Runoelmia. Генрих Гейне

noelmia

      Neiti Ida Aalberg'ille

      Suomen taiteen tukijalle, Suomen kielen sointajalle

Oskar Uotila.

      Alkulause

      Pieni kokoelma Heinrich Heine'n runojen suomennoksia tarjotaan täten yleisölle. Runoelmat ovat, harvaa poikkeusta lukuun ottamatta, alkuteoksen, Buch der Lieder-kirjan järjestystä noudattaen, poimitut runoilijan Junge Leiden, Lyrisches Intermezzo ja Die Heimkehr nimisistä runosarjoista. Suomentaja on jakanut kääntämänsä kappaleet vain kahteen jaksoon: Romanseihin ja Lyyrillisiin lauluihin, samoin kuin Heine'n ruotsintajat K. A. Renvall ja K. Collan aikoinaan tekivät.

      Jos tämä vihkonen saa lukijoita, on suomentajan aikomus vast'edes toimittaa toinen, sisältävä näytteitä Heine'n myöhemmistä Aus der Harsreise, Die Nordsee ja Neue Gedichte nimisistä runoryhmistä.

      Helsingissä, Huhtikuulla 1887.

*Suomentaja.*

      ROMANSEJA

KAIKU

      Mies ratsain laaksoa matkustaa

      Niin verkkaan, suruisaan:

      "Oi! matkaanko armaan sylihin,

      Vai hautaan kolkkoisaan?"

      Ja kaiku vastaa vaan:

      "Hautaan kolkkoisaan!"

      Ja eespäin ajavi ratsumies

      Ja syvään huoahtaa:

      "Näin kuljen ma hautaan varhaiseen —

      No, tuolla hoivan saa!"

      Ja kaiku vahvistaa:

      "Tuolla hoivan saa!"

      Nyt ratsas kyynelen vuodattaa

      Ja poskikin kalvastuu:

      "Ja jos minä haudassa hoivan saan,

      Niin kaikki unhottuu."

      Ja ääni uudistuu:

      "Kaikki unhottuu!"

      VELJEKSET

      Linna vuoren kaltahalla

      Öisen hunnun peitoss' on;

      Mutta laakson ilmaa viiltää

      Miekanhelske vallaton.

      Veljet siellä yltyneet on

      Julmiin kahden-aseisiin.

      Sano, miksi miekoin veljet

      Toistaan vastaan ryntää niin?

      Kreivittären silmäin säihky

      Heidät veljenvainoon vei;

      Armas impi lemmenliekin

      Loihti rintaan kummallei.

      Mutta kumpaisenko impi

      Ottaa hellään suosioon?

      Ratkaist' ei voi tuota mietteet —

      Siis sen kalpa ratkaiskoon!

      Niin nyt ottelevat uljaat,

      Isku iskuun kalskuin lyö.

      Malttakaatten, kaihat kalvat,

      Varjotöihin viettää yö.

      Voi sa veljein verileikki!

      Voi sa laakso hurmeinen!

      Kumpainenkin heistä kaatuu

      Toisens' kalvan kärkehen. —

      Vuodet vierii. Veljein hauta

      Peittää monet polvet jo;

      Vuoren kaltahalta katsoo

      Laaksoon linna autio.

      Mutta yöllä vuoren alla

      Käyvät kähmät salaiset;

      Sydän-öisin kuulet, kuinka

      Siellä taistaa veljekset.

      SOTA-URHOT

      Sota-urhoa kaks käy matkahan

      Pois vanginta Venäjänmaalta.

      Mut ennenkun ehtivät Ranskahan,

      Tie tuntuvi tuskikkaalta.

      Heill' ilmasi ihmiset surkein suin

      Nyt Ranskan hukkaantuvanki,

      Kun on kera joukkojen voitettuin

      Myös keisari, keisari vanki.

      Täst' itkevät kumppanit huolissaan,

      Kun sainehen sanoman saavat.

      Yks' oihkivi: "Voi mua! arvistaan

      Taas aukesi entiset haavat!"

      Ja toinen lausuvi: ""Mieleni sois

      Mun myöskin kanssasi kuolla,

      Jos mull' ei vaimoa, lapsia ois,

      Joit' eivät vierahat huolla.""

      "En surre ma vaimoa, lapsiakaan,

      Miel' etsi nyt korkeammanki;

      He käyköhöt mieroa astelemaan —

      Mut keisari, keisari vanki!

      "Suo mulle sa palvelus viimeinen:

      Jos kaikki nyt päättyvi vaiva,

      Vie Ranskahan ruumis raukeinen,

      Kotimaahan hautani kaiva.

      "Ja arkkuun laske sa rinnallein

      Tää merkkini urhontyölle;

      Pane myöskin pyssyni vierellein,

      Ja miekkani solmia vyölle.

      "Näin täydessä asussa vuottelen;

      Yövahtia kestävän luulen,

      Siks' että mä kanunanjyskehen

      Ja orhien hirnuvan kuulen.

      "Kun haudalle keisari ratsastaa,

      Ja huomaan joukkojen ahdon,

      Niin nousen, ja silloin puolustaa

      Ma keisarin henkeä tahdon!"

      VIESTI

      Nous ylös, knaapi, sukkelaan!

      – Sa ratsus satuloit,

      Kautt' alhon linnaan Duncanin

      Sa ajat, minkä voit.

      Siell' ennät talliin, odotat,

      Siks' että rengin näät,

      Ja kysyt: "kumman tyttären

      On tänään teillä häät?"

      Jos renki vastaa: "tumman on,"

      Niin viesti joutuun tuo.

      Mut jos hän vastaa: "vaalakan,"

      Niin ratsus syödä suo.

      Ja sitten poikkeet punojaan,

      Ja ostat nuorasen,

      Ja ajat vaiti, verkkaan vaan,

      Ja saatat mulle sen.

      DON RAMIRO

      "Donna Clara! Donna Clara!

      Nuoruuteni lemmityinen!

      Päätit turmahan mun syöstä,

      Päätit syöstä säälimättä.

      "Donna Clara! Donna Clara!

      Suloinen on elonlahja!

      Mutta manala on kolkko,

      Kylmät tuonen synkät suojat.

      "Donna