Skandinaviasta. Various

tietysti."

      "Mutta nyt sinun pitää antaa anteeksi, minun täytyy mennä sisään vähäksi ajaksi. Minä pelkään, että vasikanpaisti palaa."

      "Älä minusta ollenkaan huoli. Minä kävelen vähän katselemassa seutua."

      Terning oli tällä välin saanut setän asetetuksi kiikkutuoliin ulos seinänviereen.

      He istuivat varjossa ja puhelivat. Setä poltteli piippuansa ja oli jo sangen hyvällä tuulella. Mutta äkisti he molemmat hypähtivät hirmuisesta hätähuudosta ja näkivät neiti Riegelin tulevan juosten pitkin pihaa, koko hanhijoukko perästä ja jäljempänä juoksi emäsika monen porsaansa kanssa, olematta oikeastaan osallisena huvittelussa, vaan iloisina katsellen näytelmää, kuin muutkin ihastuneet katsojat.

      Neiti oli nostanut hameensa niin ylös, että hanhi hyvin mukavasti saattoi hakata hänen pohkeitansa, ja paetessaan oli hän juuri pudottanut hattunsa.

      Emäsika tietysti katsoi sitä oikein verrattomaksi saaliiksi, riensi heti siihen hampain kiinni, ja muutamassa minutissa oli se japanilainen taideteos revittynä ja jaettuna perheelle. Emällä itsellään oli suuri kappale kupua suussa ja porsaat riemuiten juoksennellessaan mielihyvin pureksivat ruusunnuppuja ja lemmenkukkia.

      Neiti seisattui kauhistuneena ja katsahti ylöspäin, ikäänkuin huutaakseen taivaasta apua hatullensa.

      Terning ja setä Pietari riensivät apuun. Pietari löi paksulla kepillään hanhea päähän, niin että se tupertui maahan. Sitte poikasi hän kantapäällään kaulalle, kunnes lintu tukehtui. Koko ajan seisoi hän ja katseli voittoisasti ympärilleen kuin Apollo Pyton-käärmettä tallatessaan.

      Eipä hänen riemunsa kauan kestänyt, sillä kuuro talonemäntä juoksi raivoissaan ulos.

      "Kylläpä tänne nyt olemme saaneet kelpo väkeä! Hyökätä tuolla lailla köyhäin ihmisten kotieläinten kimppuun ja tappaa niitä pyhänä keskellä päivää, kun vielä ukkoni on Jumalan huoneessa!"

      "Minä maksan linnun", sanoi setä majesteetillisesti.

      "Ettekö ole tappaneet? Voitteko vielä kieltää? Enkö nähnyt ihan omilla silmilläni ehkä?"

      "No, minä maksan sen, sanon minä!"

      "Valehtelenko minä, vai mitä höpisette? En minä valehtele, minä, mutta te olette valehtelija ja petturi, kun voitte seisoa tuossa ja sanoa, ett'ette tappaneet hanheani."

      "Onko tuo akka ihan hullu?"

      "Ei, mutta ihan kuuro hän on", sanoi Terning. "Antakaa hänelle taaleri, niin hän ymmärtää paremmin."

      Setä Pietari ojensi hänelle taalerin.

      "Kas, se oli viisain sana, kuin teiltä olen tänään kuullut", sanoi emäntä paljoa leppeämmin. "Mutta liian vähä tässä on. Hanhi maksaa puolitoista taaleria ja höyhenet sitä paitsi."

      Setä antoi hänelle vielä yhden taalerin. "Kas tässä, ja mene nyt jo sen kanssa vaikka minne!"

      "Niin, paljon kiitoksia, nyt minä jo olen ihan tyytyväinen. Olisitte sanoneet sen heti alussa, niin ei meillä olisi mitään riitaa syntynyt." Hymyillen ja niiaillen peräytyi hän pois.

      "Tuosta saat, nyt voit miehellesi laittaa hanhenpaistia", sanoi setä, antaen hanhen rouva Terningille.

      "Paljon kiitoksia. Olettehan te, setä, oikein jalo metsästäjä. Mutta lähtekäämme nyt saamaan vähän päivällistä."

      Paisti tuli pöydälle. Setän mielestä oli siinä vähän omituinen maku, mutta ei hän kumminkaan mitään sanonut. Kun jäljistettä maisteltiin, oli se vieläkin katkerampaa.

      "Onpa tässä herkussa varsin omituinen maku."

      Rouva Terning punastui ja katsahti mieheensä.

      "Minusta se maistuu arsenikilta", sanoi neiti ja katsoi terävästi rouvaan.

      "Mahdollista kyllä", vastasi rouva. "Minä en koskaan ole syönyt arsenikkia, enkä siis tunne sen makua."

      "Hyvältä tämä ainakaan ei maistu", sanoi setä Pietari ja pani pois lusikan.

      Terning söi hyytelöä suunnattomat joukot eikä virkkanut sanaakaan.

      Pöydästä noustua jäivät neiti ja setä Pietari vähäksi ajaksi kahden kesken.

      "Herra Terning," sanoi hän, "minä mielelläni kysyisin teiltä jotakin. Te ehkä pidätte sitä kummallisena ja luonnottomanakin, mutta omatuntoni pakottaa minua."

      Setä katsoi häneen kummastuneena.

      "Sanokaa, eikö teillä tunnu vatsanpakotusta?"

      "Vatsanpakotustako?"

      "Niin juuri. Minun vatsaani pakottaa, ja minulle johtuu mieleen – niin, ehkä se on hyvin väärin —."

      "Mitä tarkoitatte?"

      "Johtui mieleen, että – että jäljiste oli – oli —."

      "Myrkytettykö!" huudahti setä.

      "Niin juuri. Mutta hyvänen aika, miten kalpea te olette!"

      "Niin, en minäkään voi hyvin."

      "Näettekös, jäljistehän tuotiin valmiiksi talrikeille pantuna, ja helpostihan voi sokurin sijasta ottaa vähän arsenikkia. Minä näin Terningin ja rouvan katsahtavan pöydässä toisiinsa."

      "Ettehän toki luulle omien sukulaisteni rupeavan minua myrkyttämään?

      Vaikka – eipähän tuo ehkä liene niin ihan mahdotontakaan.

      Myrkytyksethän ovat niin uusimuotiset nykyään."

      "Te olette rikas, Terning on ainoa perillisenne ja —"

      "Minä lähden kotiin!" huusi setä ihan harmaana kasvoiltansa. "Minun täytyy päästä lääkärin puheille!"

      "Oletko kipeä, setä?" kysyi Terning, astuen juuri sisään.

      "Pitää sinun toki ensin juoda kahvia", sanoi rouva, tullen kahvitarjottimen kanssa.

      "En huoli, kiitoksia hyvin paljon. Jo sain kylliksi – jälkiruoastasikin!"

      "Sinä tiedät siis —."

      "Niin, minä tiedän kaikki!"

      "Tietysti on taas tämä hyvä Konkordia ollut lavertelemassa myrkyllisellä kielellään. Sehän se vanhojen mamselien ainoa ilo onkin, että saavat toimeen eripuraisuutta ihmisten ja sukulaisten välillä."

      "Oh, ei sinun pitäisi puhua myrkyllisistä asioista, Teodora", vastasi neiti.

      "Hyvät lapset, mitenkä olikaan teillä sydäntä surmata minut vanha mies!"

      "Mutta, herranen aika, setä, eihän tuosta nyt vähästä lamppuöljyn hajusta kuole."

      "Lamppuöljyä!" huusi setä ihan tulipunaisena kiukusta. "Senkötähden minun siis piti olla hikoilemassa kuin saunassa rautatiellä, sitäkö varten astua puoli peninkulmaa pölyssä ja kuumuudessa, riidellä pahanilkisten akkojen kanssa ja maksaa 2 taaleria laihasta hanhenruojasta – kaikki vaan sitä huvia varten, että täällä saisin lamppuöljyssä keitettyä jäljisteen roskaa!"

      "No, hyvä setä!"

      "Missä minun hattuni on? Minä lähden heti paikalla."

      "Tuossa paikassa tulee sadetta, setä. Kyllä sinun pitää ainakin odottaa, kunnes se ohitse menee", sanoi Terning.

      "Satakoon vaikka korvosta kaataen, sama se. Minä lähden kotiin heti paikalla. Missä minun hattuni on?" sanon minä.

      "Se on porsailla", sanoi pikku Pietari riemuiten.

      "Porsaillako?"

      "Niin, ne pitivät niin paljon täti Konkordian hatusta, sentähden annoin minä niille setänkin hatun."

      "Voi hattuani, oikeaa panama-hattuani! Se maksoi 8 taaleria."

      Äänetön kauhistus seurasi tätä tietoa. Setä Pietari ensinnä keskeytti vait'olon.

      "Minä