Nigelin vaiheet. Вальтер Скотт

emäntä Ursleyta.

      "Ja miksei se käy laatuun huomenna, Jenny hyvä?" kysyi emäntä Ursley; "sillä minä olen tänään jo ollut Whitehallissa saakka ja olen ihan näännyksissä, hyvä Jenny".

      "Vai niin!" vastasi Jenny varsin levollisesti. "Jos niin on asia, niin minun pitää itse lähteä pitemmälle taipaleelle ja noutaa alhaalta rannasta vanha muori Redcap, Hungerfordin portailta. Hän hommailee nuoren väen viihdytyksessä niinkuin tekin, matami. Toisen teistä tahtoo lapsi nähdäkseen ennen kuin nukkuu, siinä kaikki mitä minä tiedän."

      Niin sanoen kiepahti vanha lähetti enemmättä pyytelyttä kannoillaan ja oli poistumaisillaan, kun emäntä Ursley huudahti: "Ei, maltas – jos sillä rakkaalla lapsella, emännälläsi, on jotain välttämätöntä hyvän neuvon ja ystävällisen hoivan tarvista, niin älähän huoli lähteä muori Redcapin luo, Janet. Hän saattaa hyvinkin kelvata laivurien vaimoille, laivatarpeiden kauppioitten tyttärille ja muille semmoisille, mutta kukaan ei saa palvella sievää mistress Margaretia, hänen kaikkeinpyhimmän majesteettinsa kellosepän tytärtä, muu kuin yksinomaan minä. Otankin siis vain päällyskenkäni ja viittani ja kietaisen huivin päähäni ja lippaan heti paikalla kadun yli naapuri Ramsayn luo. Mutta sanohan minulle itse, Jenny hyvä, etkö ole hiukan kylläännyksissäsi nuoren ladysi ailahduksiin, kun hänen mielensä muuttelehtii kahteenkymmeneen kertaan päivässä?"

      "Mitäs minä siitä", tuumi kärsivällinen raataja, "paitsi ehkä milloin hän on hiukan turhantarkka pitsiensä pesemisestä. Mutta minä olen vaalinut häntä lapsesta saakka, naapuri Suddlechop, ja se tekee eron."

      "Niin kai", sanoi emäntä Ursley yhä puuhaten lisävarustuksissaan yöilmaa vastaan; "ja sinä tiedät varmaankin, että hänellä on kahdensadan punnan vuositulot hyvästä maatilasta vapaasti käytettävissään?"

      "Perintönä isoäidiltään, taivas hänen sielulleen rauhan antakoon!" vastasi skotlannitar; "ja herttaisemmalle tyttöselle ei hän olisi voinut sitä säätää".

      "Varsin totta, varsin totta, mistress, sillä kaikkine pikku oikkuineenkin olen aina sanonut mistress Margaret Ramsayn olevan koko kulmakunnan sievin tyttö. Ja arvaanpa, Jenny, että lapsi-poloisella ei ole ollut mitään illallista?"

      Jenny ei voinut kieltää niin käyneen, sillä isäntäväen ollessa kaupungilla olivat molemmat oppipojat puodin suljettuaan menneet noutamaan heitä kotiin, jollaikaa hän ja toinen palvelijatar olivat pistäytyneet Sandy MacGivanin luo tapaamaan erästä Skotlannista saapunutta ystävää.

      "Niinkuin oli aivan luonnollista, mrs. Janet", huomautti Ursley, joka näki edulliseksi myöntyä kaikenkaltaisten henkilöiden kaikenlaisiin lausumiin.

      "Ja sillaikaa sammui tulikin", kertoi Jenny.

      "Mikä oli kaikkein luonnollisinta", jatkoi emäntä Suddlechop. "Ja niinpä, lopettaakseni asian lyhyeen, Jenny, vienkin sinne sen pikku illallisen, jonka tässä aioin syödä – sillä minä en ole maistanut muruakaan päivälliseksi, ja kenties nuori sievä mistress Marget suvaitsee hiukan haukata kanssani. Pelkkä tyhjyys se juuri, mistress Jenny, useinkin panee noita sairauden houreita nuorten ihmisten päähän." Niin sanoen hän luovutti olutjuustolla täytetyn hopeisen kulhon Jennylle ja sieppasi ylleen viittansa rivakasti kuin ainakin ihminen, joka on päättänyt uhrata mielitekonsa velvollisuudelle. Tämän laskoksien alle hän kätki muhennuspannun ja käski Wilsan, pikku mulattitytön, valaista heille tietä kadun poikki.

      "Minnekäs nyt näin myöhällä?" tiedusti parturi, jonka he sivuuttivat hänen istuessaan alikerran liikehuoneessa huonostiravittujen poikien keralla lipeäkalan ja marajuuren ääressä.

      "Jos sinulle sanoisin, ukkoseni", vastasi emäntä mitä halveksivimman kylmäkiskoisesti, "niin en luule, että sinä voisit toimittaa asiani, joten pidänkin sen vain omana tietonani". Benjamin oli liian tottunut vaimonsa itsenäiseen käyttäytymiseen, jatkaakseen tiedustustaan, eikä emäntäkään enempää kyselyä odottanut, vaan kiirehti ulos ovesta, käskien vanhimman oppipojan istua valveilla hänen paluuseensa asti ja pitää sillävälin taloa silmällä.

      Yö oli pimeä ja sateinen, ja vaikka samottava matka oli lyhyt, oli emäntä Ursleylla harpatessaan korkealle käännettyine hameineen eteenpäin kylliksi aikaa sen karvastuttamiseen nurisevilla mietteillä. "Mitähän minä olen tehnyt, kun minun pitää juntustaa jokaisen vanhan ämmäleukun käskystä ja kaikkein nuorten leuhkanain eljistä! Minua on marssitettu Temple Barista Whitechapeliin asti nuppineulasepän muijan raapaistua sormeensa – totisesti olisi hänen miehensä, joka teki aseen, saanut voidella haavan. Ja nyt tämä haaveileva marakatti, sievä mistress Marget muka – semmoisen kaunottaren minä osaisin tehdä hollantilaisesta nukesta, ja niin suuriluuloinen ja mieleltään vaihtelevainen ja turhamainen on hän kuin mikäkin herttuatar. Olen nähnyt hänet samana päivänä yhtä oikulliseksi kuin marmosetin ja itsepintaiseksi kuin muulin. Haluaisinpa tietää, enemmänkö mielijohteita sikiää hänen pienoisesta itseluuloisesta ajukopastaan vai hänen isänsä vanhasta laskeskelevasta taulapäästä. Mutta nuo kaksisataa puntaa vuodessa se viheliäinen maatila tuottaa, ja isää pidetään visukinttuna, vaikka hullumaisena – hän on sitäpaitsi meidän isäntämme, ja tyttö on häneltä pyytänyt myöhäistä päivää vuokranmaksullemme. Minun täytyy sen takia tyytyä, Herra armahtakoon – ja onhan se ällipäinen pikku paholainen ainoana avaimenani, päästäkseni mestari George Heriotin salaisuuden perille, ja selon saaminen siitä on minulle kunnia-asia; siis andiamos, niinkuin espanjalainen sanoo."

      Siten aprikoiden hän harppaili joutuisasti, kunnes saapui kellosepän asunnolle. Saattolainen avasi oven pääavaimella. Eteenpäin lipui emäntä Ursula milloin valon kimmellyksessä, milloin pimennossa, ei niinkuin viehkeä lady Christabelle goottilaisten veistoksien ja muinaisten asevarustusten lomitse, vaan kömpien ja kompastellen vanhojen koneiden jäännösten ja uusien keksintöjen kaavailujen seassa, jollaisilla eri koneoppihaaroja edustavilla hyödyttömän nerokkuuden joko särkyneillä tai puolitekoisilla tuotteilla haaveellisen, vaikka teräväpäisen käsityöläisen huone oli alituiseen täytetty.

      Viimein he päätyivät hyvin kapeita portaita myöten sievän mistress Margaretin kamariin, missä, hän, Fleet-kadun jokaisen rohkean nuorenmiehen silmien valkeus, istui asennossa, joka horjui tyytymättömän ja lohduttoman vaiheella. Sillä hänen sievä selkänsä ja hartiansa olivat pyöristyneet kaarelle, pullea kuoppaposki lepäsi pienellä kämmenellä, sormien kääntyessä suun yli, kyynäspää nojasi pöytään, ja silmät näyttivät kiintyneen hiipuvaan hiilostaan, joka kyti pienen tulisijan ristikolla. Hän tuskin käänsi päätänsäkään emäntä Ursulan tullessa, ja kun tämän arvoisan vaimon läsnäolon ilmoitti tarkemmin suusanallisesti vanha skotlannitar, jupisi mistress Margaret asentonsa muuttumatta vastaukseksi jotakin aivan käsittämätöntä.

      "Menehän siitä alas keittiöön Wilsan kanssa, hyvä mistress Jenny", sanoi emäntä Ursula, joka oli tottunut kaikkinaisiin päähänpistoihin potilaittensa tai asiatuttaviensa taholta, kumpaisiksi heitä nyt määrittelikään. "Pistä pannu ja kulppi tulelle ja lähde alikertaan. Minun pitää puhella sievän sydänkäpyseni mistress Margaretin kanssa kahden kesken – eikä ole ainoatakaan naimatonta miestä tämän ja Bow'n välillä, joka ei olisi minulle kateellinen siitä etuudesta."

      Palkolliset poistuivat määräyksen mukaan, ja sijoitettuaan pannunsa mukavimmin hiilukselle vetäytyi emäntä Ursula niin lähelle hoidokkiansa kuin pääsi, alkaen matalalla, viihdyttävällä ja tuttavallisella äänenpainolla tiedustaa, mikä hänen sievää kukkastansa vaivasi.

      "Ei mikään, emäntä", vastasi Margaret hiukan äreästi ja muuttaen asentoansa sikäli, että hän tuli oikeastaan kääntyneeksi selin ystävälliseen puhuttelijaansa.

      "Eikö mikään, sirkkuseni!" virkahti emäntä Suddlechop. "Ja onko sinulla tapana lähettää hakemaan ystäviäsi makuulta tällaisena hetkenä tyhjän päiten?"

      "Minä en sinua lähettänyt hakemaan, emäntä", väitti nyreä neitonen vastaan.

      "Ja kuka sitte?" kysyi Ursula; "sillä jollei minua olisi haettu, niin takaanpa, etten minä olisi täällä nyt yösydännä!"

      "Tuo vanha