Kenelm Chillingly: Hänen elämänvaiheensa ja mielipiteensä. Эдвард Бульвер-Литтон

koulukumppanille, jonka nimi on Butt; hän on lakimiehen poika. Minä en tiedä mihin minun tulee lähettää kirje."

      "Siitä kyllä saamme selvän," sanoi Sir Peter. "Tuomari Butt on etevä mies ja hänen adressinsa löydämme kalenterista." Adressi löydettiin – Bloombury Square, ja Kenelm kirjoitti tämän adressin kirjeen päälle. Asianomaisessa ajassa hän sai seuraavan vastauksen.

      "Te olette hävytön pieni narri ja minä aion antaa teille aika selkäsaunan.

      "Robert Butt."

      Tämän kohteliaan kirjeen vastaanotettuansa Kenelmin epäykset katosivat ja hän otti joka päivä tuntia jäntärekristillisyydessä.

      Kenelm palasi kouluun ja hänen otsaltansa olivat kaikki huolenpidot kadonneet, ja kolme päivää sen jälkeen hän kirjoitti hänen arvoisuutensa John'ille.

      "Hyvä Sir, – Minä olen voittanut Buttin. Tieto on valtaa.

      Teidän uskollinen Kenelm."

      "P. S. Voitettuani Butt'in, olen sopinut hänen kanssansa."

      Siitä ajasta Kenelm menestyi. Mainiolta opettajalta tuli kiitoskirjeitä Sir Peterille niinkuin rakeita. Kuudentoista-vuotiaana Kenelm oli etevin oppilas koulussa, ja kun hän vihdoin erosi siitä, toi hän mukanansa seuraavan kirjoituksen Orbilius'eltansa Sir Peterille, erittäin merkitty sanalla 'yksityisesti'.

      "Hyvä Sir Peter Chillingly! – Minä en milloinkaan ole ollut niin levoton yhdenkään oppilaani tulevaisuuden suhteen, kuin teidän poikanne. Hän on niin hyväpäinen, että hänestä helposti voi tulla mainio mies. Hän on niin omituinen, että hän luultavasti tulee tunnetuksi maailmassa ainoastaan originaalina. Kuuluisa opettaja, tohtori Arnold, sanoo, että eroitus poikien välillä ei niin paljon riipu taidollisuudesta kuin pontevuudesta. Teidän pojallanne on taitoa, on pontevuutta – mutta kuitenkin hän kaipaa jotain voidaksensa menestyä elämässä; häneltä puuttuu kykyä olla yhdessä ihmisten kanssa. Hän on luonteeltaan surumielinen ja sen vuoksi hän karttaa muita ihmisiä. Hän ei tahdo toimia yhtäpitäväisesti muiden kanssa. Hän on kyllä rakastettava; toiset pojat pitävät hänestä, varsinkin pienemmät, joille hän on jonkimoinen uros; mutta hänellä ei ole yhtään hyvää ystävää. Mitä koulu-tietoihin tulee, hän voisi kohta lähteä yliopistoon ja varmaan suorittaa loistavan tutkinnon, jos hän viitsisi olla ahkera. Mutta jos minä rohkenen neuvoa antaa, niin ehdoittelisin, että hän saisi käyttää kaksi ensimmäistä vuotta nähdäksensä vähän enemmän todellisesta elämästä ja saavuttaaksensa tarpeellisia tietoja sen käytännöllisistä esineistä. Lähettäkää hänet jonkun yksityisopettajan tykö, joka ei ole kirjakoi, vaan tiedokas ja maailmaa kokenut mies; on sitä parempi jos hän asuu pääkaupungissa. Sanalla sanoen, nuori ystäväni ei ole muiden poikien tapainen; ja minä pelkään, että hän, vaikka varustettu lahjoilla, jotka voisivat tehdä hänestä jotain elämässä, ei tule toimittamaan mitään, jollette saa häntä muiden ihmisten kaltaiseksi. Suokaa anteeksi, että näin rohkeasti uskallan kirjoittaa, vaan minun erinomainen osanottoni poikanne kohtaloon on saattanut minun tähän. – Minulla on kunnia, hyvä Sir Peter, olla teidän nöyrä palvelijanne

      "William Horton."

      Tämän kirjeen johdosta Sir Peter ei kuitenkaan pitänyt perhe-neuvoittelua, sillä hän ei katsonut kolmen naimattoman sisarensa voivan mitään käytännöllistä neuvoa antaa. Ja mitä Mr Gordoniin tulee, niin tämä herrasmies oli vetänyt hänen oikeuteen metsä-asian takia ja siellä joutunut tappiolle, jonka jälkeen hän oli kirjoittanut Sir Peterille ettei hän enää pidä häntä serkkunansa ja että hän ylenkatsoo häntä ihmisenä – ei aivan näillä sanoin, vaan enemmän teeskennellyllä tavalla ja senkautta kirje myöskin oli enemmän loukkaava. Mutta Sir Peter kutsui Mr Mivers'in tulemaan viikkokaudeksi metsästämään ja pyysi hänen arvoisuutensa John'inkin luoksensa.

      Mr Mivers tuli. Ne kuusitoista vuotta, jotka olivat kuluneet siitä kuin hän ensin esiteltiin lukijalle, eivät olleet vaikuttaneet mitään näkyvää muutosta hänen ulkomuotonsa suhteen. Yksi hänen väitteitänsä oli että maailman miehen tulee nuoruudessaan näyttää vanhemmalta kuin hän on ja keski-ikäisenä ollen, sekä siitä kuolinpäiväänsä saakka, nuoremmalta. Ja hän ilmaisi salaisuuden tämän saavuttamiseen näissä sanoissa. "Käyttäkää valetukkaa aikaisin, niin ette milloinkaan tule harmaapäiseksi."

      Vastoin muita filosofia, Mivers käytännöllisesti ohjeitansa käytti; ja hän rupesi nuoruudessaan pitämään valetukkaa, joka ei ajan kuluessa muuttunut; se ei ollut kihara eikä kauniin-värinen, vaan suora ja yksinkertainen. Hän näytti kolmenkymmenenviiden vuotiaalta sinä päivänä, jolloin hän kahdenkymmenenviiden vuoden vanhana pani valetukan päähänsä. Hän näytti olevan kolmenkymmenenviiden vuotias nyt viidenkymmenenyhden vuotiaana.

      "Minä aion koko ikäni olla kolmenkymmenenviiden vuotias," sanoi hän. "Sen parempaa ikää ei ole. On mahdollista että tullaan sanomaan minua vanhemmaksi, mutta minä en sitä myönnä. Ei kenenkään tarvitse itseänsä tuomita."

      Mr Mivers'illä oli muutamia muitakin mietelmiä tämän tärkeän asian suhteen. Yksi oli. "Älkää milloinkaan suostuko olemaan kipeä. Älkää milloinkaan sanoko ihmisille ettette ole terve; älkää milloinkaan myöntäkö sitä itsellenne. Sairaus on niitä asioita, joita ihmisen periaatteen johdosta alusta asti tulee vastustaa. Mutta hoitakaa ruumistanne hyvin, ja kun olette tulleet huomanneeksi mitkä tavat ovat sille sopivimmat, niin pysykää niissä niin tarkoin kuin ikinä voitte." Mr Mivers ei olisi luopunut kävelymatkastansa puistossa ennen aamiaista vaikka hän ajamalla rattailla St. Giles'iin olisi voinut pelastaa Londonin kaupungin tulipalosta.

      Toinen hänen mietelmiänsä oli. "Jos mielitte pysyä nuorena, niin asukaa suuressa kaupungissa; älkää milloinkaan viipykö enemmän kuin muutaman viikon kerrallaan maalla. Ottakaa kaksi ruumiin-rakennuksensa puolesta samankaltaista kahdenkymmenenviiden vuotiasta miestä; pankaa toinen asumaan Londoniin viettämään säännöllistä klubi-elämää; lähettäkää toinen johonkin seutuun maalla, jota muka sanotaan 'terveelliseksi.' Katselkaa näitä miehiä, kun ovat päässeet neljänkymmenenviiden vuotiaiksi. Londonilainen on muodoltaan samallainen kuin ennen, maalaisella on vatsa. Londonilaisen iho on hieno ja kaunis, maalaisen kasvot ovat ruskeankelmeät ja kukatiesi suomuiset."

      Kolmas väite oli. "Älkää menkö naimiseen; ei mikään tee miestä niin vanhaksi kuin aviollinen onni ja isän velvollisuudet. Älkää milloinkaan tuottako itsellenne paljon huolta, ja supistakaa elämänne mitä vähimpään tilaan. Miksi lisätä kannettavanne vaimon sängyn ja hattulippaan sisällöllä ja niillä matkakapineilla, joita lastenkamaria varten tarvitaan. Karttakaa kunnianhimoa – se on niinkuin leinitauti. Se ottaa suuren osan miehen elämää, eikä anna hänelle mitään, jota kannattaa pitää, ennenkuin hän on herennyt nauttimasta sitä."

      Toinen hänen mielilauseensa oli tämä. "Terve henki pitää ruumiin terveenä. Huokukaa sisäänne päivän aatteet, luovuttakaa itsestänne eilispäivän aatteet. Mitä huomispäivään tulee, on kyllä aika sitä ajatella, kun se tulee täksipäiväksi."

      Näiden sääntöjen noudattamisella säilytettyänsä itsensä, Mr Mivers tuli Exmundhamiin niinkuin totus, teres, vaan ei rotundus – kohtalaisen pitkä, hoikka, suora varreltaan; kasvot olivat kauniit mutta lakastuneet, huulet ohuet ja niiden sisäpuolella kaksi erinomaisen hyvää, jopa valkeata hammasriviä, joista hänen ei kuitenkaan tullut kiittää ketäkään hammaslääkäriä. Näiden hampaitten takia hän inhosi happamia viinejä, varsinkin kaikellaisia Rheinin viinejä, makeisia ja happamia liemiä. Hän joi teetätin kylmältä. "On kaksi asiaa elämässä," sanoi hän, "joita viisaan kaikin mokomin tulee huolellisesti suojella: vatsansa lämpö ja hampaittensa emalji. Toisiin tautiin voipi hankkia apua, mutta ei löydy mitään apukeinoa umpitautiin ja hampaankolotukseen."

      Kirjailijana, vaan samalla maailman miehenä, hän oli niin kehittänyt henkeänsä molemmissa näissä omaisuuksissa, että hän ensinmainitun omaisuuden takia oli peljätty, ja toisen takia suosittu. Kirjailijana hän ylönkatsoi maailmaa; maailman miehenä hän halveksi kirjallisuutta. Molempain ominaisuuksien edustajana hän kunnioitti itseänsä.

      YHDEKSÄS LUKU

      Illalla,