Jenkkejä maailmalla I. Марк Твен

Ahdinkoon asti täyteen sullottu kaupunki, jykevillä kivimuureilla piiritetty, nuo muuritkin yli tuhannen vuoden ikäiset. Melkein kaikki talot ovat yksi- tai kaksikerroksiset; paksuista kivimuureista tehdyt; ulkopuolelta rapatut; nelikulmaiset kuin pakkalaatikko; katto lakea kuin lattia, ilman kattolistoja; liidulla valkaistut ylt'yleensä – täpötäysi kaupunki lumivalkeita hautakammioita! Ja ovet ovat kaarretut tuohon omituiseen kaareen, jonka tunnemme maurilaisista kuvista; lattiat on ladottu värikirjaviin kivisiin ruutukuvioihin; Fesin uuneissa valmistetuista posliinipaasista monivärisiin tarhoihin; niissä on punaista tiiltä ja leveätä kaakelia, johon ajan hammas ei pysty; huoneissa (juutalaisten asunnoissa) ei ole minkäänlaisia huonekaluja, paitsi divaanit – mitä maurilaisten huoneissa on, sitä ei kukaan kuolevainen saa tietää; ei ainoakaan koira pääse heidän pyhäin seinäinsä sisäpuolelle. Ja kadut ovat itämaalaisia – toiset kolmea jalkaa leveät, toiset kuutta, ja vain kaksi on, jotka ovat leveämmät kahtatoista; yksi mies voi tukkia niistä useimmat, kun käy poikkipuolin maata. Eikös se ole aika itämaalainen kuva?

      Täällä on jänteviä erämaan beduiineja ja komeita maureja, jotka ylpeilevät hamaan aikain yöhön ulottuvasta historiastaan; ja juutalaisia, joiden isät pakenivat tänne jos kuinka monta vuosisataa takaperin; ja vuoristosta mustanpuhuvia riffiläisiä – synnynnäisiä maantierosvoja – ja alkuperäisiä väärentämättömiä neekereitä, mustia kuin itse Mooses; ja ulvovia dervishejä ja arabialaisia senkin seitsemää rotua – kaikennäköisiä ja – mallisia ihmisiä, jotka ovat sangen ulkomaalaisen ja kumman näköisiä katsella.

      Jo heidän pukunsa ovat oudot yli kaiken ymmärryksen. Tuossa tulee pronssinaamainen mauri, jolla päässään on mahdottoman suuri turbaani, jakku omituisesti kirjailtu, vyö tulipunainen, kultaompeluksellinen, monilaskoksinen ja vyötärön ympäri kiedottu jos kuinka moneen kertaan, jalassa housut, jotka ulottuvat vain vähän polvien alapuolelle ja joissa kuitenkin on kuusikymmentä jalkaa kangasta, ja vielä kirjailtu simitari, paljaat sääret, sukattomat jalat, keltaiset tohvelit ja kammottavan pitkä pyssy – paljas sotamies! ja minä kun luulin miestä vähintään keisariksi. Ja tässä on vanhoja maureja, joilla on pitkät aaltoilevat parrat ja pitkät valkoiset kauhtanat laajoine kaapuineen; ja beduiineja, joilla on pitkät raidalliset kaapuviitat; ja neekereitä ja riffiläisiä paljaiksi ajelluin kalloin, lukuunottamatta sukkelannäköistä nylkytukkaa korvan takana taikka oikeammin takaraivon kulmalla; ja jos jonkinlaisia barbaareja kaikennäköisissä kummissa puvuissa ja kaikki mikä missäkin määrässä repaleisia. Ja täällä on maurilaisia naisia, kiireestä kantapäähän karkeihin valkoisiin mekkoihin verhottuja, joiden sukupuolen voi arvata vain siitä, ettei heistä näy kuin toinen silmä ja etteivät he koskaan katso omaan rotuunsa kuuluvaa miestä ja etteivät nämä julkisuudessa katso heihin. Juutalaisia on täällä viisituhatta, siniseen gaberdinikauhtanaan puettuja, vaatevyöt vyötäisillään, tohvelit jalassa, takaraivolla pienet patalakit, hiukset otsaan kammatut ja otsan poikki suoraan leikatut puolesta toiseen – aivan samaan malliin kuin heidän tangerilaisilla esi-isillään herra tiesi kuinka pyörryttävän monta vuosisataa, takaperin. Jalat ja nilkat heillä on paljaat. Nenä on könkö ja kaikilla aivan samaan malliin. Kaikki he ovat siihen määrään toistensa näköisiä, että melkein luulisi heidän kaikkien kuuluvan samaan perheeseen. Heidän naisensa ovat pyöreähköt ja somat, ja hymyilevät kristitylle tavalla, joka on mitä suurimmassa määrässä lohdullinen.

      Mikä hullunkurinen vanha kaupunki! Tuntuu melkein pyhyyden häväisyltä, kun nauraa, laskee leikkiä ja pitää meidän aikanamme tavallista kevytmielistä suukopua sen ajasta harmaitten jäännösten keskellä. Vain profeetan poikien juhlallinen puheenparsi ja täsmälliset sanat soveltuvat tämmöiseen kunnianarvoiseen vanhuuteen. Täällä on hajoava muuri, joka oli vanha Columbuksen löytäessä Amerikan; oli vanha, kun Pietari erakko nostatti aseihin keskiajan ritarillisia miehiä ensimmäiselle ristiretkelle; oli vanha Kaarle Suuren sankariensa keralla piirittäessä lumottuja linnoja ja taistellessa jättiläisiä ja haltioita vastaan muinaisina taruaikoina; oli vanha, kun Kristus opetuslapsineen vaelsi maan päällä; seisoi siinä missä se seisoo tänä päivänäkin Memnonin huulien sanoja lausuessa ja ihmisten ostaessa ja myydessä hävinneen Babylonin kaduilla!

      Foinikialaiset, karthagolaiset, englantilaiset, maurit, roomalaiset, kaikki ovat Tangerista taistelleet – kaikki ovat sen valloittaneet ja menettäneet. Tuossa on repaleinen, itämaisen näköinen neekeri jostain Afrikan sisäosain erämaan paikasta ja täyttää vuohennahkaansa tahraantuneesta ja ränstyneestä kaivosta, jonka roomalaiset rakensivat tuhatkaksisataa vuotta takaperin. Tuolla on hajonneen sillan raunioiksi raukeava kaari, jonka Julius Caesar rakennutti tuhatyhdeksänsataa vuotta takaperin. Sillä ehkä on seisonut ihmisiä, jotka olivat nähneet Jeesus-lapsen Neitsyen käsivarrella.

      Lähellä on sen telakan raunioita, jolla Caesar korjautti laivansa ja otti niihin viljaa purjehtiessaan Britanniaa valloittamaan viisikymmentä vuotta ennen kristittyä ajanlaskua.

      Täällä rauhallisten tähtien alla tuntuu siltä kuin vilisisi näillä vanhoilla kaduilla unhotettujen aikain haamuja. Siinä paikassa, johon katseeni nyt on kiintynyt, seisoi kerran muistomerkki, jonka roomalaiset historiankirjoittajat näkivät ja kuvasivat lähes kaksituhatta vuotta takaperin ja johon oli kirjoitettu:

       "ME OLEMME KANAANILAISIA. ME OLEMME NIITÄ, JOTKA JUUTALAINEN ROSVO JOOSUA KARKOITTI KANAANIN MAASTA."

      Joosua ajoi heidät maasta ja he tulivat tänne. Ei ole monta penikulmaa täältä juutalaisheimon luo, jonka esivanhemmat pakenivat tänne tehtyään epäonnistuneen kapinan kuningas Davidia vastaan, ja heidän jälkeläisensä ovat vielä kirouksen alaisia ja elävät erikseen.

      Tangeria on mainittu historiassa kolmetuhatta vuotta. Jo se oli kaupunki, vaikkapa kummanlainen, kun Herkules neljätuhatta vuotta takaperin astui tässä maihin, leijonan nahka hartioillaan. Näillä kaduilla hän tapasi maan kuninkaan Anitoksen ja löi hänen aivokoppansa nuijallaan hajalle, kuten hienojen miesten kesken oli niihin aikoihin tapana. Tangerin asukkaat (siihen aikaan paikkaa sanottiin Tingikseksi) asuivat mitä yksinkertaisimmissa majoissa, heillä oli nahasta vaatteet ja nuijat aseinaan, ja yhtä villejä he olivat kuin ne villieläimetkin, joiden kanssa heidän täytyi käydä ainaisia sotia. Mutta he olivat herraskaista rotua, eivätkä tehneet työtä. He elivät maansa luonnollisista tuotteista. Maan kuningas asui tuossa kuulussa Hesperidien puistossa, jonne täältä on rantaa pitkin seitsemänkymmentä penikulmaa. Tämä puisto kultaomenineen (oranssineen) on hävinnyt – ei merkkiäkään siitä ole säilynyt. Muinaistutkijat ovat yksimieliset siitä, että Herkuleen kaltainen mies on muinaisuudessa ollut olemassa ja että hän oli yritteliäs ja ponteva mies, mutta eivät ota uskoakseen, että hän oli jumala, bona fide jumala.

      Kap Spartelin luona onkin täällä Herkuleen kuulu luola, johon sankari pakeni, kun hänet voitettiin ja ajettiin Tangerin maasta pois. Se on täynnään kirjoituksia, joissa on käytetty kuolleita kieliä, joka seikka panee ajattelemaan, ettei Herkules varmaankaan ole voinut paljon matkustaa, muutoin hän ei varmaankaan olisi pitänyt päiväkirjaa.

      Viiden päivämatkan – parin sadan mailin – päässä täältä on erään vanhan kaupungin rauniot, jonka historiasta ei ole kirjoitettua eikä muistotietoa säilynyt. Ja kuitenkin sen kaaret, pylväät, kuvapatsaat todistavat, että se oli valistuneen rodun rakentama.

      Myymälän suuruus Tangerissa on osapuilleen sama kuin tavallisen kotiryöppykomeron sivistyneessä maassa. Muhammedilainen kauppias, tinaaja, suutari tai rihkamakauppias istuu maassa sääret ristissä ja ulottuu kädellään joka esineeseen, mitä vain ostaa haluatte. Viidelläkymmenellä dollarilla kuussa voitte vuokrata kokonaisen kortteerin näitä lokeroita. Kansaa tunkeilee torilla, tuoden vasuissaan kaupaksi viikunoita, taateleita, melooneja, aprikooseja y.m. ja rahvaan kesken kulkee jonoittain aaseja, tuskin paljoakaan suurempia kuin Newfoundlandin koira, mutta selässään sitä enemmän kuormaa. Näky on vilkas, maalauksellinen ja haisee kuin poliisioikeus. Lähellä vieressä on juutalaisilla rahanvaihtajilla komeronsa; aamusta iltaan he laskevat pronssirahoja ja siirtävät niitä vakkavasusta toiseen. Ei näytä täällä nykyään lyötävän rahaa. En nähnyt ainoatakaan, joka ei olisi ollut neljää tai viittäsataa vuotta vanha ja pahoin kulunut ja kolhittu. Nämä rahat eivät ole kovin arvokkaita. Jack lähti vaihtamaan yhtä kulta-napoleonia