Muistelmia matkoilta Venäjällä vuosina 1854-1858. Ahlqvist August

rauhassa, rakentaa itsellensä ylpeät talot monien tupien ja kammarien kanssa, joiden seinämät välkkävät kalliista pyhäin-kuvista, tee- ja kahvi-kattiloista j.n.e. Vaimonsa pukee hän monesti silkkiin, vaan aina hohtavan punaisiin eli keltaisiin vaatteihin, itsensä hienoin kauhtanoihin eli hyviin turkkiin. Ja jos työ kotona ei anna kaikkea tätä, lähtee hän muuanne onneansa koettamaan, tavallisimmasti Pietariin. Niin käyvät esim. tämän Soutujärven ja sen ympäristön miehet kiven-hakkaajina työtä tekemässä ympäri Venäjän maata, missä vaan kruunu mitä rakennuttaa. Moni kivi Sevastopol'in ja Kronstadt'in muureissa on heidän silittämänsä, useammat patterit Itä-meren rannoilla heidän tekemänsä, niinkuin esim. patterit Helsingissä ja sen tienoilla, joiden tekijöitä, kotoisin Äänisen rannalta, lienee siellä vielä nytkin. Kerättyänsä hyvät rahasummat palaavat he kotiin niitä perheinensä syömään. Mutta rahan kanssa tuovat he muassansa myös paljo koiruutta, irstaisia tapoja ja rahan ahneutta. Tämmöinen Pietarissa eli muualla kävelyllä elänyt mies myöpi rahasta kaikki, vaimonsa, lapsensa, naapurinsa, oman autuutensakin, sen niin monta tuhatta kertaa muutaman kopeikan edestä turhaan vannottuansa. Hänen rientonsa alku ja loppu on raha, aina vaan raha eli muu toisen omaisuus, saipa sen sitten miten hyvänsä. Hän ei häpeä pyytäessänsä, vaikka hän olisi kuinka rikas. Niin tuli esim. Soutojärvellä sen tienoon starschina (kylän-mies) eräsnä aamuna minun tyköni ja valitti eileisestä praasnikasta eräässä naapuri-kylässä päähänsä jääneen hirmuisen pohmelon, eikä tiennyt kuin sitä parantaa voi. Samalla kutsui hän minut vieraiksi luoksensa muutamien viikkojen perästä tulevalle praasnikalle heidän kylässänsä, sillä hän eli eräässä toisessa kylässä ja oli nyt Soutojärvellä viran toimituksissa. Minä kiitin kutsumuksesta, joka nähtävästi ei ollut sen sydämellisempi kuin että minun siitä olisi pitänyt auttaa häntä päänsä parannuksessa. Tätä jälkimäistä tarkoitusta en kuitenkaan ollut ymmärtävinäni ja viimein ilmoitti hän sen suorilla sanoilla, pyytäen minulta kymmenkopeikaista viinaan. "Kuinka", vastasin minä, "ilkeät sinä, joka olet koko tienoon rikkaimmia miehiä, tulla niin vähää toiselta pyytämään! Olisit eilen juonut vähemmän, niin olisi pääsikin terve, ja ilman sitä paranee se paremmin siten, että menet ja uit Äänisessä kuin että nyt uudestaan rupeat viinaa juomaan". – Suomessa matkatessasi kuin taloon tultuasi panet tupakan ja puhetta paremmin liikkeelle saadaksesi tarjoot kukkarosi talon-miehenkin panna piippuunsa, kainustelee hän sitä vastaan-ottaessansa, lausuen, että matka-miehen varat kuluvat matkalla ilmankin että toiset auttavat häntä niitä nauttimassa, ja muka pikemmin hänen velvollisuutensa olevan vieraalle tarjota. Vasta lausuttuasi että sinun tupakkasi on kartuusia rohkenee hän niitä piipun ottamaan, vaan tarjoaa hyvällä sydämellä vähän ajan perästä oman massinsa maistaaksesi koti-kasvuisia maa-tupakuita. Aivan toisin olivat Soutojärveläiset. Havaittuansa että minulla löytyi kesän varat tupakkaa ja sikaria rupesivat he niitä lappamaan minulta mikä milläkin aiheella, millä oli rinta kipeä, millä vatsan-vääntäjä, johon muu ei ollut hyvä kuin tupakka, millä mikin, ja eräs naapuri, joka oli käynyt luonani "istumassa", joka kerta sitä toimittaen minulle että hänen sisarensa mies, pohatta kauppa-mies Savodoilla ei koskaan juottanut hänellä siellä käydessänsä huonompaa juomaa kuin 6 hopearuplan sampanskoita, oli pois-lähtiessäni niin rohkea että oikein kädestä pitäen pyysi minun tupakka-varojeni loppua hänelle lahjoittamaan. "No, mitäs minä sitten itse polttaisin?" sanoin minä. "Saathan sinä Vosneseniessä toisia", oli hänen yhtä selvä kuin hävitöin neuvonsa. – Täänkaltaisia ja pahempiakin tapauksia olisi minulla kyllä kertoa ololtani Soutojärvellä, vaan nyt ei ole aikaa kirjoittaa enemmän niitä kuin muutakaan, sillä posti-hetki lyöpi kohta. Jää siis toistaaksi terveeksi!

      Kolmas Kirja

      Helsingissä syysk. 1855.

      Tämän-edellinen Suomettaressa painettu kirjani oli annettu Vosneseniestä 10 p. elok. Tässä paikassa käydessäni olin matkalla Aunuksen läänin eteläisessä osassa, Ojatin (Ajatin) ja sen syrjä-jokien tienoissa elävien, pohjais-Tschuudien (Lyydikköjen eli Vepsäläisten) tykö. Tänne päästäkseni ajoin mainitusta kauppapaikasta kolme holli-väliä suurta maan-tietä myöten Juksovitsan kylään, josta sanottiin hyvän ratas-tien olevan aina 35 virstaa eteenpäin eli Vidlaan (ven. Vinets) asti, Ojatin varrella. Tultuani rattailla 15 virstaa tätä tietä selitettiin kylässä, jossa hevoisten muutto oli tapahtuva, että loppumatkankin viimeksi mainitulle pogostalle kyllä voi rattailla kulkea, vaan koko kylässä ei löytyvän kuin yhdet rattaat, ja ne oli kova lykky nyt saattanut Vidlaan. Yötä oltuani kylässä ei muu tullut neuvoksi kuin ratsain matkalle lähteminen. Koko yön-seudun arvelin laatuun ja toiseen, kuinka kapineeni kulettaisiin hevosen selässä. Niitä ei tosin ollut paljo, mutta sinänsäkin oli niiden koko ja muoto senkaltainen, että niiden ratsain kuletus näytti mahdottomalta. Viimeinkin luulin jo keinon keksineeni tälle kuletukselle ja ilmoitin, kyyti-miehen tultua, sen hänelle. Hän hylkäsi keinoni kokonansa, toi pitkän säkin, latoi kapineista puolen sen pohjaan, toisen suuhun, jonka sitoi lujasti kiini, ja tyhjältä keski-kohdalta pantiin nyt säkki satulalle riippumaan, johon hän itse istui päälle. Toiselle hevoselle istuusin minä selkään. Tällä keinoin matkasin sitten yhteensä noin 170 virstaa, eikä olekaan tätä matkaamisen laatua moittiminen muun tähden kuin sen, että matka siten kuluu hyvin hitaasti, sillä josko ei olisikaan sääli kapineita, jotka kiireemin kulkien kovin pahasti hytkelevät hevosen kupeilla edes ja takaisin, niin ei oma ruumis salli ajaa muuten kuin astuttaen, joten taas tiimassa harvoin voi kulkea enemmän kuin viis virstaa. Jos nyt taival on kolmea neljää kymmentä virstaa pitkä, jotka virstat vielä ovat "suden juoksemia", jos päällisiksi päivä paistaa räkittää helteesti, eli jos suot ovat vettyneet ja niiden malko-sillat nilput, niin arvaa jokainen, että matkalainen kernaasti pyrkii hevosen muutto-paikkaan ja ikävöipi niitä vähäisiä virvoituksia, joita semmoisessa voipi saada. Tämän toivon todentamiseen täytyy hänen, kylään tultuansa, kuitenkin vielä nähdä paljon vaivaa. Hän pyytää talon emännältä leipää, voita, maitoa ja munia. Leipää on välttävätä joka paikassa ja sitä ei kielletä; mutta mitä voihen tulee, niin on Venäläisten voi kelvotointa Suomalaiselle, sillä hämmennettyänsä kerman (päällisen) savi-astiassa siksi, että se on vähä meidän voihen päin, sulattavat he tämän sekoituksen uunissa ja valavat sen sitten suurempihin savi-astioihin, joissa se säilytetään talven ja on näköjänsä kuin keltaista talia. Voita jos siis tahdot venäläisessä kylässä syödä, niin pane emäntä sitä verekseltänsä tekemään ja valmiiksi saatua suolaa se itse, sillä voihen niinkuin muuhunkin ruokaan ei emäntä raatsi panna kallista suolaa kuin ilman nimeksi vaan. Voin näin valmiiksi saatua käydään maitoja katsomaan. Lehmiä pidetään tässä tienoossa niinkuin muuallakin Venäjällä tavallisesti hyvin vähä. Se talo on jo rikas, jossa on viis lypsävää lehmää, ja ihmeinä mainittiin erästä muka kauheata pohattaa Vidlassa, jolla oli viistoista lehmää lypsämässä. Mutta laitumet ja heinä-maat koko Ojatin tienoossa ovat niin hyvät, että heinä enimmäksi osaksi tehdään metsään ilman aidoitta ja muitta, ja jo virstan päässä kylästä löytää karja samottavan ruohon. No mikäs sitten on syynä Venäläisten huolimattomuuteen tässä asiassa? Ne ovat paastot hänen uskossansa, jotka vierauttavat hänen karjan tuottamista, ja toiseksi ei hänen naisensakaan osaa näitä korjata. Maito-aittana on eteis-huone, jota myös vieras-kammarina pidetään, ja tultuasi siihen näet peräpuolen lattiata täynnä pienenlaisia pottuisia savesta, joiden ulko-karvan jo tekijänsä on tehnyt niin ruskeanharmaan, ett'eivät suinkaan likaa pelkää, ja joiden reunat ovat niin pinttyneet, sisus niin rikkoja ja karvoja täynnä, että tähän siivottomuuteen tottumatointa sydäntäsi alkaa iloittaa ja sinä kernaasti näistä ravinnoista olet erilläsi. Voin ja leivän lisäksi, jotka jo olet saanut, on sinun niin-muodoin ennenkuin syömään voit ruveta, vielä munat saatava, sillä suola-kalaa ei löydy missään ja Venäläistä inhoittaisi syödessä kalaa näin "raaltansa", niinkuin hän sanoo. Mutta jos emäntä jo edellisiäkin aineita antaessansa on tehnyt esteitä ja viivytellyt, ei hän munia kysyessäsi paikalta liikahda. Niitä ei liene talossa? Mutta kanoja kävelee tuvan lattialla, ja kukkokin. Syy emännän viivyttelemiseen on se, että sinä, maan tapoihin tottumatoin, et ole tietänyt vakuuttaa hänelle, maksavasi kaiken, minkä otat. Hän luulee sinua tavalliseksi virka-mieheksi, ja ilman on hänen sääli syöttää sinulle munia. Sanottuasi että