Rikos ja rangaistus. Dostoyevsky Fyodor

kyllä minulla on kuittauskirja, kas tässä!

      – Antakaa tänne se. Nyt, Rodja, nouse, minä autan sinua; ota kynä ja kirjota alle; sillä nyt, rakas veliseni, tarvitsemme rahaa, rahat ovat meille siirappia makeampaa.

      – Ei tarvita, – sanoi Raskolnikov ja työnsi kynän luotaan.

      – Miksi ei niitä tarvita?

      – Minä en kirjota nimeäni.

      – Mutta, tuhat tulimmaista, miksi et?

      – Minä en tarvitse mitään rahaa…

      – Mitä, etkö tarvitse rahaa? Ei, veliseni, nyt sinä lasket leikkiä, sen voin vaikka todistaa! Tehkää hyvin, älkääkä välittäkö hänestä, se on vain taas pieni kuumekohtaus. Se kohtaa niin usein häntä… Te olette järkevä mies ja me autamme häntä, se on, viemme yksinkertaisesti hänen kättään, hän kyllä kirjottaa. Auttakaa vähän.

      – Voinhan minä muuten palata jonkun toisen kerran.

      – Ei, ei; miksi vaivaisimme me teitä? Te olette järkevä mies… No, Rodja, älä pidätä vierastamme … etkö näe, että hän odottaa – ja hän valmistausi todella viemään Raskolnikovin kättä.

      – Anna olla, teen sen itse… sanoi Raskolnikov ottaen kynän ja kirjottaen nimensä kirjaan. Rahanlaskija laski rahat ja poistui.

      – Hyvä! Ja nyt, veliseni, etkö tahdo syödä vähän!

      – Kyllä! vastasi Raskolnikov.

      – Onko teillä keittoa?

      – Kyllä, eilistä – vastasi Nastasja, joka oli ollut sisässä koko ajan.

      – Onko myös perunoita ja riissiä?

      – Kyllä on perunoita ja riissiä.

      – Hyvä, tuo tänne sitä ja ota mukaasi myös vähän teetä.

      – Kyllä otan.

      Raskolnikov katseli Nastasjaa suuresti kummissaan uupunein silminsä. Hän vaikeni ja odotti, mitä se merkitsisi. "Tuntuu siltä kuin en enää hourailisi," ajatteli hän, "se on totta, toivon ma"…

      Parin minuutin päästä palasi Nastasja tuoden myös teetä. Keiton mukana oli hän tuonut kaksi lusikkaa, kaksi lautasta ja kaikki lisätarpeet: suolaa, piparijuurta, sinappia lihaa varten j.n.e. niin täydellisen pöydän, ettei Raskolnikov ollut nähnyt sellaista pitkään aikaan. Pöytäliinakin oli puhdas.

      – Eipä olisi pahasti, Nastashushka, vaikka Praskovja Pavlovna lähettäisi myös pari pulloa olutta; kyllä me sitä juomme.

      – Sen kyllä uskon, senkin veijari, mutisi Nastasja, lähtien kuitenkin täyttämään annettua määräystä.