1868 ja 1968. Blanche Fisher Wright

oli kaunis ja liikuttava! Ne siitä itkivätkin kaikki ihmiset, ja itsekin viruin minä kaiken yötä ja itkin, sen minä tunnustan (kaivaa silmiänsä).

      Siivettyinen. Älkää niin sanoko! itsestäni minä mitään en voi, se on korkeampi voima, joka minut on välikappaleeksensa valinnut. – Me olemme kaikki yhtä suuret syntiset.

      Rouva. Minä sen tunnustan, että jos te, kunnian-arvoisa herra nimineuvos, ette olisi niin hyvä ja kunnioittaisi useasti käynnillänne meitä, niin olisin minä jo kauvan sitte heittänyt tämän vaivaloisen ja kiittämättömän palveluksen.

      Siivettyinen. Älkää niin sanoko, hyvä rouva! minä toivoisin että niitä olisi montakin niin tunnokasta ja Jumalaa pelkääväistä ihmistä maailmassa, kuin te rouva olette! Katsokaa tätä, sallikaa minun antaa tämä piplia, niinkuin muistoksi suosiolliselta ystävältä (ojentaa hänelle piplian).

      Rouva (ottaa sen vastaan ja kumartaa syvään). Kutenka osaisin minä kiittää niin paljosta hyvyydestä! Ah, miten soreasti tämä on nidottu!

      Siivettyinen. Kuinkas meidän hyvä Ilma-mamseli tänäin voipi?

      Rouva. Ah! hän hyvin ikävöipi teitä tänne, kunnian-arvoisa herra nimineuvos. Minä sen tunnustan, että sinä päivänä, kun saisin nähdä kunnian-arvoisan nimineuvoksen ja Ilma-mamselin seisovan vihki-tuolin edessä, ummistaisin minä tyytyväisesti silmäni.

      Siivettyinen. Älkää niin sanoko, minä olen köyhä mies, ja Ilma-mamseli otattaa suurta rikkautta; niinhän se on, hyvä rouva Noukkanen?

      Rouva. Kyllähän prohvessorilla on vähimmäkseenkin satatuhatta, ja Ilma on ainoa lapsi.

      Siivettyinen. Satatuhatta! ja ainoa lapsi! – Ah, jos laita olisi päinvastoin. Hyvä rouvaseni, käypikös tohtori Heimonen useasti täällä?

      Rouva. Niin, tosin se käypi; prohvessori on ollut vähä-vointinen nyt viime aikoina.

      Siivettyinen. Jospa maassamme olisi montakin semmoista niin perinpohjaista tiedemiestä kuin prohvessori on! – Vaan kääntyäkseni jälleen tohtori Heimoseen, niin saan pyytää teitä, hyvä Rouva, että valvoisitte äitillisellä silmällä tuota äkkinäistä tyttö-riepua. Rikkaissa taloissa, missä nuoret lääkärit käyvät, tulee tyttärille aina heikko rinta ja liian suuri sydän. Se pahoittaisi kovasti mieltäni, joo tuo hyvä lapsi joutuisi huonoille käsille!

      Rouva. Jumala armas, mitäs kunnian-arvoisa nimineuvos ajattelette! Näinä päivinä kuulin kun prohvessori ja Ilma-mamseli haastelivat teistä, kunnian-arvoisa herra nimineuvos.

      Siivettyinen (tarttuen vilkkaasti rouvan käteen). Minusta? mitä he sanoivat? (nöyrästi). Mutta älkää mitään sanoko, minä en tahdo mitään tietää – ei milloinkaan pidä salaan kuullella muiden perekunnallisia asioita.

      Rouva. Minäkö kuultelen! minä sen tunnustan, että se soimaus syvästi lonkkaa minua! (itkee). Jos olen kuullellut, niin se on ollut teidän itsenne vuoksi, kunnian-arvoisa nimineuvos! tuo soimaus minut viepi hautaan, sen minä tunnustan.

      Siivettyinen. Älkää niin sanoko! tarkoitukseni ei ollut semmoinen. Kuulteleminen on hyvä avu ja hyvä tapa, jos sillä voipi täällä maailmassa jotain hyvää aikoin saada! (vilkkaasti). Mitä he sanoivat?

      Rouva. Prohvessori ensin sanoi, että hän kaiken korkeimmin kunnioittaa teitä, kunnian-arvoisa herra nimineuvos, ja että hän teitä pitää kaiken korkeimpana ystävänään; että te, kunnian-arvoisa nimineuvos, olette suuri muinaisuuksien rakastaja ja niiden kerääjä, ja aivan kerrassaan semmoinen kuin virka- ja tiedemiehen pitää olla, ja että hän toivoisi itselleen juuri semmoista vävyä; ja kun minä sen kuulin, niin minä itkin, sen minä tunnustan.

      Siivettyinen. Se kelpo mies! Siitä minä tunnen hellän isän sydämen! mitäs Ilma-mamseli vastasi! mitäs hän vastasi?

      Rouva. Hän tuli hämille, tietäähän sen, ja sanoi olevansa vielä kovin nuori miehelle menemään.

      Siivettyinen. Ai ai!

      Rouva. Mitä luulette, kunnian-arvoisa nimineuvos?

      Siivettyinen. Kun tyttö sen itse sanoo, että hän on liian nuori miehelle menemään, niin silloin ei konsaan ole laita oikeen hyvin – ai! ai! – se koti-lääkäri! – se – se! – kuitenkin, jos hän voinee saattaa Ilma-mamselin onnelliseksi, niin minä toivotan heille Jumalan siunausta.

      Rouva. Jumala varjelkoon siitä, herra kunnian-arvoisa nimineuvos! mitenkä nyt tohtori saattaisi kysymykseen tulla! voisiko hänestä edes mainita samalla kertaa, kuin teistä, kunnian-arvoisa nimineuvos, joka olette jumalinen herra ja korkea virkamies, ja joka olette…

      Siivettyinen. Se on kaikki hyvä, armas rouvaseni; vaan minä pelkään että nuoret tytöt nykyiseen aikaan rakastavat enemmän käytännöllisiä tieteitä. – Ilma-mamseli on varmaan omassa kamarissaan, minä luulen. Minä tahdon nyt mennä sisään hänen luoksensa ja antaa hänelle Franzenin saarnoja, jotka mukaani toin, sekä niistä lyhyen selityksen, jonka olen itse jouto-hetkinäni kirjoitellut.

      Rouva. Te olette, herra kunnian-arvoisa nimineuvos, varmaankin niin hyvä ja jäätte meille puoliselle?

      Siivettyinen. Prohvessori oli niin hyvä ja pyysi minua siksi viipymään, ja vaikka minulla olisi kyllä paljo tekemistä, niin —

      Rouva. Ah miten hyvästi te, kunnian-arvoisa nimineuvos, siinä teittekin! Voin sanoa, että meillä on oivallinen lohi, mitä saattaa tarita. Kumpaista te, kunnian-arvoisa nimineuvos, paremmin suvaitsette, savutettua Vuoksen lohta vai tuoresta Kymin kalaa?

      Siivettyinen. Meidän ei pidä hylkeä mitään Jumalan lahjaa! – yksi hyvä ei työnnä tieltänsä toista, hyvä rouvaseni.

      Rouva. Minä myöskin tahdon paistaa munista pannukaakkuja. Suvaitseehan kunnian-arvoisa nimineuvos munia pannukaakuissa?

      Siivettyinen. Teillä, hyvä rouva, on erinomaisen suloinen ja hyvän-tahtoinen sydän! – pysykää aina tämän hyvän talon turvana! (taputtaa rouvaa leuvan alle). Kyllä suvaitsen pannukaakuissa munia! – (menee sisään sivuhuoneesen).

      Rouva. Miten suloisia miehiä nimineuvokset ovatkin! Ja sitä on oikein hupainen, laittaa ruokaa heille, sen minä tunnustan!

      (Menee sisään toisesta sivuovesta).

Kolmas kohtaus

      Tuuterkaivenius (kantaen yhdessä kädessään vanhaa nenätöintä kipsipäätä ja toisessa vanhaa ja rumaa ykskorvaista saviasteaa, sekä päänsä päällä rautaista kolmijalkaa). Ken sitä uskoisi, että minä, joka nyt kävelen tässä näinikään tepsuttelen, että minä kuitenkin tällä silmänräpäyksellä kannan sylissäni ja pääni päällä useita vuosisatoja! – (asettaa kipsipään toiselle pöydälle ja saviastean toiselle; kääntyy sitte edellisen pöydän luo ja seisattuu sen ääreen). Tämä kipsipää, jonka minä kaivoin ylös puutarhastani, on totisesti tuhannen vuoden vanha; sen ovat varmaanki Hiidet tänne tuoneet, kun ennen vanhaan ryöstöretkillänsä täältä kulkivat kristityitä ryöstämässä, sillä ei tämä ole mikään tavallinen kliitupää, sen kyllä voipi nähdä. Ymmyrjäinen tuo on juuri kuin pöllön kallo; onhan meilläkin pöllöpäitä, mutta suurempi tämä on niitä, ei tämä ole meikäläisiä pöllöpäitä; etelän sivistyneimmistä tienoista tämä on kotoisin. Vahinko vaan että nenän pitää olla poikessa, sillä jos joku mestariteos kuuluu Kreettalaiseen eli Ruomalaiseen muinaisuuteen, sitä voipi vaan päättää nenästä. Minun pitää sentähden saada selvä nenästä, jos kohta täytyisikin kaivaa itseni vaikka maan keskukseen asti (menee toisen pöydän luo). Tuo astea; sitäpä vasta on oikea moukka, se on vasta mölö se! Sillä on ikää varmaankin kaksitoista sataa vuotta, sillä kaksikorvaiset mölöt kuuluvat myöhempään aikakauteen. – Siinä määrässä kuin luonnon omainen voima on heikontunut, on täydytty tehdä asteoille kaksi korvaa, sensuhteen että niitä saattaa kaksin käsin nostella; mutta voimakkaat esi-isäinme sitä eivät tarvinneet, sillä heille