Talismani. Вальтер Скотт

tavatessaan mielipuolen fakirin hullut käytöstavat joutui kristitty ritari kahden vaiheelle, josko hänen pitäisi hänelle ilmottaa eräitä tärkeitä asioita, joita muutamat ristiretken pääjohtajat olivat hänelle uskoneet.

      Näitten ilmotusten anto oli ollut sir Kennethin näin kummallista tietä kulkevan pyhän matkan päätarkotus; vaan se, mitä hän tänä iltana oli nähnyt, pakotti häntä viivähtämään ja arvelemaan, ennenkuin hän ryhtyi asiansa suorittamiseen. Emiriltä hän ei paljon tietoja saanut, mutta niiden pääsisältö oli seuraava: – sen mukaan, mitä hän oli kuullut, oli erakko ennen ollut uljas ja voimallinen sotilas, viisas neuvotteluissa sekä voittoisa tappeluissa, jota jälkimäistä hänestä kyllä saattoi uskoa sen suuren väkevyyden ja notkeuden tähden, josta emiiri usein oli näytteitä nähnyt; – että hän oli Jerusalemiin tullut ei pyhissä vaeltajana, vaan miehenä, joka elinajakseen aikoi pyhään maahan jäädä. Vähän myöhemmin sen jälkeen hän oli asettunut keskelle niitä hävityksen paikkoja missä he nyt olivat hänen tavanneet, kunnioituksen esineenä latinalaisilla kovista katumusharjotuksistansa ja turkki- ja arapialaisilla niiden mielenvian merkkien tähden, joita hän osotti ja joita he pitivät yliluonnollisen voiman vaikuttamana. Heiltä hän oli saanut nimen Hamako, joka turkin kielessä merkitsee mielipuolta. Shirkohf itse ei oikein tiennyt, mitä heidän isännästä ajatella. Hän oli ollut, hän sanoi, viisas mies ja saattoi usein monet tiimat pääksytysten pitää luentoja siveellisyydestä ja viisaudesta, ilman vähintäkään nähtävää järjenhämmennystä. Toisin ajoin hän oli hurjapäinen ja väkivaltainen, vaan ei koskaan ennen hän ollut häntä nähnyt niin vimmattuna kuin hän tänä päivänä oli näyttänyt olevan. Varsinkin hän hurjistui, jos hänen uskontoaan herjattiin, ja huhu kertoi muutamista kuljeksivista arapialaisista, jotka olivat hänen jumalanpalvelusta pilkanneet ja hänen alttarinsa häväisseet, ja joitten kimppuun hän sentähden oli karannut sekä lyönyt heidät kuoliaiksi lyhyellä nuijallaan, jota hän kuljetti muassaan kaikkein muitten aseitten asemesta. Tämä tapaus oli herättänyt suurta huomiota ja pelko erakon rautanuijaa yhtä paljon kuin hänen kunnioittamisensa Hamakona kehotti rosvoavia heimokuntia jättämään hänen asuntoansa ja kappeliansa rauhaan. Hänen maineensa oli niin laajalle levinnyt, että Saladin oli antanut erityiset käskyt hänen turvakseen ja suojeluksekseen. Saladin itse ja muut mahomettiläiset ylimykset olivat monta kertaa käyneet hänen luonaan, osittain uteliaisuudesta, osittain kuin toivoivat niin oppineelta mieheltä, kuin kristityltä Hamakolta, saavansa tietoa tulevaisuuden salatuista tapahtumista. "Hänellä oli", jatkoi saraceni, "korkea Rashid eli tähtitorni, rakettu taivaantappalten ja etenkin kiertotähtien tarkastamista varten; joitten liikunnot ja vaikutukset, niinkuin sekä kristityt että mahomettilaiset uskoivat, määräsivät maallisten tapausten menoa ja niitä ennustivat".

      Tämä oli emiiri Shirkohfin ilmotusten pääsisältö, ja se jätti sir Kennethin kahden vaiheelle siitä, oliko tuo mielipuolisuus syntynyt satunnaisesta, liiallisesta uskonhartaudesta, taikka jollei kaikkityyni ollut paljasta teeskentelemistä ja vain siitä seuraavain etujen tähden tavaksi otettua. Kumminkin uskottomat näyttivät ulottavan kohteliaisuuttaan häntä kohtaan tavattoman suureen määrään, Mahometin seuralaisten uskonvimmaan katsoen, joitten keskellä hän eleli, vaikka heidän uskontonsa julkisena vihollisena. Sir Kenneth ajatteli myöski että erakko ja saraceni olivat likemmin tuttuja kuin mitä jälkimäisen sanoista saattoi päättää, eikä häneltä ollut jäänyt huomaamatta, että edellinen oli jälkimäistä puhutellut toisella nimellä kuin minkä tämä oli hänelle ilmaissut. Kaikki nämä asianhaarat kehottivat varovaisuuteen, jollei epäluuloon. Hän päätti tarkkaan pitää isäntäänsä silmällä eikä liiaksi kiiruhtaa sen tärkeän asian ilmottamisella, joka hänelle oli uskottu.

      "Kuulepas saraceni", hän sanoi; "minusta isäntämme mielikuvitus häälyy yhtä paljon nimien kuin muitten aineitten suhteen. Sinun nimesi on Shirkohf ja vastikään hän sinua mainitsi toisella nimellä".

      "Kun vielä oleskelin isäni teltassa", vastasi kurdilainen, "oli nimeni Ilderim, ja moni minua vieläkin niin nimittelee. Sotakentällä ja sotilasten kesken olen tunnettu Vuoren Leijonaksi, koska hyvä miekkani on sen minulle hankkinut. – Vaan, hiljaa! Hamako tulee – hän käskee meitä levolle menemään – minä tunnen hänen tapansa – kukaan ei saa häntä nähdä hänen öillisissä hartaudenharjoituksissa".

      Erakko astuikin sisään ja pannen kätensä rinnalleen ristiin, kun hän seisoi heidän edessään, sanoi juhlallisella äänellä: "siunattu olkoon Hänen nimensä, joka on hiljaisen yön säätänyt seuraamaan toimellisia päivää, ja levollisen unen virvottamaan väsyneitä raajoja ja vaivattua henkeä rauhottamaan".

      Molemmat soturit vastasivat "amen!" ja nousten pöydästä valmistausivat menemään vuoteillensa, jotka heidän isäntänsä käden viittauksella heille osotti, kun hän kummalleki kumarrettuaan lähti huoneesta pois.

      Leopartin ritari riisui nyt raskaan rauta-asunsa yltään, jolloin hänen saracenilainen kumppalinsa ystävällisesti häntä auttoi päästämään solkia ja hakasia auki, kunnes hänen päälleen vain jäi säämiskänahkainen ihokas, jota ritarein ja asekantajain oli tapa pitää harniskan alla. Jos saraceni oli vastustajansa voimaa ihastellut, kun hän oli teräkseen puettuna, ei hän nyt vähemmin kummastellut hänen jäntevän ja voimattaan vartalonsa kaunista yhdenmukaisuutta; ja kun ritari puolestaan, kohteliaisuutta kostaaksensa, auttoi saracenia hänen päällyspukunsa riisumisessa, että hän voisi maata mukavammin, oli hänen taas vaikea käsittää kuinka noin hennot jäsenet ja tuo hoikka ruumis saattoivat sisältää sitä väkevyyttä, jota hän heidän kaksintaistelussa oli osottanut.

      Kumpikin sotilas rukoili, ennenkuin asettui leposijallensa. Mahomettilainen kääntyi päin keblaa, eli sitä kohtaa, jonne kunkin profetan uskolaisen tulee rukouksensa suunnata, ja jupisi pakanallisia rukouksiansa, kun sitä vastoin kristitty, vetäytyen ulommaksi uskottoman saastaisista läheisyydestä, asetti suuren, ristikahvaisen miekkansa pystyyn ja notkistaen polvensa tämän pelastuksen merkin edessä luki rukousnauhansa hartaudella, joka yhä yltyi, kun hän muisteli niitä seutuja, joitten läpi hän oli kulkenut, ja vaaroja, joista hän päivän kuluessa oli pelastunut. Matkan vaivoista väsyneinä molemmat sotilaat kohta nukkuivat sikeästi, kumpikin erityisellä vuoteellaan.

      Neljäs luku

      Kenneth skotlantilainen ei tiennyt kuinka kauan hänen aistinsa olivat olleet syvään lepoon vaipuneina, kun hän heräsi siitä että tunsi painon rinnallaan, joka ensin hänessä synnytti sekavan unennäön taistelusta voimallisen vastustajan kanssa, vaan viimein sai hänen täydelle taidolleen. Hän oli juuri kysymäisillään kuka siellä, kun hän silmänsä avattuaan näki tuiman ja hurjannäköisen erakon seisovan vuoteensa vieressä, oikealla kädellään painaen hänen rinnalleen ja vasemmassa pitäen pientä hopeaista lamppua.

      "Olkaa hiljaa", sanoi erakko, kun makaava ritari kummastellen katseli häntä; "minulla on teille jotain sanottavaa, jota tuo uskoton ei saa kuulla".

      Nämät sanat hän lausui franskan kielellä, eikä lingua francalla, eli sillä itämaisten ja europalaisten kielten sekotuksella, jota he tähän saakka olivat keskensä käyttäneet.

      "Nouse ylös", hän jatkoi; "ota viitta yllesi, älä puhu, astu hiljaa ja seuraa minua".

      Sir Kenneth nousi ja otti miekkansa.

      "Sitä ei tarvita", sanoi erakko kuiskaten; "me menemme sinne, missä hengen aseet mahtavat paljon, vaan lihalliset vain ovat kuin ruoto ja kuihtunut kurpitsa".

      Ritari laski miekkansa alas vuoteen viereen entiselle paikalleen ja lähti seuraamaan salamielistä isäntäänsä ilman muuta asetta kun väkipuukkonsa, josta hän tässä vaarallisessa maassa ei koskaan luopunut.

      Erakko nyt hitaasti kulki eteenpäin ja ritari astui hänen jälessään, vieläkin epäillen, josko ei tuo musta haahmo, joka tietä osottaen liikkui hänen edessään, itse teossa ollut sekavan unennäön luoma. Aivan kuin varjot he siirtyivät ulkomaiseen suojaan, pakanallista emiiriä häiritsemättä, joka yhä makasi uneen vaipuneena. Ristin edessä alttarilla paloi ulkohuoneessa toinen lamppu, käsikirja oli avattuna ja laattialla näkyi katumusvitsa eli hienosta rihmasta ja rautalangasta punottu ruoska, jonka siimoissa