Pohjoisnavalta päiväntasaajalle. Brehm Alfred Edmund

eivät tätä hirveä tapa lihan, ei nahan eikä siloisten, haarakkaiden sarvien, vaan keskenkasvuisten, kulmikkaiksi vielä kovenemattomain, nahkamaisten sarvien tähden. Niistä kiinalaiset lääkärit ja puoskaroitsijat tekevät lääkettä, jota tuon taivaisen valtakunnan rikkaat, elähtäneet pojat innokkaasti ostelevat, maksaen siitä saman painon kultaa; se arvatenkin on jotain kiihotinta, jonka sijaan he eivät luule voitavan käyttää mitään muuta. Mieluisimmin etsiskellään kuusihaaraisia, vasta vähän kulmikkaita, vielä runsasverisiä sarvia; niistä maksetaan kolme tai neljä sataa markkaa Suomen rahassa, jopa enempikin, jota vastoin kymmenisellä markalla saadaan täys'kasvuiset, silenneet, kaksi- tai nelitoista-haaraiset sarvet. Sekä Pohjois- ja Keski- Aasian mongolialaiset että myöskin Siperian venäläiset kilvan koettavat saada noita kalleita sarvia ja lähettävät, kuin hirvi on saatu oikeaan aikaan tapetuksi, niin pian kuin mahdollista, tavallisesti postissa; Kiahtaan, josta erityiset kauppiaat niitä vievät tuhansia vuodessa Kiinaan, jossa niiden tuonti ei sittekään koskaan riitä täyttämään menekkiä. Siperialaiset talonpojat pitävät kruunuhirviä yksinomaan sitä varten vankeudessa, että voisivat sopivaan aikaan leikata verestä vielä täysinäiset sarvet myötäväksi. Kun, kuten tietty, joka hirvi sarvien kasvamisen aikaan karttaa tiheikköjä ja tiheitä metsiä sekä on vähemmin arka kuin muulloin; kun nuoria hirviä, joilla on sarvet ainoastaan alulla tai pari- kolmehaaraisina, yhtä vähän säästetään kuin täysikasvuisiakaan kruunuhirviä, niin tietysti tämän eläinlajin olemassa olo on vaarassa, jota paitsi sikiötkin jäänevät syntymättä. Lihasta ja nahasta tässä teurastuksessa ei pidetä lukua; jos on vähänkään vaivalloista tai hankalaa kuljettaa tapettua saalista, jätetään se ilman mitään susille ja ketuille. Niin kuin kruunuhirvi eroaa Saksan hirvestä, samoin Siperian metsävuohi eroaa tavallisesta metsävuohesta suuruutensa ja pitkäin, juuresta heikkojen sarviensa tähden, vaikka luonnontutkijat eivät vielä ole selvillä, onko se ihan eri laji. Siperiassa se asuu mieluisimmin sellaisissa metsissä, jotka alkavat tointua metsän-palon jälkeen ja joissa Siperian kuusta runsaasti kasvaa, sekä metsän laiteissa ja pienenlaisissa metsiköissä, nousee vuoristoissa melkoisen korkealle, usein ylemmäksi puiden rajaa, ja oleksii myöskin autiolla arolla, yhtyen vuorilla vuorikauristen ja villilammasten, arolla anttilooppien seuraan. Maan luonnon ja laadun mukaan tekee se jotenkin säännöllisiä vaelluksia, metsänpalojen pakottamattakin, kulkee silloin pitkä matkat ja uipi ihan arvelematta leveäinkin jokien ylitse. Välistä se ilmestyy ja asettuu seutuihin, joissa sitä ei ole moneen vuoteen nähty, ja tekee sieltä käsin retkeilyjä. Tavallisesti se näillä vaellusmatkoillaan kulkee aina samoja teitä, ja siellä täällä täytyy sen pujottautua hyvinkin ahtaita polkuja myöten. Suurten jokien jyrkät kallioäyräät pakottavat sen paikoin kääntymään vähiin poikkilaaksoihin ja muutamiin rotkoihin, ja silloin se useimmiten joutuu turmioon, koska harvoin jätetään niitä solia sulkematta aidoilla, joiden takana on pyyntihautoja. Joka vuodenaikaan niitä kiihkeästi ahdistelevat sudet ja ilvekset ja melkein yhtä paljon venäläiset ja Siperian syntyperäiset asukkaat. Kuten kaikkea muutakin riistaa ahdistetaan metsävuohta säälimättä, käytetään hyväkseen kaikkia asianhaaroja ja kaikkea mahdollista viekkautta, saadakseen sitä surmatuksi millä tavalla hyvänsä. Kuin lumi alkaa sulaa, kuin kylmät yöt muuttavat päällimmäisen lumikerroksen ohueksi jääkuoreksi, lähdetään metsävuohen ajoon kevytjalkaisten koirain kanssa joko ratsain tai suksilla, hätyytetään elukkaa melulla ja huudolla ja saadaan se sitä pikemmin väsymään, mitä kovempi jääkuori on ja mitä pikemmin se haavoittaa eläimen jalat, kun näet pienet sorkat juostessa puhkovat hankea. Keväällä houkutellaan metsävuohta matkimalla kilin ääntä, kiima-aikana metsäpukkia matkimalla hyvin tarkkaan vuohen määkimistä ja sillä välin sekä myöhemmin molempia suolanuolukkeilla; syksyllä pidetään suuria ajoja taikka ahdistetaan niitä veneillä, kuin ne vaelluksillaan ovat jokien yli uimassa, ja pistämällä tapetaan ne veteen; alkutalvesta pyydellään niitä reellä ajaen ja ampuen siitä, milloin vuohi on kyllin lähellä. Ainoastaan ansaa ei käytetä vuohen pyynnissä, luultavasti yksinomaan siitä syystä, että viritetty kaari on tuottavampi.

      Paljon paremmin selviää hirvi taistelussa olemassa olostansa. Olinpaikat ja elintapa, voima ja puolustuskyky turvaavat häntä monelta, vaikk'eivät enimmiltä ahdistuksilta. Ollen metsän eläin sanan täydessä merkityksessä, tuleva yhtä hyvin toimeen soilla ja rämeillä kuin myöskin tiheiköissä ja metsissä, yhtä helposti voittava metsässä kuin suollakin eteen sattuvat esteet ja turvattu syöntitapansa tähden talvellakin puutteelta, selviää hirvi helpommin kuin mikään muu eläin ihmisen ja muiden uhkaavain vihollisten vainoista. Noista muista vihollisista mainittakoon susi ja ilves, karhu ja ahma; epävarma kuitenkin on, voiko mikään näistä pedoista suuresti, hävittää hirviä. Sillä tämän voimakkaan ja ryhdikkään eläimen terävät kaviot ovat vielä vaarallisemmat aseet kuin sen sarvet, ja se osaa käyttää molempia. Karhun edessä, joka äkkiarvaamatta hyökkää sen päälle, saattaa se kukistua; mutta yksinäisen suden se epäilemättä sortaa maahan, saattaneepa se kestää noiden ainiaan nälkäisten petojen kokonaista joukkoakin vastaan; ja mitä ilvekseen ja ahmaan koskee, näyttää vielä olevan todistamatta, että ne tosiaan hyppäävät hirven niskaan ja purevat poikki hänen kaulasuonensa, kuten ennen on väitetty. Ainoastaan ihmisen aseita hirvi ei kestä. Mutta onpa hirven ajo Siperian metsissä vastuksellista ja usein turhaa työtä, ja sen tähden sitä harjoittavatkin paraastaan maan syntyperäiset pyyntimiehet. Kesällä on vaikea tavata tätä vesipaikoissa oleksivaa eläintä; se eleksii silloin enimmät ajat soilla, päivät korkeain suokasvien piilossa, leväten vuoteella, jonka likitienoille ei kukaan pääse, yöt käyskennellen syömässä. Mehukkaat vesikasvit ja niiden juuret maistuvat hirvestä paremmilta kuin karkea ja terävä sara; senpä tähden hän meneekin suon syvimpiin paikkoihin syömään, etsii kasvit vedestäkin, pistää rumamuotoisen päänsä aina korvia myöten, jotka ovat vähän aasin korvain näköiset, vetelään mutaan, saa sieramensa täyteen ja puhaltaa joka kerran, kuin nostaa ylös päänsä, suusta ja sieramista tuon moskan kumealla pärskähdyksellä, joka kuuluu kauas ylt'ympäri. Kekseliäät pyytäjät ovat tuon ruuan etsimistavan mukaan miettineet erityisen pyyntitavan. Tähystellään monta yötä peräkkäin tätä yleensä hyvin varovaista eläintä, hankitaan päivällä ihan hiljaa muutamia keveitä ruuhia ja soudetaan sitte yöllä niin hiljaa kuin mahdollista hirven luo, joka syödä ahmii ja jonka vainu ja havaintokyky ovat tuossa ruuan etsimistyössä paljon heikommat kuin tavallisesti, sekä ammutaan se. Valoiset kesäyöt helpottavat sellaista pyyntiä, vaikka ne tosin samalla tekevät myöskin vaikeaksi päästä kyllin lähelle; mutta juuri sen tähden on tämä metsästys niin jännittävä, että innokkaat metsästäjät sitä oikein kiihkolla harjoittavat ja tavallisesti hyvällä menestykselläkin. Pakkasien alussa siirtyy hirvi, koska hauras jääpeite haittaa sen liikkumista, soilta kuivempiin metsäseutuihin, kunnes runsaat lumisateet pakottavat sitä kuljeksimaan enemmänkin ja etsimään sopivimpia olinpaikkoja. Tähän aikaan ajetaan sitä hyvin harjoitettujen ja ennen kaikkea erittäin maltillisten koirain avulla ja katsotaan sitä pyyntitapaa paraimmaksi kaikista. Hirvi ei vaelluksillaan kammoksu asuttujakaan seutuja, ja silloin helposti tunnettavat jäljet saattavat metsästäjän tuota pikaa sen luo. Nyt lähetetään esiin koirat. Niiden tehtävä on kääntää puoleensa eläimen huomiota, mutta ei karkoittaa sitä. Sen tähden ne eivät saa koskaan ahdistaa sitä takaa päin eikä myöskään yleensä rynnätä liian lähelle, vaan lakkaamatta haukkuen hyppiä sen etupuolella ja vetää puoleensa sen koko huomio. Kuin hirvi näkee sellaista vaaran uhkaa edessänsä, pysähtyy se lyhyen juoksun jälkeen, katselee raivokkaasti koiria, näyttää päättävän hyökätä niiden päälle, mutta tulee ainoastaan ani harvoin panneeksi toimeen sellaisen päätöksensä ja antaa siten metsästäjälle tilaisuutta päästä yhä lähemmäksi ja viimein lyhyeltä matkalta ampua tarkkaan. Jos koirat yht'äkkiä siten tulevat pienen hirviparven eteen, saattavat hirvet joutua niin hämilleen, että ripeä ja hyvin varustettu pyssymies saa tapetuksi montakin eläintä yhtä päätä. Jos vanhoja, kokeneita hirviä talvella paksun lumen aikaan ajetaan kauan, nousevat ne ensimmäiselle eteen sattuvalle tielle ja juoksevat sitä myöten, vieköönpä se metsään tai asuttuun paikkaan, siten joutuvat usein ihan lähelle ihmisasuntoja ja kääntyvät vasta silloin pois metsään. Kova hanki on yhtä vaarallinen hirvelle kuin metsävuohellekin, sillä ripeät ja taitavat metsämiehet hyökkäävät silloin