Kim: Koko maailman pikku ystävä. Rudyard Kipling

on eräässä rykmentissä, sanoi talonpoika. – Dograt ovat hyviä miehiä.

      – Sinun sikhisi ainakin olivat sitä mieltä, sanoi sotamies katsoen vihaisesti äänettömään ukkoon, joka istui nurkassa. – Sinun sikhisi ainakin niin ajattelivat, kun kaksi meidän komppaniaamme tuli auttamaan heitä Pirzai Kotalissa kahdeksaa afridein komppaniaa vastaan ei täyttä kolmea kuukautta sitten.

      Hän kertoi sitten eräästä rajakahakasta, jossa Loodhiana-sikhien dogra-komppaniat olivat kunnostautuneet. Amritsarin tyttö hymyili, sillä hän tiesi, että tuo juttu oli hänen suosionsa voittamista varten.

      – Voi, voi, sanoi talonpojan vaimo lopuksi, – heidän kylänsä siis poltettiin ja pikkulapset joutuivat kodittomiksi?

      – He olivat ryöstäneet meidän kuolleemme. He saivat maksaa suuret rahat, kun olimme heitä kurittaneet; niin se oli. Onko tämä Amritsar?

      – On, ja tässä merkitään lippumme, sanoi rahakauppias kopeloiden vyötänsä.

      Lamppujen valo rupesi jo kalpenemaan aamun vaaletessa, kun sekarotuinen konduktööri tuli sisään. Matkalippujen tarkastus on verrattain hidasta idässä, jossa ihmiset kätkevät ne kaikenlaisiin piilopaikkoihin. Kim otti omansa, ja hänen käskettiin poistua.

      – Mutta minä menen Umballaan, väitti hän vastaan. – Minä olen tämän pyhän miehen seurassa.

      – Voit mennä Jehannumiin saakka minun puolestani. Tämä lippu on kuitenkin vain Amritsariin. Ulos!

      Kim puhkesi itkuun ja selitti, että laama oli hänen isänsä ja äitinsä, että hän oli laaman ainoa vanhuuden turva ja että laama kuolisi ilman hänen hoitoaan. Kaikki matkustajat pyysivät konduktööriä olemaan armollinen, rahakauppias varsinkin oli siinä suhteessa kaunopuheinen, mutta mies vei kuin veikin Kimin asemasillalle. Laama oli aivan neuvotonna eikä voinut saada selvää koko asiasta. Kim korotti äänensä ja itki vaunun ikkunan ulkopuolella.

      – Minä olen aivan köyhä, isäni on kuollut … äitini on kuollut. Oh, armeliaat ihmiset, jos minut heitetään tänne, kuka hoitaa tuota vanhaa miestä?

      – Mitä … mitä tämä on? kysyi laama. – Hänhän on menossa Benaresiin, hänen täytyy tulla minun kanssani. Hän on minun chelani. Jos rahaa on maksettava…

      – Oh, ole hiljaa, kuiskasi Kim; – olemmeko me ruhtinaita heittääksemme rahaa hukkaan, kun koko maailma on niin armelias?

      Amritsarin tyttö astui vaunusta myttyineen, ja häntäpä juuri Kim oli odottanutkin. Hän tiesi, että tuontapaiset naiset olivat armeliaita.

      – Matkalippu … pieni matkalippu Umballaan … oi sinä sydänten murtaja!

      Tyttö nauroi.

      – Etkö ole lainkaan armelias?

      – Tuleeko tuo pyhä mies pohjoisesta?

      – Hyvin kaukaa pohjoisesta, huusi Kim. – Vuoristosta asti.

      – Siellä Pohjolassa on lunta mäntyjen välissä … vuoristossa on lunta. – Äitini on Kulusta. Osta itsellesi lippu. Pyydä vanhan miehen siunausta minulle.

      – Kymmenentuhatta siunausta, kirkui Kim. – Oh, pyhä mies, nainen on ollut armelias, niin että voin tulla kanssasi … nainen, jolla on kultainen sydän. Minä juoksen ostamaan matkalipun.

      Tyttö katseli laamaa, joka oli vaistomaisesti seurannut Kimiä asemasillalle. Vanhus kumartui, jottei näkisi tyttöä, ja mutisi jotakin tiibetinkielellä hänen mennessään ohitse väkijoukon mukana.

      – Helposti saatu, helposti menee, sanoi talonpojan vaimo terävästi.

      – Hän on saanut ansiota itselleen, vastasi laama. – Epäilemättä se oli nunna.

      – Sellaisia on kymmenentuhatta yksin Amritsarissa. Tule takaisin, vanha mies, tai juna jättää sinut, huusi rahanlainaaja.

      – Se riitti sekä matkalippuun että ruokaankin, sanoi Kim rientäen paikalleen. – Syö nyt, pyhä mies. Katsos, päivä koittaa!

      Aamu-usvat haihtuivat kohoten kultaisina, punaisina, kellertävinä viheriältä tasangolta. Koko rikas Punjabin alue oli pian näkyvissä täydessä loistossaan päivänpaisteessa. Laama säpsähteli vähän, kun sähkölankapylväät vilahtelivat ohitse.

      – Junan nopeus on suuri, sanoi rahanvaihtaja vähän isällisesti hymyillen. – Me olemme joutuneet kauemmaksi Lahoresta kuin mitä olisit kahdessa päivässä kävellyt. Illalla olemme Umballassa.

      – Ja siitä on vielä pitkälti Benaresiin, sanoi laama väsyneesti, pureskellen Kimin tarjoamaa leipää. Kaikki avasivat käärönsä ja rupesivat syömään aamiaista. Sitten rahanlainaaja, talonpoika ja sotilas täyttivät piippunsa, ja pian täyttyi koko vaunu katkeralla savulla, jonka keskeltä kuului yskintää ja syljeskelyä kaikkialta. Sikhiläinen ja talonpojan vaimo pureskelivat kuivaa pan-juurta; laama otti nuuskaa ja hypisteli rukousnauhaansa. Kim istui jalat ristissä tyytyväisenä, kun vatsa oli täysi.

      – Mitä jokia onkaan Benaresissa? kysyi laama äkkiä kaikilta.

      – Siellä on Gunga (Ganges), vastasi rahakauppias, kun tirskumiset olivat lakanneet.

      – Mitä muita?

      – Mitä muita pitäisi sitten olla paitsi Gunga?

      – Minun muistini mukaan piti olla eräs terveeksitekevä virta.

      – Se on juuri Gunga. Se, joka siinä kylpee, puhdistuu ja pääsee jumalien luo. Kolmasti olen vaeltanut sinne. Hän katseli ympärilleen ylpeänä.

      – Kylläpä se oli jo tarpeenkin, sanoi nuori sotilas kuivasti, ja matkailijain nauru kääntyi tälläkertaa rahanlainaajaa kohtaan.

      – Puhdistuu … pääsee takaisin jumalien luo, mutisi laama. – Ja saa taas jatkaa elämän kiertokulkua … yhä sidottuna ajan pyörään. – Hän pudisti päätänsä. – Mutta ehkäpä siinä on erehdys. Kuka sitten on pannut Gungan alulle?

      – Jumalat. Mihinkä uskontokuntaan sinä kuulut? kysyi rahanvaihtaja hämmästyneenä.

      – Minä seuraan Lakia … ylevintä Lakia. Jumalat siis tekivät Gungan.

      Minkälaisia jumalia ne olivat?

      Kaikki katselivat häneen hämmästyneinä. Oli käsittämätöntä, että joku voisi olla tietämätön Gungasta.

      – Mikä … mikä on sinun jumalasi? kysyi rahanlainaaja lopuksi.

      – Kuulehan! sanoi laama ottaen rukousnauhansa toiseen käteensä. —

      Kuulkaa, sillä nyt puhun Hänestä! Hindin kansa, kuulkaa!

      Hän alkoi ensin urdun-kielellä puhua Buddhasta, mutta omien ajatuksiensa viehättämänä siirtyikin pian tiibetinkieleen ja luki pitkiä kiinankielisiä otteita Buddhan elämästä. Lempeät ja kärsivälliset ihmiset kuuntelivat kunnioittavasti. Koko Intia on täynnä pyhiä miehiä, jotka mutisevat vierailla kielillä oman intonsa tulen kuluttamina, uneksijoita ja näkijöitä, niinkuin on alusta ollut ja aina on.

      – Hm, sanoi Loodhianan sikhi-sotilas. – Lähimpänä naapurinamme Pirzai Kotalissa oli muhamettilainen rykmentti, ja heidän pappinsa … hän oli, mikäli muistan, naik … kun häneen tuli se henki, osasi ennustaa. Mutta hullut ovat kaikki Jumalan huomassa, hänen päällikkönsä antoivat paljon anteeksi hänelle.

      Laama jatkoi taas urdun-kielellä muistaen, että hän oli vieraassa maassa. – Kuulkaa kertomusta nuolesta, jonka Mestarimme lähetti jousestaan, sanoi hän.

      Se sopi paljon paremmin kuulijoille, ja he kuuntelivat uteliaina, kun hän kertoi. – Nyt, Hindin kansa, menen etsimään tuota jokea. Tiedättekö mitään, mikä voisi opastaa minua? Sillä me olemme kaikki … miehet ja naiset … pahan vallassa.

      – Onhan Gunga … ja Gunga yksin … se pesee pois synnit, kuului mutinana kaikkialta