Kenelm Chillingly: Hänen elämänvaiheensa ja mielipiteensä. Эдвард Бульвер-Литтон

minun käsittää teitä, rakas isäni," sanoi Kenelm niin surullisella ja sääliväisellä äänellä kuin hurskas kirkonpalvelija, kun hän moittii harmaapäistä syntistä, "tuleeko minun käsittää teitä niin, että te kehoitatte poikaanne täydestä tahdosta pettämään voittaaksensa itsekkään edun?"

      "Täydestä tahdosta pettämään? nenäkäs penikka!"

      "Penikka!" toisti Kenelm, ei vihaisesti vaan miettiväisesti – "penikka! – hyvä penikka on vanhempiinsa."

      Sir Peter purskahti nauruun.

      Lady Chillingly nousi arvokkaasti istualta, pudisti hamettansa, jännitti päivänvarjostimensa ja lähti hitaasti pois sanaakaan sanomatta.

      "Katso nyt, Kenelm," sanoi Sir Peter, niin pian kuin hän oli ehtinyt tointua. "Nuo pistosanasi ja leikilliset kokkapuheesi ovat kylläkin hauskat minun kaltaiselleni, mutta eivät ne maailmalle kelpaa; ja minä en voi käsittää kuinka sinun ikäisesi henkilö, joka on nauttinut niin harvinaisia etuja kuin sinä siinä, että olet aikaisin päässyt mitä sivistyneimpiin piireihin ja nauttinut opettajan opetusta, joka on hyvin perehtynyt uusiin aatteisin, jotka tulevat suuresti vaikuttamaan valtiomiesten kehittämiseen, voit pitää niin yksinkertaista puhetta kuin eilen pidit."

      "Rakas isäni, suokaa minun vakuuttaa teitä siitä, että ne aatteet, jotka minä lausuin, ovat nyky-aikana vallalla – vaikka ne lausutaan vielä selvemmin, tahi jos se teitä enemmän miellyttää, vielä yksinkertaisemmilla sanoilla, kuin minä käytin. Te tulette huomaamaan, että The Londoner ja parhaimmat liberaaliset sanomalehdet ovat niitä istuttaneet yleiseen käsitystapaan."

      "Kenelm, Kenelm, sellaiset aatteet kääntäisivät maailman ylös-alaisin."

      "Uudet aatteet aina koettavat kääntää vanhat aatteet nurin. Ja maailma on, kun asiaa harkitaan, ainoastaan aate, joka käännetään ylös-alaisin joka vuosisata."

      "Sinä te'et minun vallan hulluksi aatteillasi. Jätä metafysiikkisi ja tutki todellista elämää."

      "Minä tutkin todellista elämää Mr Welbyn luona. Hän on realismin arkkimandriitti. Te tahdotte että minun tulee tutkia näky-elämää. Tehdäkseni teille mieliksi, tahdon sitä tehdä. Minä luulen että se on hyvin miellyttävää. Realinen elämä ei ole niin; päinvastoin – se on ikävä." Ja Kenelm haukotteli taas.

      "Eikö sinulla ole yhtään ystävää yliopistokumppaniesi joukossa?"

      "Ystävää, ei suinkaan, sir. Mutta minä luulen että minulla on muutamia vihamiehiä, jotka toimittavat samaa kuin ystävät, sillä eroituksella vaan, etteivät tuota niin paljon pahaa."

      "Ethän toki väittäne, että elit vallan itseksesi Cambridgessa?"

      "En, minä seurustelin paljon Aristophaneen ja vähän konisten sektionein ja hydrostatikin kanssa."

      "Kirjoja. Kuivaa seuraa!"

      "Viattomampaa ainakin kuin enimmät seurat. Oletteko milloinkaan olleet humalassa?"

      "Humalassa!"

      "Minä koetin sitä kerran niiden nuorien kumppanien seurassa, joita kehoititte minun ottamaan ystävikseni. En tiedä onnistuinko siinä, mutta herätessäni porotti päätäni. Realisessa elämässä yliopistossa on runsaasti päänporotusta."

      "Kenelm, poikani, yksi asia on selvä – sinun täytyy lähteä matkoille."

      "Niinkuin tahdotte, sir. Markus Antoninus sanoo että kivelle on yhdentekevää viskataanko se ylös tahi alas. Milloin minun tulee lähteä?"

      "Hyvin pian. Tietysti tulee ensin hankkeita tehdä; sinun tulee saada matkatoveri. Minä en tarkoita opettajaa – sinä olet liian vakaamielinen ja järkevä sellaista tarvitaksesi – vaan hauskaa, miellyttävää, siivoa nuorta sinun-ikäistä henkilöä."

      "Minun-ikäistä – miestä vaiko naista?"

      Sir Peter koetti näyttää suuttuneelta. Hän voi ainoastaan vastata vakaasti. "Naista! Kun sanoin että olit liiaksi vakaamielinen opettajaa tarvitaksesi, tein sen siitä syystä ettet tähän asti ole osoittanut taipumusta antamaan naisten taikakeinojen sinua vietellä. Suo minun kysyä oletko muiden opintojen ohessa harjoittanut sitä tutkimusta, jota ei yksikään mies vielä ole kokonaan käsittänyt – naisen tutkimista?"

      "Kyllä. Onko teillä mitään sitä vastaan että pyydän vieläkin raudun?"

      "Herra siunatkoon rautua – tahi päin vastoin. Vai olet sinä naista tutkinut. Enpä olisi sitä uskonut. Missä ja milloin sinä aloit tätä tieteenhaaraa harjoittaa?"

      "Milloin? kymmenennestä vuodestani saakka. Missä? ensin teidän omassa talossanne, sitten yliopistossa. Hiljaa! – kala käy onkeen," ja toinen rautu jätti luonnollisen kotinsa ja löi Sir Peteriä nenään, josta se juhlallisesti muutettiin vasuun.

      "Kymmenen-vuotiaana ollessasi, ja minun omassa talossani. Tuo ilkiö Jane – sisäpiika —"

      "Jane! Ei, sir. Pamela, Miss Byron, Clarissa, Richardsonin vaimot, jotka tohtori Johnsonin mukaan 'opettivat himojen heräämään siveyden käskystä!' Minä toivon teidän itsenne tähden, että tohtori Johnson ei tässä suhteessa erehtynyt, sillä minä löysin kaikki nämät vaimot yönaikana teidän yksityisissä huoneissanne."

      "Ah!" sanoi Peter, "siinäkö kaikki?"

      "Kaikki mitä muistan siitä ajasta kun olin kymmenenvuotiaana," vastasi Kenelm.

      "Ja Mr Welbyn luona ja yliopistossa," jatkoi Sir Peter epäilevästi, "olivatko nais-tuttavasi sielläkin samaa laatua?"

      Kenelm pudisti päätänsä. "Paljon huonompia; ne, jotka opin tuntemaan yliopistossa, olivat hyvin ilkeitä."

      "Sen arvannen, kun sellainen joukko nuoria miehiä heidän jälessään juoksee."

      "Hyvin harvat ylioppilaat juoksevat niiden naisten jälkeen, joita minä tarkoitan – he ennen niitä välttävät."

      "Sitä parempi."

      "Ei, isäni, sitä pahempi; likemmin näitä naisia tuntematta ei juuri kannata yliopistossa olla."

      "Selitä mitä tarkoitat."

      "Jokainen, joka saapi klassillisen kasvatuksen, joutuu niiden seuraan – Pyrrha ja Lydia, Glycera ja Corinna, ja useampia samaa lajia; ja Aristofaneen vaimot, mitä niistä sanotte, sir?"

      "Siis olet oppinut tuntemaan ainoastaan naisia, jotka elivät 2,000 tahi 3,000 vuotta sitten, tahi oikeammin eivät milloinkaan ole olleet olemassakaan? Etkö milloinkaan ole ihaellut todellisia, eläviä naisia?"

      "Todellisia naisia! sellaisia en ole milloinkaan nähnyt. En ole milloinkaan tavannut naista, joka ei ole ollut valhe, valhe siitä hetkestä asti kuin hän katsottiin hyvin kasvatetuksi, joka ei ole tunteitansa salannut ja näyttänyt hätävalheelta, kun hän ei ole sellaista lausunut. Mutta jos minun on oppiminen näky-elämää, niin otaksun, että minun täytyy olla valhenaisten seurassa."

      "Onko onneton rakkaus sinua vaivannut, koska niin katkerasti puhut naisista?"

      "En minä katkerasti naisista puhu. Kysykää miltä naiselta tahansa ja antakaa hänen valalla vahvistaa puhettansa, niin hän on tunnustava että hän aina on ollut ja aina on oleva elävä valhe, ja että hän ylpeilee siitä."

      "Minä olen iloinen, että äitisi ei ole saapuvilla sinun puhettasi kuulemassa. Sinä tulet vielä ajattelemaan vallan toisin. Sillä välin, palataksemme toiseen sukupuoleen, eikö ole yhtään nuorta sinun-vertaista miestä, jonka kanssa tahtoisit matkustaa?"

      "Ei. Minä vihaan riitaa."

      "Niinkuin tahdot. Mutta sinä et voi vallan yksin matkustaa; minä hankin sinulle hyvän matkapalvelijan. Minun pitää jo tänään kirjoittaa Londoniin sinun matkahankkeesi takia, ja noin viikon kuluttua toivon kaikki olevan selvällä. Sinä saat niin suuren rahasumman matkaa varten, kuin tahdot; sinä et milloinkaan ole ollut tuhlaaja, ja – poika – minä rakastan sinua. Huvita itseäsi, nauti elämätä ja tule takaisin parantuneena kummallisuuksistasi, mutta kunnia tallella."

      Sir Peter kumartui alas ja suuteli