Fiesko. Friedrich von Schiller

Sitä en ymmärrä. Mutta mitä on suruhuntu käsivarrellasi? Olisiko Verrina saattanut hautaan jonkun, josta ei Fiesko tietäisi mitään.

      Verrina. Surusanomat eivät sovi Fieskon iloisissa pidoissa.

      Fiesko. Mutta kun ystävä sitä pyytää! (Pusertaa hänen kättänsä lämpimästi). Kallis ystäväni! kuka meiltä molemmilta on kuollut?

      Verrina. Molemmilta! molemmilta! Aivan totta! Mutta kaikki lapset eivät sure äitiänsä.

      Fiesko. Sinun äitisi on jo aikaa mullassa maannut.

      Verrina (painavasti). Minä muistan Fieskon nimittäneen minua veljeksensä, koska olin hänen isänmaansa poika.

      Fiesko (leikillisesti). Vai sitä se on! Siis paljasta pilaa!

      Murhepuvussa Genuan tähden! Todellakin on Genualla viimeiset käsissä.

      Tuo ajatus on outo ja uusi. Veljemme Verrina rupee pilapääksi.

      Kalkagno. Onko se toden perästä sanottu, Fiesko?

      Fiesko. Totta kai! Juuri niin! Vieläpä kuivasti ja itku suulla. Pila ei tunnu miltään, jos pilan-puhuja itse nauraa. Naama kuin maahanpanijaisiin käskijällä! Empä olisi luullut järeää Verrinaa vanhoilla päivillänsä noin hupaiseksi loilaksi.

      Sakko. Käy pois, Verrina! Ei hän enää meihin kuulu.

      Fiesko. Hauskaa vaan, maanmies! Ollaan kuin kavalat perilliset, jotka parkuen käyvät paarin perässä ja sitä lujemmin nauravat nenäliinaansa. Tosin kenties saamme sen sijaan kovan äitipuolen. Olkoon niinkin, me annamme hänen riidellä ja elämme hauskasti.

      Verrina. Taivas ja tuonela! emmekä tee mitään! Fiesko! minne olet joutunut? mistä haen nyt suurta tiranninvihaajaa? Minä muistan, kuinka kruunun näkeminen rupesi jäseniäsi katkomaan. Tasavallan langennut poika! sinä saat vastata, että minä kuolemattomuuteni tähden en anna rahtuakaan, koska aika henkiäkin kuluttaa.

      Fiesko. Aina sinä joutavia hourailet. Pistäköön hän Genuan taskuunsa ja kaupitelkoon tunislaisille merirosvoille. Mitä me siitä! Me maistelemme Kypron viiniä ja katselemme kauniita tyttöjä.

      Verrina (katsoo häneen vakaasti). Onko se sinun vakaa ajatuksesi?

      Fiesko. Miks'ei ystäväni? Onko hauskaa olla laiskan, suuriluisen eläimen, tasavallan, jalkana. Kiitä häntä, joka antaa sille siivet ja päästää jalat virkavapaiksi. Gianettino Doriasta tulee herttua. Valtio-asiat eivät enää tee päitämme harmaiksi.

      Verrina. Fiesko! Onko se sinun totinen vakaa ajatuksesi?

      Fiesko. Andreas julistaa nepaansa pojakseen ja tavaransa perilliseksi, kuka olisi niin hullu, että riiteleisi häneltä perintöoikeutta hänen valtaansa?

      Verrina (kovin pahoillansa). Siis tulkaa Genualaiset! (Jättää nopeasti Fieskon, toiset seuraavat).

      Fiesko. Verrina! Verrina! tasavaltalainen on kova kuin kivi. —

      KAHDEKSAS KOHTAUS

       Fiesko ja Outo valhepukuinen.

      Valhepukuinen. Onko teillä, Lavagna, minuutti aikaa?

      Fiesko (ennättäen). Tunti teille!

      Valhepukuinen. Olkaa siis niin armollinen ja käykää kanssani kaupungin ulkopuolelle.

      Fiesko. Kymmenen minuutin päästä on puoli-yö.

      Valhepukuinen. Kreivi, olkaa niin armollinen.

      Fiesko. Minä käsken hevosia valjastamaan.

      Valhepukuinen. Tarpeetonta! Minä lähetän edeltäpäin yhden. Useampaa ei tarvita, sillä toisen vaan luulen palaavan.

      Fiesko (hämmästyen). Kuinka?

      Valhepukuinen. Teiltä vaaditaan verinen vastaus itkevän kyyneleille.

      Fiesko. Kenenkä kyyneleille?

      Valhepukuinen. Erään Lavagnan kreivittären. Minä tunnen sangen hyvin sen naisen ja tahdon tietää millä on hän ansainnut joutua hupsun uhriksi?

      Fiesko. Nyt ymmärrän. Saanko tietää tämän eriskummallisen vaatijan nimen.

      Valhepukuinen. Se on sama, joka kerran ihaili neiti Siboa, vaan väistyi sulhasen Fieskon tieltä.

      Fiesko. Scipio Bourgognino!

      Bourgognino (ottaa pois naamuksen). Ja on tässä nyt pelastamassa kilpailijan tieltä väistynyttä kunniaansa, koska tuo kyllä alhaisesti ajatellen itse helleyttä kiusaa.

      Fiesko (syleilee häntä innolla). Jalo nuorukainen! puolisoni kärsimyksille kiitos näin arvoisaan tuttavuuteen pääsemisestäni. Minä tunnen ylevän vihanne, mutta en ryhdy otteluun.

      Bourgognino (perääntyy askeleen). Olisiko Lavagnan kreivi pelko uskaltamaan minun miekkani esikoisia vastaan?

      Fiesko. Bourgognino! koko Ranskan sotavoimaa, vaan en teitä vastaan!

      Minä kunnioitan sitä rakasta liekkiä vielä rakkaamman olennon puolesta.

      Tahto ansaitsisi laakeriseppeleen, mutta työ olisi lapsellista.

      Bourgognino (yltyneenä). Lapsellistako? Pahasti kohdeltuna nainen ei voi muuta kuin itkeä – Miksikä on mies?

      Fiesko. Tavattoman hyvin sanottu, mutta minä en ryhdy otteluun.

      Bourgognino (kääntää hänelle selkänsä, aikoen mennä). Minä pidän teitä halpana.

      Fiesko (vilkkaasti). Ette totisesti, nuorukainen! milloinkaan, vaikka siveyttä rahalla ostettaisiin (tarttuen ajattelevasti hänen käteensä). Oletteko koskaan tuntenut minua kohtaan jotain, jota sanotaan – miten sanoisin – kunnioitukseksi?

      Bourgognino. Olisinko minä väistynyt miehen tieltä, jota en olisi pitänyt ensimmäisenä miehistä?

      Fiesko. Siis ystäväni, kerran kunnioitukseni ansainnutta miestä – opettelisin hiljallensa halveksimaan. Minä luulin toki mestarin paulan taitehikkaammaksi kuin että se niin kohta pisti satunaisen koettelijan silmiin. Menkää kotia Bourgognino ja ottakaa aikaa miettiänne, miksi Fiesko tekee näin eikä toisin. (Bourgognino menee ääneti pois). Hyvästi, jalo nuorukainen! Kun nämät liekit lyövät isämaalle, seisokoot lujina Doriat.

      YHDEKSÄS KOHTAUS

       Fiesko ja Maurilainen, joka astuu arasti sisälle ja katselee huolellisesti ympärillensä.

      Fiesko (katsoo terävästi ja kauvan hänen silmiinsä). Mitä sinä tahdot ja kuka olet?

      Mauri (niinkuin ylempänä). Tasavallan orja.

      Fiesko. Orjuus on kurja elinkeino. (Katsoo häneen yhä terävästi). Mitä etsit?

      Mauri. Herra minä olen rehellinen mies.

      Fiesko. Ei olekaan liikaa, että nostat sen kilven kasvoillesi, mutta mitä sinä etsit?

      Mauri, (koettaa käydä lähemmäksi. Fiesko väistää). Herra, en minä ole lurjus.

      Fiesko. Hyvä on että lisäät sen, – eikä sentään ole hyvä.

      (Kärsimättömästi). Mutta mitä etsit?

      Mauri, (lähenee taas). Oletteko te Lavagnan kreivi?

      Fiesko (ylpeästi). Genuan sokeat tuntevat minun askeleeni. Mitä sinä kreivistä tahdot?

      Mauri. Olkaa varoillanne, Lavagna. (Aivan hänen luoksensa).

      Fiesko (juoksee toiselle puolen). Niin tosiaan olenkin.

      Mauri, (niinkuin ennen). Teille ei aivota juuri hyvää, Lavagna.

      Fiesko (väistyy taas taaksepäin). Sen minä huomaan.

      Mauri. Varokaa itseänne Dorialta.

      Fiesko (lähenee häntä tutummin). Kuule mies, lienenkö tehnyt sinulle väärin? Sitä nimeä minä todellakin kamoksun.

      Mauri. Siis paetkaa sitä miestä. Osaatteko lukea?

      Fiesko.