Nigelin vaiheet. Вальтер Скотт

ja Sievistelijä-Tunstalliksi.

      Toiselta puolen nuorukainen itse, poikuutensa raikkaasta ilmapiiristä siirrettynä ja sukurakennuksensa asukkaana harrastamastaan vapaasta liikunnasta ehkäistynä, menetti vähitellen terveen hipiänsä ja mitään varsinaisia taudin oireita osoittamatta laihtui ja kalpeni, tullessaan vanhemmaksi. Viimein näytti hän jossain määrin kituvalta, vaikka hänellä ei ollut mitään sairastavan tapoja tai valituksia. Hän vain pyrki karttamaan seuraa ja viettämään joutohetkensä yksinäisessä opiskelussa mieluummin kuin yhtymään kumppaniensa urheiluun tai edes käymään teatterissa, jotka silloin olivat hänen luokkansa yleisenä kohtauspaikkana. Pätevästä lähteestä tiedämme, että he siellä tappelivat omenanpuolikkaista ja rusennetuista pähkinöistä, saaden ylälehterin kajahtelemaan melullaan.

      Sellaisia olivat ne kaksi nuorukaista, jotka puhuttelivat David Ramsayta mestarikseen ja joille tällä oli tapana kiukutella aamusta iltaan, mikäli heidän oikkunsa häiritsivät hänen omia mielitekojaan tai liikkeen rauhallista ja hyödyllistä menoa.

      Ylipäätään olivat nuorukaiset kuitenkin kiintyneet isäntäänsä ja tuskin vähemmin hänkään heihin, – hyväluontoisena, vaikka hajamielisenä ja monessa suhteessa omituisena miehenä; ja ollessaan joskus kemuissa hiukan viinistä lämmennyt kerskui hän leveällä pohjoismurteellaan noista "kahdesta reimasta pojasta ja silmäyksistä, joita hovinaiset heihin loivat, pysähyttäessään ajopelinsä puodin edustalle, kun läksivät huviajelulle kaupunkiin". Mutta David Ramsay oikaisi aina samalla oman pitkän ja laihankälpeän runkonsa, levitti luisevat leukapielensä pelottavaan irvistykseen ja ilmaisi kyynäränmittaisen naamansa nyökkäyksellä ja harmaan killisilmänsä tuikahduksella, että Fleet-kadun varrella saattoi nähdä muitakin katselemisen arvoisia kasvoja kuin Frankin ja Jenkinin. Hänen vanha naapurinsa, leski Simmons, ompelijatar, joka oli aikoinaan valmistanut lakikoulun kaikkein hienoimmille keikareille röyhelöitä, kalvosimia ja koristenauhoja, selitti syvämielisemmin sitä huomaavaisuutta, jota David Ramsayn myymälään säännöllisesti pistäytyvät vallasnaiset osoittivat sen asukkaille, "Frank poika", hän myönsi, "herättää kyllä nuorten neitosten huomiota, koska hänen ulkomuodossaan kuvastuu jotain hienoa ja kaihostunutta; mutta hänpä ei pysty parantamaan vaikutustaan, kun ei poika-poloiselta ripoo sanaakaan edes koiralle viskattavaksi. Jin Vin taasen sutkauttelee niin nokkelasti sukkeluuksiaan ja on niin toimellinen ja kohtelias ja avulias ja sievätapainen kaiken aikaa, liikehtien joustavin askelin kuin kauris Eppingin metsässä ja silmä tummahehkuisena kuin mustalaisen, ettei yksikään maailmaa tunteva nainen voi nuorukaisia toisiinsa verratakaan. Mitä naapuri Ramsayhin itseensä tulee, mies-parkaan", hän sanoi, "niin hän on säädyllinen naapuri ja tietenkin oppinut mies, ja saattaisi olla varoissaan, jos hänellä olisi tavallista järkeä oppinsa pohjustuksena. Ja skotlantilaiseksi ei naapuri Ramsay suinkaan ole hullumpi mies; mutta hän on niin alituiseen savuttunut, messinkipurujen kultaama ja lampunkarteen sekottuneen öljyn ryvettämä, että totisesti tarvittaisiinkin hänen koko puodillisensa kelloja minkään säällisen naisen taivuttamiseen koskettamaankaan naapuri Ramsayta muutoin kuin pihdeillä."

      Muuan vielä pätevämpi asiantuntija, Ursula-emäntä, parturi Benjamin Suddlechopin vaimo, oli ihan samaa mieltä.

      Sellaisia olivat luontaisilta ominaisuuksiltaan ja yleiseltä maineeltaan nuo kaksi nuorukaista, jotka olivat tänä kauniina huhtikuun päivänä ensin alamaisesti palvelleet isäntäänsä ja tämän tytärtä päivällispöydässä kello yhdeltä, – moinen ankara kuri oli teidän edeltäjienne ojennusnuorana, Lontoon oppilaat! – ja sitte ravinneet itsensä jäännöksillä, seuranaan kaksi palvelijatarta, toinen arvoltaan keittäjätär ja sisäkkö, toinen mistress4 Margaretin tytöksi sanottu. Lopuksi he nyt vapauttivat isäntänsä pitämästä silmällä myymälää ja vakiintuneen tavan mukaan anelivat ohikulkijain huomiota ja kannatusta pyynnöillään ja herransa valmisteiden suosituksilla.

      On helppo arvata, että Jenkin Vincent tällaisessa palveluksessa jätti säveämmän ja ujomman kumppaninsa kauvas jälkeensä. Tämä kykeni työläästi ja ikäänkuin hiukan häpeiltävää velvollisuutta suorittaen vain ääntelemään ainaisia muodollisia sanoja: "Mitä saisi olla? Mitä saisi olla? Lyöpiä kelloja – taskukelloja – nenälaseja? Mitä saisi olla? – Taskukelloja – pöytäkelloja – nenälaseja? Mitä saisi olla sir?5 Mitä saisi olla, madam? Nenälaseja – taskukelloja – seinäkelloja?"

      Mutta sanajärjestyksen vaihdellessakin kuulosti tämä kuivakiskoinen ja yksitoikkoinen toistelu laimealta, sekaantuessaan rohkeakatseisen, suulaan ja nokkelan Jenkin Vincentin kerkeään ja suosittelevaan puhetaitoon. – "Mitä saisi olla, jalo sir? Mitä saisi olla, kaunoinen madam?" haastoi hän häikäilemättömällä, mutta silti suostuttelevalla äänenpainolla, joka oli usein sovellettu sekä miellyttämään puhuteltuja henkilöitä että hymyilyttämään muita kuulijoita. "Jumala teidän kunnianarvoisuuttanne siunatkoon", – palkkapitäjästään tulleelle pappismiehelle; "kreikka ja heprea ovat vioittaneet teidän kunnianarvoisuutenne silmiä – ostakaa pari David Ramsayn nenälaseja. Kuningas – jonka pyhälle majesteetille taivas suokoon elonpäiviä! – ei milloinkaan lue hepreata tai kreikkaa ilman niitä."

      "Tiedätkö sen varmasti?" sanoi muuan Eveshamin laakson lihava kirkkoherra. "No, jos kirkon pää käyttää sellaisia, – Jumala hänen pyhää majesteettiaan siunatkoon! – niin tahdon koettaa, mitä hyvää niistä voi koitua minulle, sillä minä en ole kyennyt erottamaan heprealaista kirjainta toisesta siitä asti kun – en sitä enää muistakaan – kun minulla oli paha kuumetauti. Valitse minulle pari hänen kaikkeinpyhimmän majesteettinsa itse käyttämiä, hyvä nuorukainen."

      "Tässä on pari, suvaitkoon teidän kunnianarvoisuutenne", vastasi Jenkin ottaessaan hyvin nöyrästi ja kunnioittavasti niitä koskettaen esille parin silmälaseja, "jonka hänen kaikkeinsiunatuin majesteettinsa asetti tänään kolme viikkoa takaperin omalle siunatulle nenälleen ja olisi pitänyt omaa pyhää käytäntöään varten, jolleivät puitteet, kuten teidän kunnianarvoisuutenne näkee, olisi olleet mustinta kultapihkaa. Sen suvaitsi hänen pyhä majesteettinsa sanoa paremmin soveltuvan piispalle kuin maalliselle valtiaalle."

      "Hänen pyhä majesteettinsa kuningas", myönsi arvoisa hengenmies, "on aina ollut oikea Daniel ratkaisuissaan. Anna minulle ne nenälasit, hyvä nuorukainen, ja kuka voi sanoa, millä nenällä ne keikkuvat kahden vuoden kuluttua? Kunnianarvoisa veljemme, Gloucesterin hiipan kantaja, käy iälliseksi." Hän veti sitten esille kukkaronsa, maksoi silmälasit ja poistui myymälästä vielä arvokkaammin askelin kuin oli sen edustalle saapunut.

      "Sinun sietäisi hävetä", virkkoi Tunstall kumppanilleen; "nuo lasit eivät ikinä sovellu hänen ikäiselleen".

      "Sinä olet hupsu, Frank", sanoi Vincent vastaan; "jos kelpo tohtori olisi halunnut laseja lukemiseensa, niin hän olisi koettanut niitä ennen ostamistaan. Hän ei halua itse nähdä niiden läpi, ja nuo kelpaavat muiden ihmisten katseltaviksi yhtä hyvin kuin myymälän parhaat suurentajat. Mitä saisi olla?" huusi hän ryhtyen jälleen kaupitteluunsa. "Kuvastimia sievistäytymiseenne, viehkeä madam; hiuskoristeenne on hiukan vinossa – sepä vahinko, koska se on niin aistikkaasti sommiteltu." Nainen pysähtyi ja osti kuvastimen. "Mitä saisi olla? – taskukello, herra lainoppinut, – kello, joka käy yhtä pitkään kuin oikeusjuttu, yhtä vakaasti ja paikalleen kuin oma kaunopuheisuutenne?"

      "Heitä jo rauhaan siinä", vastasi virkatukkainen arvohenkilö, jota häiritsi Vinin puhuttelu hänen hartaasti neuvotellessaan erään kuuluisan asianajajan kanssa; "heitä rauhaan! Sinä olet pahin kiljuja Lempolan krouvin ja Guildhallin6 välillä."

      "Kello", kertasi nolostumaton Jenkin, "joka ei jätätä kolmeatoista minuuttia kolmentoista vuoden käräjäasiassa. Hän on kuulemattomissa. – Nelipyöräinen viipotinliikkeinen kello – se sanoo teille, herra runoilija, kuinka kauvan kuulijakuntanne kärsivällisyys sietää seuraavaa kappalettanne Mustassa Sonnissa." Kirjailija nauroi ja kopeloi roimahousujensa taskua, kunnes sai yhteen nurkkaan pyydystetyksi pikku lantin.

      "Tuossa testeri7

4

Vanhassa kielessä "neiti", nyk. "rouva".

5

Sir mieshenkilön, madam naishenkilön puhuttelusana (hyvä herra; rouvaseni, neitiseni); Sir ristinimen edellä ilmaisee aatelisarvoa. Suom.

6

Lontoon raastupa.

7

Noin 65 pennin raha.