Naomi eli Jerusalemin viimeiset päivät. Annie Webb-Peploe

moni heistä putosi päistikkaa kapeilta portailta, joita olivat asettaneet varustukselta muurin reunalle ja mitkä juutalaiset tekivät liukkaiksi siten, että heittivät niille erästä keitettyä yrttiä (foenum graecum).

      Illalla täytyi Vespasianon antaa puhaltaa väsyneet joukkonsa peräytymään, joissa mieshukka oli suuri. Nyt ruvettiin taas piiritystyöhön; romalaiset rakensivat kolme korkeata tornia, ehkä piiritetyt koettivat sitä kaikin voimin estää, ja seitsemäntenäviidettä päivänä piirityksen alusta, kuu nämä tornit olivat valmiit, saattoivat romalaiset niistä nähdä kuolemaan vihityt asukkaat kaupungissa. Samana päivänä piti petoksen tekemän sen mitä urhollisuus ja rohkeus tähän asti ei ollut toimeen saanut. Eräs pelkuri juutalainen oli siksi kunniapattoinen, että luikahti romalaisten leiriin ja neuvoi Vespasianoa vielä samana yönä hämmästyttämään ja valloittamaan kaupungin. Ensin luuli sotaherra tämän olevan sotapetosta Josepholta vietelläksensä hänen satimeen, mutta kun hän mietti, ettei seuraukset voi tulla niin vaarallisiksi hänen vahvalle sotajoukollensa, päätti hän seurata neuvoa, ja antoi käskyn rynnätä kaupunkiin; mutta pani karkulaisen tarkan vartion alle.

      Petturin ilmoittamana tuntina lähtivät romalaiset hiljaa kulkemaan muuria kohden, ja erään pienemmän joukon, viidettä legionaa, ensimäisinä marssi Tito ylös kukkulalle. Täällä tappoivat he kohta vahdit ennenkuin ne ehtivät antaa merkin vihollisen tulosta ja tunkeusivat sen perästä ilman vastustusta kaupunkiin, josta valloittivat päälinnan. Avatuista porteista tuli nyt joka paikkaan koko romalainen joukko ja puolustusta ei enää ollut ajatteleminenkaan; siellä ja täällä tekivät kyllä juutalaiset vastarintaa, mutta heidät ylivoima pian voitti ja ennen puolta päivää olivat romalaiset herroina kaupungissa. Vespasiano antoi käskyn, että kaikki asekuntoiset miehet tapettakoon, naiset ja lapset tehtäköön orjiksi, kaupunki ryöstettäköön ja sitte poltettakoon. Hänen käskynsä täytettiin myös tarkasti; likemmä neljäkymmentä tuhatta miestä lasketaan tapetuksi piirityksen alusta siihen asti kun kaupunki uljaine torneinensa ja linnoituksinensa tuhaksi poltettiin.

      Verisaunan aikana oli Josephoa haettu, mutta turhaan. Kun hän oli nähnyt, että kaikki toivo pelastuksesta oli turha, oli hän kiirehtinyt yhteen kuivaneesen kaivoon, josta pitkä salainen tie johti erääsen maanalaiseen luolaan. Täällä tapasi hän noin neljäkymmentä muuta juutalaista, niiden joukossa myös Javanin; yhdelle niistä oli onnistunut tuoda vaimonsa mukanaan tähän piilopaikkaan. Jo ensimäisenä yönä koettivat Josepho ja Javani paeta, mutta löysivät kaikki tiet niin romalaisten vartioimana, että heidän täytyi palata maanalaiseen luolaan takaisin. Kolmantena yönä tarjoutui mainittu vaimo näyttämään päällikölle vartioitsemattoman tien, jota hän voisi paeta, mutta tuskin oli hän luolan jättänyt, kun jo vaimo karkasi ja ilmoitti hänen romalaisille vartijoille. Kertomus Josephon piilopaikasta ilmoitettiin kohta Vespasianolle, joka lähetti kaksi tribunia, Paulinon ja Gallicanon, kehoittamaan Josephoa antaumaan. Kun Josepho näki olevansa ilmiannettu, päätti hän antautua ehdottomasti romalaisille; mutta juutalaiset, jotka olivat hänen kanssaan luolassa, eivät tahtoneet sitä sallia, vaan uhkasivat tappaa hänen, jos unhoittaisi itsensä ja kunniansa. Javani myöskin oli samasta mielestä ja näytti jo olevan loppu Josepholla, mutta hän ehdoitti, että kaikkien piti kuoleman sitte kun ensin arvalla olisi järjestys määrätty. Ehdotus hyväksyttiin, arpaa heitettiin ja yks toisensa perästä näistä uskaliaista miehistä paljasti rintansa ottamaan kuoleman iskun siltä, joka oli tuomittu hänen teloittajaksensa. Joko sattumuksesta tahi petoksesta tapahtui niin ett'ei arpa langennut Josepholle ennen kuin kaikki jo olivat tapetut paitsi hän ja Javani, eikä sitte enää ollut vaikeaa saada tämä nuori Juutalainen valitsemaan vankeuden ennen ehdollista kuolemaa.

      Molemmat vangit vietiin sitte Vespasianolle, joka ensi silmänräpäyksessä aikoi tapattaa he, mutta taipui Titon kehoituksesta säästämään heidän henkensä ja lähettämään he keisari Neronille Romaan.

      Tämä ei ollut Josephon tuumain mukaista. Hän pyysi kahden kesken puhua Vespasianon kanssa, joka myönnettiinkin, ja sotaherran koko seurue poistui, ainoastaan Tito jäi. Viekas juutalainen sanoi, ett'ei hän rakkaudesta elämään antautunut romalaisille, vaan hän tahtoi ilmoittaa Vespasianolle ja hänen pojallensa, että heistä molemmista tulee keisari. Hän pyysi, ett'ei häntä lähetettäisi Neronille, vaan pidettäisiin vangittuna vaikka siksi, jos tarpeelliseksi nähtäisiin, kun ennustuksensa on toteutunut.

      Vespasiano hämmästyi vangin ennustuksesta, mutta epäillen hänen rehellisyyttään kysyi hän, miksei Josepho, jos hänellä todella olisi prophetallisia lahjoja, enemmin nähnyt ja ennemmin sanonut Jotapatan kukistumista. Vanki sanoi useasti varoittaneensa kansalaisiansa ja sanoneensa heille, että kaupunki joutuu vihollisille 47 p:nä. Vespasiano antoi asiaa kuulustella vangeilta, jotka todistivat, yhdestä tahi toisesta syystä, niin olevan; siitä lempeentyi hän juutalaiselle päällikölle ja piti hänen aina läheisyydessään, ehkä tosin vangittuna.

      Myös Javanin henki säästettiin ja pantiin toisten vankien joukkoon, jotka olivat säästetyt myytäviksi tahi voittajille orjiksi. Hyvä Rufo kävi usein hänen luonaan ja käytti kaikkia tilaisuuksia hankkiakseen hänelle pieniä mukavuuksia ja kehoittaakseen häntä toivoon ja luottamukseen. Hän ei kuitenkaan voinut olla muutamaa kertaa Javanille muistuttamatta hänen petoksellista ja kiittämätöintä käytöstä ennemmin kerrotussa taistelussa, ja tämä romalaisen sadanpäällikön ystävällinen nuhde koski syvälle itsehurskaan farisealaisen sydämeen.

      Suokoon Jumala, ett'ei meidän joukossamme löytyisi semmoisia nimikristityitä, jotka itsekäitten töittensä kautta antavat kristinuskon vihollisille tilaisuuden puhua pahaa Herran pyhästä nimestä. Muistakaamme, että jos ei ne olleet Abrahamin oikeita lapsia, jotka luottivat omaan vanhurskauteensa, niin emme me myös kaikki ole kristityitä, jotka kannamme kristityn nimeä, jos emme koeta olla Herramme ja Vapahtajamme kaltaisia sydämen laupeudessa ja puhtaudessa.

      VIIDES LUKU

      Tieto Jotapatan valloittamisesta ja asukasten teloittamisesta saapui pyhäpäivänä synnyttäen alakuloisuutta ja häiriötä kaupungissa. Heidän etevimmät päällikkönsä ja paraimmat joukkonsa sanottiin kaatuneen ja yhden vahvimmista linnoituksista Galileassa valloitetun. Yksityisissä perheissä joka paikassa kuultiin itkua ja voivotusta, kun itkettiin joko puolisoa, poikaa tahi veljeä, ja Sadokin huoneessa vallitsi mitä syvin suru, sillä varmaan luultiin Javaninkin tulleen tapetuksi. Turhaan koetti Sadok lohduttaa surevaa perhettänsä; hänen oma sydämensä oli surun runtelema: hän suri kadotettua poikaansa, hän suri onnettoman isänmaansa pelastusta.

      Hänen juuri ajatellessaan näitä synkkiä ajatuksia kuului torven ääni temppelistä muistuttaen olevan iltauhrin hetken. Hänen vuoronsa oli toimittaa alttaripalvelu; ei mikään erityinen suru tahi tärkeä toimi saanut estää tämän pyhän viran toimittamista. Kun hän teki määrätyt pesennät ja puhdistukset sekä pukeutui papilliseen pukuun, kuului torvensoitto temppelistä toisen kerran ja hän kiiruhti temppeliin. Ennen kun hän ehti leveitä astuimia ylös temppelin pihalle, kuului torven-ääni kolmannen kerran, kutsuen kansaa, pappeja ja leviittoja rukoilemaan Herran pyhään temppeliin.

      Tänään ei ollutkaan tunkoa tässä suuressa, komeassa temppelissä; äsken tullut surullinen sanoma pidätti useammat kotona ja raskailla askeleilla ja synkissä ajatuksissa kulki Sadok melkein tyhjien temppelipihojen kautta. Tultuansa temppelin sisimpään silmäsi hän sen marmoraseiniin, kulta- ja hopea-oviin, viinirypäle- ja kranatiomena-koristuksiin puhtaimmasta kullasta, purppurasta ja tulipunaisesta kankaasta tehtyyn esiriippuun ja komeaan alttariin kalleilla suitsuttimilla, joista temppeliin levisi mitä suloisin tuoksu. Hän aavisti romalaisten vähän ajan kuluttua seisovan Jerusalemin muurien edessä – ja kuinka silloin temppelille kävisi? Kuinka voivat juutalaisten kuriin tottumattomat ja huonosti johdatetut joukot vastustaa hyvin järjestettyjä romalaisia joukkoja, mitkä siihen lisäksi ovat innostuneet äsken saaduista voitoista?

      Sadok koetti haihduttaa tällaiset synkät ajatukset, mutta ne uudistuivat yhtenään. Vasta sitte kun hän seisoi alttarilla, jolle hän oli asettanut teurastetun uhrielukan ja kun savu polttouhrista kohosi temppelin lakeen, sai hän entisen rauhansa takaisin, sillä hän katseli uskossa Messiakseen, jota nämä uhrit kuvailivat, ja odotti apua korkeudessa asuvalta Herralta, jonka piti lupauksensa mukaan