Maria Stuart Skotlannissa. Bjørnstjerne Bjørnson

sitä minä en voi.

      DARNLEY. Vaan sinä päivänä kun sen voit, olet sitä katuva!

      KUNINGATAR (enenevällä kiivaudella). Ei, osoita että olet mies! Kautta Jumalan, minä olen nainen!

      DARNLEY. Oi, ainoastaan tuo loiste silmissä, tuo liikunto, ja minä lemmin sinua taas raivokkaasti!

      KUNINGATAR. Lempiä sinä osaat, Henrik!

      DARNLEY. Vaan sinä et sitä osaa, Maria!

      KUNINGATAR (hymyilee).

      DARNLEY. Tuo hymy sekä myöntää että kieltää, vaan myönnytyksiä ja kieltoja on tuhansittain, enkä voi niitä lukea.

      KUNINGATAR. Ainoastaan hovipojat lukevat hallitsijattarensa hymyjä.

      DARNLEY. Jos tietäisin ken sitä uskaltaa, niin tappaisin sen!

      KUNINGATAR. Luulevaisuus on hovipoikain vikoja sekin.

      DARNLEY. Teitä lempiä ilman luulevaisuutta on mahdotointa.

      KUNINGATAR. Silloinkin kun minä vasta-rakkautta annan?

      DARNLEY. Silloinkin; sillä te aina annatte vaan sen verran, että jotain jälellekin jää.

      KUNINGATAR. Darnley parka!

      DARNLEY. Jos voisit tuntea sääliä, niin poistaisit luulevaisuuden syyt – poistaisit mitä mulle pahaksi on.

      KUNINGATAR. Silloin saisin poistaa koko hovini.

      DARNLEY. Et, ainoastaan yhden!

      KUNINGATAR. Mylord!

      DARNLEY. Yksi löytyy, jolle osoitatte enemmän luottamusta, kuin meille kaikille yhteensä.

      KUNINGATAR. Tämä yksi sitä siis ansaitsee.

      DARNLEY. Suosimalla erästä onnen-onkijaa ärsytätte te koko Skotlannin ylpeää aatelistoa, ettekä ainoastaan minua.

      KUNINGATAR. Mitä muuta nuo toiset ovat?

      DARNLEY. Aatelismiehiä.

      KUNINGATAR. Se mies, jolle minä osoitan luottamusta, on aatelismies.

      DARNLEY. Mutta muut ansaitsevat paremmin teidän luottamustanne.

      KUNINGATAR. Joka paraiten edistää minun hankkeitani, hän ansaitsee sitä paraiten.

      DARNLEY. Muut teitä lempivät enemmin.

      KUNINGATAR. Kautta Jumalan, minä olen tullut Skotlantiin muutakin tekemään kuin – lempimään.

      DARNLEY. Soisin että tämä olisi totta – Rizzionkin suhteen!

      KUNINGATAR; Mylord!

      DARNLEY. Sillä mitä huhu kertoo, se minulta karkoittaa unen pois.

      KUNINGATAR. Valitkaa itsellenne parempi pään-alus, kuin Edinburghin tyhjät huhut!

      DARNLEY. Olkoot vaan tyhjiä kuin unelmat, ne kuitenkin aina takaisin tulevat … olkoonpa että luulevaisuuteni on pohjaa vailla, kuin lintu lennossaan, se on kuitenkin nyt mun olemukseni, ja sentähden täytyy teidän osoittaa minulle sitä hellyyttä, että kunnioitatte sitä.

      KUNINGATAR. Ja lähettää Rizzio pois? Ei koskaan!

      DARNLEY. Onko tämä viimeinen sananne?

      KUNINGATAR. Mun viimeinen.

      DARNLEY. Hyvä. Jos ette te pidä väliä minusta, en pidä minäkään teistä.

      KUNINGATAR, Te vaivaatte minua, mylord.

      DARNLEY. Nyt en siitä enää puhu; – nyt toimeen käyn.

      KUNINGATAR. Tuota olette niin usein sanoneet, että se väsyttää minua.

      DARNLEY. Että pilkkaatte lempeä, jota itse olette kasvattaneet, ei minua kummastuta liioin; sillä tiedän että voitte kerran saattaa sen mestaus-lavallekin.

      KUNINGATAR (on ääneti).

      DARNLEY. Chatelard parka, hän sai sen hengellänsä maksaa; mutta ennustettu onkin, että jokainen, ken teitä lempii, saa sen hengellänsä maksaa.

      KUNINGATAR (on ääneti).

      DARNLEY. Oi Maria! – Ei, käärme naisen haamussa, paholaisen houkutteleva sävel virran kuohuvassa pyörteessä, joka vedät ihmisiä surmansuuhun ja sitten ilkeästi hymyilet, – minä olen keksivä sen pyydyksen, joka sinut kiinni saa, sen kauhistuksen, joka sinut voittaa; olen näkevä sen päivän, jona saan sinut itkemään, Skotlannin ihana sfinksi, – itkemään verta!

      KUNINGATAR. Se ei tule olemaan ensimäinen kerta!

      (Hän purskahtaa itkuun).

      DARNLEY. Oi, suo anteeksi, Maria, en ole paha; siitä päivästä alkain, kun sinut näin, ovat semmoiset aatokset nousseet sielussani; mutta sinulla onkin voima ottaa ne pois jälleen. Oi, ole lempeä!

      KUNINGATAR. Nyt menen Rizzion luo!

      (Hän menee).

      KOLMAS KOHTAUS

      DARNLEY (yksinänsä). Rizzion luo? Rizzion luo! Minä seuraan! Minä Rizzion murhaan suuressa salissa kaikkein Skotlannin lordien edessä!.. Ei, se kohtaisi ainoastaan tuota miestä, vaan ei häntä. Häneen täytyy kostoni sattua, hänen täytyy oppia pelkäämään; sillä ainoastaan sitä hän lempii, jota pelkää. Itse hän sanoi: osoita että olet mies! sanoi hän. Sen olen osoittava, ja se teko, joka minut mieheksi tekee, on saattava sinut peljästyneeksi lapseksi! Lethington on oikeassa, Morton on oikeassa, … missä he nyt ovat? Mitä? Kiitollisuuttako? Kiitollisuuttako hänelle? Joka päivä hän minua pilkkaa, kruunua hän kieltää minulta, hän antaa minun viettää tätä toimetonta elämää, varjo-kuninkaana, puoleksi halveksittuna muilta ja täydellisesti halveksittuna itseltäni. Hän saastuttaa kunniaani ja antaa oikeuteni toiselle. Hän näkee sieluni tuskat ja kurjuuden, ja antaa minun elää niissä!

      (Soitantoa kuuluu toisista huoneista).

      Tämä soitanto minua kuusi kuukautta sitten lennätti hääjuhlan huimaavassa tanssissa, nyt se löytää minut yksinäni pahojen aatosten synkeässä vallassa. Mutta hän on jäänyt valoisaan juhlasaliin – nojautuen toisen miehen käsivarteen! Oi, kuinka pian syksy tuli! Autiota, autiota on kaikki! Kukkasia näin täällä kerran, vaan en saanut hedelmiä nähdä. (Soitanto vilkastuu). Mutta tuolla sisällä – valoa ja liekkumaa! Odota, odota … jonakin iltana syöksen sisään minä ja seurassani sata teräkseen puettua miestä; silloin on siellä oleva loiste, niinkuin sinisestä jäästä, ja punertava väri on vuotava yhteen sen kanssa. Siinä on Lethington. – Onko ajatuksillakin kaikua?

      NELJÄS KOHTAUS

      DARNLEY ja LETHINGTON.

      LETHINGTON. Tulen suuresta salista eräästä kohtauksesta, joka on kaikkia kummastuttanut. Kuningatar…

      DARNLEY. … Kuningatar!

      LETHINGTON. … Tuli sisään, meni suoraan Rizzion luo, kuiskaili hänen kanssansa, nojautui sitten hänen käsivarteensa ja vei hänet sisä-huoneisin.

      DARNLEY. Hyvä Jumala, armahda järkeäni!

      LETHINGTON. Seisoin ranskalaisen lähettilään vieressä. Hän sanoi:

      Mihinkä huoneesen nyt mahtanevat mennä?

      DARNLEY. Hän valehtelee!

      LETHINGTON. Minä vastasin kohta: Niin korkean naisen käytöstä ei sovi epäillä.

      DARNLEY. Sopii kyllä, Lethington, Jumala paratkoon!

      LETHINGTON. Ranskalainen lähettiläs huomautti: Eilen nähtiin herra David'in ottavan vieraita vastaan sinisessä yötakissa; niiden joukossa, jotka laskettiin sisään, oli myöskin kuningatar.

      DARNLEY. Se on helvetin valhe, hän ei koskaan ole käynyt Rizzion luona.

      LETHINGTON. Juuri niin minäkin vastasin, teidän puolestanne. Samassa tuli Englannin lähettiläs ja vastusti ankarasti koko juttua; hän oli varmuudella tietävinänsä että päinvastoin Rizzio oli ollut kuningattaren luona – sinisessä yö-takissa.

      DARNLEY.