Kalevala / Калевала. Элиас Лённрот

veriä;

      mikäli meren kaloja,

      sikäli minun lihoja;

      mikä rannalla risuja,

      se on kurjan kylkiluita;

      mikä rannan heinäsiä,

      se hivusta hierottua."

      Se oli surma nuoren neien,

      loppu kaunihin kanasen…

      Kukas nyt sanan saatantahan,

      kielikerran kerrontahan

      neien kuuluhun kotihin,

      kaunihisen kartanohon?

      Karhu sanan saatantahan,

      kielikerran kerrontahan!

      Ei karhu sanoa saata:

      lehmikarjahan katosi.

      Kukas sanan saatantahan,

      kielikerran kerrontahan

      neien kuuluhun kotihin,

      kaunihisen kartanohon?

      Susi sanan saatantahan,

      kielikerran kerrontahan!

      Ei susi sanoa saata:

      lammaskarjahan katosi.

      Kukas sanan saatantahan,

      kielikerran kerrontahan

      neien kuuluhun kotihin,

      kaunihisen kartanohon?

      Repo sanan saatantahan,

      kielikerran kerrontahan!

      Ei repo sanoa saata:

      hanhikarjahan katosi.

      Kukas sanan saatantahan,

      kielikerran kerrontahan

      neien kuuluhun kotihin,

      kaunihisen kartanohon?

      Jänö sanan saatantahan,

      kielikerran kerrontahan!

      Jänis varman vastaeli:

      "Sana ei miehe'en katoa!"

      Läksi jänis juoksemahan,

      pitkäkorva piippomahan,

      vääräsääri vääntämähän,

      ristisuu ripottamahan

      neien kuuluhun kotihin,

      kaunihisen kartanohon.

      Juoksi saunan kynnykselle;

      kyykistäikse kynnykselle:

      sauna täynnä neitosia,

      vasta käessä vastoavat:

      "Saitko, kiero, keittimiksi,

      paltsasilmä, paistimiksi,

      isännällen iltaseksi,

      emännällen eineheksi,

      tyttären välipaloiksi,

      pojan puolipäiväseksi?"

      Jänis saattavi sanoa,

      kehräsilmä kerskaella:

      "Liepä lempo lähtenynnä

      kattiloihin kiehumahan!

      Läksin sanan saatantahan,

      kielikerran kerrontahan:

      jop' on kaunis kaatununna,

      tinarinta riutununna,

      sortunna hopeasolki,

      vyö vaski valahtanunna:

      mennyt lietohon merehen,

      alle aavojen syvien,

      sisareksi siikasille,

      veikoksi ve'en kaloille."

      Emo tuosta itkemähän,

      kyynelvierus vieremähän.

      Sai siitä sanelemahan,

      vaivainen valittamahan:

      "Elkätte, emot poloiset,

      sinä ilmoisna ikänä

      tuuitelko tyttäriä,

      lapsianne liekutelko

      vastoin mieltä miehelähän,

      niinkuin mie, emo poloinen,

      tuuittelin tyttöjäni,

      kasvatin kanasiani!"

      Emo itki, kyynel vieri:

      vieri vetrehet vetensä

      sinisistä silmistänsä

      poloisille poskillensa.

      Vieri kyynel, vieri toinen:

      vieri vetrehet vetensä

      poloisilta poskipäiltä

      ripe'ille rinnoillensa.

      Vieri kyynel, vieri toinen:

      vieri vetrehet vetensä

      ripe'iltä rinnoiltansa

      hienoisille helmoillensa.

      Vieri kyynel, vieri toinen:

      vieri vetrehet vetensä

      hienoisilta helmoiltansa

      punasuille sukkasille.

      Vieri kyynel, vieri toinen:

      vieri vetrehet vetensä

      punasuilta sukkasilta

      kultakengän kautosille.

      Vieri kyynel, vieri toinen:

      vieri vetrehet vetensä

      kultakengän kautosilta

      maahan alle jalkojensa;

      vieri maahan maan hyväksi,

      vetehen ve'en hyväksi.

      Ve'et maahan tultuansa

      alkoivat jokena juosta:

      kasvoipa jokea kolme

      itkemistänsä vesistä,

      läpi päänsä lähtemistä,

      alta kulman kulkemista.

      Kasvoipa joka jokehen

      kolme koskea tulista,

      joka kosken kuohumalle

      kolme luotoa kohosi,

      joka luo'on partahalle

      kunnas kultainen yleni;

      kunki kunnahan kukulle

      kasvoi kolme koivahaista,

      kunki koivun latvasehen

      kolme kullaista käkeä.

      Sai käköset kukkumahan.

      Yksi kukkui: "lemmen, lemmen!"

      Toinen kukkui: "sulhon, sulhon!"

      Kolmas kukkui: "auvon, auvon!"

      Kuka kukkui: "lemmen, lemmen!"

      Sep' on kukkui kuuta kolme

      lemmettömälle tytölle,

      meressä makoavalle.

      Kuka kukkui: "sulhon, sulhon!"

      Sep' on kukkui kuusi kuuta

      sulholle sulottomalle,

      ikävissä istuvalle.

      Kuka kukkui: "auvon, auvon!"

      Se kukkui ikänsä kaiken

      auvottomalle emolle,

      iän päivät itkevälle.

      Niin emo sanoiksi virkki

      kuunnellessansa käkeä:

      "Elköhön emo poloinen

      kauan kuunnelko käkeä!

      Kun käki kukahtelevi,

      niin syän sykähtelevi,

      itku silmähän tulevi,

      ve'et poskille