Pamela vainottuna. Сэмюэл Ричардсон

Читать онлайн.
Название Pamela vainottuna
Автор произведения Сэмюэл Ричардсон
Жанр Социальная фантастика
Серия
Издательство Социальная фантастика
Год выпуска 0
isbn



Скачать книгу

tule lausutuksi, että hän toivoo suistavansa minut turmioon omalla suostumuksellani? Minä luulen", sanoin (ja toivoakseni minulla olisi Jumalan avulla voimaa siten tekemään), "että minä en missään nimessä myötäisi hänen viekoitteluunsa; mutta kovin vaateliasta olisi minun luottaa omaan lujuuteeni noin etevälahjaista ja rikasta herrasmiestä vastaan, joka on isäntäni ja katsoo olevansa oikeutettu soimaamaan minua julkeaksi ja miksi hyvänsä, vain asettautuessani puolustautumaan, vieläpä käyttäessäni itsevarjelusta ainoastaan siinä, mikä yhtaikaa koskee sieluni ja ruumiini turvaamista sekä velvollisuuttani Jumalaa ja vanhempiani kohtaan. Kuinka siis, rouva Jervis", lopetin, "voisin pyytää tai haluta pysymistä paikassani?"

      "No, no", arveli hän, "koska hän näkyy kovasti tahtovan, että sinä et jäisi, niin se toivottavasti johtuu hyvästä vaikuttimesta – pelosta että hän lankeisi häpäisemään itsensä kuten sinutkin".

      "Ei, ei, rouva Jervis", väitin minä. "Minäkin olen sitä ajatellut, sillä ilomielin pitäisin häntä arvossa asemani velvollisuuden mukaisesti. Mutta silloin hän olisi heti suostunut minun siirtymiseeni armollisen rouva Daversin luo eikä olisi estellyt edistymistäni; eikä hän olisi sanonut minun joutuvan palaamaan ahdinkooni ja köyhyyteeni, kun olin hänen äitinsä hyväntahtoisuuden nojalla jo kohoutunut kärsimästä puutetta. Hän aikoi säikyttää ja rangaista minua, kuten luuli, kun en ollut mukautunut hänen paheellisuuteensa; ja tämä osoittaa, mitä minun on odotettava hänen vastaiselta suosiollisuudeltaan, ellen ota ansaitakseni sitä hänen omalla kalliilla hinnallaan."

      Taloudenhoitajatar jäi äänettömäksi, ja minä lisäsin:

      "No niin, siitä ei ole sen enempää puhumista. Minun on lähdettävä, se on selvää; ainoaksi huolekseni koituu, miten erota teistä ja teidän jälkeenne kaikista toisista, sillä koko toveripiirini on ollut minuun kiintynyt – te ja he tulette maksamaan minulle vielä usein huokauksen ja kyyneleenkin." Ja samassa purskahdin itkuun, en voinut sitä auttaa, sillä mieluista on olla maahovissa suuren palveluskunnan parissa ja heidän kaikkien rakastamanansa.

      Niin, minun olisikin jo varemmin pitänyt kertoa teille, kuinka ystävällisesti ja kohteliaasti herra Longman, isännöitsijämme, esiintyy; tavattoman huomaavainen hän tosiaan on kaikin ajoin! Hän virkkoi kerran rouva Jervisille toivottelevansa minun tähteni, että hän olisi nuori mies; minusta muka tulisi hänen vaimonsa, ja hän säätäisi minulle naimasopimuksessa kaiken omaisuutensa – ja hänellä arvioidaan olevan paljon varoja, tietäkääs.

      En ollenkaan ylpeile tästä, vaan kiitän Jumalaa ja teidän hyvää esimerkkiänne, rakkaat vanhempani, kun olen kyennyt käyttäytymään sikäli, että minulla on jokaisen hyvä sana puolellani – paitsi että keittäjättäremme, joka on väliin hieman ärtyinen, eräänä päivänä nurisi minulle: "Kas, tämä meidän Pamela kulkee hienona kuin vallasnainen. Siinä sen näkee, mitä on saada korukasvot! – mihinkähän se tyttö viimeiseltä päätyykään." Hän oli kuumissaan työstänsä, ja minä menin pois, kun harvoin pistäydynkään alhaalla keittiössä. Kuulin vielä kellarimestarin huomauttavan: "Sinullapa, Jane, ei ole hyvää sanaa kellekään: mitä Pamela on sinulle tehnyt? Ei suinkaan hän ketään loukkaa." – "Ja mitä minä sitte sanoin hänelle, siunailija", kivahti närkäs palvelijatar, "muuta kuin että hän on korea?" Sitte kuulin heidän riitaantuvan ja olin siitä pahoillani, mutta en sen enempää välittänyt asiasta. Antakaa anteeksi tämä tyhmä lörpötykseni, pyytää kuuliainen tyttärenne.

      Ka, unohdin mainita, että tahtoisin jäädä valmistamaan ne liivit, jos käy turvallisesti päinsä: rouva Jervis vakuuttaa, että minun varmasti sopii viipyä siihen asti. Minulla ei ole milloinkaan ollut sirompaa työtä, ja olen valveilla varhain ja myöhään suoriutuakseni siitä, sillä minä ikävöin teidän luoksenne.

      10. KIRJE

      RAKAS ISÄ JA ÄITI,

      En saanut toimitetuksi perille viime kirjeitäni niin pian kuin toivoin, syystä että John (epäilleekö herrani vai eikö, en tiedä sanoa) oli lähetetty armollisen rouva Daversin luo Isaacin sijasta, jolla on ollut tapana siellä käydä; ja minä en rohjennut niin vapaasti vaivata Isaacia enkä niin luottaakaan häneen, vaikka hän kyllä on hyvin kohtelias minulle. Minun oli siten pakko viivytellä kunnes John tuli takaisin.

      Kenties en taas kohdakkoin voi laittaa uutta kirjettä matkalle. Tiedän teidän säilyttelevän kyhäyksiäni ja lukevan niitä uudestaan ja yhä uudestaan – niin John kertoi – puhdehetkinänne: siinä määrin saa sydämellisyytenne teidät rakastamaan kaikkea tytär-raiskaltanne tulevaa. Saattaa myös minulle tuottaa hiukan huvia lukea niitä itse, tultuani luoksenne, johdattaakseni mieleeni mistä olen selviytynyt ja kuinka suuri Jumalan laupeus on ollut minua kohtaan; ja se toivoakseni edelleen vahvistaa minua hyvissä päätöksissäni, jotta en tästäpuoleenkaan toimita huonolla käytöksellä ikäänkuin omia sanojani tuomitsemaan itseäni. Näillä kaikilla perusteilla aion kirjoitella sikäli kuin saan aikaa, ja tilaisuuden mukaan lähetän selostukset teille, kun sattuu asioita; ja jollen joka kerta muodollisesti uudista loppuvakuutustani, niin varmastihan aina uskotte, että se ei tapahdu kuuliaisuuden puutteesta. Jatkan siis jo taas heti siitä, mihin viimeksi jäin – rouva Jervisin kehoittelusta, että pyytäisin saada pitää paikkani.

      Taloudenhoitajattaren tietämättä otin käytäntöön erään suunnitelman, joksi voinen sitä sanoa. Ajattelin itsekseni joku päivä takaperin: Tässä minä nyt joudun menemään kotiin köyhän isäni ja äitini luo, eikä minulla ole mitään asemaani soveltuvaa ylleni, sillä miltä näyttäisikään tytär-rukkanne silkkisessä yönutussa, silkki-alushameissa, kamritsihilkoissa, hienoissa Hollannin-aivinaisissa liinavaatteissa, päärmekengissä, jotka olivat armollisen rouvan, ja muhkeissa sukissa! Ja vähän ajan kuluttua olisi näiden täytynyt näyttää vanhalta hylkytavaralta, ja minun samaten, esiintyessäni niissä. Ihmiset olisivat sanoneet – sillä köyhä kansa on kateellista yhtä hyvin kuin rikkaatkin: "Katsokaas matami Andrewsin tyttöä passitettuna kotiinsa hienosta paikastaan! Onpas se nyt prameilevinaan! Sopiiko tuommoinen asu hänen köyhien vanhempiensa olosuhteisiin!"

      Kuinka viheliäisinä nuo hepenet verhoisivatkaan minua, ajattelin, kun kävisivät hiukioimiksi ja menisivät pilalle! Ja miltä näyttäisin siinäkään tapauksessa, että voisin sitten ostaa kotikutoisia vaatteita, kutistuakseni niihin yksitellen sikäli kuin saisin hankituksi? Vanhan silkkihameen alta vilahtelisi esimerkiksi puolivillainen alushame, ja niin edelleen. Katsoinpa siis paremmaksi laittautua uuden asemani mukaiseen asuun. Ja vaikka tämä vaatekerta saattaa näyttää kovin vaivaiselta siihen verraten, mitä olen viime aikoina tottunut panemaan ylleni, niin se kuitenkin kelpaa minulle teidän luonanne hyväksi juhla- ja pyhäpuvuksi ja on sellainen, että voin toivoa kykeneväni edelleenkin pysyttelemään sen tasalla, jos uutteruudellani on siunausta. Kenenkään tietämättä, kuten sanoin, ostin sentähden lampuoti Nicholin vaimolta ja tyttäriltä hyvää tummanruskeata kangasta, heidän omaa kutomaansa, sen verran että siitä riitti minulle puvuksi ja kahdeksi alushameeksi; ja somistelua ja rintamuksen sain sievästä kuviollisesta sitsikaistaleesta, joka oli varastossani.

      Minulla oli myös varsin hyvä läpineulottu kamlottitakki, joka mielestäni kelpasi edelleenkin, ja ostin kahdet flanelliliivit, jotka kylläkään eivät ole yhtä hyvät kuin joutsenennahkaiseni ja hienot aivinaiseni, mutta lämpimänä ne minut pitävät, jos joku naapuri ottaa minut auttamaan lypsyssä, kuten joskus ennen. Sillä minä olen päättänyt tehdä kaikille teidän hyville naapureillenne mitä palveluksia suinkin voin, ja toivoakseni saavutan teidän läheisyydessänne yhtä paljon ystävällisyyttä kuin täällä on osakseni tullut.

      Myöskin hommasin itselleni skotlantilaista palttinaa ja kenenkään näkemättä valmistin siitä aamu- ja iltapuhteina kaksi paitaa. Jäipä siitä vielä kahteen pariin teillekin, rakas isä ja äiti. Kotiin tultuani ompelen ne teille ja toivon teidän ne kelpoittavan.

      Sitten ostin kulkukauppiaalta kaksi sievää korville ulottuvaa hilkkaa, pienen olkihatun, parin kudottuja sitsipäärmeisiä käsineitä ja kaksi paria valkoisilla suikkeleilla koristettuja sinisiä piukkalankaisia villasukkia, jotka tosiaan