Kalevala / Калевала. Элиас Лённрот

seppo kielellänsä,

      hyvin maistoi mielellänsä;

      itse tuon sanoiksi virkki:

      'Ei nämät hyvät minulle

      teräksenteko-vesiksi,

      rautojen rakentomaiksi.'

      "Mehiläinen maasta nousi,

      sinisiipi mättähästä.

      Lentelevi, liitelevi

      ympäri sepon pajoa.

      "Niin seppo sanoiksi virkki:

      'Mehiläinen, mies kepeä!

      Tuo simoa siivessäsi,

      kanna mettä kielessäsi

      kuuen kukkasen nenästä,

      seitsemän on heinän päästä

      teräksille tehtäville,

      rauoille rakettaville!'

      "Herhiläinen, Hiien lintu,

      katselevi, kuuntelevi,

      katseli katon rajasta,

      alta tuohen tuijotteli

      rautoja rakettavia,

      teräksiä tehtäviä.

      "Lenteä hyrähtelevi;

      viskoi Hiien hirmuloita,

      kantoi käärmehen kähyjä,

      maon mustia mujuja,

      kusiaisen kutkelmoita,

      sammakon salavihoja

      teräksenteko-mujuihin,

      rauankarkaisu-vetehen.

      "Itse seppo Ilmarinen,

      takoja alinomainen,

      luulevi, ajattelevi

      mehiläisen tulleheksi,

      tuon on mettä tuoneheksi,

      kantaneheksi simoa.

      Sanan virkkoi, noin nimesi:

      'Kas nämät hyvät minulle

      teräksenteko-vesiksi,

      rautojen rakentamiksi!'

      "Siihen tempasi teräksen,

      siihen kasti rauta raukan

      pois tulesta tuotaessa,

      ahjosta otettaessa.

      "Sai siitä teräs pahaksi,

      rauta raivoksi rupesi,

      petti, vaivainen, valansa,

      söi kuin koira kunniansa:

      veisti, raukka, veljeänsä,

      sukuansa suin piteli,

      veren päästi vuotamahan,

      hurmehen hurahtamahan."

      Ukko uunilta urahti,

      parta lauloi, pää järähti:

      "Jo nyt tieän rauan synnyn,

      tajuan tavat teräksen.

      "Ohoh sinua, rauta raukka,

      rauta raukka, koito kuona,

      teräs tenhon-päivällinen!

      Siitäkö sinä sikesit,

      siitä kasvoit kauheaksi,

      ylen suureksi sukesit?

      "Et sä silloin suuri ollut

      etkä suuri etkä pieni,

      et kovin koreakana

      etkä äijältä äkäinen,

      kun sa maitona makasit,

      rieskasena riuottelit

      nuoren neitosen nisissä,

      kasvoit immen kainalossa

      pitkän pilven rannan päällä,

      alla taivahan tasaisen.

      "Etkä silloin suuri ollut,

      et ollut suuri etkä pieni,

      kun sa liejuna lepäsit,

      seisoit selvänä vetenä

      suurimmalla suon selällä,

      tuiman tunturin laella,

      muutuit tuolla maan muraksi,

      ruostemullaksi rupesit.

      "Etkä silloin suuri ollut,

      et ollut suuri etkä pieni,

      kun sua hirvet suolla hieroi,

      peurat pieksi kankahalla,

      susi sotki sorkillansa,

      karhu kämmenyisillänsä.

      "Etkä silloin suuri ollut,

      et ollut suuri etkä pieni,

      kun sa suosta sotkettihin,

      maan muasta muokattihin,

      vietihin sepon pajahan,

      alle ahjon Ilmarisen.

      "Etkä silloin suuri ollut,

      et ollut suuri etkä pieni,

      kun sa kuonana kohisit,

      läikyit lämminnä vetenä

      tuimissa tulisijoissa,

      vannoit vaikean valasi

      ahjolla, alasimella,

      vasaroilla, valkkamilla,

      sepon seisontasijoilla,

      takehinta-tanterilla.

      "Joko nyt suureksi sukenit,

      äreäksi ärtelihit,

      rikoit, vaivainen, valasi,

      söit kuin koira kunniasi,

      kun sa syrjit syntyäsi,

      sukuasi suin pitelit?

      "Ku käski pahalle työlle,

      kenp' on kehnolle kehoitti?

      Isosiko vai emosi

      vaiko vanhin veljiäsi

      vai nuorin sisariasi

      vaiko muu sukusi suuri?

      "Ei isosi, ei emosi

      eikä vanhin veljiäsi,

      ei nuorin sisariasi

      eikä muu sukusi suuri:

      itse teit tihua työtä,

      katkoit kalmankarvallista.

      "Tule nyt työsi tuntemahan,

      pahasi parantamahan,

      ennenkuin sanon emolle,

      vanhemmallesi valitan!

      Enemp' on emolla työtä,

      vaiva suuri vanhemmalla,

      kun poika pahoin tekevi,

      lapsi tuhmin turmelevi.

      "Piäty, veri, vuotamasta,

      hurme, huppelehtamasta,

      päälleni päräjämästä,

      riuskumasta rinnoilleni!

      Veri, seiso kuni seinä,

      asu, hurme, kuni aita,

      kuin miekka meressä seiso,

      saraheinä sammalessa,

      paasi pellon pientaressa,

      kivi koskessa kovassa!

      "Vaan jos mieli laatinevi

      liikkua lipeämmästi,

      niin sä liikkuos lihassa

      sekä luissa luistaellos!

      Sisässä sinun parempi,

      alla kalvon kaunihimpi,

      suonissa sorottamassa

      sekä