1868 ja 1968. Blanche Fisher Wright

kolmi-jalka, joka minulla on pääni päällä, on ihan varmaan seissut jossain vanhassa epäjumalan temppelissä. Varmaan on joku vanha noita-akka istunut tämän päällä. Ah, miten onnellinen minä kuitenkin olen! koko pakanallinen pimeys lepää minun pääni päällä! (nostaa kolmi-jalan pois päästänsä ja asettaa sen pois luotansa). Syvät tutkimukseni kaunistuivat paraimmalla menestyksellä. Muinaiskeräykseni ovat suurimmat ja merkillisimmät Jyrängön kaupungissa, koko Suomessa, niin jopa koko maailmassa! Minä muutun varmaan kuolemattomaksi; nimeäni ja töitäni ei suinkaan ikuisina aikoina unhoteta.

Laulu N: o 1

      Kultaa en tahdo mä

      En mailman aartehia,

      Kun maa vaan täynnänsä

      Oisi muinois-jäannöksiä.

      Silloin kestäsi työt

      Mulla päivät ja yöt

      Sorassapa kummun.

      Tytöille kylmä oon

      Ja niiden kauneuksille,

      Ne vasta kelvatkoot,

      Kun tuntuut vanhuksille.

      Arvon naamalle suon,

      Jos on harmaa jo tuo,

      Kuin harjanne kummun.

      Kastrén, Kalonius

      Unohtuut kirjoinensa,

      – Tuuterkaivenius

      Ei muinoisuuksinensa.

      Minä kestävä oon

      Halki vuosisatoin

      Ain' harjalla kummun.

      Vaihos.

      Puutarha. Maata kaivetaan ja multa-läjiä on ylen ympärinsä.

      Keskellä esintö-paikkaa syvä kuoppa.

Neljäs kohtaus

      Puutarhan työmiehiä (kaivavat maata).

      Eräs työmiehistä (maata kaivaessaan, laulaa samalla nuotilla kuin Jak. Juteinin: "Luonnon suuren lapsukaiset avaruuden alla" j.n.e).

      Ahkerasti raatakaamme, huiska lapiomme!

      Muinoisia jäännöksiä nouskoon kuopastamme.

      (työmiesten koko laulanto, kaivaessa):

      Kah, kah kalloa,

      Jospa löydät sieltä,

      Niin, niin rahoja

      Eipä puutu meiltä.

      Työmies:

      Kyllä kallo ennustaapi, että oomme multaa,

      Mutta siitä maksetaan tok hopeaa ja kultaa;

      Kaikki:

      Lyö, lyö vahvasti

      Ase tantereesen,

      Niin, niin hyvästi

      Käypi kaikki meillen.

      Ensimäinen työmies (työntää lapiota maahan) Sitä ei kenenkään tarvitse meille kahta kertaa sanoa. (Kaikki herkeävät työstä). Paljonko kello on silloin kun se lyöpi seitsemän?

      Toinen työmies. Lyöpikö se seitsemän? Se lienee sinun kallossasi se. Vaan sanoppas meille, eikö prohvessori lie vähän hupelopäinen? Siihen siaan kuin hän voisi istuttaa tupakkia ja kaalia, kaivattaa hän maata ylösalasin palsta palstansa perästä. Tuosta tullee kehno saalis tuosta.

      Ensimäinen työmies. Prohvessori on oppinut mies, ja kukaan ei saata olla oppinut, ellei olisi vähän hullu. Minulla oli muuan kumppani, joka oli muonamies Ketunlinnan hovissa autuaan Seula-Kallen aikana. Hänellä oli, näet, hupainen lukea kirjoja, ja osasikin "Hooperin-äijän" ja "Tuhkapöpörön" ihan ulkoa, niinkuin Isä-meidän. – Vaan katso silloin lukiki hän ikäänkuin vähän hupsuksi, sillä yhtenä päivänä, kun hän tahtoi ottaa viikkoista muonaansa, käveli hän höperönä, ajatuksissaan, ja sen siaan kuin olisi pitänyt ottaa naulan silliä konttorista, meni hän karjattoon ja otti lampaan, jonka tappoi ja pani suolaan talveksi.

      Toinen työmies. Eipä se ollut niinkään hullusti tehty, minun mielestä.

      Ensimäinen työmies. Sitä pahempi se kuitenkin oli pehtorin ja nimismiehen mielestä. Jumala meitä sensuhteen varjelkoon kaikista oppineista ihmisistä! Vaan katso tuolla tulee prohvessori! – rumasti siis työhömme jälleen!

      Työmies:

      Ahkerasti raatakaamme, huiska lapiomme!

      Muinoisia jäännöksiä nouskoon kuopastamme.

      Kaikki:

      Kah, kah kalloa,

      Jospa löydät sieltä,

      Niin, niin rahoja

      Eipä puutu meiltä.

      Työmies:

      Kyllä kallo ennustaapi, että oomme multaa,

      Mutta siitä maksetaan tok hopeaa ja kultaa.

      Kaikki:

      Lyö, lyö vahvasti

      Ase tantereesen,

      Niin, niin hyvästi

      Käypi kaikki meillen.

Viides kohtaus

      Edelliset. Tuuterkaivenius.

      Tuuterkaivenius (vanha kypäri päälaella ja kipsi-pää kädessä). Hyvää iltaa, hyvät ystävät! Te olette ahkerat, näen minä. No mitenkä se nyt on? oletteko jo päässeet nenän jälille?

      Ensimäinen työmies. Me nyt olemme jo kaivaneet itsemme kaksikymmentä kyynärää maan sisään, vaan emme ole havainneet vielä nenän nipukkaakaan. (Yksi miehistä on paraillaan kuopassa ja etsii).

      Tuuterkaivenius. Ette vielä ole päässeet jälille, se todistaa laiskuutta ja huolimattomuutta.

      Toinen työmies. Minusta tuntuu että me juoksemme nenän jälestä pian aamusta iltaan.

      Tuuterkaivenius (itsekseen). Minulle iskee päähäni soma ajatus. Tuo pää on kenties vanhempi kuin tuhatta vuotta – kentiesi se on kahden tuhannen vuotinen – ehkäpä kolmenkin tuhannen; kukapa tietääkään niin tarkoin, jos ihmisillä ennen vedenpaisumusta on ollut ollenkaan nenää? mitä enemmän katselen noita kasvoja, sitä enemmän minä vahvistun siihen uskoon. Ihan varmaan on ihmisten kasvoille, samoin kuin maa-pallollenkin, tapahtunut monta mulkkausta ja muutosta, ja että siis ihmisten kasvot, jotka luomisessa olivat niin oikoset ja mutkattomat kuin suinkin mahdollista oli, että ne vähitellen ovat saaneet yhden lisäyksen toisensa perästä, – yhden korvan yhdessä tilaisuudessa ja toisen taas toisessa tilaisuudessa, otsan ja pää-kallon kolmannessa tilaisuudessa ja lopulta aikojen kuluessa vasta nenän. Se on kummallista miten tieteet ovat edistyneet, sitte kuin kerran niihin tartuttiin!