Toisen tahran tarina. Doyle Arthur Conan

valtiomies.

      "Kerron siis asian juurtajaksain, luottaen täydellisesti teidän ja virkaveljenne, tohtori Watsonin vaitioloon. Vetoan isänmaallisuuteenne, sillä en voi ajatellakaan suurempaa onnettomuutta tälle maalle kuin se, mitä tapahtuisi, jos tämä asia pääsisi julkisuuteen."

      "Voitte luottaa meihin."

      "Hyvä. Kirje on eräältä ulkovallan hallitsijalta, jota erinäiset päivänpolttavat siirtomaa-kysymykset ovat kovasti hermostuttaneet. Hän on kirjoittanut kirjeen kaikessa kiireessä ja kokonaan omalla vastuullaan. Toimittamissamme tiedusteluissa on käynyt selville, että hänen ministerinsä eivät tiedä mitään koko asiasta. Lisäksi sen sanamuoto on laadittu niin onnettomalla tavalla – eräät lauseet ovat suorastaan uhkaavia – että sen julkaiseminen herättäisi epäilemättä maassamme vaarallisen paljon pahaa verta. Kansalaisten mielet joutuisivat valtavaan kuohumistilaan – rohkenen väittää, että viikko sen jälkeen kun puheena oleva kirje olisi tullut julkisuuteen, Englanti olisi joutunut sotaan."

      Holmes kirjoitti erään nimen paperipalaselle, jonka hän ojensi pääministerille.

      "Aivan niin, juuri hän. Ja tämä kirje – joka voi maksaa meille tuhansia miljoonia ja satatuhatta miestä – on nyt siis kadonnut aivan käsittämättömällä tavalla."

      "Onko asiasta ilmoitettu kirjeen lähettäjälle?"

      "On. Hänelle on lähetetty salakielisanoma."

      "Mutta ehkä hän haluaakin, että kirje pääsee julkisuuteen."

      "Ei missään nimessä. Meillä on pätevät syyt uskoa, että hän on jo huomannut menetelleensä ajattelemattomasti. Jos kirje joutuisi yleisön tietoon, siitä olisi pahemmat seuraukset sekä hänelle että hänen valtakunnalleen kuin meille."

      "Jos asia on niin, niin kenelle sitten on hyötyä tuon vaarallisen kirjeen varastamisesta?"

      "Kätenne on nyt kansainvälisen suurpolitiikan valtimolla, herra Holmes. Jos otatte huomioon Euroopassa nykyisin vallitsevan tilanteen, teidän ei ole vaikea keksiä tuon kirjeen varastamisen syitä. Koko Eurooppa on kuin aseistettu leiri. Siellä on kaksi liittoutumaa, jotka pitävät sotilasvaltaa tasapainossa. Jos Englanti joutuisi sotaan toista ryhmää vastaan, se johtaisi toisen ryhmän ylivaltaan, ottipa se itse osaa sotaan tai ei. Ymmärrättekö?"

      "Täydellisesti. Tämän hallitsijan viholliset hyötyisivät siis, jos he saisivat kirjeen käsiinsä ja julkaisisivat sen saadakseen rauhan rikkoutumaan hänen maansa ja meidän maamme välillä?"

      "Aivan niin."

      "Entä kenelle tuo asiakirja lähetettäisiin, jos se joutuisi vihollisen käsiin?"

      "Jonkin Euroopan suurvallan pääministerille. Tällä hetkellä se arvattavasti on jo matkalla – sellaista vauhtia kuin höyryn voima pystyy sitä kuljettamaan."

      Trelawney Hope painoi päänsä huoaten epätoivoissaan. Pääministeri laski kätensä ystävällisesti hänen olalleen.

      "Teitä on kohdannut onnettomuus, hyvä ystävä. Kukaan ei voi syyttää teitä mistään. Ette ole lyönyt laimin varovaisuustoimenpiteitä. Herra Holmes, nyt te tiedätte, miten asiat ovat. Mitä meidän on tehtävä?"

      Holmes pudisti epäröiden päätään.

      "Arvelette siis, että ellei asiakirjaa saada takaisin, syttyy sota."

      "Se näyttää hyvin todennäköiseltä."

      "Siinä tapauksessa – valmistautukaa sotaan."

      "Ne ovat kovia sanoja, herra Holmes."

      "Ajatelkaa olosuhteita, herra. Ei voida ajatellakaan, että kirje olisi varastettu kello puoli kahdentoista jälkeen yöllä, koska herra Hope ja hänen vaimonsa olivat huoneessa siitä lähtien, kunnes kirjeen häviäminen huomattiin. Se siis anastettiin eilisiltana kello puoli kahdeksan ja puoli kahdentoista välillä, luultavasti lähempänä edellistä kellonlyöntiä, sillä hän, ken sen otti, olkoon hän sitten kuka tahansa, nähtävästikin tiesi sen olevan siellä ja luonnollisesti tahtoi saada sen käsiinsä niin pian kuin mahdollista. Niin ollen, herra, jos tuo kirje varastettiin mainittuun aikaan, missä voi se nyt olla? Ei ole minkäänlaista syytä viivytellä sen lähettämistä. Se on kiireesti viety niille, jotka sitä tarvitsevat. Onko meillä minkäänlaisia toiveita nykyään saavuttaa sitä tai edes päästä sen jäljille? – Se ei ole meidän yletettävissämme."

      Ministeri nousi sohvalta.

      "Mitä sanoitte, on ehdottomasti johdonmukaista, herra Holmes", sanoi hän. "Huomaan asian todella olevan menetetty."

      "Olettakaamme, saadaksemme asiasta jommoisenkin käsityksen, että kirjeen on ottanut joko kamarineiti tai kamaripalvelija – .."

      "Molemmat ovat vanhoja ja luotettavia palvelijoita."

      "Ymmärsin, että teidän huoneenne on toisessa kerroksessa, jonne ulkoa ei ole mitään käytävää ja jonne ei kukaan voi päästä huomaamatta. Sen vuoksi täytyy kirjeen varkaan olla talossa. Ketä varten se on varastettu? Annettavaksi jollekin valtiolliselle vakoojalle tai asiamiehelle, joiden nimet minä jotenkin tarkoin tunnen. Heidän joukossaan on kolme, joiden voidaan sanoa olevan hyviä ammatissaan. Alan tutkimukseni tekemällä kierroksen nähdäkseni, ovatko he kaikki kotona. Jos joku heistä on poissa – varsinkin, jos hän on hävinnyt viime yönä – saamme ainakin viittauksen, mihin paperi on joutunut."

      "Miksi pitäisi jonkun olla poissa?" kysyi Euroopan asiain sihteeri. "Hänhän voi viedä kirjeen johonkin lähetystöön Lontoossa. Sehän on aivan yhtä uskottavaa kuin muukin."

      "Ei suinkaan. Nämä asiamiehet toimivat aivan itsenäisesti ja ovat usein kireissä välissä lähettiläiden kanssa."

      Pääministeri nyökäytti päätään myöntävästi.

      "Luulen teidän olevan oikeassa, herra Holmes. Hän vie kyllä noin kallisarvoisen esineen omin käsin pääkortteeriin. Pidän teidän toimintasuunnitelmaanne erinomaisena. Olkoonpa miten tahansa, herra Hope, niin emme kuitenkaan voi tämän onnettoman asian vuoksi laiminlyödä muita velvollisuuksiamme. Jos jotakin uutta ilmenee päivän kuluessa, ilmoitamme siitä teille, ja varmaankin tulette tekin antamaan meille tiedon tutkimustenne tuloksista."

      Valtiomiehet kumarsivat ja poistuivat vakavina.

      Kun kuuluisat vieraamme olivat lähteneet, sytytti Sherlock Holmes piippunsa ja istui hetkisen syviin ajatuksiin vaipuneena. Avasin aamulehden ja luin juuri jännittävää uutista murhasta, joka oli edellisenä yönä tehty Lontoossa, kun ystäväni äkkiä huudahtaen hyppäsi pystyyn ja pani piippunsa kaminin reunalle.

      "Niin", sanoi hän, "parempaa keinoa ei ole olemassa asian selville saamiseksi. Tila on epätoivoinen, mutta ei kuitenkaan toivoton. Jos tietäisimme varmaan kuka kirjeen on ottanut, niin onhan mahdollista, ettei hän vielä ole jättänyt sitä käsistään. Ja kun kaikki käy ympäriinsä, niin on se näille hyville herroille vain rahakysymys ja minullahan on siinä suhteessa tukenani brittiläisen valtion rahasto. Jos he sen myyvät, ostan sen. On luultavaa, että kirjeen anastaja pitää sitä hallussaan saadakseen tietää, mitä siitä tarjotaan toisella taholla, ennen kuin hän koettaa onneaan toisella. On vain kolme, jotka rohkenevat käydä tällaiseen peliin: Oberstein, La Rothiere ja Eduardo Lucas. Käyn kaikkien heidän luonaan."

      Katsahdin häneen.

      "Onko tuo Eduardo Lucas sama, joka asuu Godolp-kadun varrella?"

      "On."

      "Häntä et voi tavata."

      "Miksi en?"

      "Hänet on viime yönä murhattu omassa asunnossaan."

      Ystäväni oli niin usein hämmästyttänyt minut seikkailuissamme, että olin ylpeä nähdessäni suuresti hänet hämmästyttäneeni. Hän tuijotti minuun ihmeissään ja sitten tempasi sanomalehden kädestäni. Luin seuraavaa uutista silloin kun hän hypähti tuoliltaan:

      "Murha Westminsterissä.

      "Salaperäinen rikos on tehty viime yönä talossa n: o 16 Godolphi-kadun varrella. Talo on noita 18 vuosisadan vanhanaikaisia