Pamela vainottuna. Сэмюэл Ричардсон

saatkaan kaiken tietosi, kaunoiseni, ja järkevät päätelmäsi, vuosiltasi noin nuorena? Ihme sinä olet ikäiseksesi, ja minä rakastan sinua elämäni ajan. Mutta päätätkö siis jättää meidät, Pamela?"

      "Kyllä sen teen, rakas rouva Jervis", vakuutin minä, "sillä mitä muuta voisin asiain ollessa tällä kannalla? Mutta ensin lopetan keskeneräiset tehtäväni, jos se suvaitaan, ja toivon saavani teiltä päästökirjan, mainetodistuksekseni, jotta minun ei luultaisi joutuneen pois paikastani millään haitallisella perusteella."

      "Kyllä, annanhan tietysti", lupasi hän; "kirjoitan sinulle todistuksen jollaista yksikään tyttö ei vielä ole sinun iälläsi osoittanut ansainneensa".

      "Olen varma siitä", lausuin kiitollisena, "että ainiaan rakastan ja pidän kunniassa teitä kolmantena parhaana ystävänäni, minne hyvänsä menen tai miksi vain kehitynkin".

      Niin menimme vuoteeseen, ja minä en herännyt ennen kuin oli aika nousta; vilkkaana kuin lintunen sitten aloin peräti hyvillä mielin valmistella hommiani.

      Herrani lienee minulle suutuksissaan, sillä hän meni pari kolme kertaa ohitseni sanaakaan virkkamatta. Illemmalla hän sitte kohtasi minut puutarhaan johtavassa käytävässä ja lausui minulle sanan sellaisen, jota en ollut koskaan kuullut hänen käyttävän miehelle, naiselle tai lapselle. Ensin hän ärähti: "Tuo letukka on aina tiellä." Painautuen niin kiinni seinään kuin saatoin (ja käytävän leveys olisi ollut riittävä vaunuillekin) minä virkoin: "Toivoakseni en enää kauvan ole teidän arvoisuutenne tiellä." – "Mene h—ttiin siitä", tulistui hän (ja se oli se hänen jyrkeä sanansa), "pikku hylky; viet minulta jo kaiken maltin". Vapisinpa kuullessani hänen noin kiroavan, mutta huomasin samalla, että hän oli kiusaantunut, ja ollen menossa pois en piitannut siitä niin paljoa. No, näen, rakkaat vanhemmat, että kun joku tahtoo tehdä pahuutta, ei ole ihme jos hän pahoin puhuukin. Olkoon niiltä molemmilta suojassa Jumalan avulla teidän kuuliainen tyttärenne.

      19. KIRJE

      RAKAS ISÄ JA ÄITI,

      Johnimme saadessa tilaisuuden kulkea sitä kautta kirjoitan jälleen ja lähetän molemmat kirjeet yhtaikaa. En osaa vielä sanoa, milloin pääsen lähtemään tai millä tavoin tulen, syystä että rouva Jervis näytti herralleni liivejä, joita hänelle kukitan, ja hän oli sanonut: "Se näkyy olevan kylläkin hyvää työtä; sen letukan lienee paras jäädä kunnes saa sen valmiiksi."

      Hänellä ja rouva Jervisillä näkyy nykyisin olevan kahdenkeskistä puheltavaa, josta minulle ei mainita mitään; mutta rouva Jervis on kuitenkin hyvin ystävällinen minua kohtaan, enkä minä epäile häntä – kovin kehnoa olisikin, jos epäilisin. Taloudenhoitajattaren tietenkin täytyy tehdä hänen mielikseen ja totella kaikkia hänen laillisia määräyksiään; muunlaisia hän ei toki ota noudattaakseen: siksi hyväsydäminen hän on ja minuun kiintynyt. Mutta hänen on pysyttävä paikassaan minun mentyäni, joten hänen on kartettava herättämästä nurjamielisyyttä.

      Hän on taas suostutellut minua jäämään ja nöyrtymään.

      "Mutta mitä minä olen tehnyt, rouva Jervis?" surkeilin minä. "Jos olen ollut hurnakka, ynseäsilmä ja nenäkäs letukka, kuten hän minua nimittelee, niin eikö minulla ole ollut syytä puolellani? Luuletteko että olisin koskaan unohtanut asemaani, jollei hän olisi unohtanut esiintyä herrani tavoin? Sanokaa minulle suoraan sydämestänne, rakas rouva Jervis, saatanko mielestänne jäädä turvallisesti: mitä te ajattelisitte tai kuinka te tekisitte minun sijassani?"

      "Pamela kulta", vastasi hän suudellen minua, "enpä tiedä kuinka menettelisin tai mitä ajattelisin. Toivoakseni tekisin kuten sinä teet. Mutta tuskin kukaan muu. Hänen arvoisuutensa on hieno herrasmies; hänellä on paljon sukkeluutta ja hyvät järjenlahjat, ja häntä ihailee, kuten tiedän, puolisenkymmentä vallasnaista, jotka tuntisivat olevansa onnellisia hänen huomaavaisuudestaan. Hänellä on uljas kartano; ja kuitenkin luulen hänen rakastavan sinua, vaikka oletkin hänen palkollisensa, enemmän kuin kaikkia maan säätyläisneitejä. Hän on varmaan yrittänyt voittaa tunteensa, kun olet niin paljoa alempana häntä, ja arvatenkin hän huomaa, että hän ei voi. Se kiusaannuttaa hänen ylpeätä sydäntään ja saa hänet päättämään, että sinun on muutettava pois: ja siksi hän puhuttelee sinua äreästi, kun sattumalta näkee sinut."

      "No, mutta, rouva Jervis", muistutin minä, "kysynpä teiltä: jos hän voi kumartua minunlaiseni halvan tyttösen puoleen, – kuten on juuri mahdollista, sillä olenhan lukenut melkein yhtä kummallisista tapauksista isoisten miesten ja köyhien neitosten kesken, – niin mihin se voi tähdätä? Hän saattaa kenties alentautua ajattelemaan, että minä ehkä kelpaisin hänelle huvinaiseksi; ja maailman ollessa nykyisellään ei semmoinen elämä toimita miehiä häpeään, mutta syöksee naispoloiset perikatoon. Ja jos minä taipuisin moiseen paheellisuuteen, hän siis pitäisi minut kunnes olisin mennyttä ja hänen mielensä muuttuisi – sillä paheellisetkin miehet, olen lukenut, pian kyllästyvät irstaaseen elämään saman henkilön kanssa ja tahtovat vaihtelua. Silloin Pamela-rukka häädettäisiin matkaansa ja häntä osoiteltaisiin hyljittynä pillomuksena; jokainen halveksisi häntä, ja oikeudenmukaisesti, rouva Jervis, sillä se joka ei kykene siveyttänsä säilyttämään ansaitsee häpeän. Mutta, rouva Jervis", jatkoin, "vakuutanpa teille, että jos olisin varmakin hänen pysyväisestä suosiollisuudestaan ja turvattomuudesta säästymiseltä, minulla toivoakseni toki on voimaa Jumalalta inhotakseni ja vastustaakseni hänen kiusauksiaan, vaikkapa hän ei ainoastaan olisi isäntäni, vaan kuninkaanikin – itse synnin kammossa. Tätä ovat rakkaat vanhempani aina opettaneet minulle; ja minä olisin aivan kurja olento, jos rikkauden tai suosion tavoittamiseksi hukkaisin hyvän nimeni, – niin, ja kelvottomampi kuin yksikään muu nuori tyttö, kun kerran saan ihan tyytyväisenä palatuksi köyhyyteeni ja pidän vähäisempänä häpeänä joutua kulkemaan ryysyissä ja elämään ruisleivällä ja vedellä kuten ennenkin, kuin ruveta maailman ylhäisimmänkään miehen ilottelijaksi."

      Rouva Jervis kohotti käsiään, ja hänen silmänsä olivat täynnä kyyneliä. "Jumala sinua siunatkoon, kultaseni!" hän sanoi; "sinä olet ihailtava ja viehättävä. – Kuinka voinkaan erota sinusta?"

      "No, hyvä rouva Jervis", lausuin minä, "sallikaa minun nyt tehdä teille kysymys. Teillä ja hänellä on ollut jotakin keskinäistä puheltavaa, ja teillä mahdollisesti ei ole lupaa kertoa minulle kaikkea: mutta arveletteko että, jos pyytäisin saada pitää paikkani, hän on pahoillaan käytöksestänsä? – niin, ja häpeissään siitä myös, sillä varmastikin hänen pitäisi hävetä, kun ottaa lukuun hänen korkean säätyarvonsa ja minun alhaisen asemani, jossa minulla ei ole mitään muuta turvaa kuin kunniallisuuteni. Uskotteko omassa tunnossanne – rukoilen teiltä suoramielistä vastausta – että hän ei enää koskaan yrittäisi minulle mitään ja että minä saisin täyden rauhan?"

      "Voi, rakas lapsonen", vältteli hän, "älä asettele vastattavakseni tuollaisia suorasukaisia tiedustuksiasi noin viehkeän totisin katsein. Minä tiedän vaan, että hän on pahoillaan esiintymisestään; hän suututteli ensimäisestä kerrasta ja vielä enemmän toisesta."

      "Niin", virkoin minä, "ja samaten hän kaiketi suututtelee kolmannesta ja neljännestäkin kerrasta, kunnes on saattanut neito-paran ihan tärviölle – ja kellä silloin on syytä pahoitteluun?"

      "Ei, Pamela", sanoi hän, "älä vain kuvittele, että minä millään muotoa edistäisin osaltani sinun hairahduttamistasi. Voin ainoastaan muistuttaa, että hän ei ole vielä tuottanut sinulle mitään vahinkoa, eikä ole ihme, jos hän rakastaakin sinua, kun olet niin sievä, vaikkakin niin paljoa alempi häntä, mutta uskaltaisin vannoakin, että hän ei enää milloinkaan yritä sinua kohtaan väkivaltaa."

      "Te sanotte", huomautin minä, "että hän pahoitteli ensimäistä yritystä kesämajassa. No, kuinka kauvan sitä mielialaa kesti? Vain siihen asti kun hän jälleen tapasi minut yksinäni, ja tällöin hän oli hurjempi kuin ennen ja joutui niin uudestaan pahoillensa. Ja jos hän on ajatellut rakastavansa minua eikä – teidän sanojenne mukaan – voi sille mitään, niin eihän hän uuden tilaisuuden