Название | Mr Britling pääsee selvyyteen II |
---|---|
Автор произведения | Герберт Уэллс |
Жанр | Зарубежная классика |
Серия | |
Издательство | Зарубежная классика |
Год выпуска | 0 |
isbn |
"Mitä enemmän minä ajattelen hockey-peliämme", sanoi mr Britling, "sitä ihmeellisempi luonteiden, sivistyksen ja kasvatuksen koetinkivi se näyttää olevan…"
Mr Manning, jolle hän piti tätä esitelmää, johti hänet uudelle ladulle tiedustamalla mitä hän "uuseurooppalaisella" tarkoitti.
"Se on huono keksintö", sanoi mr Britling. "Minä peruutan sen. Salli minun koettaa lausua täsmällisesti mitä tarkoitan. Minä tarkoitan jotain, mikä on syntymässä Amerikassa, täällä, Skandinavian maissa ja Venäjällä, uutta kulttuuria, vapautumista Levantin uskonnosta ja siitä katolisesta kulttuurista, jonka olemme saaneet Välimeren maista. Minä luovun nimityksestä uus-eurooppalainen: sanokaamme sen sijaan pohjoismainen. Mehän olemme pohjoismaalaisia. Jokaisen kulttuurin avain, sen sydän, ydin ja olemus on siinä, miten sen piirissä käsitetään miesten ja naisten välinen suhde. Tämä uusi kulttuuri pyrkii vähentämään naisen erikoistumista naisena, tahtoo laskea hänet vapaaksi kodin suljetuista kammioista ja antaa hänelle miehen rinnalla tasa-arvoiset kansalaisoikeudet. Se on uutta, yhä kehitystilassa olevaa kulttuuria, joka tahtoo tehdä miehet sosiaalisemmiksi ja yhteistoiminnallisemmiksi, naiset pirteämmiksi, nopeammiksi, vastuunalaisemmiksi ja vähemmän elämästä poissuljetuiksi. Se pitää sukupuolen merkitystä liian vähäisenä, sen sijaan että sitä liioittelisi…
"Ja", virkkoi mr Britling – jotenkin samalla äänensävyllä kuin saarnamies, joka lausuu sanankuulijoilleen, 'Lopuksi, hyvät kuulijat' – "juuri tätä pohjoismaista kehityssuuntaa tulee maailmansota edesauttamaan. Tämä sota vyöryy halki Euroopan, hajoittaa koteja, erottaa ja sekoittaa koteja, saa madame Van der Pantin ottamaan osaa hockey-peliin ja Andrén kiipeämään puihin minun huimapäitteni keralla; se surmaa miljoonia nuoria miehiä, muuttaa sukupuolten väliset suhteet miespolven ajaksi, ajaa naisia liikkeisiin, konttoreihin ja teollisuuslaitoksiin, hävittää sen kootun varallisuuden, joka on pitänyt niin monia hienostuneessa joutilaisuudessa, upottaa maailman outoihin epäilyksiin ja uusiin aatteihin…"
Mutta niissä tapoja ja käyttäytymistä koskevissa ristiriidoissa, joita ranskalaisten ja belgialaisten pakolaisten Englannin kyliin tulvimisesta aiheutui, eivät tulokkaat aina olleet katolilaisia eikä isäntäväki "uus-eurooppalaista". Kun mr Dimple tulee puheeksi, on asia aivan päinvastoin. Hän tapasi mr Britlingin Claveringsin puistossa ja kertoi hänelle huolensa…
"Tietysti", virkkoi hän, "on meidän tehtävä mitä vain suinkin voimme pienen urhean Belgian hyväksi. Minä olisin viimeinen valittamaan pieniä ikävyyksiä, joita siinä voi joutua kokemaan. Kuitenkin minun täytyy tunnustaa, että teillä ja rakastettavalla mrs Britlingillä on ollut harvinaisen hyvä onni belgialaisten ne saannissa. Minun vieraani – se on aika onnetonta – mies on jonkinlainen sanomalehtimies ja kerrassaan – kerrassaan liian ankara ateisti. Ihan ilmeinen jumalankieltäjä. Pelkästä rehellisestä epäilystä ei puhettakaan. Rehellistä epäilyä olen nykyään täysin valmis sietämään. Emmehän me, te ja minä, siitä asiasta kiistele. Mutta hän on aggressiivinen. Hän tekee ihmetöitä koskevia huomautuksia, täysin alentavia huomautuksia, eikä aina edes ranskaksi. Toisinaan hän puhuu melkein englantia. Ja sisareni läsnäollessa. Sitten hän sanoo lähtevänsä ulos pistäytyäkseen kahvilaan. Hän ei milloinkaan löydä kahvilaa, mutta varmaa on, että hän keksii jokaikisen kapakan monen peninkulman laajuisella alueella. Hän tulee takaisin ja haiskahtaa hirvittävässä määrin oluelta. Kun rohkenen tehdä pikku viittauksen, alkaa hän soimata olutta. Hän väittää, ettei oluemme ole hyvää – meidän hyvä essexiläinen oluemme! Hän ei ollenkaan ymmärrä meidän yksinkertaisia elämäntapojamme. Hän on pilalla. Seudun tytöt koristavat itseään Belgian lipuilla ja päästävät vähäiset ranskantaitonsa kuuluville. Ja hän käsittää tuon rohkaisuksi. Eilen viimeksi oli aika kohtaus. Hän lienee yrittänyt suudella Hicksonin tyttöä ravintolassa – Maudia… Entäs hänen eukkonsa! Iso, lihava, hidas akka – kaikin tavoin – laaja. On surkeata, että täytyy ajatellakaan kritikoimista, mutta minä todellakin toivoisin, ettei hän katsoisi sopivaksi istahtaa vanhaan poikamiespirttiini antamaan rintaa lapselleen – useinkin kaikkein sopimattomimpaan aikaan. Ja – missä laajuudessa…"
Mr Britling yritti lohduttaa.
"Mutta olipa miten hyvänsä", sanoi mr Dimple, "paremman osan minä sentään sain kuin kelpo mrs Bynne rukka. Hän otti kaksi ompelijatarta osalleen. Hän tahtoi välttämättä saada juuri ne. Ja heidän hameensa olivatkin aivan varmaan hienonmalliset – minunkin vanhat, elämän koreudesta piittaamattomat silmäni sen näkivät. Hän arveli, että pari ompelijatarta olisi hyvään tarpeeseen sellaisessa suuressa perheessä kuin hänellä on. Aivan varmaan he sanoivat olevansa ompelijattaria. Mutta näyttää siltä – en minä ymmärrä mihin me niiden kanssa joudumme… Parahin mr Britling, nuo nuoret naiset ovat kaikkea muuta kuin ompelijattaria – kaikkea muuta kuin ompelijattaria…"
Vieno huvin väike kajasti liiankin selvästi kelpo miehen kauhistuksen takaa.
"Sireenejä, hyvä mr Britling. Sireenejä. Ammatiltaan…"
Lokakuu vaihtui marraskuuksi, ja päivä päivältä oli mr Britlingin omaksuttava yhä uusia asenteita sotaan nähden, hänen täytyi miettiä miettimästä päästyäänkin, nähdä ensimäisten tulostensa kokeessa pettävän, vääntyvän ja muuttuvan toisiksi. Hänen ajatuksensa liikkuivat laajalla alueella ja syventyivät – kunnes kaikki, mitä hän oli aikaisemmin kirjoittanut, näytti hänestä kiusallisen pintapuoliselta, itsestään selviltä selityksiltä, joita yllättävän sodan inhoittava vaikutus oli aivan automaattisesti aiheuttanut. Mitä hienommiksi ja syvällisemmiksi hänen aatteensa tulivat, sitä hankalampi oli niitä ilmaista: hän kävi harvapuheisemmaksi, hajamieliseksi ja ärtyisäksi pöydässä. Varsinkin kahdelle henkilölle tuntui mr Britlingin olevan mahdotonta ilmaista varsinaisia aatteitaan, nimittäin mr Direckille ja mr Van der Pantille.
Molemmissa mainituissa herroissa ilmeni joko salaista tai julkituotua arvostelunhalua Englantia kohtaan. Oli oikein ja kohtuullista, että mr Britling itse arvosteli Englantia; sehän on englantilaisen erikoisoikeus. Mutta kuulla mr Van der Pantin asettavan englantilaisten kyvykkäisyyttä kysymyksenalaiseksi tai epäillä, että mr Direck vain vaivoin salasi uskonsa amerikkalaisten etevämmyyteen, mitä sotaan tulee, oli pahempaa kuin kuulla mrs Harrowdeanin puhuvan vihamielisesti Edithistä. Se herätti sitäkin voimakkaamman tunteenomaisen reaktion.
Mitä mr Van der Pantiin tulee mutkistui asia vielä kielivaikeuksien vuoksi, joista johtui, että kaikki muu paitsi mitä yksinkertaisimmat väitteet joutui arvaamattomain väärinkäsitysten alaiseksi.
Mr Van der Pant ei ollut niin äärimäisen tahdikas kuin hänen tyypillisesti katolinen vaimonsa. Hän osoitti liiankin selvästi pitävänsä brittiläistä posti- ja sähkösanomalaitosta hitaana ja huolimattomana ja Great Eastern Railway Companyn haararatoja kannattamattomina ja kelvottomina. Hän väitti pelloilla ja aseman läheisyydessä olevilla rakennuksilla työskenteleväin miesten toimivan hitaammin ja haluttomammin kuin mitä hän milloinkaan oli nähnyt. Hän ihmetteli, että mr Britling käytti asetyleeniä eikä sähkövaloa. Hänen mielestään tuoreet munat olivat järjettömän kalliita ja se käsitys, jonka hän oli saanut Matching's Easyssä harjoitetusta sianhoidosta, oli sangen vähän imarteleva. Tiet, sanoi hän, eivät näyttäneet olevan sitä varten, että pääsisi paikasta toiseen, vaan olivat un dédale; sormellaan hän piirusteli pöytäliinaan ivallisia karttoja Matching's Easyn ympäristössä olevista teistä. Hän oli ihmeissään siitä, ettei Matching's Easyssä ollut yhtään kahvilaa, ja selitti ettei se ravintola, johon hän oli suurin toivein suunnannut