Keksijän voitto: Romaani. Airola Väinö

»Suomi» – patenttia koskevat ehdot periaatteessa hyväksytty. Neuvottelijat Foss ja Hoover lähtevät Overlandilla. Langaton sähkövastaus neuvottelijoille kohtaamisesta.

Stillwell.»

      Sairaus oli heikontanut Penttilän. Tyytyväisenä syvään tuoliin, jossa istui, ei hän yrittänytkään antaa paperia heti takaisin, ja tuskin se olisi onnistunutkaan. Muutaman sekunnin kuluttua sai hän voimansa takaisin ja oli yhtä tyyni kuin ennenkin.

      »Suonette, herra ministeri, meidän tavata toisemme täällä, kuusi tuntia laivan Liverpoolin satamaan tulon jälkeen?» ehdotti Penttilä aivan kuin asia olisi mitä jokapäiväisin.

      Ministeri myöntyi.

      Penttilä antoi osoitteensa ja poistui kumaraharteisena, kuten oli tullutkin.

      Neuvottelu kesti useita päiviä. Amerikan edustajat tuntuivat olevan eteviä insinöörejä. Mr Hoover oli sama, joka otti osaa ensimmäiseenkin neuvotteluun, mr Foss oli uusi. Kunnioitus, jolla he kohtelivat Penttilää, oli liikuttava.

      Neuvottelujen aikana lähettivät he useita pitkiä sähkösanomia. Kun jostakin tärkeämmästä yksityiskohdasta päästiin yksimielisiksi, he heti ilmoittivat sen päämiehilleen.

      Amerikkalaiset vaativat markkinaoikeutta Intiaan. Miksi juuri sinne? Sitä ei Penttilä käsittänyt. Mutta kun hän muisti englantilaisten ja amerikkalaisten kilpailun merien yliherruudesta, kävi hänelle varsin selväksi tämä vaatimus, joka oli kohdistettu Englannin Akilleenkantapäähän, Intiaan.

      Amerikkalaiset saivat sähkösanomiinsa useita vastauksia, joitten jälkeen he muuttivat vaatimuksiaan tai hyväksyivät vastaesityksiä.

      Lopulta sovittiin seuraavista pääkohdista:

      Stillwell & Co Ltd. New Yorkista ostaa »Suomi» – nimisen sähköakkumulaattoripatentin kaikissa Amerikan osissa. Ostaja sitoutuu laskemaan kauppaan patentin mukaisia akkumulaattoreja heti, kun se on mahdollista. Tuotteitaan saa ostaja myydä Amerikassa ja sen saaristoissa, Australiassa ja sen saaristoissa sekä Japanissa. Hinta on se, minkä myyjä on aikaisemmin määrännyt. Myyjä sitoutuu tulemaan ostajan tehtaille Amerikkaan kolmeksi kuukaudeksi johtamaan patentinalaista valmistetta tekevän osaston työtä, ilman eri korvausta, paitsi matkoja ja täyshoitoa. Kumpainenkaan sopimuspuoli ei yritä 10 ensimmäisen vuoden aikana houkutella ammattimiehiä toisensa palveluksesta itselleen.

      Laiva lähti Liverpoolista 12 tunnin kuluttua sopimuskirjan allekirjoittamisesta.

      VI

      Penttilä tiesi, että Atlantin suurissa höyrylaivoissa on sellaisia matkalippuja, jotka oikeuttavat n.s. loistohytteihin, mutta hän ei osannut aavistaa, että ne olisivat olleet sellaisia ylellisyyspalatseja.

      Pieninkään koneitten jyske ei kuulunut näihin salonkeihin ja asuinhuoneisiin. Kaikki nykyaikaiset vaatimukset olivat otetut huomioon. Jokaisessa pukeutumishuoneessa oli sähköllä lämpiävä käherrysrautojen kuumentajakin. Oma erikoinen palvelija piti huolta tarpeista.

      Penttilä aikoi levätä merimatkan vuorokaudet. Se oli erehdys. Amerikkalaiset pyysivät neuvottelua heti ensimmäisenä aamuna. Se kesti iltaan asti. Ruokapöydässäkin neuvoteltiin valmistuskoneista, raaka-aineesta, hinnoista, tehtaan piirustuksista, työtavoista, valmistusmääristä. Kaiken ottivat amerikkalaiset huomioon. Oma konekirjoittajatar kirjoitti miltei aina sähkösanomia, jotka langattomalla lennättimellä lähetettiin Amerikkaan.

      Suomessa tapahtui samaan aikaan surullisia asioita. Penttilän kotimaahansa toimittama suuri dollarimäärä oli tullut suuren yleisön tietoon, suuren yleisön, joka käytti tätä tietoa omaksi tappiokseen.

      »Hallitus on onnistunut saamaan 100 miljoonan dollarin pitkäaikaisen lainan.» Tällainen oli ensimmäinen uutinen. Ruotsalaiset lehdet sen ensin julkaisivat. Ei päästy tutkimuksillakaan selville, mistä ne olivat tiedot saaneet. Pahoiteltiin vain ja valiteltiin hallitusrakennuksen hataroita seiniä, koska niitten läpi voi kuulla asioita.

      Ulkomaan rahan kurssin nopea nousu oli kyennyt kaatamaan yhden pankin. Ja nopea lasku kaatoi kolme. Kukaan ei voinut niiden asioita järjestää. Konkurssit olivatkin loistavia. Koko Suomen liike-elämä natisi liitteissään. Hinnat laskivat pitkin linjaa.

      Oli tosin tiedossa, että suomalaisella rahalla keinotellaan, mutta kukaan ei uskonut, että Suomessa olisi niin paljon ulkomaista rahaa. Varsinkin helsinkiläiset pankkiirifirmat, ja niitten etunenässä juutalaisten omistamat, omistivat meikäläisiin oloihin verraten suuria summia.

      Suomen markka kohosi noin 50 %:lla yhtenä päivänä. Suomen Pankki yritti näin jyrkkää nousua estää, mutta liike-elämä oli jo sotavuodet ollut epäterveellisen keinottelun pohjalla ja hermostuneisuus oli niin suuri, että tätä heikkoa varoitusta ei kuultu eikä ymmärretty. Pankit, pankkiirit, kauppiaat, keinottelijat, yksityiset – kaikki halusivat vain myydä hallussaan olevan ulkomaisen rahan. Suomen Pankin täytyi painaa kurssia.

      Tästä kaikesta ei Aapeli Penttilä tiennyt mitään. Hän vain laski, piirusti ja puhui suunnitelmistaan amerikkalaisille ostajilleen, väliin aina lepuuttaen ja oikaisten kieltään. Sillä suomalaisen, ja eritoten hämäläisen, luonnostaan kankea kieli oli taittua, kun sitä yritti vääntää englanninkieleen ja vielä vaikeampaan amerikkalaiseen murteeseen. Jotenkuten tultiin toimeen, käytettiin niin paljon kuin suinkin käsiä, numeroita ja piirustusta. Säästettiin sanoja.

      Valtameri jättiläinen piirsi horjumatta vakoaan liikkuvaan elementtiin. Laivalla elettiin ikävän pelossa. Huvitteluun tottuneet ihmiset eivät tahtoneet tavoistaan luopua hetkeksikään.

      Kolme loistohyttien matkustajaa eivät ottaneet osaa toisten ilonpitoon. Uteliaat naismatkustajat tiedustelivat kapteenilta syytä siihen. Kapteeni vuorostaan tiedusteli, onko herrojen ikävä vai mikä lienee syynä, kun eivät ota osaa seuraelämään.

      »Meillä ei, ikävä kyllä, ole siihen aikaa», vastasi mr Hoover.

      Kapteeni tyytyi saamaansa selitykseen.

      Laivan langattoman sähkölennättimen virkamiehet tiesivät näistä salaperäisistä matkustajista enemmän. Vanhin heistä mainitsi toimessaan lähettäneensä kaikenlaisia sähkösanomia, rakkaudentunnustuksia, rukkasia ja myönteisiä vastauksia, mutta kokonaisia tehtaan yksityiskohtaisia rakennussuunnitelmia ei hän ennen ollut lähettänyt.

      Suomessa menivät asiat yhä hullummin. Markan nousu ulkomaan rahoihin verrattuna alkoi vaikuttaa: tavaranhintojen laskua. Ostohalu lakkasi. Kukaan ei ostanut mitään, odottaen vielä suurempaa laskua.

      Romahduksia tuli. Viisi maan suurinta tukkuliikettä lakkautti maksunsa. Osuusliikkeitten tilasta oli liikkeellä mitä hurjimpia historioita.

      Neljäntenä päivänä tuon tuhoatuottavan uutisen julkaisusta kumottiin virallisesti huhut ulkomaan lainan saannista. Se tuli liian myöhään. Epätietoisuus kasvoi. Yksi ja toinen tieto tuli julkisuuteen.

      Hallitus oli suorittanut Saksalle menevän apukorvauksen dollareissa. Armeijan tarvetilaukset olivat suoritetut – dollareissa. Kansainliiton jäsenmaksu oli suoritettu myöskin dollareissa. Siinä tietoja, joita ei kumottu eikä voitu kumota.

      Suomen rahamiehet ja suurpankkien johtajat allekirjoittivat »avoimen kirjeen», jossa kehoitettiin levollisuuteen ja olemaan uskomatta epämääräisistä lähteistä peräisin olevia huhuja. Odotettiin rauhallisempia päiviä – ja erehdyttiin.

      Viidennen päivän aamuna saapuu tieto, että rahamme kysyntä New Yorkissa oli kasvanut ja sen arvo noussut, joten viimeinen noteeraus oli 100 mk: 5 dollaria.

      Se oli kuin viimeinen naula suomalaisen liike-elämän ruumiskirstuun.

      Kymmeniä maamme tehtaita suljettiin. Ilmoitettiin varastojen olevan valmiita tuotteita täynnä. Tukkukauppiaat yrittivät peruutella tilauksiaan. Samaan aikaan he mobilisoivat kaikki konttoristinsa kauppamatkustajiksi. Myyminen oli nyt heidän tunnuslauseensa.

      Vähittäiskauppiaat olivat tukalassa asemassa. Toisaalta täytyi heidän pitää kiinni ostajista, olla heille kohteliaita, toisaalta päästä eroon maanvaivana liikkuvista kauppamatkustajista ja olla mitään ostamatta.

      Maataloustuotteitten