Erämaan halki. Генрик Сенкевич

haukkua, täytyy minun kertoa siitä jo tänään.

      Kuultuaan sen Nel kiipesi setä Tarkowskin polville ja kiersi kätensä hänen kaulaansa. Sitten hän riensi isänsä luo:

      – Isä kulta, minä olen niin onnellinen, niin onnellinen!

      Syleilystä ja suukoista ei ollut loppua tulla. Sitten kun tyttö seisoi taas omilla jaloillaan, hän alkoi katsoa Tarkowskia suoraan silmiin.

      – Setä Tarkowski…

      – Mitä Nel?

      – … Koska tiedän, että se on siellä, niin enkö saisi nähdä sitä?

      – Tiesinhän minä, virkkoi Rawlison hiukan harmistuneesti, – ettei tuo pikku pörriäinen tyytyisi pelkkään uutiseen.

      Tarkowski kääntyi Chadigin pojan puoleen ja sanoi:

      – Chamis, tuo koira tänne!

      Nuori sudanilainen katosi keittiöteltan taa ja palasi hetken kuluttua taluttaen koiraa kaulanauhasta.

      Nel vetäytyi äkisti taaksepäin.

      – Oh! pääsi häneltä, ja hän tarttui isänsä käsivarteen.

      Mutta Stas innostui.

      – Sehän on leijona eikä mikään koira.

      – Sen nimi on Saba (leijona), selitti Tarkowski, – ja se kuuluu mastif-nimiseen maailman kookkaimpaan koirarotuun. Se on vain kaksi vuotta vanha, mutta se on todella iso. Älä pelkää, Nel, sillä se on lauhkea kuin lammas. Ole rohkea. Päästä se irti, Chamis.

      Chamis päästi koiran, ja kun tämä tunsi olevansa vapaa, se alkoi heiluttaa häntäänsä, liehakoiden lähestyä Tarkowskia, jonka se vanhastaan hyvin tunsi, ja haukkua ilosta.

      Lapset katsoivat ihmetellen sen voimakasta, pyöreää päätä, paksuja käpäliä, rotevaa vartaloa, joka keltaisen karvansakin puolesta muistutti suuresta leijonaa. He eivät olleet milloinkaan eläessään nähneet mitään tähän verrattavaa.

      – Tuollainen koira seuratoverina voisi matkustaa vaikka koko Afrikan halki, huudahti Stas.

      – Kysypäs siltä, uskaltaisiko se ajaa sarvikuonoa, virkkoi Tarkowski.

      Saba heilutti vastaukseksi iloisesti häntäänsä ja käyttäytyi niin ystävällisesti, että Nelkin lakkasi pelkäämästä ja alkoi silitellä sen päätä.

      – Saba, oma rakas Saba.

      Rawlison kumartui koiran puoleen, nosti sen pään tytön kasvoja kohti ja sanoi:

      – Saba, tottele tätä tyttöä! Hän on sinun valtiattaresi! Vartioi häntä hyvin – kuuletko?

      – Vau! vastasi Saba matalalla äänellä ikäänkuin se todella olisi ymmärtänyt, mistä oli kysymys.

      Se olikin todella ymmärtänyt paremmin kuin saattoi luullakaan, sillä kunnioituksensa merkiksi se nuolaisi leveällä kielellään tytön poskea.

      Tämä nauratti kovasti muita. Nelin täytyi mennä telttaan pesemään kasvonsa. Kun hän neljännestunnin kuluttua palasi, hän näki Saban seisovan etukäpälät Stasin olkapäällä ja huomasi, että poika oli aivan lyyhistyä painon alle. Koira oli päätä pitempi kuin poika.

      Tuli nukkumaan menon aika, mutta lapset pyysivät saada leikkiä vielä puolisen tuntia tutustuakseen paremmin uuteen ystäväänsä. Tuttavuus syntyikin helposti, ja Tarkowski nosti Nelin istumaan koiran selkään ja pidellen tyttöä kiinni hän käski Stasin taluttaa koiraa kaulahihnasta. Nel ajoi näin muutaman askelen, ja sitten koetti Staskin ratsastaa tällä erikoisella ajokilla, mutta koira laskeutuikin yhtäkkiä takajaloilleen, ja Stas löysi itsensä yllättäen hiekalta koiran hännän vierestä.'

      Lapset olivat jo menossa nukkumaan, kun kuun valaisemalle pihalle ilmaantui kaksi valkoista hahmoa, jotka kulkivat telttoja kohti. Lempeä Saba alkoi haukkua vihaisesti, ja Rawlisonin täytyi käskeä Chamiksen kytkeä koiran kiinni. Samassa astui kaksi arabialaiseen viittaan verhoutunutta miestä telttojen eteen.

      – Kuka siellä? Tarkowski kysyi.

      – Kamelimiehiä, vastasi toinen tulijoista.

      – Kas! Idrys ja Gebr? Mitä tahdotte?

      – Tulimme kysymään, tarvitaanko meitä jo huomenna?

      – Ei. Huomenna ja ylihuomenna on suuri juhla, ja silloin meidän ei sovi lähteä matkalle. Tulkaa sitä seuraavana päivänä aamulla.

      – Kiitoksia, efendi.

      – Entä onko teillä hyvät kamelit? kysyi Rawlison.

      – Bismillah! Idrys vastasi. – Oikeita heginkameleja (ratsukameleja)… kyttyrät leveät ja lauhkeita kuin ha-ga (lammas).

      – Huojuvatko ne ajettaessa?

      – Voitte panna kourallisen papuja minkä tahansa selkään ja katso, yksikään papu ei putoa vaikka laskettaisitte täyttä ravia.

      – Kylläpäs te liioittelette… kuten aito arabi ainakin, tuumi

      Tarkowski naurahtaen.

      – Tai sudanilainen, Rawlison lisäsi.

      Idrys ja Gebr seisoivat kuin kaksi valkoista patsasta katsellen tarkasti Stasia ja Neliä. Kuun valossa heidän tummat kasvonsa hohtivat pronssinkarvaisina, ja silmät kiilsivät turbaanien alla vihreinä.

      – Hyvää yötä, sanoi Rawlison.

      – Allah suojelkoon teitä, efendi, sekä yöllä että päivällä!

      Sen sanottuaan he kumarsivat ja lähtivät. Saban murina, joka kuulosti kaukaiselta jyrinältä, seurasi heitä. Nuo kaksi sudanilaista eivät nähtävästi miellyttäneet sitä.

      5

      Lähinnä seuraavina päivinä ei tehty retkiä. Jouluaattona, kun ensimmäinen tähti syttyi taivaalle. Rawlisonin teltassa loisti satakynttiläinen joulupuu. Kuusen sijaan oli tosin eräästä Medinetin puutarhasta hankittu tuja-puu. Nel löysi sen oksien välistä makeisia ja kauniin nuken, jonka isä oli tilannut Kairosta, ja Stas löysi pitkään toivomansa englantilaisen rihlapyssyn. Sitä paitsi hän sai isältään patruunoita, metsästystarvikkeita ja satulan. Nel hypähteli ilosta. Staskaan ei pystynyt hillitsemään iloaan vaikka ajattelikin, että oikean pyssyn omistajan täytyy olla vakava. Huomatessaan olevansa yksin teltan ulkopuolella hän rupesi kävelemään käsillään teltan ympäri. Tämä temppu oli Port Saidin koulussa poikien keskuudessa hyvin yleinen, ja Stas osasi sen erinomaisesti.

      Jouluaatto ja ensimmäinen joulupäivä kuluivat lapsilta osaksi hartaushetkissä, osaksi lahjoja tarkastellessa ja Sabaa opetettaessa. Uusi ystävä oli oppivaisempi kuin oli luultukaan. Jo ensimmäisenä päivänä se oppi antamaan käpälää, tuomaan nenäliinan, jota se ei kuitenkaan hevin tahtonut hellittää, ja ymmärtämään, ettei hyvin kasvatetun koiran sopinut nuolla Nelin kasvoja. Lasten kulkiessa kaupungin hiekkaisilla toreilla Saban maine Medinetissä yhä kasvoi. Mutta niin kuin kaikella maineella, oli tälläkin myös ikävät puolensa, sillä koira houkutteli arabilapsia laumoittain luokseen. Ensin he pysyttelivät loitommalla, mutta huomattuaan, ettei "ihme" ollut vaarallinen, he tulivat yhä lähemmäksi, kunnes he vihdoin täyttivät teltan niin, ettei kukaan voinut enää liikkua vapaasti. Kun arabilapset pitkin päivää imeskelivät sokeriruokoa, kokoontuu heidän ympärilleen kärpäsiä, jotka sen lisäksi että ne tuskastuttavat, levittävät egyptiläistä silmätulehdusta. Palvelijat ajoivat siksi lapsia pois, mutta Nel meni heidän puolelleen ja jakeli pienemmille makeisia, mikä tietysti keräsi yhä enemmän lapsia tytön ympärille.

      Kolmen päivän kuluttua alkoivat retket, jotka tehtiin osaksi kapearaiteisella rautatiellä, osaksi aaseilla tai kameleilla. Nyt kävi ilmi, että Idrys oli kehunut kamelejaan aivan liikaa, sillä ei ainoastaan papujen, vaan ihmistenkin oli vaikea pysytellä satulassa. Sudanilaiset Idrys ja Gebr miellyttivät hurjasta ulkonäöstään huolimatta seuruetta suuresti, sillä he olivat kohteliaita ja pitivät etenkin Nelistä hyvää huolta. Gebrin kasvoilla oli aina