PÄIVÄNÄ. Hauska totuus. СтаВл Зосимов Премудрословски

pois, vesimeloni, oletko Länsi-Ukrainasta? Stepan, sulje se takaisin.

      Aamulla vapautimme ja jäimme ilman Seraphimia, hänet pakotettiin puhdistamaan wc. Lounasaikaan hän tarttui meihin ja me rukoilimme ja suuntasimme näkyviin myyntipisteisiin…

      Muistiinpano 8

      Palvelin myös sopimuksen nojalla…

      Palvelin myös sopimuksen nojalla, vaikka poissa ollessani, tämän Nochlezhka-asukkaan sanoista ja jotta ei sekoittuisi tarinoihin ja tapahtumiin, minä, kaikki tämän syklin kirjoittama: (Maallisen elämän kokeneiden jälkeläisten (kodittomat) muistiinpanot vastaavat nimitystä) tyyppisiä tarinoita Vasily Terkinistä, tietysti, jos joku lukee hänestä. Kuulin vain hänen hyökkäyksistään, jotka eri taistelijat suorittivat eri aikoina. Palvelin yleensä … “Minä” on muistiinpanojesi päähenkilön nimi, muista… Yleisesti ottaen olen palvellut myös sopimusperusteisesti. Menimme partioimaan kahden viikon ajan ja palasimme tukikohtaan. Lähestyessämme sitä, niin sanotusti iskuimme demobilisaatiosormilla: tšetšeenit provosoivat kahden postin ampumisen keskenään ja meidät joutui ristitulessa ja jouduimme istumaan joessa, kaulassa koko päivän, ja kun komentajat lajittelimme sen, meitä tervehtii ja lämmitti. sankarit, on sääli, että vain kolme ryhmästämme oli liotettu valtionrajan kulkemiseen. Taivaan valtakunta on heidän kanssaan, vaikka heidän joukossaan oli yksi muslimi, sitten Allah Akbar.

      Pesemisen jälkeen kylpylässä ja vaihtaneen haisevan asun kotiin, aloimme elää laillisen kahden viikon loman. Kävelimme ja tylsistyimme odottaen uutta matkaa. Jotenkin seisomme tukikohdan porteilla ja näemme paikallisen asukkaan tulevan ja ilmeisesti meille.

      – Mitä tarvitset? kysyimme häneltä.

      – Hei, veli, anna minulle kaksi kirzuhia? – Lähestyessään hän kysyi itämaiselta hauskkalta aksentti, kaksi pressukenkiä.

      – Miksi?

      – Anna minulle veli, vai mitä? Huomenna, kahdeksan kuukauden ajan, lammasmailan kävellä laiduntaminen kerättiin.

      – Ja mitä, laukkuissa ei kulje?

      – Ei, ei! Mitä sanoa tyhmyyttä? – Tšetšeenit ovat hieman vimmaantuneita. – vuohi vie hänen.

      – Miksi? Kysyin vastahakoisesti.

      – Mitä, lampaat söivät, vuohet menevät laiduntamaan? – ironisella kersantti. – En ymmärrä miksi tarvitset saappaita?!

      – Wai, ei, vuohen takaosa saapuu, joo? Ja kaali leijuu, säkkejä, kuinka muistaa vaimon kanssa.

      – Hei, oletko unelmoija?! Ja kuinka paljon rahaa annat?

      – Wah, miksi rahaa, rotta. Chacha-viininnahkaa, joo. Lyhyempi chacha.

      – Okei, katso, jos huijaat, minä ampun sinut kuin šakali.

      – Miksi niin töykeä? Salim ei huijaa. Salim on rehellinen.

      – Ahmed sanoi saman asian, mutta hän myi chachaa niin heikkoa kuin vesi. – kaukaa kersantti huomasi kalju hengen, joka keräsi villikukkia ja maisti terälehtiä.

      Katsoimme toisiamme ja päätimme.

      – Hei, sinä.., mene syud! huusi kersantti. Henki noudatti kiistattomasti käskyä, riisui saappaansa ja heitti ne Kaukasian kansalaisuuden abrekkiin. Hän kiinni kengät, suuteli niitä ja veti viiden litran käärmehakot housutaskustaan ja heitti meihin ennen ottaen siemailun ja nielemällä sen demonstratiivisesti, väitetysti olematta tarttuvaa.

      Aamu onnellista päivää!!!

      Vain abrek pääsi karkuun ja paimensi paimenta epäonnistumisesta paimen lähellä. Hän yritti ilmeisesti saappaat vuohen tyttöystävilleen, joiden tulisi rauhoittaa vuoristokokemustaan ja hormoniaan, muistuttaen rakastettua vaimoaan, kuten ruumiillinen ehdotti:

      – Ja mitä?!

      – Kyllä, voit!? kersantti vastasi.

      – Joten? – kysyin yksityiseltä.

      – Matka. – vastasi johtaja ja menimme mäen yli, josta kaikki vasen lammaslauma, jonka pitäisi pian sijoittaa vuorille, oli selvästi näkyvissä. He ottivat äänenvaimentimella varustetun koneen ja ottivat taisteluaseman tyhjentääkseen viininnahan. Chacha osoittautui hulluksi kuin kompoti.

      – Vuohi, abrek, taas hän kiehui, no, ei mitään, järjestämme heille torakkakilpailut nyt. – Kersantti oli järkyttynyt, kohdistui läheisiin isoihin lampaisiin, seisoen lähellä meitä, kiharakarvaisia. “Puh!!” ja luoti katkoivat mäkin vieressä kasvavan pensan. Baran ei kiinnittänyt huomiota.

      – Anna, ristisilmäinen. – tarttui kapariin. Hän otti tavoitteen ja “Puh!”, Osui lauman yli lentävään haukkaan.

      – Klubi, missä amput?! – vetämällä automaattisen kiväärin, työnjohtaja hymyili.

      – Miksi, paluu? – ruumiollinen erotettiin.

      – mitä ajat? Kuinka on, ensin recoil ja sitten volley? työnjohtaja ja “Puh!” ottivat tavoitteensa. Hullun luoti, lentää aivan yli ja ryntää niitylle, sitoudut jäniksen taakse. Se köyhä kaveri sekä oikealla että vasemmalla, taipuu ja pomppii, ja luoti, kuten kiusallinen poraus: se lentää pois, se palaa takaisin; sitten huomaa, sitten kaipaat. Joten hän ajoi viistot metsään.

      – Eh!! – Hän lausui kireästi, tarkkailemalla jänistä, työnjohtajaa ja osui maahan automaattisella koneella, kumarsi päätään. – Tämä on chacha. Turhaan he kutsuivat Abrekia.

      – Kyllä, tarkalleen, chacha rypisti. – tuettu ruumiillinen.

      – Älä epätoivo herrat toverit toissotilaita. – Lohdutin, yksityinen, en muista, millaisia Venäjän federaation joukkoja otin konekiväärin, ruuvisin äänenvaimentimen irti, huomasin, kuinka annan pelastushenkilön koko alueelle, mutta silti ei kiirehtiä, ja niin siemen putosi vyöltä ja ramilla, joka seisoi meille takaisin johdannaiset eli venäjäksi – munat. Paino hyppäsi noin kolme metriä huipulle, laskeutui kovaan, tyhjennettiin voimakkaasti kuin konekivääri, huusi kuin pataljoona, isäni ei, isäpuolini ja kiihdyttäen mitä tahansa kypsyvää paimenkarjaa, karkasi vuoren huipulle. Laukauksen laukaus oli jo yläosassa ja laukaisee massiivisen lumen roikkuessa, mikä johti muodostumaan lumivyöryjä, jotka liukastuivat vapaaehtoisesti kallion toiselle puolelle kiinnittäen kolmanneksen juoksevasta karjasta ja kahdeksan keltaista kylää. Uhreja ei ollut vain ihmisten keskuudessa, vaan myös paikallisten asukkaiden keskuudessa. Vaihdoimme ruokasaliin vasemmalla puolella, emme pettäneet toisiamme, kävelimme ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.

      Lounas huono päivä!!

      Hapan aterian jälkeen jatkoimme jälleen ansaittua lepoa paikallisessa mittakaavassa, jonka isäpuolellamme oli meille everstiluokassa. Kiertäen Hengen, kersantti käski häntä kiivetä korkealle kallioon reunalla, josta hän näki koko vanhan kylän, joka pysyi syrjässä lumivyöryn läpi. Tai pikemminkin hänen teehuoneessaan, jossa paikalliset kodittomat istuivat päiviä. Hänen tehtävänään oli hajauttaa vierailijat automaattisen jonon avulla paikallisen kahvilan olkikattolle pitkin tämän kätevän paikan kauppa-osan viereen.

      Vanha Givi hitaasti, puristuksella, lähestyi pubia. Naapuri, joka huomasi hänet, heilutti häntä ja kutsui hänet vieraanvaraisesti pöytään. Vanha Givi ei kiinnittänyt huomiota ikään kuin kääntyisi pois, ja istuessaan nenänsä ylös istui vapaan pöydän ääreen. Rasva keski-ikäinen tarjoilija lensi häntä kohti hypätäkseen.

      – Ja äitipoja, isä, wah wah, kuinka terveesi on?

      – Mikä on sokea, shchto, et näe minua elossa!!

      – Mitä on tapahtunut?

      – Syö. Hei. murisi isoisä. – Joo?!

      Rasvainen keski-ikäinen tarjoilija katsoi vanhaa Giviä kohottaen kulmakarvat ylös.

      – Anna minulle grilli, joo?! Tällaisesta, terveellisestä lihasta, joka oli terveellinen ram. Puhdas leikkaus veitsellä…