Lajien synty. Darwin Charles

Enkä siinä pettynytkään. Tässä kuten muissakin vaikeissa tapauksissa olen kerran toisensa perästä huomannut, että tietomme kotieläinten ja viljelyskasvien joukossa tapahtuvasta muuntumisesta, niin puutteellinen kuin se onkin, tarjoo parhaan ja varmimman johtolangan. Uskallan sen vuoksi lausua vakaumuksenani, että tällaiset tutkimukset ovat suuriarvoisia, vaikka luonnontutkijat ovatkin niitä hyvin yleisesti laiminlyöneet.

      Lähtien näistä näkökohdista omistan tämän teoksen ensimäisen luvun kesytys- ja viljelystilassa tapahtuvalle muuntumiselle. Tulemme siitä näkemään, että perinnölliset muutokset ovat suureksi osaksi ainakin mahdollisia ja näemme myöskin – mikä on ainakin yhtä tärkeätä – kuinka paljon ihminen kykenee valinnallaan vähitellen suurentamaan vähäpätöisiä eroavaisuuksia. Siirryn sitten lajien muuntelevaisuuteen luonnontilassa. Ikävä kyllä on minun pakko käsitellä tätä aihetta aivan liian lyhyesti, se kun on tarkasti käsiteltävissä vain esittämällä pitkiä tosiseikkaluetteloja. Pystymme kumminkin tutkimaan, mitkä olosuhteet ovat muuntuvaisuudelle suotuisimmat. Seuraavassa luvussa tulee tarkastettavaksi maailman kaikkien elollisten olentojen keskinäinen "taistelu olemassa-olostaan" joka välttämättä johtuu niiden suuresta lisääntymisestä geometrisena sarjana. Siinä on Malthuksen oppi sovellettuna koko eläin- ja kasvikuntaan. Koska kutakin lajia syntyy paljo useampia yksilöitä kuin elämään voi jäädä ja kun sen johdosta käydään yhä uudistuvaa "taistelua olemassa-olosta", johtuu tästä, että jokaisella olennolla, joka vaikka kuinkakin vähän rakenteeltaan eroaa edukseen muista, on monimutkaisten ja toisinaan vaihtelevien elinehtojen alaisena suurempi mahdollisuus jäädä elämään ja siten joutua luonnon valitsemaksi. Voimakkaan perinnöllisyyslain vaikutuksesta jokainen valittu muunnos taas pyrkii jättämään perinnöksi jälkeläisilleen uuden muuttuneen muotonsa.

      Itse pääaihetta, luonnollista valintaa, aion käsitellä laajahkosti neljännessä luvussa. Näemme siinä, kuinka luonnollinen valinta melkein välttämättä aiheuttaa vähemmän kehittyneiden elämänmuotojen sammumisen, johtaen siihen, mitä olen kutsunut luonteen erilaistumiseksi. Seuraavassa luvussa käsittelen muuntumisen monimutkaisia ja vähän tunnettuja lakeja; viidessä seuraavassa silmäänpistävimpiä ja tärkeimpiä vaikeuksia, jotka johtuvat tämän teorian omaksumisesta: ensinnäkin muuttumisessa esiintyviä vaikeuksia, eli miten yksinkertainen olento tai yksinkertainen elin saattaa muuttua ja täydellistyä korkealle kehittyneeksi olennoksi tai taiten rakennetuksi elimeksi; toiseksi kysymystä – vaistosta eli eläinten sielunkyvyistä; kolmanneksi hybridismiä eli lajien hedelmättömyyttä ja muunnosten hedelmällisyyttä, niiden keskenään risteytyessä; ja neljänneksi geologisten todisteiden epätäydellisyyttä. Seuraavassa luvussa tarkastelen elollisten olentojen geologista jaksollisuutta aikojen kuluessa, kahdennessa- ja kolmannessatoista luvussa niiden maantieteellistä levenemistä eri alueilla; neljännessätoista luvussa niiden luokitusta eli niiden keskinäistä sukulaisuutta sekä täysinkehittyneessä että sikiötilassa. Viimeisessä luvussa luon lyhyen jälkikatsauksen koko teokseen sekä teen muutamia loppuhuomautuksia.

      Ottaen lukuun perinpohjaisen tietämättömyytemme kaikkien ympärillämme elävien olentojen keskinäisistä suhteista ei ole kummasteltavaa, että moni lajien ja muunnosten syntyä koskeva seikka vielä jää selitystä vaille. Kuka voi selittää, miksi toinen laji on laajalle levinnyt ja lukuisa, kun taas toinen samansukuinen laji on rajottunut ahtaalle alalle ja harvinainen? Ja kuitenkin nämä suhteet ovat erittäin tärkeät, sillä ne määräävät kunkin tämän maailman olennon nykyisen hyvinvoinnin ja, kuten luulen, vastaisen menestyksen ja mukautumisen. Vielä vaillinaisemmat ovat tietomme niiden elollisten olentojen keskinäisistä suhteista, jotka ovat eläneet maapallon historian monien menneiden geologisten aikakausien kuluessa. Vaikka paljon jääkin epäselväksi ja tulee kauan epäselvänä pysymään, olen huolellisimpien tutkimusten ja tasapuolisimman arvostelun jälkeen, mihin olen kyennyt, tullut siihen varmaan vakaumukseen, että useimpien luonnontutkijain näihin asti ja minunkin aikaisemmin kannattamani mielipide – että jokainen laji on luotu riippumatta muista – on väärä. Olen varmasti vakuutettu siitä, etteivät lajit ole muuttumattomia, vaan että samaan sukuun (genus) kuuluvat lajit ovat yhden, tavallisesti jo sukupuuttoon hävinneen lajin suoraan polveutuvia jälkeläisiä, samoinkuin jonkun lajin tunnustetut muunnokset ovat tämän lajin jälkeläisiä. Lopuksi olen vakuutettu siitä, että valinta on ollut muutosten tärkeimpänä, vaikkakaan ei yksinomaisena syynä.

      I LUKU.

      MUUNTELU KESYTYS- JA VILJELYSTILASSA

      Muuntelevaisuuden syyt. – Elintapojen ja eri osien käytön tai käytön puutteen vaikutukset. – Vuorosuhteellinen muuntelu. – Perinnöllisyys. – Kesytys- ja viljelysmuunnosten luonne. – Lajien ja muunnosten toisistaan erottamisen vaikeus. – Kesytys- ja viljelysmuunnosten synty yhdestä tai useammasta lajista. – Kotikyyhkyset, niiden eroavaisuudet ja alkuperä. – Muinoin noudatetut valintaperiaatteet ja niiden vaikutukset. – Tarkotusperäinen ja tarkotukseton valinta. – Kesytys- ja viljelysmuotojemme tuntematon alkuperä. – ihmisen vallassa olevalle valinnalle suotuisat olosuhteet.

      MUUNTELEVAISUUDEN SYYT

      Verratessamme toisiinsa vanhempien viljelyskasviemme ja kotieläimiemme saman muunnoksen tai alamuunnoksen yksilöitä, pistää silmään ensinnä eräs seikka, nimittäin se, että ne yleensä eroavat toisistaan enemmän kuin jonkin lajin tai muunnoksen yksilöt luonnontilassa. Ja kun otamme huomioon, miten monenlaiset viljelyskasvit ja kotieläimet, jotka ovat eläneet kaikkina aikoina ja mitä erilaisimmissa ilmanaloissa ja hoidossa, ovat muuntuneet, olemme valmiit tekemään sen johtopäätöksen, että tämä suuri muuntelevaisuus on syntynyt olosuhteissa, jotka eivät ole olleet niin yhdenmukaiset ja jotka samalla ovat olleet jonkin verran erilaiset kuin ne, joiden alaisina kantalajit ovat eläneet luonnontilassa. Jotakin todenmukaisuutta on senvuoksi Andrew Knight'in esittämässä mielipiteessä, että tämä muuntelevaisuus osaksi johtuu ylenmääräisestä ravinnosta. Tuntuu ilmeiseltä, että elollisten olentojen on muutamien sukupolvien aikana oltava uusien olosuhteiden vaikutusten alaisina, jotta suurempi määrä muuntelevaisuutta voisi syntyä, ja että, sittenkuin elimistö kerran on ruvennut muuntelemaan, muuntelua tavallisesti jatkuu läpi useiden sukupolvien. Ei tunneta ainoatakaan sellaista tapausta, että muunteleva elimistö olisi viljelyksen alaisena lakannut muuntelemasta. Vanhimmat viljelyskasvimme, kuten vehnä, tuottavat yhä vielä uusia muunnoksia. Vanhimmat kotieläimemme voivat vielä nopeasti jalostua ja muuttua.

      Mikäli kauan asiaa tutkittuani kykenen päättämään, näyttävät elinehdot vaikuttavan kahdella tavalla, joko suoranaisesti koko elimistöön tai joihinkin sen osiin taikka välillisesti, vaikuttamalla siitosjärjestelmään. Mitä suoranaiseen vaikutukseen tulee, on meidän otettava huomioon että siinä, (kuten professori Weismann äskettäin on lausunut ja kuten minäkin ohimennen olen osottanut teoksessani "Variation under Domestication") aina on olemassa kaksi tekijää: elimistön luonne ja elinehtojen laatu. Edellinen näyttää olevan paljon tärkeämpi, sillä miltei samanlaisia muunnoksia syntyy joskus, mikäli voimme päättää, erilaatuisissa olosuhteissa. Toisaalta taas syntyy erilaisia muunnoksia olosuhteissa, jotka näyttävät miltei yhdenmukaisilta. Vaikutukset jälkeläisiin ovat joko pysyväisiä tai tilapäisiä. Niitä voi pitää pysyväisinä, kun kaikki tai miltei kaikki jälkeläiset muuttuvat samalla tavalla, ollessaan useiden sukupolvien aikana eräiden elinehtojen alaisina. On hyvin vaikeata ratkaista, kuinka paljon pysyväisiä muutoksia on täten syntynyt. Ei voi kuitenkaan olla epäilystä useiden vähäpätöisten muutosten syistä, sellaisista kuin ko'on aiheutuminen ravinnon määrästä, värin taas ravinnon laadusta, nahan ja karvan paksuuden ilmastosta j.n.e. Jokaisella niistä lukemattomista muunteluista, joita näemme siipikarjamme höyhenpeitteessä, täytyy olla vaikuttava syynsä. Ja jos tuo sama syy olisi vaikuttamassa pitkän sukupolvi-jonon kuluessa useihin yksilöihin, muuttuisivat luultavasti kaikki samaan suuntaan. Sellaiset tosiseikat kuin kasveissa tavattavat monimutkaiset ja eriskummalliset kasvannaiset, jotka monenmuotoisina aiheutuvat jonkun äkämiä synnyttävän hyönteisen pienen pienestä myrkkypisarasta, osottavat meille, mitkä omituiset muodostukset voivat olla tuloksena kasvimehun kemiallisesta muutoksesta.

      Tilapäinen muuntelevaisuus on paljon yleisempi tulos muuttuneista elinehdoista kuin pysyväinen