Jenkkejä maailmalla II. Марк Твен

kannelle!" niin tuli paapuurin vahti komeroistaan haukotellen ja jäseniään oikoen ja hokien tuota iankaikkista: "Joo joo, herra! Me olemme kourallinen yksityisiä kansalaisia Amerikasta, jotka matkustamme vain virkistyäksemme ja vaatimattomasti, kuten epäviralliseen asemaamme kuuluu!"

      Minä olin ollut komitean jäsen ja ollut avullisena adressin laatimisessa ja iva sattui sen vuoksi erikoisesti minuun. En ole koskaan kuullut merimiehen julistavan olevansa kourallinen Amerikan kansalaisia, jotka matkustavat virkistyksekseen, mutta minä toivoin, että hän kompastuisi ja putoisi mereen ja siten vähentäisi tätä kourallista edes yhdellä yksilöllä. En ole koskaan siihen määrään kiusaantunut mistään lauseparresta kuin näistä Venäjän keisarille annetun adressin alkusanoista, ja siitä saan kiittää merimiehiämme.

      Tämä Smyrnan satama, ensimmäinen huomattava tuttavuutemme Aasiassa, on taajaan sullottu kaupunki, jossa on satakolmekymmentätuhatta asukasta ja samoin kuin Konstantinopoli on sekin vailla esikaupunkeja. Sen laidat ovat aivan yhtä taajaan ahdetut kuin keskustakin ja asunnot sitten yht'äkkiä lakkaavat ja alkaa lakeus, joka näytti olevan aivan asumukseton. Se on aivan samanlainen kuin mikä muu itämaalainen kaupunki tahansa. Sen moslemilaiset talot toisin sanoen ovat raskaat ja pimeät ja ilottomat kuin hauta. Kadut ovat koukkuiset, kömpelösti ja epätasaisesti kivetyt eivätkä tavallisia portaita leveämmät. Kadut järjestään vievät kulkijan johonkin toiseen paikkaan kuin siihen, mihin hän aikoo, ja yllättävät häntä saattelemalla hänet mitä odottamattomimpiin paikkoihin. Kauppaa käydään pääasiallisesti suurissa katetuissa basaareissa, joissa on kuten mehiläiskennossa lukemattomia puoteja, tuskin muuta kuin tavallisen vaatekomeron suuruisia. Ja koko pesä on leikattu ristiin rastiin kulkevilla kujilla, joihin nipin näpin mahtuu kuormattu kameeli ja jotka ovat kuin luodut saattamaan muukalaisen ymmälle ja ehkä eksyksiinkin. Kaikkialla on likaa, kaikkialla on kirppuja, kaikkialla hoippuvia masentuneita koiria. Joka kuja on tupaten täynnään ihmisiä. Minne vain katsotte, kaikkialla katseenne kohtaa kummia pukuja kuin hurjissa naamiaisissa. Verstaat ovat kaikki katua kohti avoimet ja työmies näkyvissä. Kaikenlaisia ääniä tunkee korviin ja muita kaikkia ylempänä kaikuu muessinin huuto jostain korkeasta minareetista kutsuen uskovaisia tyhjäntoimittajia rukoukseen. Ja voiton tästä rukoukseen kutsustakin, katujen metelistä, mielenkiintoisista puvuista, voiton kaikesta vie ja pääosan huomiosta vaatii ensimmäiseksi, viimeiseksi ja joka aikana yhdistelmä muhammedilaisia löyhkiä, joiden rinnalla kiinalaiskortteerinkin haju on yhtä mieluinen kuin lihoitetun vasikan paistosavut palaavan tuhlaajapojan sieraimissa. Semmoista on itämaalainen ylellisyys – semmoista itämaalainen loisto! Luemme siitä joka päivä, mutta emme käsitä sitä, ennenkuin näemme sen. Smyrna on sangen vanha kaupunki. Sen nimi seisoo pipliassa monessa kohden, yksi tai pari Kristuksen opetuslapsista kävi siinä ja Smyrnalle kuului yksi niistä seitsemästä kirkosta, joista ilmestyskirjassa puhutaan. Näitä kirkkoja verrattiin pyhässä sanassa kynttilänjalkoihin ja eräillä ehdoilla oli toteutuva jonkinlainen lupaus, että Smyrnalle annettaisiin "elämän kruunu". Sen tuli "olla uskollinen hamaan kuolemaan" – ne olivat sanat. Se ei ole pysynyt tasaisesti uskollisena, mutta pyhiinvaeltajat, jotka tänne tulevat, arvelevat sen tulleen kyllin lähelle sitä pelastaakseen itsensä, ja he siis viittaavat siihen seikkaan, että Smyrnalla nykyään on elämän kruununsa ja että se on suuri kaupunki, täynnään tarmoa ja käypä laajaa kauppaa, jota vastoin ne kaupungit, joissa olivat ne muut kuusi kirkkoa ja joille ei mitään elämän kruunua luvattu, ovat maan päältä kadonneet. Smyrnalla siis todella on vielä kruununsa, liikkeen kannalta katsoen. Kahdeksantoista vuosisadan kuluessa on sen rata tosin ollut sangen monivaiheinen ja monen uskoiset ruhtinaat ovat sitä hallinneet, mutta koko tällä ajalla ei ole ollut ainoatakaan jaksoa, mikäli tiedämme (nimittäin semmoista ajanjaksoa, jona siinä yleensä on ollut asukkaita), jolloin sillä ei olisi ollut pientä "hamaan kuolemaan uskollista" kristittyä pikku seurakuntaansa. Se oli ainoa kirkko, jota vastaan ei ilmestyskirja sisältänyt uhkauksia, ja ainoa, joka on jäänyt eloon.

      Toisin oli Efeson laita, jonne täältä on neljäkymmentä mailia ja jossa on toinen noista seitsemästä kirkosta. "Kynttilänjalka" on viety Efesosta. Sen valo on sammutettu. Pyhiinvaeltajamme, jotka aina ovat kärkkäät etsimään pipliasta ennustuksia, semmoisistakin paikoista, joissa niitä ei ole, puhuvat iloisesti ja tyytyväisesti raunioiksi sortuneesta Efeso raukasta; joka on ennustuksen uhri. Eikä kuitenkaan ole ainoatakaan lausetta, joka selvään uhkaisi kaupunkia hävityksellä. Nuo sanat kuuluvat:

      "Muista siis, mistä olet pudonnut, ja kadu ja tee ensimmäiset työt; taikka tulen muutoin nopeaan luoksesi ja poistan kynttilänjalan paikastaan, ellet kadu."

      Siinä kaikki. Muut värsyt järjestään ovat Efesolle erinomaisen suosiolliset. Uhkaus on ehdonalainen. Ei ole mitään historiallista todistusta, etteikö se olisi katunut. Mutta meidän aikamme viisaitten julma tapa on se, että he kylmästi ja mielivaltaisesti pukevat profeetanpaidan väärän miehen päälle. He tekevät sen välittämättä vähääkään siitä, mikä on järjellistä. Molemmat vast'ikään mainitsemani tapaukset ovat siitä esimerkkejä. Nuo "ennustukset" selvään tarkoittavat "Efeson, Smyrnan y.m. kirkkoja", mutta siitä huolimatta pyhiinvaeltajat aina ja alati kohdistavat ne itse kaupunkeihin. Ei mitään elämän kruunua luvattu Smyrnan kaupungille eikä sen kaupalle, vaan sille kouralliselle kristittyjä, joka muodosti "kirkon". Jos he pysyisivät "uskollisina hamaan kuolemaan", niin heillä nyt on kruununsa – mutta ei mikään määrä uskollisuutta eikä lakiin perustavaa kekseliäisyyttä yhteisvoiminkaan voi kohtuudella sekoittaa kaupunkia osalliseksi ennustuksen lupauksista. Piplian juhlalliset sanat tarkoittavat elämän kruunua, jonka loisto heijastaa iankaikkisuuden loppumattomain aikain päivänsäteitä eikä ihmiskäsin rakennetun kaupungin perhoslyhyttä elämää, sillä tämän täytyy rakentajineen hajota tomuksi ja unohtua senkin vuosisatakourallisen kuluessa, joka kiinteälle maailmallemme itselleen on suotu aikaa kehdosta hautaan.

      Tuo tapa leipoa ennustusten täyttymyksiä tapauksissa, joissa ennustukset ovat täynnään "jos'ia", lähentelee jo luonnottomuutta. Otaksukaamme, että tuhannen vuoden kuluttua Smyrnan matala satama on vilutaudin saastuttama suo taikka että kaupunki jostain muusta syystä kuolee. Ja otaksukaamme myös, että saman ajan kuluessa suo, joka on täyttänyt Efeson kuulun sataman ja saanut aikaan, että vanha kaupunki tappavan ilmanalansa vuoksi nykyään on asumaton, muuttuu kovaksi ja terveelliseksi maaksi. Otaksukaamme, että tästä on luonnolliset seuraukset: Smyrnasta tulee surullinen rauniokaupunki, Efeso rakennetaan uudelleen. Mitä ennustusten selittäjämme silloin sanoisivat? He kylmäverisesti hyppäisivät meidän maailmanaikamme yli ja sanoisivat: "Smyrna ei ollut uskollinen hamaan kuolemaansa ja sen vuoksi siltä kiellettiin elämän kruunu. Efeso katui ja katso! sen kynttilänjalkaa ei otettu pois. Katsokaa näitä todistuksia! Kuinka ihmeteltävä on ennustus!"

      Smyrna on kuudesti perinpohjin hävitetty. Jos sen elämänkruunu olisi ollut vakuutuskirja, olisi sillä ollut tilaisuus kantaa vakuutusmaksu ensi kerran kukistuessaan. Mutta se on sillä ehdonalaisena ja selittelyn varassa, joka ei oikeastaan koske sitä. Kuusi eri kertaa luulen kuitenkin omahyväisten ennustusintoilijain pahoin hairahtuneen ja Smyrnan ja smyrnalaisten sanomattomaksi harmiksi sanoneen: "Totisesti, tässä on ennustus ihmeteltävästi toteutunut! Smyrna ei ole ollut uskollinen hamaan kuolemaansa ja katso, sen elämänkruunu on sen päästä otettu. Totisesti, nämä ovat ihmeellisiä asioita!"

      Semmoisilla asioilla on paha vaikutus. Ne yllyttävät maailmallisia ihmisiä puhumaan kevytmielisesti pyhistä asioista. Paksupäiset raamatunselittäjät, tyhmät saarnamiehet ja opettajat tuottavat uskonnolle enemmän vahinkoa kuin järkevät, kiihkotta arvostelevat papit voivat perata pois, vaikka miten ponnistelisivat. Ei ole tervettä harkintaa elämän kruunun omistamisessa kaupungille, joka on kuudesti hävitetty. Ne päinvastaisen suunnan viisastelijat, jotka vääntelevät ennustukset sillä tavalla, että ne päinvastoin uhkaavat samaa kaupunkia hävityksellä ja autioksi jäämisellä, harkitsevat asioita yhtä epäonnistuneesti, sillä onhan kaupunki, heidän onnettomuudekseen, nyt sangen kukoistavassa tilassa. Näistä asioista saa uskottomuus aseita.

      Osa kaupungista on melkein kokonaan turkkilainen. Juutalaisilla on oma kortteerinsa; frankeilla niinikään kortteerinsa, samoin kuin armenialaisillakin. Armenialaiset tietysti ovat kristittyjä. Heidän talonsa ovat suuret, puhtaat, ilmavat, somasti permannoidut mustilla