Romaneja ja kertomuksia: Lyhyet kertomukset. Various

Pitäen tätä tarkoitusperää aina silmällä, rupesi hän yhä kiihkeämmin haluamaan rahoja, joka hänen toveriensa silmissä näytti ahneudelta jo tosiaankin päivästä päivään yhä enemmin läheni tätä ominaisuutta. Tuo pitkällinen odotus alkoi hänen mielensä vireyttä tukehduttaa, ja hän muuttui umpimieliseksi ja harvapuheiseksi. Nuorten upseerien hupainen elämä täytti hänen kateudella. Muiden onni sytytti hänessä vihaa ja katkeruutta.

      Välistä tämän alakuloisuuden vallitessa hänen mielessään syntyi epäilys, eiköhän kaikki rehellisyys ollut paljasta turhuutta – oppi, jota konnat saarnaavat, vaikka usein itse ovat liian viisaat sitä noudattamaan, mutta sen sijaan tyrkyttävät sen heikompaan lähimmäiseensä, tietysti omaa voittoansa varten. Hän tiesi että usein jonkun ottelun perästä, jopa marsseillakin, moni mies oli äkkiä saanut haltuunsa jonkun suuren rikkauden – vaikk'ei kerrottu mistä ja millä lajilla. Muutamat menettivät tämän pelissä, istuen illoin leiritulien ääressä, ja kadottivat suuret summat, panematta sitä mieleensä, jopa nauraenkin. Richard ei milloinkaan ottanut osaa tämmöisiin hurjiin huvituksiin, mutta hän välistä istui niitä katsomassa suurella mielenjännityksellä. Eräänä iltana istui hän taas tämmöisen peliseuran vieressä, joka löi arpaa erään rummun päällä. Joka voitti oli kelvoton, irstas mies. Hayes loi silmänsä tuohon rahaläjään, jonka voittaja pisti taskuunsa, ja tunsi kalvavan kateuden. Veri nousi häntä päähän. Miesten muodot kohosivat hänen silmissään luonnottoman suuriksi, ja supistuivat taas luonnottoman pieniksi. Kaikki pyöri hänen silmäinsä edessä liekkien keltasen-punertavassa valossa. Häntä valtasi väkevä halu tarttua arpanappiin ja vaatia äskeistä voittajaa panemaan voitetut rahat uudestaan onnenkaupalle. Outo ääni ikäänkuin kuiskasi hänen korvaansa, että se tarkoitus, jota varten hän tarvitsi rahaa, oli hyvä ja oikea, ja että tuo voittaja vaan tuhlaisi sen – ja että tähän nähden onnetar kyllä olisi hänelle suosiollinen. Hän lähestyi rumpua ja vaati kiihkeästi päästäksensä arvanheittoon. Mies suostui hänen vaatimukseensa ja Hayes kadotti. Hän pani kaksinkertaisen summan voitto-pelille; ja kadotti taas. Vieläkin kerran pani hän kahdenkertaisen summan ja kadotti jälleen, Useat soturit, jotka tunsivat toverinsa rahan ahneutta, olivat kokoontuneet katsomaan, ja hän tunsi että he ilomielin katselivat hänen epä-onneansa. Kun hän viskasi menetetyt rahat rummulle ja läksi tiehensä, sattui huonosti tukehdettu nauru hänen korvaansa ja herätti hänessä tunteita, vielä katkerampia, kuin ne, jotka häntä painoivat uuden vuoden päivänä, kun hän vieraana astui Newcastlen katuja uupuneena nälästä ja väsymyksestä.

      Seuraavana päivänä oli suuri tappelu, joka kesti päivän koitosta päivän laskuun saakka. Kahta sataa miestä siinä kaatui surman suuhun. Taistelu oli levinnyt avaran alueen yli ja moni kiivas ottelu oli tapahtunut eri paikoissa. Se komppania, johon Hayes kuului, oli lykätty aivan etupäähän, ja huomasi päivän päättyessä olevansa aivan yksin. Käsky annettiin vetäytyä takaperin. Samassa silmänräpäyksessä sai Hayes kolahduksen päähänsä, ei nähnyt mistä, sillä hän pyörtyi ja kaatui.

      Hän ei ollut siellä kauan maannut, kun heräsi. Silloin oli vielä päivän valoa, mutta paikka, missä oli, oli tyhjä ja autio. Päässänsä havaitsi hän pienen haavan, joka juoksi verta, mutta pahemmatta vahingotta oli hän päässyt. Levättyänsä muutamia minuutia, tunsi hän itsensä vironneeksi ja päätti lähteä toveriansa etsimään.

      Ne, jotka joskus autioissa paikoissa tyvenellä ilmalla ovat korvaansa tarkkaamalla koettaneet selittää todellisia tai luultuja ääniä etäältä, eivät voi oudoksua, että Hayes oli epätiedossa suunnasta, missä armeija oli. Sillä välistä oli hän kuulevinaan sekavaa jylinää yhdestä suunnasta ja välistä jotakin ääntä, ikäänkuin hoilotusta, kaukaa. Hän ei kuitenkaan epäillyt pian tapaavansa toveriansa ja läksi sentähden kulkemaan, kiertäen erästä matalaa kunnasta. Eipä aikaakaan, niin hän tuli erääsen viidakkoon, missä jälkiä äsken riehuneesta tappelusta oli nähtävä. Laskeneen auringon rusko toisti taivaalla, ikäänkuin tappelutanterelta noussut veripunainen höyry. Hayes joudutti askeleitansa kunnes pääsi erääsen notkoon. Täällä hän vähän matkaa polusta erään vesilätäkön vieressä, jonka taivaan-rusko kuvasi tulipunaiseksi, huomasi erään ihmis-ruumiin. Tämä makasi siinä aivan liikkumatta. Näytti siltä ikäänkuin hän olisi pyrkinyt vesilätäkölle juomaan, mutta kuollut ennenkuin hän sinne pääsi, ja ollen vähän matkan päässä tappelu-tanterelta jäänyt sinne kenenkään huomaamatta, sillä Hayes näki hänen komeasta univormustansa, että hän oli korkea-arvoinen upseeri.

      Hayes pysähtyi hetkeksi tarkastelemaan ruumista oliko siinä mitään hengen-merkkiä. Ei mitään voitu huomata. Kuolleen epoletit ja miekan kahva loisti päivän hälvenevässä valossa ja näytti häikäisevän nuoren soturin silmiä. Edellisen illan hillitsemätön hurjuus valloitti hänen uudestaan. Rahan-himo, polttava ikävä tuohon kadotettuun kotiin, viisastelu, joka panee huonoimmat asiat hyviltä näyttämään, kaikki häntä pakoitti.

      Liian myöhäistä oli jo auttaa miestä. Kulta ja maalliset tavarat eivät voineet häntä enään hyödyttää. Muutaman tunnin perästä nuot konnat, jotka aina hiipivät tappelun jälkeen taistelutanterella, häntä ryöstäisivät typityhjäksi. Hayesin toverit eivät milloinkaan olleet arkatuntoisuutta tässä kohden osoittaneet. Hän pysähtyi äkkiä kaatuneen miehen viereen ja veti hänen taskustansa kukkaron. Samassa hän näki miehen kaulassa silkkinauhan, johon nähtävästi joku kapine, peitetty paidan alle, oli kiinnitetty. Hän tarttui tähän nauhaan ahnaasti ja huomasi siinä timanttiristin riippuvan, joka säkenöitsi kun sitä esille vedettiin. Hayesta hirvitti koskea ruumista, kun hän koetti saada nauhan pois kaulasta. Silloin kuuli hän kauhistuksekseen kuolleeksi luullun miehen päästävän heikon vaikerruksen.

      Hayes säpsähti ja seisahtui toimessaan, pitäen kuitenkin lujasti ristiä kädessään. Mies nähtävästi toipui jostakin pyörtymyksestä. Hänen kätensä siirtyi nopeasti rintaan, ikäänkuin hakien sieltä ristiä, ja äkkiä hän tarttui ryöstäjäänsä käsiranteesen.

      "Jättäkää, Jumalan tähden! minulle risti", huudahti ranskaksi kaatunut upseeri, ikäänkuin puoli-horroksissa.

      Hayes yritti irroittaa itseänsä, mutta hän oli vielä itse heikko äskeisestä veren vuotamisesta, ja maassa makaavan miehen voimat näkyivät palaavan jälleen. Tämä nousi istualle ja tarttui molemmin käsin Hayes'iin, ja nyt he rupesivat kamppailemaan koko voimallansa. Hayes piti vaistomaisesti rististä kiinni, ja tämä oli hänelle esteeksi. Hänen vastustajansa sai esiin pistolin vyöstänsä ja olisi silmän-räpäyksessä ampunut hänen kuoliaaksi, ellei Hayes olisi saanut hänen kättänsä pidätetyksi ja samassa hurmoutuueena tappelun vimmasta vetänyt esiin pistolin omasta vyöstänsä ja laukaissut vastustajaansa vastaan. Upseeri päästi vaikerruksen, hänen sormensa höltyivät ja hän kaatui raskaasti taaksepäin. Kauhistuneena tästä hirveästä teosta, johon hänen ahneutensa oli hänen ajanut, Hayes pakeni paikasta.

      Yö oli saapunut ja Hayes kiirehti nopeasti pitkin ketoja ja kujateitä. Näin hän kulki muutamia peninkulmia. Hän ei nähnyt mitään jälkiä tovereistansa eikä hän halunnutkaan niitä tavata. Tuon saarnamiehen sanat, jota hän oli Newcastlessa kohdannut, soivat alati hänen korvissaan kamalana kirouksena hänen rikoksestansa. Hän olisi kernaasti antanut kaiken omansa – kaikki toivot, jotka ikinä olivat olleet hänen mielensä ihanteina, kaikki olisi hän antanut, jos hän olisi voinut ijäksi pyyhkäistä pois muistostansa tämän ainoan päivän. Aamun koittaessa tapasi hän muutamia työntekijöitä, jotka saattoivat häntä pieneen kylään, jossa hän osti itselleen sinisen liinamekon, lakin ja housut, jotka peittivät hänen univormunsa. Tässä puvussa hän kulki ympäri jonkun ajan, kunnes hän vihdoin pääsi merenrannikolle, jossa sai sijan Englantiin menevässä laivassa.

      Hayes sai ammatti-paikan Lontoossa, mutta hän eli aivan itsekseen. Niistä, jotka olivat hänen ammattiin ottaneet tai jotka joutuivat yhteyteen hänen kanssansa, ei kenkään tuntenut hänen elämäkertaansa, mutta kaikki huomasivat hänen umpinaista ja synkkää luonnettansa ja karttoivat hänen seuraansa, häntä inhoen ja pelaten. Muutamat myös sanoivat, että hän oli ollut rosvo. Muutamat eivät epäilleet antaa viittauksia siihen, että hän varmaankin oli tahrannut kätensä jollakin kauhealla rikoksella.