Luotsina Mississippi-joella. Марк Твен

tsina Mississippi-joella / Humoristinen kertomus

      I

      Mississippi on merkillinen joki, johon kyllä kannattaa hieman tutustua. Missään suhteessa ei sitä voi sanoa jokapäiväiseksi, vaan pikemmin läpeensä omintakeiseksi, alkuperäiseksi ja eriskummalliseksi. Jos pitää Missouria sen pääjokena, on se ensiksikin kieltämättä maailman pisin joki – ei vähemmän kuin neljäntuhannen kolmensadan Englannin penikulman [engl. penikulma on 1,6 km. Suom.] pituinen. Epäämättömästi voinee myös sanoa, että se on haaveellisin ja oikullisen mutkallisin joki maailmassa, kun sen juostessaan täytyy kulkea matka, joka linnuntietä ei ole kuutta sataa seitsemääkymmentäviittä penikulmaa pitempi. Sen vesimäärä on kolme kertaa niin suuri kuin S: t Lawrence-joen, kaksikymmentäviisi kertaa niin suuri kuin Rheinin ja kolme sataa kolmekymmentäkahdeksan kertaa Thamesia runsaampi. Minkään muun joen allas ei ole niin mahdottoman laaja: se ei vastaanota lisävesiä vähemmästä kuin kahdestakymmenestäkahdeksasta valtiosta ja maa-alueesta – aina Delawaresta Atlannin meren rannalta, Idahosta Lännen rinteiltä ja koko näiden molempain paikkain välillä olevalta maalta, – neljänkymmenenviiden pituusasteen laajuudelta. Se ei vastaanota helmaansa ja kuleta mukanaan Meksikon lahteen vähempää kuin viisikymmentäneljä lisäjokea, joilla liikkuu höyrylaivoja, puhumattakaan monesta sadasta muusta, joista useimmat kuitenkin ovat lotjille ja pienemmille aluksille purjehduskelpoisia. Sen juoksuala on yhtä suuri kuin Englannin, Walesin, Skotlannin, Islannin, Ranskan, Espanjan, Portugalin, Saksan, Itävallan, Italian ja Turkin pinta-alat yhteenlaskettuina – ja melkein koko tämä valtainen alue on hedelmällistä maata, melkein hedelmällisintä koko maapallolla.

      Joki on eriskummallinen siitäkin, että se käy ahtaammaksi sikäli kuin se lähenee suutaan, sen sijaan että useimmat joet laajenevat – se kapenee ja syvenee. Siitä kohdasta, jossa Ohio laskee Mississippiin, erääseen toiseen määrättyyn paikkaan tämän paikan ja suun puolivälissä on leveys Englannin penikulma. Tästä kohdasta laskien vähenee sen leveys asteettain, ja "Solan" luona heti laskukohdan yläpuolella on suurin leveys tuskin Englannin penikulmaa. Siinä, missä Ohio laskee Mississippiin on viime mainittu kahdeksankymmentäseitsemän jalkaa syvä; – syvyys enenee enenemistään, ja suun läheisyydessä ei se ole sataa kahtakymmentäyhdeksää jalkaa vähempi.

      Päteväin insinöörien laskelmain mukaan laskee joki vuosittain neljäsataa kuusi miljoonaa tonnia mutaa Meksikon lahteen – mikä ehdottomasti muistuttaa kapteeni Marryatin epäkohteliaasta Mississipin nimityksestä – "Suuri lokaviemäri". Jos tämä muta voitaisiin koota kiinteään muotoon, muodostaisi se neliöpenikulman laajuisen ja kahdensadan neljänkymmenenyhden jalan korkuisen vuoren.

      Patoutuneet liejumäärät lisäävät siten vähitellen mannermaan aluetta – mutta se käy hitaasti; niiden kahdensadan vuoden aikana, jotka ovat kuluneet siitä kun joki otti sijansa historiassa, on rantaviiva edennyt ainoastaan vajaan kolmannespenikulman. Tiedemiehet otaksuvat yleensä, että joen suu alkuaan on ollut Baton Rougen luona, missä vuorijono päättyy, ja että ne kaksi sataa penikulmaa tasankomaata, jotka ovat tämän kaupungin ja meren välillä, vähitellen ovat muodostuneet joen lietteestä. Tällä tavoin voi joltisenkin tarkasti laskea, kuinka vanha tämän tasankomaan täytyy olla: sata kaksikymmentä tuhatta vuotta. Ja kuitenkin on aivan epäilemätöntä, että tämä on nuorin maa näillä seuduin.

      Mississipillä on vielä yksi ominaisuus, joka kannattaa mainita; – me tarkoitamme sen taipumusta aina väliin tehdä valtavia hyppyjä, puhkaisemalla kapeita maakaistaleita, ja siten itse muuttaa ja lyhentää juoksuansa. Se on useammin kuin kerran tuollaisella hypyllä, muutamassa tunnissa, tullut enemmän kuin kolmekymmentä penikulmaa lyhyemmäksi! – Nämä murtaumiset ovat usein aiheuttaneet mitä kummallisimpia tuloksia: satamakaupunkeja on äkkiä tullut muutetuksi kauas kuivalle, toisinaan useitakin penikulmia maalle, sekä suletuksi hiekkasärkkiin ja metsiin, niin että kaikki yhteisliikenne joen kanssa on käynyt miltei mahdottomaksi. Deltan kaupunki oli ennen maailmassa kolme penikulmaa alapuolella Vicksburgin; – Mississipin viimeinen murtauminen on kuitenkin niin perusteellisesti kääntänyt olosuhteet ylösalasin, että Delta nyt päin vastoin sijaitsee kaksi penikulmaa yläpuolella Vicksburgin. Molemmat nämä kaupungit ovat sitäpaitsi yht'aikaa tämän murtautumisen kautta vetäytyneet takaperin maaseudulle. Nämä murtautumiset aikaansaavat myös suurta epäjärjestystä ympäröivien valtioiden rajaviivoissa ja oikeudenkäytössä. Joku henkilö asuu tänään esim. Mississipin valtiossa. Yöllä katkaisee joki niemen, ja seuraavana aamuna huomaa hän, että hän ja hänen maatilansa onkin siirtynyt vastaiselle rannalle Lousianan rajojen sisäpuolelle ja sen lakien alaiseksi! – Jos jotakin samantapaista on menneinä päivinä tapahtunut joen yläjuoksun varrella, on joku orja äkkiä voinut tulla siirretyksi Missourista Illinoisiin, ja samalla heti muuttua vapaaksi mieheksi.

      Mutta eivät ainoastaan murtautumiset muuta Mississipin asemaa; koko joki siirtyy samalla kertaa huomaamattomasti, mutta pysähtymättä, sivullepäin. Hard Timesin luona, Lousianan valtiossa, on joki nyt kaksi Englannin penikulmaa vanhasta joenuomasta. Seuraus on, että tämän kaupungin alkuperäinen asema itse asiassa nyttemmin ei ensinkään ole Lousianassa, vaan siihen rajoittuvassa Mississipin valtiossa, sekä että melkein koko se kolmentoista sadan penikulman pituinen osa jokea, jota myöten tunnettu löytöretkeilijä La Salle purjehti kaksisataa vuotta sitte, nykyhetkellä on kuivaa, mannermaata. Itse joki on paikoin oikealla, paikoin vasemmalla puolella vanhaa uomaansa. Mutta riittäkööt esimerkit mahtavan joen oikuista ja eriskummallisuuksista – ainakin tällä hetkellä; minä palaan siihen edempänä sopivassa tilaisuudessa. Tarkoitukseni on nyt kuvata erästä puolta elämää tällä ihmeellisellä joella; se kyllä saattaa olla kuvaamisen arvoinen, sellaisena kuin se esiintyi vanhaan hyvään aikaan, kaksikymmentäviisi tai kolmekymmentä vuotta sitte, kun höyrylaivaliikenne vielä oli parhaassa vauhdissaan. Mississipin luotseista ja ihmeellisestä luotsitieteestä – en voi nimittää sitä vaatimattomammalla nimellä! – sellaisena, jollaiseksi he sen joella kehittivät – siitä tahdon puhua. Luulenpa, että tuskin missään muussa maailman paikassa on nähty verrempää.

      II

      Kun minä olin poika, oli minulla ja tovereillani eräässä pikkukaupungissa Mississipin länsirannalla vain yksi toiveittemme ja kunnianhimomme päämäärä, nimittäin saada jokin paikka höyrylaivassa. Meillä oli tosin silloin tällöin muitakin tulevaisuuden unelmia, mutta ne olivat ohimeneviä, joka kerran kun taideratsastajajoukko kävi kaupungissa, saimme me kaikki hehkuvan halun opetella itsemme klowniksi. Ensimäiset neekerilaulajat, jotka esiintyivät paikkakunnalla, herättivät meissä syvän kaipuun saada omistautua tälle elämänuralle; ja välistä väikkyi mielessämme sekin rohkea toivo, että jos saisimme elää ja olla kilttejä, niin Jumala sallisi meistä tulla merirosvoja, kun tulisimme suuriksi. Kaikki nämä tulevaisuuden suunnitelmat kalpenivat yksi toisensa jälkeen; mutta höyrylaivaelämä säilytti aina viehätyksensä.

      Kerran päivässä laski höyrylaiva laituriimme matkalla ylöspäin S: t Louisista ja toinen alaspäin matkalla Keokukista. Ennenkuin nämä tapaukset olivat sattuneet, elimme me kaikin toivossa; kun ne olivat ohi, ei elämällä ollut enää mitään tarjottavana. Näin ei ollut laita ainoastaan poikain, vaan koko kaupungin. Huolimatta vuosista, jotka ovat sen jälkeen kuluneet, näen kaiken vielä elävänä edessäni: vanhan valkean kaupungin, joka uinuu aamuauringon paisteessa; tyhjät tai melkein tyhjät kadut; kaksi tai kolme kauppapalvelijaa, jotka istuvat nukuksissa puotinsa edustalla alhaalla Rantakadulla, hakien tasapainoa seinää vasten tuolin kahdella jalalla, leuat rintaan painuneina ja hatut yli silmien vedettyinä; emäsiat pikkuporsaineen verkkaan astuskelemassa jalkakäytävällä, einehtien meluunan kuoria ja sydämiä; kaksi tai kolme vaatimatonta kasaa rahtitavaraa alhaalla kivetyllä rantalaiturilla, ja kaupungin kuuluisan, paloviinalta tuoksuvan juopporatin uinumassa niiden vähäisessä varjossa; kaksi tai kolme halkolotjaa, jotka ovat kiinnitetyt laiturin yläpäähän, kenenkään kuulematta aaltojen hiljaista loisketta niiden laitoja vasten; suuren Mississipin, majesteetillisen, valtavan Mississipin levittämässä penikulman laajuista, välkkyvää pintaansa päivänpaisteessa; pimeän metsän vastaisella rannalla; "niemennenät" yläpuolella kaupunkia, jotka rajoittavat näköalan kummallekin suunnalle ja näyttävät muuttavan joen suureksi, autioksi, loistavaksi sisäjärveksi! – Äkkiä näyttäytyy kapea juova mustaa sauhua toisen kaukaisen niemennenän päältä; samassa silmänräpäyksessä korottaa musta laiturirenki, tunnettu terävistä silmistään ja valtavista keuhkoistaan, mölinän, joka lyö korvat lukkoon: "Laa-a-aiva tulee!" ja tuossa tuokiossa on näyttämö muuttunut. Juopporatti alkaa liikkua, puotipalvelijat heräävät, vaunuja ja rattaita alkaa ratista kivikadulla, väestö virtaa