Название | Hirtettyjen kettujen metsä / Лес повешенных лисиц. Книга для чтения на финском языке |
---|---|
Автор произведения | Арто Паасилинна |
Жанр | |
Серия | Moderni proosa |
Издательство | |
Год выпуска | 0 |
isbn | 978-5-9925-1723-1 |
Syntyi tavaton ylläkkö ja ärhäkkä taistelu, jossa Naton joukot lyötiin pahanpäiväisesti hajalle[30]. Niille oli kerrottu että sinisten hyökkäys olisi odotettavissa vasta seuraavana päivänä. Kesken iltapäivätorkkujen kuitenkin sota karkealla tavalla levisi asemiin. Teltat potkittiin nurin, paukkupatruunoita ammuttiin surutta, ja viitisensataa varusmiestä todettiin kaatuneiksi, loppujen juoksennellessa hujan hajan[31] pitkin metsiä yksiköitään kysellen.
Yllättävästä menestyksestään hurmioituneena majuri Remes päätti ulottaa hyökkäyksensä myös itään, keltaisten selustaan. Potsuraisvaaran kautta tunkeuduttiin yötä myöten Juha-Vainaan Maahan, jossa venäläiset jurottivat asemissa.
Keltaiset luulivat että heidän kimppuunsa oli tunkeutumassa vihreitä, niinkuin papereissa oli sovittu. Kun osoittautui että tulijoilla olikin verikauhat päässä, tilanne suistui kokonaan keltaisten johdon käsistä[32]. Kauhealla äänellä karjuen majuri Remes joukkoineen marssi keltaisten asemien läpi, ja voitiin todeta että kokonainen prikaati joutui avuttomaan tilaan. Jos kyseessä olisi ollut todellinen taistelu, kaatuneita olisi voitu laskea tuhatmäärin.
Kaksi vuorokautta majuri Remes operoi erämaissa saaden aikaan hirvittävän sekasorron. Sotaharjoituksen yksiköt sekaantuivat toisiinsa niin pahasti että metsissä harhaili komppanian kokoisia mieslaumoja, joissa oli sekä sinisiä, vihreitä että keltaisia. Oli nälkäisiä ja väsyneitä kaatuneita, haavoittuneita, vangeiksi otettuja ja muuten vaan kulkusalle[33] joutunutta sakkia. Puhelinyhteydet eivät toimineet eikä kenttäradiosta kuulunut järjellistä puhetta, vaan enimmiltään yletöntä noitumista, kun sotaharjoituksen johto Puljussa yritti ottaa alati muuttuvasta tilanteesta selvää.
Majuri Remeksen voittokulku oli musertavaa. Siniset valloittivat molempien vihollistensa kaikki asemat, tuhosivat joukot ja löivät ne hajalle. Maahantunkeutujat saivat karvasti kokea mitä merkitsee vallata vanhaa suomalaista maaperää.
Vain yksi mies ei suostunut antautumaan majuri Remeksen jalkaväkipataljoonalle. Ja hänkin oli siviilimies, joka oli tavattu Potsuraisvaaran maastosta, Kuopsuojan latvoilta läheltä Potsuraisjärveä.
Majurin lähetti tiesi kertoa, etta tämä kyseinen miekkonen oli ollut noin kolmenkymmenen ikäinen, sonnustautunut retkeilyvarusteisiin ja perustanut leirinsä erään hiekkaharjanteen kupeeseen. Paikalla oli ollut parin aarin laajuinen pirunpelto[34]. Sinne oli pataljoonan raskas krh-joukkue[35] ajatellut rakentaa asemansa, ja oli kehottanut miestä väistymään. Mutta tämä oli suuresti kimmastunut moisesta vaatimuksesta eikä ollut suostunut paikaltaan siirtymään. Kun joukkueenjohtaja oli yrittänyt voimatoimin vallata pirunpellon, oli mies ottanut puukon esiin ja uhannut tappaa jokaisen joka uskalsi käydä häneen käsiksi. Sen lisäksi mies oli heitellyt nyrkin kokoisia kiviä kranaatinheitinmiesten päälle. Krh-joukkueen johtaja oli tästä päätellyt että kyseessä oli hullu, ja komentanut joukkueen ulommas, jonne oli rakennettu uudet asemat.
Majuri Remes merkitsi karttaansa tämän urhoollisen miehen sijainnin. Hän päätti käväistä retkeilijän juttusilla[36] heti kun sotaharjoitukset päättyisivät ja hänen virkavapaansa alkaisi.
Sotaharjoitus kesti kaksi vuorokautta pitempään kuin oli kaavailtu, sillä tuhannet miehet olivat hajallaan taistelualueilla ja heidän kokoamisessaan oli totisesti työtä. Sotaharjoituksen loppukritiikissä ei sanoja säästelty[37], mutta kun ulkomaalaiset sotilasasiamiehet alkoivat vuolassanaisesti ylistää sinisten eli suomalaisten loistavia taistelusuorituksia, asia päätettiin unohtaa ja merkitä muistiin varoittavana esimerkkinä ja opetuksena. Sotaharjoituksen johtaja, kenraalimajuri Suulasvuo, kutsuttiin myöhemmin syksyllä esitelmöimään Ranskan sotilasakatemiaan. Häneltä pyydettiin seikkaperäistä esitystä niistä menettelytavoista, joilla suomalaiset korpisoturit olivat kyenneet voittamaan mieslukuisesti ylivoimaiset vihollisensa Lapissa. Suomalainen pataljoona oli kyennyt kahden vuorokauden taisteluissa eliminoimaan sekä Varsovan liiton että Naton joukot. Sellaista taistelutaitoa ei Euroopassa ollut nähty sitten Suomussalmen ja Raatteen aikojen.
II OSA
6
Oiva Juntunen oli lujana. Raskas kranaatinheitinjoukkue yritti vallata häneltä pirunpeltokukkulan ja ryhtyä ammuskelemaan sen laelta harjoituspanoksia. Mutta sitä ei Oiva Juntunen sallinut. Pirunpellossa oli liikaa kultaa typerien varusmiesten ihmeteltäväksi. Piti ihan puukko vetää esiin ennenkuin uskoivat että tosi oli kysymyksessä.
Kolme vuorokautta Oiva Juntunen istui ja valvoi pirunpeltoa. Sitten sotaharjoitukset päättyivät ja varusmiehet lähtivät kranaatinheittimineen tiehensä. Oiva Juntunen nukahti ensimmäisen kerran pitkästä aikaa levollisesti, pienen nuotion ääressä.
Sitten loppui leipä ja makkara. Vastoinkäymisistä ei sen sijaan ollut puutetta. Oiva Juntunen oli eksyksissä, lopen väsynyt, sääskien kiusaama. Aika ajoin hän pelkäsi tulevansa hulluksi. Mutta kultaa hän ei voinut tänne heittää. Sitä piti vartioida vielä toistaiseksi, vaikka henki menisi.
Samaan aikaan majuri Remes suunnisti Kuopsuvaarasta kohti Oiva Juntusen leiriä. Hänellä oli merkintä kartassa Oiva Juntusen kohdalla: Hullun Miehen Leiri. Majuri oli nyt virkavapaalla, kovassa kohmelossa mutta muuten tyytyväisellä mielellä. Tiedossa oli vuosi vapaata. Miten sen käyttäisi, se selviäisi aikanaan. Nyt ei ollut kiirettä mihinkään.
Majuri Remes käveli ensin pohjoiseen Kuopsuvaarasta ohi Juha-Vainaan Maan, josta hän oijusti luoteeseen pitäen suuntanaan Potsuraisvaaraa. Viiden kilometrin taivalluksen jälkeen hän tuli perille Hullun Miehen Leiriin.
Oiva Juntunen nukkui sammuneen nuotion ääressä. Hänen kasvonsa olivat sääskien peitossa. Mies näytti olevan perin kurjassa kunnossa.
Majuri Remes laski reppunsa maahan ja ryhtyi virittelemään tulta. Oli ilta, ilma viileä. Yöllä voisi tulla kylmä. Majuri päätti rakentaa havuista laavun. Ensin piti kiehauttaa kahvit ja syödä purkkilihaa ja vanikkaa. Viinaryyppykään ei olisi ollut pahitteeksi, mutta kaikki pomeranssimausteiset juomat oli jo tullut juoduksi.
Majuri totesi ettei nukkuva hullu ollut varsinaisesti eräsmiehiä. Hänellä oli kyllä retkeilyvarusteet, mutta siitä tavasta, jolla mies oli pitänyt nuotiota ja elätellyt itseään, näki että hän ei hallinnut erätaitoja alkuunkaan. Kovin kotikasvupojalta miekkonen vaikutti. Mutta sisukas kaveri tämä kyllä oli, kun oli pärjännyt kokonaisen kranaatinheitinjoukkueen kanssa. Majuri antoi sellaiselle arvoa.
Kun nuotio virisi ja alkoi lämmittää nukkujaa, tämä heräsi. Majuri Remes tervehti miestä, mutta tämä ei ryhtynyt hieromaan ystävyyttä, vaan kimposi ylös ja juoksi ulommas pirunpellolle. Siellä hän otti naamalleen hurjan ilmeen ja veti puukon esiin.
– Minä olen majuri Remes. Tässä olisi kahvia jos maistuu.
Oiva Juntunen oli jokseenkin sekaisin, nääntynyt suorastaan. Mitä tekemistä jollakin majurilla oli täällä? Oliko hän juonessa Siiran kanssa? Oiva Juntunen päätti taistella kultaharkkojensa puolesta loppuun saakka.
Remes näki että mies oli poissa tolaltaan[38]. Hullu, niin asia näytti olevan. Oli kenties eksynyt erämaahan, nälkiintynyt ja menettänyt järkensä. Majurin tuli sääli kurjistunutta retkeläistä.
Majuri kaatoi kahvia kuppiin, sulatti siihen sokeria ja avasi puolen kilon sika-nautapurkin, voiteli näkkileivälle paksulti voita ja nosteli säilykelihaa suurina kokkareina leivälle. Sitten hän taitteli suuren sissisuklaalevyn palasiksi ja asetti kaiken tarjottavan kiven nenään. Hän teki syömistä osoittelevia liikkeitä ja vetäytyi itse ulommas nuotiosta.
Oiva Juntunen
29
Hakkaa päälle. – Голову с плеч!
30
lyödä hajalle – уничтожить, разбить
31
hujan hajan – в беспорядке, как попало
32
suistua käsistä – выскользнуть из рук, выйти из-под контроля
33
joutua kulkusalle – быть вынужденным бродить
34
pirunpelto –
35
krh-joukkue – миномётный взвод; krh – kranaatinheitin, миномёт
36
käväistä juttusilla – переговорить
37
säästellä sanoja – быть немногословным
38
olla poissa tolaltaan – быть не в духе