Jenkkejä maailmalla I. Марк Твен

ryhtymistä mihinkään uuteen yritykseen.

      Mauri saa suuren kunnian tehtyään pyhiinvaelluksen Mekkaan. Semmoista miestä sanotaan hadjiksi, ja hän on siitä pitäen suuri henkilö. Tangeriin kokoontuu joka vuosi sadoittain maureja kulkeakseen sieltä Mekkaan. Osan matkasta he suorittavat englantilaisella höyrylaivalla; kymmenen tai kaksitoista dollaria maksaa matka, mutta siinä ovatkin kustannukset. He ottavat mukaansa suuret määrät eväitä, ja kun muonitusosasto alkaa olla tyhjä, niin he ottavat, mistä saavat. Siitä hetkestä, kun he matkaan lähtevät, aina siksi kunnes kotiin palaavat he eivät kertaakaan peseydy maalla sen enempää kuin merelläkään. Matkalla ollaan viidestä seitsemään kuukauteen, ja kun he eivät tällä ajalla vaihda vaatteitaan, niin ovat he palatessaan salonkiin aivan mahdottomat.

      Monen heistä täytyy kauan säästää, ennenkuin on koossa ne kymmenen dollaria, jotka laivapiletti maksaa; ja kun pyhiinvaeltaja vihdoin takaisin palaa, on hän sitten koko loppuikänsä vararikkoinen. Harva mauri voi enää loppuiällään parsia asioitaan näin suhdattoman rahanmenon jälkeen. Keisari on määrännyt, ettei pyhiinvaellukselle saa lähteä muut kuin sinisimmät ylimykset, joilla on ainakin sadan dollarin arvo kovia kolikoita; tällä hän on tahtonut säilyttää hadjin arvon maan ylimystölle ja rikkaille. Mutta ah, monet keinot on vääryydellä lain kiertämiseksi! Juutalainen rahamies esim. lainaa pyhiinvaeltajalle sata dollaria siksi, että hän on ennättänyt vannoa itsensä kaikkien muodollisuuksien läpi, ja saa rahan takaisin, ennenkuin laiva lähtee satamasta!

      Espanja on ainoa maa, jota maurit pelkäävät. Syynä siihen on se, että Espanja lähettää suurimmat sotalaivansa ja järeimmät tykkinsä peloittamaan näitä moslemeja; jota vastoin Amerikka ja muut kansat vain lähettävät halveksittavan tykkiveneen, pienen kuin pesuammeen, silloin tällöin. Maurit ottavat samoin kuin muutkin raakalaiset oppia siitä, mitä näkevät; ei siitä mitä kuulevat ja lukevat. Meillä on suuria laivastoja Välimeressä, mutta Tie poikkeavat harvoin Afrikan satamiin. Maureilla on huonot luulot Englannista, Ranskasta ja Amerikasta ja he pakottavat näitä aika lailla juttelemaan pöytäveran ympärillä, ennenkuin heille myöntävät tavallisen oikeudenkaan, suosiosta puhumattakaan. Mutta heti kun Espanjan edustaja jotain pyytää, suostutaan siihen paikalla, oli pyyntö oikeutettu tai ei.

      Espanja kuritti maureja viisi tai kuusi vuotta takaperin riidanalaisen maakaistaleen vuoksi, joka on Gibraltaria vastapäätä, ja valtasi Tetuanin kaupungin. Espanja vaati alueensa suurentamista ja kaksikymmentä miljoonaa dollaria rahaa. Sitten se luovutti takaisin kaupungin. Ei kuitenkaan ennenkuin espanjalaiset sotamiehet olivat syöneet kaupungin kaikki kissat. Maurit eivät tahtoneet suostua rauhaan, niin kauan kuin kissat pitivät puoliaan. Espanjalaiset pitävät kovin paljon kissan lihasta. Maurit sitä vastoin kunnioittavat kissoja kuin pyhiä olennoita. Espanjalaiset siis sillä kerralla koskettivat hellään kohtaan. Heidän epäkissamainen menetelmänsä, kun he söivät Tetuanin kissat, sytytti maurien rinnassa heitä vastaan vihan, jonka rinnalla Espanjastakin karkoitus oli joutavaa ja intohimotonta. Maurit ja espanjalaiset ovat nyt ainaiset vihamiehet. Ranskalla oli täällä kerran ministeri, joka mitä viattomimmalla aiheella katkeroitti koko kansan itseään vastaan. Hän tappoi pari pataljoonaa kissoja (Tanger on niitä täynnään) ja teetti nahoista vastaanottohuoneeseensa lattiamaton. Maton hän teetti kehiin – ensiksi kehä harmaita kollikissoja, joiden kaikkien hännät osoittivat keskustaan, sitten kehä keltaisia kissoja; tämän jälkeen kehä mustia ja toinen valkoisia kissoja; sitten kehä kaikenkarvaisia kissoja; ja keskuskappaleiksi vihdoin lajiteltu valikoima kissanpoikasia. Se oli ylen kaunis; mutta maurit kiroovat hänen muistoaan vielä tänä päivänä.

      Käydessämme tänään tapaamassa amerikkalaista ylikonsuliamme panin merkille, että hänen seurapöydillään näyttivät kaikki mahdolliset seurapelit olevan edustettuina. Minun mielestäni tuo viittasi yksinäisyyden tunteeseen. Olinkin oikeassa. Hänen perheensä on ainoa amerikkalainen, mitä Tangerissa on. Kaupungissa on tosin monta ulkomaan konsulia; mutta seurustelua on vähän. Tanger on kerrassaan maailman ulkopuolella; ja mitä hyötyä olisi seurustelemisesta, kun ihmisillä ei ole tämän taivaallista, mistä keskustella? Sitä ei todellakaan ole. Jokaisen konsulin perhe sen vuoksi enimmäkseen pysyy kotonaan ja huvittelee itseään miten parhaiten taitaa. Tangerissa on yhdeksi päiväksi jos kuinka paljon mieltäkiinnittävää, mutta sen jälkeen se on ikävystyttävä vankila. Ylikonsuli on ollut täällä viisi vuotta, mutta on saanut Tangerista tarpeekseen vuosisadaksi ja lähtee pian kotiin. Hänen perheensä hyökkää postin saavuttua kirjeittensä ja sanomalehtiensä kimppuun, lukee niitä pari kolme päivää jos kuinka moneen kertaan, keskustelee niistä puhki ja poikki toiset pari kolme päivää, kunnes ne ovat aivan loppuun kuluneet ja sen jälkeen syövät, juovat ja makaavat monet päivät ja käyvät ratsastamassa samalla vanhalla tiellä ja katselevat samoja vanhoja ikävystyttäviä asioita, joita eivät kymmenetkään vuosisadat ole sanottavasti muuttaneet, eivätkä sano halaistua sanaakaan! Heillä ei sanan kirjaimellisessa merkityksessä ole mitään, mistä puhua. Amerikkalaisen sotalaivan saapuminen on heille armolahja. "Oi yksinäisyys, missä en se viehätys, jonka viisaat ovat kasvoissasi nähneet?" Tämä on täydellisin maanpako, mitä voin kuvitella. Minä täydellä todella esittäisin Yhdysvaltain hallitukselle, että kun mies tekee niin katalan rikoksen, ettei laissa ole siitä asian vaatimaa rangaistusta, niin lähettäkööt hänet Tangeriin ylikonsuliksi.

      Olen hyvilläni, että olen nähnyt Tangerin, maailman toisen kaupungin ikäjärjestyksessä. Mutta luullakseni olen nyt valmis sanomaan sille jäähyväiset.

      Lähdemme illalla tai huomisaamuna Gibraltariin; ja luultavasti

      "Quaker City" ennen parin vuorokauden päättymistä taas lähtee matkaan.

      X LUKU

      Heinäkuun 4 p: nä merellä – Auringonlasku Välimerellä – Oraakkeli lausuu mielipiteen – Juhlamenoja – Kapteenin puhe – Ranska näkyvissä – Tietämätön maanasukas – Marseille – Toinen harha-askel – Eksyksissä suuressa kaupungissa – Jälleen oikealla tolalla – Ranskalaisia nähtävyyksiä.

      Heinäkuun neljännen päivän vietimme "Quaker Cityllä" keskellä merta. Se oli joka suhteessa luonteenomainen Välimeren päivä – moitteettoman kaunis. Pilvetön taivas; raikas kesätuuli; säteilevä auringonpaiste, joka iloisesti loi kimallustaan karkeloiviin pikkuaaltoihin eikä vesivuoriin; allamme meri, joka oli niin ihmeteltävän sininen, niin rehevän, niin kirkkaan sininen, että se viehätyksensä lumousvoimalla voitti hitaimmankin tunteen.

      Ja kauniita auringonlaskujakin on välimereläisillä – ja ne kyllä ovat suurimmassa osassa maailmaa harvinaisia. Sinä iltana, jona läksimme Gibraltarista matkaan, ui tämä jyrkkäpiirteinen kallio kermaisessa autereessa, joka oli niin värimehuista, niin vienoa, niin lumoavan epämääräistä ja uinailevaa, että oraakkelikin, tuo tyven, tuo inspireerattu, tuo ylivoimainen humpuuki, uhmasi päivällisgongongin kutsun ja jäi hartauttaan osoittamaan!

      Sanoi: "Well, tuo on jotain ekstraa, vai mitä! Tuollaista ei ole siellä meidän puolessamme, vai? Nämä vaikutukset ne näyttävät johtuvan auringon tiraamisen kombinatsuunin suuremmasta fraksuunista Jubiterin periheeliumin lymfaattisten voimien kanssa. Vai mitä te arvelette?"

      "Voi, menkää maata!" sanoi Dan ja meni matkoihinsa.

      "Niin, yes, hyvä sitä on sanoa, että mene maata, kun saa kuulla arkumentin, johon ei voi vastata. Dan ei koskaan uskalla ryhtyä arkumentteeraamaan minun kanssani. Sen hän kyllä hyvin itsekin tietää. Mitäs te tuumaatte, Jack?"

      "Kuulkaas nyt, tohtori, älkää te tulko minua rääkkäämään tuolla sanakirjalorullanne. Teenkö minä teille pahaa? Antakaa sitten te minun olla rauhassa."

      "Hänkin meni matkaansa. Well, nämä junkkarit väittävät kaikki pistäneensä vanhan oraakkelin pussiin, mutta taitaapa ukko vain pitää puolensa. Mahtaako poeetta laureaattimme olla näihin tetuksuuneihin tyytyväinen?"

      Runoilija vastasi barbaarisella säkeellä ja lähti kannen alle.

      "Näyttää siltä, ettei hänessäkään ole kvalifikatsuunia. Well, en minä mitään odottanutkaan hänestä. En ole vielä koskaan nähnytkään runoilijaa, joka olisi mitään