Lajien synty. Darwin Charles

täytyy siitepölyn – olkoonpa niinkin, että sama puu tuottaa hede- ja emikukkia – säännöllisesti kulkeutua kukasta kukkaan, ja täten siitepölyllä on parempi mahdollisuus toisinaan kulkeutua puusta puuhun. Olen huomannut, että kaikkiin luokkiin kuuluvilla puilla maassamme on useammin kuin muilla kasveilla yksineuvoiset kukat. Pyynnöstäni on toht. Hooker tehnyt luettelon Uuden Seelannin ja toht. Asa Gray Yhdysvaltojen puista, ja tulos on se, minkä olin ennakolta arvannutkin. Sitävastoin ei sääntö Hookerin ilmotuksen mukaan pidä paikkaansa Australiassa; mutta jos useimmat Australian puut ovat dichogamisia, on tulos sama kuin jos niillä olisi yksineuvoiset kukat. Olen tehnyt nämä puita koskevat huomautukset ainoastaan johtaakseni huomion tähän kysymykseen.

      Siirtykäämme nyt hetkeksi eläimiin. Muutamat maalla elävät lajit, kuten maanilviäiset ja kastemadot, ovat kaksineuvoisia, mutta pariutuvat kaikki. Tähän saakka en ole löytänyt ainoatakaan maalla elävää eläintä, joka voisi hedelmöittää itsensä. Tämä merkillepantava tosiseikka, joka muodostaa niin jyrkän vastakohdan maakasveille, on ymmärrettävissä siltä näkökannalta, että aika-ajottainen risteytyminen on välttämätön; sillä hedelmöittävän aineen laadun vuoksi ei ole olemassa mitään keinoa, joka olisi verrattavissa tuulen tai hyönteisten välitykseen kasvien siitoksessa ja tekisi maaeläimille mahdolliseksi tilapäisesti risteytyä kahden yksilön yhtymättä. Vesieläinten joukossa on monia itseään-hedelmöittäviä kaksineuvoisia, mutta veden virtauksethan tarjoovatkin mainion välityksen tilapäiselle risteytymiselle.

      Yhtä vähän kuin kasveissa on minun tähän saakka onnistunut eläimissäkään tavata (neuvoteltuani myöskin professori Huxleyn kanssa, joka on yksi etevimpiä asiantuntijoita,) ainoatakaan kaksineuvoista, jonka siitoselimet olisivat niin täydelleen peitossa, että pääsy ulkoapäin tai toisen yksilön tilapäinen vaikutus voitaisin osottaa fysillisesti mahdottomaksi. Siimajalkaiset (Cirrhipedia) näyttivät minusta kauan aikaa tarjoavan tässä suhteessa varsin vaikean pulman; mutta minulla on ollut tilaisuus suotuisan sattuman avulla todeta, että kaksi yksilöä toisinaan risteytyy, vaikka molemmat ovatkin itseään-hedelmöittäviä kaksineuvoisia.

      Useimpia luonnontutkijoita on varmaankin kummastuttanut se omituinen säännöttömyys, että sekä eläimissä että kasveissa samaan heimoon, jopa samaan sukuunkin kuuluvista lajeista toiset ovat kaksineuvoisia, toiset taas yksineuvoisia, vaikka ovatkin hyvin yhdenkaltaisia miltei koko elimistöltään. Mutta jos kaikki kaksineuvoiset todella tilapäisesti risteytyvät, on erotus niiden ja yksineuvoisten lajien välillä, mitä funktioon tulee, varsin pieni.

      Siitä, mitä edellisessä on esitetty ja monista keräämistäni yksityisistä tosiseikoista, joita en tässä voi ryhtyä mainitsemaan, käy siis ilmi, että eri yksilöiden välillä tapahtuva tilapäinen risteytyminen on sekä eläin- että kasvikunnassa hyvin tavallinen, joskaan ei universalinen luonnonlaki.

      ASIANHAAROJA, JOTKA SUOSIVAT UUSIEN MUOTOJEN SYNTYMISTÄ LUONNOLLISEN VALINNAN KAUTTA

      Tämä kysymys on erittäin monimutkainen. Suuri muuntelevaisuus – johon aina sisältyvät myöskin yksilölliset eroavaisuudet – on ilmeisesti suotuisa asianhaara. Suuri yksilöluku korvaa yksilöiden vähemmän muuntelevaisuuden, koska se antaa paremmat takeet edullisten muunnosten syntymisestä kunakin ajanjaksona, ja sillä on luullakseni sangen tärkeä merkitys tuloksiin nähden. Vaikka luonto suokin luonnolliselle valinnalle pitkän työskentely-ajan, ei tämä sille suotu aika kumminkaan ole rajattoman pitkä; sillä koska kaikki elolliset olennot pyrkivät valtaamaan jokaisen sijan luonnon taloudessa, häviää laji, joka ei muutu ja parane samassa määrässä kuin sen kilpailijat, sukupuuttoon. Jolleivät ainakin muutamat jälkeläisistä peri suotuisia muunteluja, ei luonnollinen valinta voi mitään aikaansaada. Taipumus esivanhempain kannalle palaamiseen saattaa usein hidastuttaa ja ehkäistä työtä; mutta koska tämä taipumus ei ole estänyt ihmistä valinnan avulla muodostamasta lukuisia kotirotuja, niin miksi se olisi voitokkaampi luonnollista valintaa?

      Määräperäistä valintaa harjottaessaan kasvattaja pitää silmällä jotakin vissiä tarkotusta, ja jos yksilöt saisivat vapaasti risteytyä, menisi hänen työnsä kokonaan hukkaan. Mutta kun useilla ihmisillä on lähipitäin sama käsitys täydellisyydestä ja kun kaikki, yrittämättä muuttaa rotua, koettavat saada haltuunsa ja käyttää siitokseen paraita eläimiä, seuraa tästä itsetiedottomasta valinnasta hitaasti mutta varmasti rodun parantuminen, vaikkei valittuja yksilöitä olekaan erotettu erikseen. Samoin käy luonnossakin. Sillä rajotetulla alueella, missä jokin paikka luonnon taloudessa ei vielä ole täydelleen vallattu, ovat kaikki oikeaan suuntaan, vaikkakin eri tavoin muuntelevat yksilöt taipuvaiset säilymään. Mutta jos alue on laaja, on miltei varmaa, että elinehdot sen eri osissa ovat erilaiset; ja jos samat lajit muuntelevat alueen eri osissa, risteytyvät äskenmuodostuneet muunnokset kunkin piirin rajoilla. Saamme kuitenkin kuudennessa luvussa nähdä, että piirien välimailla asustavien sekamuunnosten on pakko aikaa myöten väistyä jonkun naapurimuunnoksen tieltä. Risteytyminen on yleistä etupäässä niiden eläinten joukossa, jotka yhtyvät jokaista siitosta varten, viettävät kuljeksivaa elämää eivätkä lisäänny erittäin nopeasti. Tällaisten eläinten, esim. lintujen joukossa tavattavien muunnosten voi senvuoksi olettaa rajottuvan eristetyille alueille – ja näin olen huomannut todellisuudessa olevankin laidan. Kaksineuvoisista elimistöistä, jotka risteytyvät ainoastaan tilapäisesti, sekä eläimistä, jotka tosin yhtyvät jokaista siitosta varten, mutta jotka eivät kuljeksi paljon ja lisääntyvät nopeasti, voinee jollakin seudulla nopeasti muodostua uusi parantunut muunnos, ja tämä voi siellä aluksi pysyä yhdessä kohti ja sittemmin levitä ympäristöön, yksilöiden pariutuessa etupäässä keskenään. Tämän vuoksi taintenkasvattajat ottavat siemenensä mieluummin suuresta kasvijoukosta, koska sekasiitoksen mahdollisuus tällöin on pienempi.

      Älkäämme luulko, että niissäkään eläimissä, jotka yhtyvät jokaista siitosta varten eivätkä lisäänny nopeasti, vapaa risteytyminen aina hävittää luonnollisen valinnan vaikutukset; voisin esittää melkoisen joukon tosiseikkoja, jotka osottavat, että kaksi saman eläinlajin muunnosta voi kauan säilyä sekottumatta samalla alueella, jos ne oleskelevat eri paikoilla, sikiävät hiukan eri vuodenaikoina tai jos kummankin muunnoksen yksilöt mieluummin pariutuvat keskenään.

      Risteytymisellä on hyvin tärkeä tehtävä luonnossa, koska se säilyttää saman lajin tai saman muunnoksen yksilöt luonteeltaan yhdenmukaisina. On siis selvää, että se vaikuttaa paljon tehokkaammin niihin eläimiin, jotka yhtyvät jokaista siitosta varten. Mutta, kuten jo on mainittu, meillä on syytä uskoa, että tilapäisiä risteytymisiä tapahtuu kaikkien eläinten ja kasvien joukossa. Silloinkin kun niitä tapahtuu pitkien väliaikojen kuluttua, ovat risteytymisestä syntyneet jälkeläiset siksi paljon kauan jatkuneesta itsesiitoksesta syntyneitä jälkeläisiä elinvoimaisempia ja hedelmällisempiä, että niillä on parempi eloonjäämisen ja sukunsa lisäämisen mahdollisuus. Siten risteytymisten vaikutus tulee ajan pitkään olemaan suuri, tapahtukoot ne vaikka pitkienkin väliaikojen jälestä. Mitä hyvin alhaisiin eliöihin tulee, jotka eivät sukupuolisesti lisäänny eli pariudu, ja jotka siis eivät voi risteytyä, voi ominaisuuksien yhdenmukaisuus säilyä niissä, elinehtojen pysyessä samoina, ainoastaan perinnöllisyyslain ja luonnollisen valinnan avulla, joka hävittää kaikki oikeasta tyypistä poikkeavat yksilöt. Jos elinehdot muuttuvat ja muoto sen johdosta toisintuu, voivat toisintuneet jälkeläiset saavuttaa ominaisuuksien yhdenmukaisuuden ainoastaan sen kautta, että luonnollinen valinta säilyttää samallaiset suotuisat muuntelut.

      Myöskin eristys on tärkeänä tekijänä lajien toisintumisessa luonnollisen valinnan vaikutuksesta. Rajotetulla ja eristetyllä alueella ovat tavallisesti organiset ja epäorganiset elinehdot melkein yhdenmukaiset, jollei alue ole kovin laaja, joten luonnollinen valinta pyrkii toisintamaan kaikkia saman lajin muuntelevia yksilöitä samalla tavalla. Siten estyy myöskin risteytyminen ympäristön asujanten kanssa. Moritz Wagner on hiljattain julkaissut mieltäkiinnittävän tutkielman tästä aiheesta ja osottanut siinä, että eristys on todennäköisesti tehokkaampana esteenä äsken muodostuneiden muunnosten risteytymiselle, kuin mitä minäkään olin olettanut. Mutta ennenmainituista syistä en voi mitenkään yhtyä tämän luonnontutkijan mielipiteeseen, että vaellukset ja eristys muka ovat välttämättömiä, jotta voisi muodostua