimme noin viittä metriä, heittiimeemme lumitrikkiin jäähtyäkseen. Tupakoinnin jälkeen jatkoimme.

      Hajottaneet mustan kerjäläiset ja vanhat naiset kirkossa, panimme Lehan hattuineen pois kuistin sisäänkäynniltä ja menimme, kuten hänelle käskettiin, temppeliin rukoilemaan Jumalaa, jotta he heittäisivät enemmän. Hän uskoi, ja me syntiä. Menimme sisään ja istuimme penkillä unessa. Se toimi lämpimästi.

      En tiedä kuinka paljon meillä on nukkunut, mutta Lech herätti meidät varovasti.

      – Stasyan, Tarzana!

      – Päästä pois minusta, saatana!!

      Muistiinpano 13

      Kellarikerros

      – No sitten? Meneekö tämä piha?

      – Hitto, siellä on uima-allas.

      – No.., ja autoja ympäri.

      – Sinä, Dan basaari, että siellä on paikka?

      – Muuu. – sanoi Denis. – Odota? Siellä!.. Kellari!!. Asusin siinä kuusi kuukautta!!!

      Käännyimme häntä kohti.

      Laskeutuneen pahvin läpi kellarikerroksen portaita pitkin, vasemmalta näimme palkin ja kolmannen ovessa, joka roikkui sen päällä, ilmeisesti kellarin sisäänkäynnin.

      – Ota se pois!! Huusin mustalle. Hän tiputti hänet pois, ovi putosi myrskyllä. Gypsy astui oviaukon sisään.

      – Voi poika, mutta paska kelluu täällä?! – mustalaiset pelästyivät ja vesille roiskuen tulivat takaisin meille.

      – Mikä se on, huiman? – kysyi Dan.

      – Tule nyt ja saarella meillä on juoda. Valo putoaa aukosta eikä ketään ole. (Eli poliisit). – Päätin ja otin pullon satamaa. Avaamalla sen ympyrällä hampailla, ojensin sen ystävälle. Haluan huomata, että vain kommunisteilla, poliisilla, armeijalla ja kodittomilla on oikeus kutsua toisiaan “toveriksi!”. Tämän vuoksi kodittomien kolmen ensimmäisen ryhmän hylkääminen ovat ainoat kommunismin saavuttaneet väestön sosiaaliset kerrokset. Ja mitä: asiat ovat ilmaisia; ruoka roskien tölkeissä tai ruokinnassa, myös ilmaiseksi; asunto kellarissa ja ullakolla, jälleen ilmaiseksi. Mikä ei ole kommunismi?! Lyhyesti sanottuna, ystäväni hyväksyi tarjouksen minulta mielellään. Avasin toisen pullon satamaa ja tarjotin sen Danille ja kolmannen, avautuessa, ojensin mustan. Ne joutuivat hämmennykseen, ja otin kertakäyttöisen lasin ja vietin sen väkijoukon keskelle.

      – Che, kuoriutunut? Kaada?! – hymyilin. Kolme heistä kaatoi minut kerrallaan ja joutui jälleen hämmennykseen tuijottaen minua kiihkeästi.

      – Mitä tuijotat? Nauti! Ehdotin ja join lasin. Ymmärtämätön toveri rikkoi hiljaisuuden.

      – Ja