Minna von Barnhelm. Gotthold Ephraim Lessing

Lessing

      Minna von Barnhelm / Viisinäytöksinen huvinäytelmä

      HENKILÖT:

      Majuri von Tellheim, eronsaanut. Minna von Barnhelm. Kreivi von Bruchsall, hänen enonsa. Franciska, hänen kamarineitsyensä. Just, majurin palvelija. Paul Werner, majurin entinen varusmestari. Isäntä. Surupukuinen nainen. Kenttäjääkäri Riccaut de la Marliniere.

      Tapahtumapaikka vuorotellen ravintolan salissa ja sen viereisessä huoneessa.

      ENSIMÄINEN NÄYTÖS

      ENSIMÄINEN KOHTAUS

      JUST

      (istuu nurkassa, torkkuu ja puhuu unissaan).

      Isäntä lurjus! Sinä, meidät? – Kas niin, veikko! – Lyö, lyö, veikko! (Ojentaa kätensä lyöntiin ja herää tähän liikkeeseen.) Ohhoh, joko taas? Tuskin ummistan silmäni, kun jo olen täydessä tappelussa hänen kanssaan. Kunpa hän olisi saanut edes puolet kaikista lyönneistäni! – — Mutta kas, on jo päivä! Minun on nyt heti lähdettävä etsimään herra parkaani. Jos minun tahtoani noudatettaisiin, ei hän enää pistäisi jalkaansa tähän kirottuun taloon. Missähän hän lienee viettänytkin yönsä?

      TOINEN KOHTAUS

      Isäntä. Just.

      ISÄNTÄ.

      Hyvää huomenta, herra Just, hyvää huomenta! Kas, jo näin varhain jalkeilla? Vai pitäisikö sanoa: vielä näin myöhään valveilla?

      JUST.

      Sanokoon hän mitä tahtoo.

      ISÄNTÄ.

      En sano muuta kuin hyvää huomenta; ja voinen kai odottaa, että herra Just sanoo siihen: paljon kiitoksia?

      JUST.

      Paljon kiitoksia!

      ISÄNTÄ.

      Taidetaan olla nyrpeissään, kun ei ole saatu tarpeeksi levätä. Senkövuoksi, ettei herra majuri ole saapunut kotiin ja on täytynyt olla täällä häntä vaanimassa?

      JUST.

      Kaikkea tuo mies arvaakin!

      ISÄNTÄ.

      Minä otaksun, minä otaksun.

      JUST

      (kääntyy ja aikoo lähteä).

      Hänen palvelijansa!

      ISÄNTÄ

      (pidättää häntä).

      Eihän toki, herra Just!

      JUST.

      No hyvä; ei hänen palvelijansa!

      ISÄNTÄ.

      Noo, herra Just! Toivoakseni hän ei enää ole äkeissään eilisestä, herra Just? Kuka nyt yön yli jaksaa vihaansa kantaa?

      JUST.

      Minä; ja aion jaksaa yhä edelleenkin.

      ISÄNTÄ.

      Onko tuo nyt kristillistä?

      JUST.

      Yhtä kristillistä kuin se, että rehellinen mies, joka ei heti voi maksaa, ajetaan talosta, työnnetään kadulle.

      ISÄNTÄ.

      Hyi, kuka saattaisi olla niin jumalaton?

      JUST.

      Eräs kristillinen ravintolanisäntä. – Minun herrani! moisen miehen! moisen upseerin!

      ISÄNTÄ.

      Hänetkö minä muka olen ajanut talosta? työntänyt kadulle? Sitä tehdäkseni tunnen aivan liian suurta kunnioitusta upseeria kohtaan ja aivan liian suurta sääliä eronsaanutta kohtaan! Minun oli pakko laittaa häntä varten toiset huoneet kuntoon. – Älköön hän enää ajatelko sitä, herra Just. (Huutaa ulos näyttämöltä.) Hoi! – Olen valmis hyvittämään sen toisella tavalla. (Eräs poika tulee.) Tuoppas lasi; herra Justin pitää saada ryyppy ja se oikein hyvää!

      JUST.

      Älköön hän suotta vaivatko itseään, herra isäntä. Muuttukoon myrkyksi se pisara, jonka – Mutta en sentään vanno; vielä on pääni selvä.

      ISÄNTÄ

      (pojalle, joka tuo likööripullon ja lasin).

      Anna tänne; mene! – No, herra Just; tässä on jotakin oikein erinomaista; väkevää, suloista, terveellistä. (Täyttää lasin ja ojentaa sen hänelle.) Se saa ylenmäärin valvoneen vatsankin jälleen kuntoon!

      JUST.

      Eihän minun oikeastaan pitäisi! – Mutta miksi antaisin terveyteni kärsiä hänen hävyttömyytensä tähden?

      (Ottaa lasin ja juo.)

      ISÄNTÄ.

      Terveydeksi, herra Just!

      JUST

      (antaessaan lasin takaisin).

      Ei ole hullumpaa! – Mutta, herra isäntä, ryökäle hän on sittenkin.

      ISÄNTÄ.

      Ei toki, ei toki! – Joutaa vielä toisellekin jalalle. Kaksi pysyy orrella.

      JUST

      (juotuaan).

      Täytyy tunnustaa: hyvää on, oikein hyvää! – Kotitekoistako, herra isäntä? —

      ISÄNTÄ.

      Varjelkoon! aito danzigilaista! oikeata, kahdesti tislattua kultavettä!

      JUST.

      Näkeekös herra isäntä, jos osaisin teeskennellä, niin tällaisen vuoksi teeskentelisin; mutta minä en osaa; sanon kuin sanonkin: ryökäle hän on sittenkin – herra isäntä.

      ISÄNTÄ.

      Ei elämässäni ole kukaan vielä tuota minulle sanonut. – Vielä yksi, herra Just; ei kaksi kolmannetta!

      JUST.

      Olkoon menneeksi! (Juo.) Hyvää tavaraa, totisesti hyvää! – Mutta myöskin totuus on hyvä olemassa. Herra isäntä, ryökäle hän on sittenkin!

      ISÄNTÄ.

      Jos se olisin, niin kuuntelisinko tässä rauhassa siksi itseäni sanottavan?

      JUST.

      Kylläpä vain; sillä harvoin on ryökäleillä sappea.

      ISÄNTÄ.

      Eikö vielä yhtä, herra Just? Nelisäinen nuora kestävintä.

      JUST.

      Ei, liika on liikaa! Ja mitäpä hyötyä siitä hänelle olisi, herra isäntä? Pullon viimeiseen pisaraan asti minä pysyisin sanassani. Hyi, herra isäntä, noin hyvää danzigilaista ja kuitenkin niin huonot tavat! – Mieheltä sellaiselta kuin minun herrani, joka on asunut täällä vuoden ja päivän, jolta täällä jo monet kirkkaat taalerit on siepattu, joka eläissään ei ole jäänyt kenellekään ropoakaan velkaa; kun hän nyt ei täsmälleen maksa parilta kuukaudelta, kun hän ei enää yhtä paljon rahojaan tuhlaa, – viedä nyt häneltä huone hänen poissaollessaan!

      ISÄNTÄ.

      Mutta kun tuota huonetta välttämättä tarvitsin? kun ennakolta tiesin, että herra majuri itse olisi sen hyväntahtoisesti luovuttanut, jos vain olisimme kyllin kauan voineet odottaa hänen paluutaan? Olisiko minun siis pitänyt taas käännyttää sellainen vieras herrasväki oveltani? Olisiko minun pitänyt tahallani työntää sellainen ansio toisen isännän kitaan? Enkä minä edes usko, että hän olisi saanut yösijaa mistään muualta. Kaikki ravintolat ovat tähän aikaan aivan tulvillaan. Olisiko tuollaisen nuoren, kauniin, rakastettavan naisen pitänyt jäädä