Uusi katakombi ja muita kertoelmia. Doyle Arthur Conan

vastasi, "ettet ole aina kovinkaan kernas antamaan minulle tietoja jostakin asiasta, jos pyytämään satun."

      "Milloin olet minulta sellaista kysynyt mihin en olisi vastausta antanut? Muistanet esim. että annoin ainekset kirjotukseesi vestalien temppelistä."

      "No, eipä tuo mikään tärkeä asia ollut. Jos sinulta jotakin likeistä asiaa tiedustaisin, niin tokkohan vastaisit! Tämä uusi katakombi on hyvin likeinen asia minulle ja odottaisin tosiaan jotakin luottamuksen merkkiä vastapalvelukseksi."

      "En voi arvata mitä tavottelet", sanoi englantilainen, "mutta jos tarkotat että vastaat kysymykseeni katakombista, jos minä vastaan johonkin sinun kysymykseesi, niin voinpa vakuuttaa sen tekeväni."

      "No siis", virkkoi Bürger nojautuen mukavasti taaksepäin leposohvalla ja pölläyttäen pitkän savukiehkuran ilmaan, "kerropa koko seikkailusi neiti Mary Saundersonin kanssa."

      Kennedy hypähti tuoliltaan; ja tuijotti vihaisesti järkähtämättömään kumppaniinsa.

      "Mitä hornaa tarkotat?" hän huudahti. "Mikä kysymys se on? Voit aikoa sitä pilaksi, mutta huonompaa et ole koskaan päästänyt."

      "En, piloillani en sitä kysy", vastasi Bürger levollisesti, "mutta juttu todella kiinnittää mieltäni. En juuri tunne mailmaa tai naisia tai seuraelämää tai sen sellaista, joten moisella tapauksella on minun silmissäni tuntemattoman alan viehätys. Tunnen sinut ja tunsin hänet näöltä – olin puhutellutkin häntä kerran pari. Minua kovin suuresti haluttaisi kuulla omilta huuliltasi tarkalleen mitä teidän välillänne tapahtui."

      "En virka sanaakaan."

      "Oikein. Pyyntö oli vain päähänpisto saadakseni nähdä ilmaisisitko sinä salaisuuden yhtä helposti kuin odotit minun tekevän sinulle selvää uudesta katakombista. Et siihen suostunut enkä sitä odottanutkaan. Mutta miksi minulta muuta odottaisit? Saint Johnin tornikello kuuluu lyövän kymmentä. On jo aika minun lähteä kotiin."

      "Ei, maltahan pikkuisen Bürger", pyysi Kennedy; "on todellakin naurettava oikku, että haluat tietoa vanhasta rakkausjutusta, joka on päättynyt kuukausia takaperin. Tiedäthän että miestä joka suutelee ja lavertelee pidetään kehnona raukkana ja konnana."

      "Kyllä", tuumi saksalainen vasunsa ottaen, "jos hän kertoo jostakusta tytöstä jotakin ennen tietymätöntä, niin hän on kehno. Mutta tiedäthän että tämä asia oli julkisena puheenaineena Romassa, joten et todenteolla ollenkaan vahingoita neiti Mary Saundersonia puhellessasi hänestä minulle. Mutta kunnioitan arveluitasi kuitenkin, ja hyvää yötä siis!"

      "Maltahan, Bürger", esteli Kennedy laskien kätensä hänen käsivarrelleen; "tuo katakombijuttu jännittää mieltäni kovasti enkä voi sitä niin helposti jättää silleen. Etkö kysyisi minulta jotakin muuta – jotakin vähemmän kummallista?"

      "En, en; olet kieltäytynyt ja sillä hyvä", sanoi Bürger, vasu käsivarrellaan. "Epäilemättä olet aivan oikeassa jäädessäsi vastaamatta, ja minä myös – ja siis taaskin, veikkonen, hyvää yötä!"

      Englantilainen katseli miten Bürger astui lattian poikki, ja tämä oli jo tarttunut ovenripaan, kun toinen hypähti seisaalleen sellaisen miehen sävyllä, joka tekee parhaansa auttamattomassa asiassa.

      "Seis, hyvä mies", hän sanoi; "käyttäydyt mielestäni mitä naurettavimmalla tavalla; mutta jos tämä kuitenkin on ehtosi, niin pitänee siihen alistua. Minulle on tuiki vastenmielistä puhua mistään tytöstä. Mutta juttu on kuten sanot julkinen koko Romassa enkä luule kertovani mitään sinulle ennestään tuntematonta. Mitä halusitkaan tietää?"

      Saksalainen palasi uunin luo, laski vasunsa lattialle ja istuutui uudestaan.

      "Saanko toisen sikaarin?" hän sanoi. "Paljon kiitoksia! En koskaan tupakoitse työssäni, mutta haastelu tuntuu poltellessa paljoa hauskemmalta. Niin, mitä tuohon nuoreen naiseen tulee, jonka kanssa sinulla oli pikku seikkailusi – mihin onkaan hän joutunut?"

      "Hän on kotonaan omaistensa luona."

      "Vai niin – Englannissa?"

      "Niin."

      "Missä päin Englantia – Lontoossa?"

      "Ei, Twickenhamissa."

      "Suo anteeksi uteliaisuuteni Kennedy ja ota huomioon että se johtuu kokemattomuudestani. Epäilemättä on varsin yksinkertaista taivuttaa nuori nainen matkustamaan kanssansa pois muutamiksi viikoiksi ja sitte luovuttaa hänet takaisin omaisillensa – mikä se paikka olikaan?"

      "Twickenham."

      "Aivan niin – Twickenhamissa. Mutta se on niin täydellisesti uutta omille kokemuksilleni, etten voi kuvitellakaan miten sait sen aikaan. Jos esimerkiksi olisit rakastanut tuota tyttöä, niin olisi rakkautesi tuskin voinut kolmessa viikossa sammua, joten oletan ettet ole voinut häntä ollenkaan rakastaa. Mutta ellet häntä rakastanut, niin mitä syytä oli sinulla toimeenpanna tätä suurta häväistysjuttua, joka on sinua vahingoittanut ja hänet syössyt turmioon?"

      Kennedy tuijotti jurosti hiilten hehkuun.

      "Tuo on kyllä johdonmukainen tapa katsella asiata", hän myönsi. "Mutta rakkaus on väljä sana ja edustaa hyvin monia tunteen vivahduksia. Minä pidin hänestä ja – niin, sanothan nähneesi hänet – tiedät kuinka viehättävältä hän saattoi näyttää. Mutta silti nyt ajatellessani noita menneitä päiviä myönnän kernaasti, etten ole milloinkaan voinut häntä todella rakastaa."

      "Miksi siis teit sen, Kennedy?"

      "Jutulla oli seikkailun luonnetta, ja se vaikutti suuresti asiaan."

      "Mitä! Noinko paljon pidät seikkailuista?"

      "Mitä vaihtelua olisi elämässä ilman niitä? Seikkailun vuoksi ensin aloin osottaa huomaavaisuutta häntä kohtaan. Olen ajanut monenlaista riistaa aikoinani, mutta ei vedä mikään ajo vertoja kauniin naisen tavottelulle. Siinä oli vielä innostava vaikeuskin, sillä hän oli lady Emily Roodin seuranainen, ja sen vuoksi melkein mahdoton tavata yksinänsä. Muiden innostavien vastuksien lisäksi oli hän päällepäätteeksi kihloissa, kuten hänen omilta huuliltaan kuulin jo tuttavuutemme alkuvaiheissa."

      "Mein Gott! Kenen kanssa?"

      "Nimeä hän ei maininnut."

      "En luule kenenkään sitä tietävän. Se siis sai seikkailun houkuttelevammaksi, vai mitä?"

      "Niin, se tosiaan höysti jutun. Eikö sinunkin mielestäsi?"

      "Sanoinhan olevani kovin tietämätön tuollaisista."

      "Hyvä ystävä, voithan muistaa että naapurisi puusta varastamasi omena oli aina makeampi kuin omastasi pudonnut. Ja sitte huomasin hänen välittävän minusta?"

      "Mitä – heti?"

      "Ei, kolmisen kuukautta oli miinoja kaivettava. Mutta viimein voitin hänet puolelleni. Hän ymmärsi että oikeudellinen avioeroni teki minulle mahdottomaksi käydä lailliseen liittoon – mutta tuli hän kuitenkin ja meillä oli hauskat oltavat niin kauvan kuin sitä kesti."

      "Entäs toinen mies?"

      Kennedy kohautti hartioitaan.

      "Voimallisin voittaa", hän sanoi. "Jos hän olisi ollut meistä kahdesta parempi mies, niin ei tyttö olisi häntä hyljännyt. Jättäkäämme jo juttu, olen saanut siitä kyllikseni!"

      "Vielä yksi seikka. Miten pääsit hänestä kolmessa viikossa irti?"

      "No, olimme tietystikin kumpainenkin hiukan jäähtyneet. Hän kieltäysi jyrkästi millään ehdolla palaamasta Romaan tuttujen ihmisten seuraan. Mutta Romahan on minulle välttämätön, ja minä jo ikävöitsin takaisin työhöni – siinä siis oli yksi ilmeinen eronaihe. Toisekseen ilmestyi hänen vanha isänsä hotelliimme Lontoossa ja aikaansai rajun kohtauksen, ja koko seikkailu kävi niin epämiellyttäväksi että tosiaankin – vaikka ensimältä kaipasin häntä kamalasti – olin varsin iloissani, kun pääsin livahtamaan. Luotan siihen ettet hiisku puheistani sanaakaan."

      "Ei sellainen johtuisi unissanikaan mieleeni. Mutta kaikki tämä herättää minussa varsin suurta mielenkiintoa,