Nigelin vaiheet. Вальтер Скотт

ja sisäkköjä kylliksi näyttelemään Kaikennuolijan osaa yhtä hyvin kuin Baalin pappien liuta vaimoineen ja lapsineen."

      "Ja häntä ei nähdä perheessä milloinkaan muulloin kuin rukoushetken tullessa?" tiedusti nuori ylimys.

      "Ei, kuulemma", vastasi palvelija.

      "Omituinen tapaus", sanoi Nigel Olifaunt miettivästi. "Jollei hän käyttäisi noita koristuksiaan ja olletikaan ottaisi osaa protestanttisen kirkon jumalanpalvelukseen, niin tietäisin mitä ajatella. Uskoisin hänet joko katolilaiseksi pyhään elämään vannoutuneeksi henkilöksi, jonka sallittiin jostakin pakottavasta syystä pitää kammiotansa täällä Lontoossa, taikka onnettomaksi paavilaiseksi uskonkiihkoilijaksi, joka oli suorittamassa kaameata katumusharjoitusta. Mutta näin ollen en näe mitään selitystä ilmiöön."

      Hänen aprikoimisensa keskeytyi soihtupojan koputtaessa kelpo John Christien ovelle. Tämän vaimo tuli esiin "nyökäten ja niiaten ja myhäellen liiaten", toivottamaan kunnioitettua vierastansa tervetulleeksi takaisin asuntoonsa.

       8. LUKU.

      Lemmenvälittäjä

      Meidän tulee nyt esitellä lukijalle uusi henkilö, toimellinen ja tärkeä laajemmalti kuin hänen yhteiskunnallinen asemansa näköjään ilmaisi – emäntä Ursula Suddlechop, koko Fleet-kadun kuuluisimman parturin Benjamin Suddlechopin vaimo. Tällä naisella oli omat erikoiset ansionsa, joiden pääpiirteenä oli – jos hänen omaan esitykseensä saattoi luottaa – rajaton halu palvella lähimäisiänsä. Hän jätti laihan puolinälkiintyneen elämänkumppaninsa kehumaan ketterämpää sormiensa sipsettä kuin oli ainoallakaan Lontoon parranajajalla ja pitämään huolta liikehuoneesta, missä oppipojat tyhjin vatsoin tuhersivat hoimiinsa uskoutuneiden tomppelien kasvoja; emäntä itse harjoitti erityistä ja tuottoisampaa ammattia, jossa kuitenkin oli monia niin omituisia käänteitä ja mutkia, että se tuntui useissa suhteissa ristiriitaiselta.

      Sen korkeimmat ja tärkeimmät tehtävät olivat hyvin salaista ja luottamuksellista laatua, eikä emäntä Ursula Suddlechopin tiedettykään koskaan kavaltaneen haltuunsa uskottuja toimia, ellei hänelle joko oltu puutteellisesti maksettu palveluksestaan tai nähty mukavaksi tarjota jonkun taholta kaksinkertaista hyvitystä salaisuuden ilmaisemisesta. Tällaisia sattumuksia esiintyi niin harvoin, että hänen kunniansa luotettavana välittäjänä säilyi yhtä tahrattomana kuin hänen rehellisyytensäkin ja hyväntahtoisuutensa maine.

      Hän olikin mitä ihailtavin vaimoihminen ja kykeni auttelemaan tunteittensa valtaamia ja heikkoja heidän mielenkuohunsa nousussa, kehityksessä ja seuraamuksissa. Hän pystyi sovittamaan puhuttelun rakastavaisille, jotka saivat osoitetuksi asiallisia syitä kohtauksensa yksityisyydelle; hän osasi kirvoittaa heikkoluontoiselta kaunottarelta rikollisen intohimon taakan ja kenties sijoittaa luvattoman rakkauden toivorikkaan hedelmän perilliseksi johonkin perheeseen, jonka rakkaus oli laillista, liiton saamatta perijää. Kykeni hän enempäänkin ja oli ollut osallisena syvällisemmissä ja suuriarvoisemmissa salaisuuksissa. Hän oli ollut mrs. Turnerin suojattina ja oppinut tältä keltaisen tärkkelin valmistustaidon sekä ehkä pari kolme merkitsevämpääkin salaisuutta, vaikka näistä ei kenties yksikään mennyt niin rikollisen pitkälle kuin hänen valtiattarensa syyksi sanottiin. Mutta kaikkea kätkettyä ja pimeätä hänen todellisessa luonteessaan peitti ulkonaisen rattoisuuden ja hyväntuulisuuden näyttäminen, se sydämellinen nauru ja eloisa pila, jolla emäntä hyvin osasi lepytellä vanhempia naapureitaan, ja ne monet pikku taidot, joilla hän sai suositelluksi itseään nuoremmille, etenkin omaan sukupuoleensa kuuluville.

      Emäntä Ursula oli näköjään tuskin yli neljänkymmenen, ja hänen täyteläinen, vaan ei liiaksi lihonut vartalonsa ja vielä komeat kasvonpiirteensä ilmaisivat hilpeyttä ja reippautta, joka kirkasti kuihtuvan kauneuden jäännöksiä, vaikka hän oli käynyt pyyleväksi ja saanut kasvoihinsa hiukan väriä hyvästä elannosta. Vihkimisiä, syntymätapauksia ja kastetoimituksia ajateltiin harvoin riittävän juhlallisesti suoritetuiksi melkoisella alueella parturinliikkeen ympäristössä, jollei ollut saapuvilla emäntä Ursley, kuten häntä nimitettiin. Hän kykeni keksimään kaikenlaisia ajanviettoja, leikkejä ja piloja isojen seurueiden huvikkeeksi, joita esivanhempiemme vieraanvaraisuus keräsi koolle sellaisiin tilaisuuksiin, joten hänen läsnäoloaan ilonpidon hetkinä katsottiin suorastaan välttämättömäksi kaikissa keskisäädyn perheissä. Siinä määrin oletettiin hänen myös tuntevan elämää ja sen sokkeloita, että hän oli halukkaana uskottuna puolille lähiseudun rakastavaisille pareille, joista useimmilla oli tapana ilmoittaa salaisuutensa emäntä Ursleylle ja kuulustaa hänen neuvoaan. Rikkaat palkitsivat hänen palveluksiaan sormuksilla, rintaneuloilla tai kultarahoilla, joista hän piti parhaiten; ja hyvin jalomielisesti antoi hän apuansa vähävaraisillekin samanlaisin kaksinaisin perustein kuin nuoret lääketieteen harjoittajat auttavat heitä osittain säälistä ja osittain pitääkseen työtänsä käynnissä.

      Emäntä Ursleyn maine kaupungissa oli sitä suurempi, kun hänen toimintansa oli ulottunut Temple Barin ulkopuolelle. Hänellä oli tuttavia, jopa suojelijoita ja suojelijattaria, vallassäädyssä, jonka asema sen yhteiskuntaluokan ollessa paljoa harvalukuisempi ja hovipiirin lähestymisen pysyessä paljoa työläämmin tavoitettavana tuotti arvovaltaa, jollaista ei tunneta meidän päivinämme, kun porvarin varvas tunkeutuu niin liki hovilaisen kantapäätä. Emäntä Ursley ylläpiti seurusteluaan tämän ylemmän asiatuttavapiirin kanssa osittain käymällä pientä kauppaa ranskalaisilla hajuvesillä, hiusvoiteilla ja pääkoristeilla sekä kiinalaisilla astioilla tai korutavaroilla, jotka jo silloin alkoivat olla muodissa, puhumattakaan erinäisistä varsinkin naisväen käyttämistä rohdoista. Mutta osittain sai hän myös jalansijaa muilla palveluksilla, jotka enemmässä tai vähemmässä määrin kuuluivat hänen edellä viittaamamme ammattinsa sala-haaroihin.

      Tuollaisia ja noin monia vaurastumiskeinoja saaneena oli emäntä Ursley kuitenkin niin köyhä, että hän olisi luultavasti saattanut parantaa omia kuten miehensäkin olosuhteita, jos olisi luopunut niistä kaikista sekä rauhallisesti ryhtynyt huolehtimaan omasta taloudestaan ja auttamaan Benjaminia tämän ammattitoimissa. Mutta Ursula oli ylellinen ja nautinnonhaluinen tavoiltaan eikä olisi voinut sen paremmin sietää Benjaminin niukkaa ruokahoitoa kuin suopua hänen haastelunsa kuivakiskoiseen jonotukseen.

      Sen päivän iltana, jolloin loordi Nigel Olifaunt oli varakkaan kultasepän päivällisvieraana, on meidän toimitettava Ursula Suddlechop näyttämölle. Hän oli aamusta tehnyt pitkän kierroksen Westminsteriin ja nyt uupuneena vaipunut erityiselle tilavalle nojaistuimelle, joka oli silinnyt paljosta käytännöstä. Pienen, mutta iloisesti räiskivän takkavalkeansa äärellä hän piti torkahdellen silmällä hiljalleen kuohuvaa, hyvin maustettua olutruukkua, jonka ruskealla pinnalla pulahteli pienoinen metsäomena riittävästi käristettynä. Pieni mulattityttö tarkkaili vielä tyystimmin vasikan kateenkorvaa, joka kypseni hopeisessa keittopannussa tulisijan toisella laidalla. Näillä ruokatarpeilla valmistausi emäntä Ursula epäilemättä päättämään hyvin vietetyn päivän, jonka työt hän katsoi loppuneiksi ja jäännöksen vapaaksi käytettäväkseen. Hän pettyi kuitenkin, sillä juuri kun paistetulla omenalla höystetty vehnäolut oli parahultaista juotavaksi ja pienoinen tyttönen ilmoitti kateenkorvan kypsyneeksi, kuului portaiden alipäästä Benjaminin särisevästi inuva ääni.

      "Hei, emäntä Ursley – hoi, vaimoseni, kuule – hei, emäntä – hoi, armahin, sinua tarvitaan enemmän kuin hihnaa tylsälle partaveitselle – hei, emäntä – "

      "Kunpahan joku sivaltaisi partaveitsellä henkitorvesi poikki, senkin mölyaasi!" toivotti emäntä itsekseen ensimäisessä ärtymyksessään huhuilevalle elämänkumppanilleen ja huusi sitten ääneen: "No, mikä on hätänä, mestari Suddlechop? Olen juuri pujahtamassa vuoteeseen; minua on laahattu edes takaisin kaiken päivää."

      "Ei, käpyseni, minulla ei ole mitään sanomaa sinun korvaasi", selitti kärsivällinen Benjamin; "naapuri Ramsayn skotlantilainen pesuvaimo vain tahtoo oitis puhutella sinua."

      Korvaa mainittaessa loi emäntä Ursley kaihoisan katseen herkkuun, joka oli sekunnilleen muhentunut pannussa, ja vastasi sitte huoaten: "Käske skotlantilaisen Jennyn tulla ylös, mestari Suddlechop. On hauska kuulla, mitä hänellä on asiaa",