Vaihdokas. Anttila Selma

      Vaihdokas Nelinäytöksinen näytelmä

      HENKILÖT

      AUGUST LUMIALA, kauppias.

      ANNA, hänen vaimonsa.

      SILJA, heidän tyttärensä.

      ORAS, Annan poika.

      AAPO |

      HANNES | Siljan vieraita.

      AINA |

      MARIA, lastenkodin pitäjä.

      ORVOKKI, hänen kasvattinsa.

      HAUKKA, hoitaja lastenkodissa.

      SUSKA, eräs vaimo.

      PALVELIJA.

      Nuorisoa, poliiseja ja kulkureita.

      Aika nykyinen, paikka maaseutukaupunki.

      ENSIMÄINEN NÄYTÖS

      Lastenkodin vierashuone, joka on samalla johtajattaren arkihuone ja hänen kasvattinsa asuinhuone. Perällä kaksi akkunaa ja niissä valkeat verhot. Akkunoiden välissä peili ja sen alla pieni pöytä. Vasemmalla seinällä, taka-alalla makuukomero verhojen takana, etualalla kaksipuoleiset ovet eteiseen. Oikealla seinällä on kaksikerroksinen kaappi vanhanaikaista tekoa ja ovi vasemmalle lastenkodin huoneisiin. Keskemmällä lattiaa, lähellä kaappia sohva ja sen edessä pöytä ynnä muutamia keveitä tuoleja sekä pari nojatuolia. Kokonaisuus on ehyt, huonekalut samaa vanhanaikaista tyyliä. Huoneessa vallitsee naisellinen järjestys ja kodikkaisuus. On ilta syyskesällä ja avonaisesta akkunasta näkyy koivu, joka kasvaa akkunan alla. Kuuluu kosken kohina.

      MARIA (lastenkodin hoitaja ja omistaja. Hän on noin viidenkymmenen, tukka hiukan harmaa, käy kumarassa, on olennoltaan vaatimaton, valoisilla kasvoilla rauhallinen hymy. Hän liikkuu hitaasti ja puhuu harvakseen, aina hänellä on jotakin tointa taikka työtä käsillä. Hänellä on vaaleanharmaa yksinkertainen puku yllään, seisoo sohvapöydän edessä leikaten vaatteita).

      Kuulehan, tyttöseni, sinä olet heittänyt työsi tuohon sohvan nurkkaan.

      Ota ja kääri ne kauniisti kasaan ja pistä kaappiin.

      ORVOKKI (Marian kasvatti, kahdeksantoista vanha, notkea tyttö, vilkas ja ärsyttävä, aina valmis vastaamaan. Hän seisoo peilin edessä laitellen käherrettyä tukkaansa ja sitoo siihen nauhaa. Kun se on tehty, kohentelee hän hamettaan ja nyppii sen pitsejä ja nauhoja. Hänen turhamaisuudessaan on lapsellista saamattomuutta ja hepsakkuutta, mutta voitolla on kuitenkin somuus ja viehkeys).

      Heti kohta, täti! (Ottaa vaatekappaleen ja heittää sen käärittynä kaapin alaosaan.)

      MARIA. Miksi olet noin koristellut uuden hameesi? Olisihan se ollut somempi ilman noita nauhoja ja pitsejä.

      ORVOKKI. Se oli kuin nuoltu, niin sileä, ja minä olin siinä ihan lakea ja jörö, vallan niinkuin Haukka on uudessa hameessaan.

      MARIA (katsoo vakavasti häneen heittäessään mittanauhaa kaulalleen ja kääriessään vaatekappaleita kasaan).

      Lapsikulta, miksi sinä ihmisiä nimittelet? Hannalla on kyllä omat vikansa, kaikilla ihmisillä niitä on, mutta hän on uskollinen hoitaja. Ilman häntä en tosiaan jaksaisi pitää tätä kotia.

      ORVOKKI. Täti tahtoo sanoa, etten minä kelpaa mihinkään.

      MARIA. Sinä et vielä ole tahtonut mitään tehdä!

      ORVOKKI. En minä ainakaan lapsia hoida! Ne, ne inhottavat minua ja siinä on aina orjana ja vankina ja niinkuin papukaija pitää aina matkia samoja sanoja ja samoja asioita!

      MARIA. Olisit saanut lukeakin, vaan ethän sinä tahtonut.

      ORVOKKI. Lukea! Osaan minä ilmankin elää ja rakastaa!

      MARIA (katsoo häneen pitkään). Mitä sinä rakkaudesta tiedät?

      ORVOKKI (kääntyy selin ja katselee kenkiensä kärkiä). Kyllähän siitä jo minun ijälläni tietää enemmän kuin täti…

      MARIA (tulistuen). Sinä olet nenäkäs!

      ORVOKKI (kääntyy kantapäillään). Minä vain tahdoin sanoa: vähä enemmän kuin täti luulee.

      MARIA. No, sinä koettelet minun kärsivällisyyttäni liiaksikin. (Orvokki laittelee pukuansa peilin edessä.) Oletko sinä jonnekin menossa?

      ORVOKKI. Minä – en, muuten vain koettelen uutta pukuani.

      MARIA. Minun pitää mennä noutamaan rouva Lumialaa kävelylle. Hän sanoi olevansa hyvin huolissaan eräästä asiasta. Siitä meidän nyt pitäisi neuvotella. (Korjaa töitä kaappiin.) Anna parka on niin levoton.

      ORVOKKI. Ah, kun olisikin niin rikas ja mahtava kuin rouva Lumiala. Saisi käydä silkissä ja sametissa, kulkea huvista huviin ja olla kaikkien kadehdittavana!

      MARIA. Sekö sitten olisi onnea? Rouva Lumiala ei ole onnellinen. – Kuule, anna se hattu sieltä pöydältä. (Orvokki tuo hatun peilin alta pöydältä ja Maria kiinnittää sen päähänsä.)

      ORVOKKI. Lumialalla kuuluu pidettävän tanssiaiset. Olisi hirveän lystiä päästä sinne.

      MARIA. Eihän Siljalla ja sinulla ole ketään yhteistä tuttavaa.

      ORVOKKI. Minä en ole kylliksi hieno, en, en, en! Sehän siinä olisikin niin juksia, kun saisi Heijassa tavata noiden hienojen kavaljeereja ja nolata heitä. Niin, täti, se olisi hauskaa Heijassa!

      MARIA. Mikä on Heija?

      ORVOKKI. Eikö täti sitäkään tiedä? Se on palokunnan talon tanssisali.

      MARIA. Oletko sinäkin siellä käynyt?

      ORVOKKI (ylimielisesti). Olen!

      MARIA. Sinä et ole koskaan pyytänyt päästä, etkä puhunut minulle mitään.

      ORVOKKI. Täti ei olisi kuitenkaan laskenut ja minun täytyi päästä.

      Siellä on niin jumalattoman hauskaa ja siellä käy koko kaupungin nuoret – paitsi sellaiset lasimamsellit kuin Silja, joita hypitetään kotona.

      He voisivat Heijassa särkyä. Minulle siellä ei ole mitään vaaraa.

      MARIA (nyökkää). Vaara on meissä kussakin itsessämme. (Menee ovelle.)

      Vaara on meissä kussakin itsessämme, jospa sinä sen käsittäisit!

      Hyvästi, Orvokki! (Menee vasemmalta.)

      ORVOKKI. Hyvästi, täti! (Hyräilee ja hypähtää väliin tanssiaskelin lattialla, pysähtyy ja sanoo ääneen:) Vaara on meissä kussakin itsessämme. Äss! (Yltyy äänekkäämmin hyräilemään. Akkunaan koputetaan. Orvokki juoksee sinne ja puhuu akkunasta:)

      Kas, sinä juupelikos siellä? Aijaijai, pysy koivun alla, muuten ne hylyt tuolta sisältä näkevät sinut. Älä, älä nouse ylös, älä tule sisään, jos vielä joku tulisi tänne. Voi sinua, Jumalan luoma! Minä sysään sinut alas!

      ORAS (on kahdenkymmenen vanha, tuskin mieheksi kehittynyt, tumma, tulinen nuorukainen, katsoo toisinaan alta kulmain. Hänellä on eloisat, kauniit kasvot ja niissä kuvastuu ristiriitainen luonne, jonka väkivaltaisia ja ehdottomia taipumuksia kasvatus ja elämä on hänessä huippuunsa kehittänyt. Hän ei punnitse tekojaan, on välitön ja arvaamaton, elää ja toimii hetkessä. – On hypännyt matalalle akkunalle istumaan ja pitelee pielestä ja ottaa kuvan taskustaan).

      Tulin vain näyttämään tätä valokuvaani. Koetteles nyt voimiasi, tules tänne, västäräkki! Jaa, jaa, tule vaan! (Orvokki lähenee ja Oras sieppaa hänet äkkiä kiinni.)

      Mikset sinä eilen illalla tullutkaan kosken rannalle? Siellä minä sain vilussa värjötellä ja odottaa turhaan. (Pistää kuvan taskuunsa.)

      ORVOKKI (katselee pelokkaasti ympärilleen). Minä en uskaltanut. Maria täti oli kotona koko illan ja minun piti kirjoittaa kuukauden menot isoon kirjaan tädin muistiinpanoista.

      ORAS. Olkoon se viimeinen kerta, kun minä sinua odottelen, sinä peevelin tyttö!

      ORVOKKI (nauraa). Peevelin? En minä sen tyttö ole. Minä en ole kenenkään tyttö, en sinunkaan. (Riistää itsensä irti.)

      ORAS (hyppää huoneeseen ja ottaa uudestaan kiinni). Suutele minua, kas pian, pian!

      ORVOKKI (ovat tulleet etualalle). Rakastatko