Vaimoni ja minä eli Harry Hendersonin elämäkerta. Гарриет Бичер-Стоу

"mamman-poika", ja äitini opetti minulle monta koto-askaretta, joita tytöt tavallisesti toimittavat. Kaksi vanhempaa sisartani lähtivät nyt kotoa, liki seudulla perustaaksensa koulun, ja heitä seurasi myöskin siskoni, joka oli minua lähin ijässä, heiltä oppia nauttiaksensa; senpätähden äitini pilallisesti sanoikin, että hänen täytyi muodostaa minut tytöksi. Jokapäiväinen yhteys näin oivallisen naisen kanssa ja se naisellinen järjestys, johon minä totuin, vaikuttivat suuresti minun ensi kasvatukseeni. Eihän löydy minkäänlaista syytä miksi miehen, ollaksensa miehekäs, pitää olla kömpelö ja tottumatoin kotielämän pieniin askareihin; ja monestipa voi tapahtua, että miehinä vielä kerran kiitollisuudella muistelemme äitiämme, jos hän, samoin kuin minun äitini, on meille lapsuudessamme opettanut koto-askareita ja tuon salaisuuden, miten kotimme tehdään onnelliseksi.

      Tämä ei toki ollut ainoa kohta, jossa huomasin kuinka paljon hyvää äitini minuun vaikutti. Suurin hyvätyö, jonka nämät naiset tekevät meille sen voiman kautta, joka heillä on ylitsemme, on idealimme muodostaminen. Äitini johdolla muodostui minunkin ihanne-varjelushenkeni, minun utu-morsiameni, joka uskollisesti seurasi minua nuoruuteni ijässä.

      Äitini piti pienen lapsi-eidyllini luonteeni avaimena, jota hän sentähden hellästi suosi ja ennusti minun miehuuteni ijässä löytävän yhtä kalliin ystävän, kuin "Lempikukkani" oli ollut lapsuudessani.

      Usein hän puheli tästä tulevaisuuteni morsiamesta ja sanoi, että minun, hänet ansaitakseni, pitäisi olla ahkera, kokea tehdä luonteeni lujaksi ja, ennen kaikkia, olla puhdas ajatuksissa, puheissa ja töissä.

      Uuden Englannin kylmä vuori-ilma ja sen yksinkertaiset tavat ovat tosin voimakkaat vastustamaan julkista siveettömyyttä, mutta pojalla ja nuorukaisella on toinenkin kiusaus, jota vastaan naisellinen ihanne, ideali, on paras kilpi – tarkoitan kiusausta muuttua raa'aksi ja törkeäksi.

      Äitini opetusta ja hoitoa tulee minun kiittää siitä, että inhosin kaikkea, joka olisi voinut saada viattoman naisen punastumaan. Hänen ansionsa on sekin, että nyt vihaan monta teosta, jota ennen pidin klassilliseen kirjallisuuteen kuuluvana. Muistanpa kuinka kerrankin 12 tahi 13 vuoden ikäisenä sain käsiini yhden noista kertomuksista, jotka näyttävät olevan kirjoitetut nuorison turmelemiseksi, jotka kiihoittavat kokemattoman nuorukaisen kuvitusvoimaa ja vuodattavat hänen suoniinsa epäsiveellisyyden myrkkyä.

      Kuinka moni nuorukainen eikö olisi ijäksi turmeltunut sekä ruumiin että sielun puolesta juuri tämän ympäri hiipivän, siveettömän kärmeensikiön kautta, joll'ei hänellä olisi ollut viisas, varovainen ja aina valpas äiti, jolle hän vilpistelemättä uskoutuu.

      Muistan vielä millä pelolla ja kauhulla äitini otti tämän kirjan käsistäni; se vaikutti suuresti minuun. Hämärän tultua istautui hän viereeni ja sanoi, että tuollaisien kirjojen lukeminen ja tuollaisien aatteiden hengittäminen voisi tehdä minut arvottomaksi saamaan sen morsiamen, sen puolison, jonka hän toivoi kerran saavani.

      Myötätuntoisuus, sympatia, äitini ja minun välillä ja hänen jalo luonteensa, vaikuttivat minuun enemmän kuin hänen sanansa ja herättivät minussa halun pitää aatteeni puhtaina.

      Paljon puhutaan nykyaikaan välttämättömyydestä kasvattaa tytöt hyviksi vaimoiksi, mutta eiköhän ole yhtä tärkeätä kasvattaa miehet arvollisiksi puolisoiksi? Tahi valmistaako tuo rajatoin vapaus puheessa ja töissä, joka miehelle vastustamattomana myönnetään, miehen nuhteettoman vaimon uskotuksi seurakumppaliksi läpi elämän? Kuinka monta miespolvea eikö tuo mielipide ole ollut vallan päällä, että kun vaimo ja mies liittäytyvät yhteen avioliitossa, pitää edellisen olla puhdas kuin kristalli ja jälkimäinen saapi olla jos kuinkakin virheellinen? Jos mies on vaimon pää, niinkuin Kristus on seurakunnan pää, niin voimmehan vaatia, että miehen pitää oleman vaimon vertainen, kumminkin puhtaudessa!

      Täten muodostui utu-morsiameni äitini luovan vaikutuksen alla. Tämän morsiamen edestä tein minä työtä, luin minä ja ajatus, että säästin hänen tähtensä, poisti säästäväisyydestä itsekkäisyyden huonon perusteen. Se oli oleva ystäväni ja neuvonantajani, sen piti minua ihastuttaa, kiihoittaa ja seurata, ei ainoastaan aatteen avarassa maailmassa, vaan myöskin sielun kaikilla aloilla. Sellaisena kuin minä kuvittelin hänet, oli hän minua paljon parempi, sillä, ajattelin minä, itseäni parempaa, ei huonompaa, tahdon minä lempiä. Paljon parempi hänen täytyy olla, voidaksensa vaatia paljon työtä ja suuria pyrinnöitä. Näin utu-morsiameni vähitellen muodostui varjelushengekseni, jonka ihana kuva sulki minulta monta vaarallista tietä, monta ovea, joista ei voi mennä sisään jättämättä hyvän enkelinsä oven ulkopuolelle; paras pyrintöni oli nyt pitää sydämeni ja ajatukseni sisimmän pyhyyden niin puhtaana, että se kerran olisi utu-morsiamelleni arvollinen lepopaikka.

      VIIDES LUKU

      Minä lähden yliopistoon. – Jaakko-enon neuvo.

      Vihdoin täytyi kuitenkin tuon jokapäiväisen, terveellisen seurustelemisen äitini kanssa loppua, ja minun oli lähteminen yliopistoon.

      Erohetki oli äidilleni varsin katkera, sillä isäni oli edellisenä vuonna kuollut; nyt olisi siis lastensa seura ollut äidilleni tarpeellisempi kuin koskaan ennen.

      Isäni kuoli sellaisena kuin hän oli elänytkin, iloiten työstänsä ja hyvin tuntien, että jos hänellä olisi ollut vaikka sata elämää elettävänä, olisi hän kuitenkin pyhittänyt ne kaikki samalle työlle, johon hän oli ainoankin elämänsä käyttänyt, – papin viralle. Äidilleni jätti hän pienen maatilan, jota vanhempi veljeni hoiti; isäni kuolema ei siis vaikuttanut muutosta kotoisessa asemassamme; minä lähdin yliopistoon täyttääkseni isäni sydämellisen toiveen ja äitini hartahimman tahdon, nimittäin papin virkaan valmistautumiseni.

      Lastensa kasvattamiseksi olivat vanhempani eroittaneet pienen rahasumman, jonka he suurimmalla säästäväisyydellä ja monella uhrauksella olivat ko'onneet; – näitä ko'otessansa olivat he kärsineet kaikkia uhrauksia ja vaivoja, sellaisella ilolla ja toivolla, että ne pikemmin näyttivät eduilta kuin uhrauksilta. Tämä perheen-kassa oli tätä ennen käytetty kumpaisenkin vanhemman veljeni kasvattamiseksi; mutta oitis kun he saivat omat sisääntulonsa, tuli heidän täyttää vajavuus kassassa.

      Tämä kassa ei kuitenkaan ollut niin suuri, ett'ei meidän olisi täytynyt sitä suurimmalla tarkkuudella ja säästäväisyydellä käyttää ja omalla työllämme tehdä menot mitä pienimmiksi.

      Lukukaudet muutamissa Uuden Englannin yliopistoissa ovat niin hyvin järjestetyt, että ylioppilaat kolmen talvi-kuukauden ajalla voivat olla koti opettajina ja sillä ajalla hankkia mitä heiltä lukukausien ajalla kuluu. Tällä tavalla, muita opettaessaan, lukevat he itsekin hartaammin. Heidän arvostelunsa vakaantuu ja he oppivat antamaan arvoa tieteille, nähdessänsä mikä hyöty niistä on, sekä oppivat asettamaan kulunkinsa varojen mukaisiksi.

      Tavallisesti tulee nuorukainen yliopistoon miehen ikään astuessansa. Hän ei enään ole poika eikä myöskään vakaantunut mies; hän on olento, puoleksi mennyttä puoleksi tulevaa aikaa. Ystävällisillä sanoilla ja onnea toivottavilla kättelyillä tervehditään häntä tällä uudella elämän alalla.

      Ollen "pastorimme poika" luuli koko seurakunta olevansa osallinen minun matkaani yliopistoon ja kukin toivotteli minulle onnea. "Vai niin, Harry, te lähdette nyt yliopistoon! sepä oli oikein", sanoi yksi. Toinen sanoi: "Kyllä teistä tulee yhtä oiva mies kuin isästännekin". "No, jopa nyt! mennettekö tekin papiksi itsenne lukemaan? Onnea vaan, käyköön hyvin!" sanoi kolmas ja niin edespäin, kunnes vanha Jerry Smith, kylän kellonsoittaja ja puunsahaaja sekä monen naapurin lesken puutarhuri, onnitteli minua, lisäten: "kylläpä minustakin olisi tullut tuollainen kuin te, jos olisin saanut oppini tuossa ijässä".

      Jaakko-enon sanat vaikuttivat toki enin kaikista. Jaakko-enoni, äitini veli, oli lääkäri, ei ainoastaan meidän kylässä vaan koko seudulla kymmenen penikulman laajuudelta. Koko maakunnassa oli hän tunnettu taitavana lääkärinä ja hänen kirjoituksensa lääketieteellisissä aikakaus-lehdissä olivat herättäneet suurta huomiota. Hän olisi kyllä saanut paremman ja tuottavamman virka-alan suuremmissa kaupungeissa, mutta enoni oli filosofi ja rakasti sentähden hiljaista elämää