Kalevala / Калевала. Элиас Лённрот

on valkean valutti,

      siit' on tehtynä teräkset;

      ku on puikutti punaisen,

      siit' on saatu rääkyrauta.

      "Olipa aikoa vähäinen.

      Rauta tahteli tavata

      vanhempata veikkoansa,

      käyä tulta tuntemahan.

      "Tuli tuhmaksi rupesi,

      kasvoi aivan kauheaksi:

      oli polttoa poloisen,

      rauta raukan, veikkosensa.

      "Rauta pääsi piilemähän,

      piilemähän, säilymähän

      tuon tuiman tulen käsistä,

      suusta valkean vihaisen.

      "Siitä sitte rauta piili,

      sekä piili jotta säilyi

      heiluvassa hettehessä,

      läikkyvässä lähtehessä,

      suurimmalla suon selällä,

      tuiman tunturin laella,

      jossa joutsenet munivat,

      hanhi poiat hautelevi.

      "Rauta suossa soikottavi,

      veteläisessä venyvi;

      piili vuoen, piili toisen,

      piili kohta kolmannenki

      kahen kantosen välissä,

      koivun kolmen juuren alla.

      Ei toki pakohon pääsnyt

      tulen tuimista käsistä;

      piti tulla toisen kerran,

      lähteä tulen tuville

      astalaksi tehtäessä,

      miekaksi taottaessa.

      "Susi juoksi suota myöten,

      karhu kangasta samosi;

      suo liikkui suen jälessä,

      kangas karhun kämmenissä:

      siihen nousi rautaruoste

      ja kasvoi teräskaranko

      suen sorkkien sijoille,

      karhun kannan kaivamille.

      "Syntyi seppo Ilmarinen,

      sekä syntyi jotta kasvoi.

      Se syntyi sysimäellä,

      kasvoi hiilikankahalla

      vaskinen vasara käessä,

      pihet pikkuiset piossa.

      "Yöllä syntyi Ilmarinen,

      päivällä pajasen laati.

      Etsi paikkoa pajalle,

      levitystä lietsimille.

      Näki suota salmekkehen,

      maata märkeä vähäisen,

      läksi tuota katsomahan,

      likeltä tähyämähän:

      tuohon painoi palkehensa,

      tuohon ahjonsa asetti.

      "Jo joutui suen jälille,

      karhun kantapään sijoille;

      näki rautaiset orahat,

      teräksiset tierottimet

      suen suurilla jälillä,

      karhun kämmenen tiloilla.

      "Sanovi sanalla tuolla:

      'Voi sinua, rauta raukka,

      kun olet kurjassa tilassa,

      alahaisessa asussa,

      suolla sorkissa sutosen,

      aina karhun askelissa!'

      "Arvelee, ajattelevi:

      'Mitä tuostaki tulisi,

      josp' on tunkisin tulehen,

      ahjohon asettelisin?'

      "Rauta raukka säpsähtihe,

      säpsähtihe, säikähtihe,

      kun kuuli tulen sanomat,

      tulen tuimat maininnaiset.

      "Sanoi seppo Ilmarinen:

      'Ellös olko milläskänä!

      Tuli ei polta tuttuansa,

      herjaele heimoansa.

      Kun tulet tulen tuville,

      valkean varustimille,

      siellä kasvat kaunihiksi,

      ylenet ylen ehoksi:

      miesten miekoiksi hyviksi,

      naisten nauhan päättimiksi.'

      "Senp' on päivyen perästä

      rauta suosta sotkettihin,

      vetelästä vellottihin,

      tuotihin sepon pajahan.

      "Tuon seppo tulehen tunki,

      alle ahjonsa ajeli.

      Lietsoi kerran, lietsoi toisen,

      lietsoi kerran kolmannenki:

      rauta vellinä viruvi,

      kuonana kohaelevi,

      venyi vehnäisnä tahasna,

      rukihisna taikinana

      sepon suurissa tulissa,

      ilmivalkean väessä.

      "Siinä huuti rauta raukka:

      'Ohoh seppo Ilmarinen!

      Ota pois minua täältä

      tuskista tulen punaisen!'

      "Sanoi seppo Ilmarinen:

      'Jos otan sinun tulesta,

      ehkä kasvat kauheaksi,

      kovin raivoksi rupeat,

      vielä veistät veljeäsi,

      lastuat emosi lasta.'

      "Siinä vannoi rauta raukka,

      vannoi vaikean valansa

      ahjolla, alasimella,

      vasaroilla, valkkamilla;

      sanovi sanalla tuolla,

      lausui tuolla lausehella:

      'Onpa puuta purrakseni,

      kiven syäntä syöäkseni,

      etten veistä veikkoani,

      lastua emoni lasta.

      Parempi on ollakseni,

      eleäkseni ehompi

      kulkijalla kumppalina,

      käyvällä käsiasenna,

      kuin syöä omaa sukua,

      heimoani herjaella.'

      "Silloin seppo Ilmarinen,

      takoja iän-ikuinen,

      rauan tempasi tulesta,

      asetti alasimelle;

      rakentavi raukeaksi,

      tekevi teräkaluiksi,

      keihä'iksi, kirvehiksi,

      kaikenlaisiksi kaluiksi.

      "Viel' oli pikkuista vajalla,

      rauta raukka tarpehessa:

      eipä kiehu rauan kieli,

      ei sukeu suu teräksen,

      rauta ei kasva karkeaksi

      ilman veessä kastumatta.

      "Siitä seppo Ilmarinen

      itse tuota arvelevi.

      Laati pikkuisen poroa,

      lipeäistä