Lajien synty. Darwin Charles

yhdessä. Seuraus on ollut sama, kun on pidetty yhdessä eri verijuotikas-muunnoksia. Saattaa myöskin epäillä, ovatko jonkun viljelyskasvimme tai kotieläimemme muunnokset niin täsmälleen yhtä voimakkaita ja elintavoiltaan ja elimistönlaadultaan niin samanlaisia, että sekotetun kannan alkuperäiset suhteet (olettaen, että risteytyminen olisi estetty) pysyisivät samanlaisina viiden tai kuuden sukupolvenkaan ajan, jos muunnosten sallittaisiin taistella keskenään, samoinkuin olennot luonnontilassa taistelevat, ja jollei siemeniä tai poikasia vuosittain pysytettäisi sopivassa suhteessa.

      TAISTELU OLEMASSA-OLOSTA ON ANKARIN SAMAN LAJIN YKSILÖIDEN JA MUUNNOSTEN VÄLILLÄ

      Koska saman suvun lajeilla tavallisesti, vaikkei suinkaan poikkeuksetta, on paljon yhtäläisyyttä elintavoissa ja elimistön laadussa sekä aina rakenteessa, on taistelu niiden välillä yleensä ankarampi, jos ne joutuvat kilpailemaan keskenään, kuin eri sukuihin kuuluvien lajien välillä. Me näemme tämän siitä, että erään pääskyslajin hiljattain tapahtunut leviäminen eräihin Yhdysvaltojen osiin on aikaansaanut toisen pääskyslajin vähenemisen. Rosorastaan viimeaikainen lisääntyminen eräissä Skotlannin osissa on aikaansaanut laulurastaan vähenemisen. Kuinka usein kuulemmekaan, että jokin rottalaji on anastanut toisen lajin paikan mitä erilaisimmassa ilmanalassa. Venäjällä on pieni aasialainen russakka kaikkialla karkottanut tieltään suuren sukulaisensa. Australiassa on maahantuotu mehiläinen nopeasti sukupuuttoon hävittämässä pienen pistimettömän kotimaisen mehiläisen. Erään peltosenappi-lajin tiedetään syrjäyttävän kaikki muut lajit; ja niin edelleen. Me voimme hämärästi käsittää, miksi kilpailun täytyy olla ankarin sukulaismuotojen välillä, jotka täyttävät miltei saman sijan luonnon taloudessa. Mutta me emme kenties ainoassakaan tapauksessa voisi tarkalleen sanoa, miksi tämä laji on saanut voiton tuosta toisesta elämän suuressa taistelussa.

      Siitä, mitä edellisessä on huomautettu, voidaan vetää se tärkeä johtopäätös, että mitä läheisin, joskin usein näkymätön suhde vallitsee jokaisen elollisen olennon rakenteen ja muiden elollisten olentojen välillä, joiden kanssa sen on taisteltava ruo'asta tai asuinpaikasta, joiden saaliiksi joutumista sen on vältettävä tai joita se itse pyytää saaliikseen. Tämä käy selvästi ilmi tiikerin hampaista ja kynsistä, samoinkuin tiikerin karvoihin tarrautuvan loiseläimen jaloista ja kynsistä. Voikukan haivenilla varustetussa hedelmässä ja vesikuoriaisen litteissä, ripsillä varustetuissa jaloissa näyttää tämä suhde ensi katsannolla rajottuvan ilman ja veden elementteihin. Mutta haivenella varustetusta hedelmästä johtuva hyöty on epäilemättä mitä läheisimmässä suhteessa maahan, jonka muut kasvit jo ennestään tiheästi peittävät, sillä tällaiset hedelmät voivat levitä kauas ja pudota ennestään valtaamattomaan maahan. Ja vesikuoriaisen jalkojen rakenne, joka niin mainiosti soveltuu sukeltamiseen, auttaa sitä taistelemaan muita vesihyönteisiä vastaan, pyydystämään saalistaan ja välttämään muiden eläinten saaliiksi joutumisen.

      Useiden kasvien siemenissä oleva ravintovarasto ei ensi katsannolla näytä olevan missään suhteessa muihin kasveihin. Mutta tällaisista siemenistä syntyneiden nuorten kasvien, esim. pitkän ruohon sekaan kylvettyjen herneiden ja papujen voimakkaasta kasvusta voi päättää, että siemenravinnon päätarkotuksena on edistää taimien kasvua näiden taistellessa muita kasveja vastaan, jotka rehevinä kasvavat ympärillä.

      Tarkasta jotakin kasvia levenemisalueellaan – miksi ei se kartuta lukuaan kaksin- tai nelinkertaiseksi? Me tiedämme, että se voi varsin hyvin kestää vähän enemmän kuumuutta tai kylmyyttä, kosteutta tai kuivuutta, sillä muualla se kasvaa hiukan kuumemmilla tai kylmemmillä, kosteammilla tai kuivemmilla seuduilla. Tällaisessa tapauksessa on meille selvää, että jos mielikuvituksessamme haluaisimme antaa kasville enemmän lisääntymisvoimaa, niin meidän täytyisi suoda sille jokin etu kilpailijoittensa ja sitä ahdistavien eläinten rinnalla. Kasvin maantieteellisen levenemisalueen rajoilla olisi sille eduksi, jos sen elimistö mukautuisi seudun ilmastoon. Mutta meillä on syytä uskoa, että vain harvoilla kasveilla tai eläimillä on niin laaja levenemisalue, että pelkkä ilmaston ankaruus ne hävittäisi. Vasta saavuttuamme elämän äärimäisille rajamaille, napaseutuihin tai kaikkein autioimpiin erämaihin, lakkaa kilpailu. Huolimatta siitä, että jokin maa saattaa olla äärettömän kylmä tai kuiva, vallitsee siellä kilpailu muutamien lajien tai muutamien samanlajisten yksilöiden välillä lämpöisimmistä tai kosteimmista paikoista.

      Tästä näemme, että kasvin tai eläimen joutuessa uuteen maahan ja uusien kilpailijain keskuuteen, sen elinehdot yleensä oleellisesti muuttuvat, vaikka ilmasto olisikin aivan sama kuin sen entisessä kotiseudussa. Jos haluaisimme sen keskimääräluvun kasvavan uudessa kotiseudussa, täytyisi meidän antaa sen toisintua eri tavalla, kuin mikä oli tarpeen sen kotimaassa, sillä meidän täytyisi suoda sille jokin etu uuden erilaisen kilpailija- ja vihollisjoukon rinnalla.

      Kelpaahan meidän kuvitella, että voisimme täten suoda jollekin lajille jonkun edun muiden rinnalla. Mutta tuskin ainoassakaan tapauksessa tietäisimme, mitä meidän olisi tehtävä. Tämän seikan pitäisi vakuuttaa meidät siitä, kuinka peräti vähän tiedämme elollisten olentojen keskinäisistä suhteista – vakaumus, joka on yhtä tarpeellinen, kuin se on vaikea saavuttaa. Ainoa, mitä voimme, on pitää aina mielessämme, että jokaisen elollisen olennon pyrkimyksenä on lisääntyä geometrisena sarjana, että jokaisen olennon jonakin ikäkautenaan, jonakin vuodenaikana, jokaisessa sukupolvessa tai ajottain on taisteltava elämästään ja jouduttava kärsimään suurta hävitystä. Kun ajattelemme tätä taistelua, olkoon lohdutuksenamme se varma tieto, ettei luonnon taistelu ole keskeytymätön, ettei siinä tunneta mitään pelkoa, että kuolema on tavallisesti pikainen, ja että voimakkaat, terveet ja onnelliset jäävät elämään ja lisääntymään.

      IV LUKU.

      LUONNOLLINEN VALINTA ELI KELVOLLISINTEN ELOONJÄÄMINEN

      Luonnollinen valinta. – Sen tehoavaisuus, verrattuna ihmisen toimittamaan valintaan. – Sen vaikutus vähäpätöisiin ominaisuuksiin. – Sen vaikutus kaikkiin ikäkausiin ja kumpaankin sukupuoleen. – Sukupuolivalinta. – Risteymisen yleisyys saman lajin yksilöiden välillä. – Luonnollista valintaa suosivia seikkoja, kuten risteytyminen, eristys, yksilöiden lukuisuus. – Hidas vaikutus. – Luonnollisen valinnan aiheuttama sukupuuttoon kuoleminen. – Ominaisuuksien erilaistuminen ja sen suhde pienellä alueella elävien asujanten erilaisuuteen sekä kotiutumiseen. – Luonnollisen valinnan vaikutus ominaisuuksien erilaistumisen ja sukupuuttoon kuolemisen kautta yhteisten esivanhempien jälkeläisiin. – Luonnollinen valinta selittää kaikkien elimellisten olentojen ryhmityksen. – Elimistössä tapahtuva edistys. – Alhaisten muotojen säilyminen. – Ominaisuuksien yhtäläistyminen. – Lajien ääretön lisääntyminen. – Jälkikatsaus.

      Mikä vaikutus on edellisessä luvussa lyhyesti selvittelemällämme taistelulla olemassa-olosta muunteluun? Vaikuttaako valinnan laki, jonka olemme nähneet olevan niin voimakkaan aseen ihmisen kädessä, myöskin luonnontilassa? Luulen voivani osottaa, että se vaikuttaa luonnossa mitä tehokkaimmin. Ottakaamme lukuun nuo monen monituiset lievät muuntelut ja yksilölliset eroavaisuudet, joita emme tapaa vain kesytys- ja viljelystuotteissamme, vaan, joskin vähemmässä määrin, myöskin luonnossa, sekä sitäpaitsi perinnöllisyystaipumuksen voimakkuus. Voimme täydellä syyllä sanoa, että koko elimistö tulee ollessaan viljelyksen alaisena jossakin määrin plastilliseksi. Mutta muuntelevaisuus, jota tapaamme miltei kaikissa kotikasvateissamme, ei ole ihmisen välittömästi aikaansaama, kuten Hooker ja Asa Gray aivan oikein ovat huomauttaneet. Ihminen ei voi luoda muunnoksia eikä myöskään estää niitä ilmestymästä; hän voi ainoastaan säilyttää ja edelleen kehittää muunnoksia, milloin niitä esiintyy. Tahtomattaan hän asettaa elollisia olentoja uusien ja muuttuvien elinehtojen alaisiksi, ja tästä on seurauksena muuntelevaisuus; mutta samallaisia elinehtojen muutoksia voi esiintyä ja esiintyykin myöskin luonnossa. Pitäkäämme myöskin mielessämme, kuinka suunnattoman monimutkaisia ja toisistaan riippuvaisia kaikkien elollisten olentojen keskinäiset suhteet sekä niiden suhteet ulkonaisiin elinehtoihin ovat ja mitkä äärettömän vaihtelevat rakenteenerilaisuudet voivat senvuoksi olla hyödyksi eri olennoille olosuhteiden vaihdellessa. Voimmeko siis pitää epätodenmukaisena –