Erämaan halki. Генрик Сенкевич

kun hän oli sanonut sen Stasille, tämä kääntyi heti vakavan näköisenä upseerien puoleen nostaen sormensa hatun laitaan ja sanoen:

      – Hyvät herrat, voisitteko tehdä tilaa tälle pikku neidille, joka haluaisi katsella kameleja?

      Molemmat herrat suhtautuivat esitykseen yhtä vakavasti ja toinen heistä ei ainoastaan luovuttanut paikkaansa uteliaalle missille, vaan nosti hänet seisomaan penkille ikkunan ääreen.

      Stas aloitti nyt esitelmänsä:

      – Tämä on vanhaa viljelysseutua, jonka faarao lahjoitti Joosefille hänen veljiään varten. Muinoin tässä oli jonkinlainen kanava, ja tämä uusi on muodostettu siitä. Mutta vanha kanava rappeutui ja seutu muuttui erämaaksi. Nyt alkaa maa muuttua jälleen hedelmälliseksi.

      Vaikka Stas puhui hyvin sujuvasti englantia, oli hänen puheessaan sittenkin jotakin, mikä kiinnitti toisen upseerin huomiota. Tämä kysyi:

      – Te, pikku herra, ette taida olla englantilainen?

      – Miss Nel on pieni, ja hänen isänsä on uskonut tytön minun huostaani, mutta minä en ole englantilainen, vaan puolalainen ja kanavainsinöörin poika.

      Keskustelu muuttui nyt vilkkaaksi, sillä upseerit näyttivät olevan huvittuneita lapsista. Kävi ilmi, että molemmat upseerit olivat myöskin matkalla Port Saidista Kairoon käydäkseen Englannin lähettilään luona saamassa ohjeita pitkän, kohdakkoin alkavan matkan varalle. Nuorempi heistä oli sotilaslääkäri, ja toinen, joka puheli Stasin kanssa, oli kapteeni Glen. Hänen oli hallituksensa käskystä määrä matkustaa Kairosta Suezin kautta Mombasaan ja ottaa siellä haltuunsa koko satamaan kuuluva seutu, joka ulottui aina Samburuun asti. Stas, joka oli innokkaasti lukenut matkakertomuksia Afrikasta, tiesi, että Mombasa oli muutaman asteen päiväntasaajan eteläpuolella ja että sen vähän tunnetut ympäristöt, jotka kuuluvat Englannin vaikutuspiiriin, ovat täynnä elefantteja, kirahveja, sarvikuonoja, puhvelihärkiä ja kaikenrotuisia antilooppeja, joita kaikkia sotilas-, lähetyssaarnaaja- ja kaupparetkikunnat tapaavat matkoillaan. Hän kadehti kapteeni Gleniä koko sielustaan ja lupasi käydä tervehtimässä häntä Mombasassa ja metsästämässä hänen kanssaan leijonia ja puhvelihärkiä.

      – Hyvä on, mutta ottakaa tuo pikku neiti mukaanne, vastasi kapteeni Glen hymyillen ja osoittaen Neliä, joka juuri tuli ikkunan luota hänen viereensä.

      – Miss Rawlisonilla on isä. Stas selitti. – Minä olen vain hänen holhoojansa matkalla.

      Toinen upseereista kääntyi ja kysyi:

      – Rawlison? Eikö hän ole kanavan johtaja ja eikö hänellä ole veli

      Bombayssa?

      – Bombayssa asuu minun setäni, sanoi Nel nostaen sormensa pystyyn.

      – Sinun setäsi on siis naimisissa minun sisareni kanssa, tyttöseni. Minun nimeni on Clary. Me olemme siis sukulaisia ja olen iloinen siitä, että olen tutustunut sinuun, rakas lintuseni.

      Ja tohtori oli todellakin iloinen. Hän kertoi, että oli käynyt Port Saidissa kysymässä herra Rawlisonia, mutta konttorissa oli vastattu, että hän oli matkustanut lomalle. Hän valitti, että laiva, jolla he Glenin kanssa aikoivat matkustaa Mombasaan, lähtisi Suezista jo muutaman päivän päästä, mistä syystä hän ei ehtinyt käydä Medinetissä. Hän lähetti Nelin mukana terveisiä isälle ja lupasi kirjoittaa tytölle Mombasasta.

      Molemmat upseerit puhelivat nyt etupäässä Nelin kanssa, niin että Stas jäi syrjään. Kaikilla asemilla oli jo runsaasti tarjolla mandariineja, tuoreita taateleja ja sorbettia (virvoitusjuomaa).

      Matka Kairoon kului lasten mielestä nopeasti. Erotessaan upseerit suutelivat Nelin kätösiä ja otsaa ja puristivat Stasin kättä, samalla kun kapteeni Glen, jota pojan päättäväisyys suuresti miellytti, sanoi puoleksi leikillisesti, puoleksi vakavasti:

      – Kuulehan, poikani! Kuka tietää missä, koska ja millaisissa olosuhteissa me joskus tapaamme. Muista kuitenkin, että aina voit luottaa minun myötätuntooni ja apuuni.

      – Samoin! vastasi Stas kumartaen arvokkaasti.

      4

      Sekä Tarkowski että Rawlison olivat hyvin iloissaan lasten tulosta. Nuori pari vastasi isien iloon ja alkoi heti tarkastella telttoja, jotka oli jo täydelleen sisustettu ja järjestetty rakkaitten vieraitten tuloa varten. Teltat näyttivät olevan erinomaisia, kaksinkertaisia, toiset sinisellä, toiset punaisella flanellilla vuorattuja, alhaalla voilokilla varustettuja ja tilavia kuin suuret huoneet. Ensin Rawlison epäili, että teltassa asuminen voisi vahingoittaa Nelin terveyttä, mutta tarkastettuaan kaikki huolellisesti hän oli varma, että oli sata kertaa hyödyllisempää viettää päivät ja yöt raittiissa ilmassa kuin kaupungin hotellien ummehtuneissa huoneissa. Kaunis sää puolestaan suosi teltassa asumista.

      Medinet eli El-Fajum on Libyan erämaan hiekkakumpujen ympäröimä ja sen ilmasto on parempi kuin Kairon. Sitä ei syyttä sanota "ruusujen maaksi". Sen suojellusta asemasta ja raikkaasta ilmasta johtuu, että yöt eivät siellä ole niin kylmiä kuin muualla Egyptissä ja vieläpä etelämpänäkin. Talvi on siellä kerrassaan kaunis, ja juuri marraskuussa alkaa siellä kasvillisuuden rehevyys. Taatelipalmut, öljypuut, joita yleensä on Egyptissä vähän, viikuna- ja appelsiinipuut, mandariinit, suuret risinukset, granaatit ja muut etelän kasvit peittävät metsänä tämän ihanan keitaan. Akaasiat, sireenit ja ruusut täyttävät suurena aaltona puutarhat, niin että jokainen tuulenhenkäys yöllä tuo mukanaan hurmaavaa tuoksua. Täällä hengittää täysin rinnoin "eikä haluta kuolla", kuten paikkakunnan asukkaat sanovat.

      Samantapainen ilmasto on tosin Heluanissa, joka on Niilin toisella puolella jonkin verran pohjoisempana, mutta siellä ei kasvillisuus ole yhtä rehevää. Heluan herätti surullisia muistoja Rawlisonin mielessä; siellä oli Nelin äiti kuollut. Tästä syystä hän piti Medinetiä sopivampana, ja katsellessaan tytön säteileviä kasvoja hän hengessään päätti ostaa täältä maapalan ja rakentaa sille mukavan englantilaistyylisen talon puutarhoineen. Siellä hän voisi viettää loma-aikaansa ja sinne hän muuttaisi eläkkeelle päästyään lopullisesti. Mutta tämä oli vain kaukaisen tulevaisuuden suunnitelmia.

      Sillä välin lapset lentelivät ympäri kuin kärpäset ja tahtoivat vielä ennen päivällistä tutkia kaikki teltat, kamelit ja aasit. Mutta juhdat olivat kaukaisella laitumella ja ne voisi nähdä vasta huomenna. Sen sijaan Nel ja Stas tapasivat Rawlisonin teltassa ilokseen vanhan tuttavan Port Saidista Chamiksan, Chadigin pojan. Hän ei kuulunut Matkailutoimiston palveluskuntaan, ja Rawlison oli ihmeissään tavatessaan hänet täällä, mutta koska hän oli ennenkin käyttänyt poikaa koneita kantamaan, otti hän hänet nytkin juoksupojakseen.

      Myöhäinen päivällinen oli mainio, sillä vanha, monivuotinen kokki Kopt tahtoi näyttää parastaan. Lapset kertoivat, miten he olivat matkalla tutustuneet tohtori Claryyn ja kapteeni Gleniin. Tämä kiinnosti luonnollisesti etenkin Rawlisonia, koska hänen useita vuosia Intiassa asunut veljensä oli naimisissa tohtori Claryn sisaren kanssa. Koska heillä ei ollut lapsia, oli Richard-setä kovasti mieltynyt pieneen veljentyttäreensä, jonka hän tunsi vain valokuvista ja jonka vointia hän aina tiedusteli kirjeissään. Isiä huvitti myös kutsu, jonka Stas oli saanut kapteeni Gleniltä. Poika otti sen perin vakavasti ja oli päättänyt kerran matkustaa tervehtimään uutta ystäväänsä päiväntasaajan tuolle puolen. Tarkowski selitti, että englantilaiset virkamiehet eivät pysy yleensä kauaa yhdessä paikassa koska Afrikan ilmasto on rasittava, ja ennen kuin Stas olisi täysikasvuinen, voisi kapteeni olla jo kymmenennessä toimipaikassa tai vaikka kuollut.

      Päivällisen jälkeen seurue meni teltan ulkopuolelle. Oli jo yö, lämmin yö, ja täysikuun kumottaessa oli valoisaa kuin päivällä. Kaupungin valkoiset rakennukset vastapäätä telttaa näyttivät vihertäviltä, tähdet loistivat taivaalla ja tuulenhenkäyksessä tuntui ruusujen, akaasiain ja heliotrooppien tuoksu. Kaupunki oli unessa. Hiljaisessa yössä huutelivat kurjet, haikarat ja flamingot: ne lensivät Niilin rannoilta Karunjärveä kohti. Mutta yhtäkkiä kajahti koiran matalaääninen haukunta, joka Stasin ja Nelin mielestä tuli matkatarpeita varten varatusta teltasta.

      – Se