Fiesko. Friedrich von Schiller

kuolon välillä. – Tämä kirous painakoon sinua siihen asti kuin Gianettinon henki viimeisen kerran korisee. Jos ei, niin se sinua seuraa niinkauvan kuin löydetään iankaikkisuuden ympyrän molempien päitten yhtymys. (Kolkko äänettömyys. Kaikkien kasvoilla kauhistus. Verrina katsoo jäykästi ja terävästi jokaista).

      Bourgognino. Julma isä! mitä teitte? Näin hirmuisen kamalan kirouksen syyttömälle tyttöraukallenne!

      Verrina. Tosin se kaiketi on hirveätä, sinä hellä sulhanen? (Erin painavasti). Kuka teistä nyt nousee vielä kylmäkiskoisesti viivytyksestä jaarittelemaan? Genuan kohtalo riippuu minun Bertastani. Isän sydämmeni vastaa minun kansalaisvelvollisuudestani. Kuka meistä nyt on pelkuri viivyttämään Genuan vapauttamista, koska hän tietää tämän syyttömän karitsan sanomattomalla tuskalla maksavan hänen pelkonsa! – Minä en armahda lastani ennenkuin Doria maassa kieriää, vaikka keksisin kidutuksia kuin pyöveli, vaikka ihmissyöjäin piinapenkillä teurastaisin tämän viattoman karitsan. – Te vapisette – vaaleina kuin haamut te kurkistelette minua – Vielä kerran, Scipio! minä säilytän hänen sinun tiranninmurhasi panttivankina. Tähän kalliiseen nauhaan minä sidon sinun, minun ja teidän velvollisuutenne. Genuan hirmuvaltijaan pitää kaatuman taikka tyttö epätoivossa kuoleman. Minä en peräytä.

      Bourgognino (lankee Bertan jalkoihin). Ja kaatuman hänen pitää – kaatuman Genuan tähden kuin uhri-eläimen. Niin totta kuin tämän miekan pyöritän Dorian sydämmessä, niin totta tahdon ylkänä sinun huuliasi suudella. (Nousee).

      Verrina. Ensi pari, jonka koston henget vihkivät. Antakaa kätenne toisillenne! Jos Dorian sydämmessä miekkasi pyörität, ota hän, hän on sinun!

      Kalkagno. Tässä vielä yksi Genualainen lankeaa polvillensa ja asettaa pelottavan teräksensä viattomuuden jalkoihin. Löytäköön Kalkagno niin totta onnen tien, kuin tämä hänen miekkansa löytää Dorian elämän polun. (Nousee).

      Sakko. Viimeksi vaikka yhtä päättävänä laskee polvillensa Rafaeli Sakko. Jos tämä välkkyvä rautani ei aukaise Bertan vankiutta, älköön minun elämäni viimeistä rukousta kuultako! (Nousee).

      Verrina (ilahtuneena). Genua kiittää minussa teitä, ystäväni! Mene tyttäreni! Iloitse olemastasi isänmaan suuri uhri!

      Bourgognino (halaa menevää Berttaa). Mene! Luota Jumalaan ja Bourgogninoon. Yhtenä ja samana päivänä on Bertta ja Genua vapaa.

      (Bertta pois).

      KOLMASTOISTA KOHTAUS

       Edelliset paitsi Bertta.

      Kalkagno. Sana vielä, Genualaiset, ennenkuin menemme pitemmälle.

      Verrina. Sen arvaan.

      Kalkagno. Riittääkö neljä isänmaanystävää kukistamaan tiranniuden vahvan kyykäärmeen? Eikö täydy yllyttäämme kansaa ja vetää aatelin puolellemme?

      Verrina. Ymmärrän! Kuulkaa siis, minulla on kauvan ollut palkalla maalaaja, joka tuhlaa kaiken taitonsa Appius Klaudiuksen kukistamisen maalaamiseen. Fiesko ihailee taidetta, innostuu ylevistä nävyistä. Viedään se maalaus hänen palatsiinsa ja ollaan läsnä hänen sitä katsellessansa. Kenties se näky hänen taas herättää haltioihinsa – Kenties – Bourgognino. Mitä hänestä! Lisää vaaraa älä apua, sanoo sankari. Minä olen jo kauvan tuntenut rinnassani jotain, joka ei mihinkään tahtonut tyytyä. – Mitä se oli, nyt yhtäkkiä tiedän – (Sankarillisesti hypäten). Minun on tyranni.

(Esirippu)

      TOINEN NÄYTÖS

      Etuhuone Fieskon palatsissa.

      ENSIMMÄINEN KOHTAUS

       Leonoora ja Arabella.

      Arabella. Ei, sanon minä, Te näitte väärin. Luulevaisuus hairautti silmänne.

      Leonoora. Se oli Julia ilmi elävänä. Älä uskottele minua. Minun kuvani riippui sinisessä nauhassa, tämä oli ihan tulipunainen. Minun onneni on ratkaistu.

      TOINEN KOHTAUS

       Edelliset ja Julia.

      Julia (astuu teeskennellen huoneeseen). Kreivi tarjosi minulle palatsinsa katsellakseni juhlakulkua raatihuoneeseen. Aikani käy ehkä pitkäksi. Huvittakaa minua, rouva, siksi kun shuklaata tulee. (Bella menee vaan tulee heti takaisin).