Tom Sawyer. Марк Твен

Sawyer / Koulupojan historia

      ENSIMÄINEN LUKU

      "Tom!"

      Ei vastausta.

      "Tom!"

      Ei vastausta.

      "Alkaapa kummastuttaa mihinkä se poika katosi? Tom, kuuletko sinä!"

      Vanha rouva vetäsi silmälasinsa alemmas nokkavarrelle ja katseli niitten yli ympäri huonetta; sitte nosti hän ne otsallensa ja tirkisteli niitten alaitse. Harvoin ja tuskinpa milloinkaan katseli hän niin vähäpätöistä kun yhtä poikaa niitten läpi, sillä nämä olivat hänen juhlalasinsa, hänen ylpeytensä, joita hän piti koristuksen, eikä tarpeen vuoksi: senpätähden olikin se yhden tekevä vaikka olisi tirkistellyt reijistä pesän luukuissa. Hetkisen aikaa näytti hän olevan hämillänsä ja sanoi tämän jälkeen, ei kiivaalla, vaan kumminkin niin kovalla äänellä että huonekalut kuulivat sen:

      "Niin, minä vannon, että jos minä saan sinut käsiini, niin minä – "

      Hän ei lopettanut ajatustansa, sillä tällä ajalla oli hän kuukistaunut alas ja kolisteli luudan varrella sängyn alusta, vaan sieltäpä ei tullut esiin muuta kuin kissa.

      "Ei karvaakan näy koko pojasta."

      Hän meni ovelle, joka sattui olemaan auki, katseli siitä kartanolla olevaa omena- ja kirsimarja-pensaikkoa, vaan Tom'ia ei näkynyt sielläkään. Nyt kohotti hän äänensä siihen määrään että se kuuluisi etemmäksi ja huusi:

      "To-o-o-o-m!"

      Samalla kuuli hän takanansa vähäisen kolinan ja ennätti kääntäytyä niin hyvissä ajoin että sai erään pienen pojan takinhelmoista kiinni.

      "Ahaa! Tätäpä piilopaikkaa en muistanutkaan. Mitä sinä siellä olet tehnyt?"

      "En mitään."

      "Et mitään! Siltä näyttää kätesi ja suuskin. Mitä poikamaisuutta tuo on?"

      "Enpä tiedä, tätini."

      "Hyvä, vaan minäpä tiedän, minä. Se on hillaa, se on sitä, jota se on. Kaksikymmentä kertaa olen minä sanonut sinulle, että jos et sinä anna hillan olla rauhassa, niin tulen minä olemaan se, joka opettaa sinut pysymään aisoissasi. Anna tänne tuo vapa tuosta!"

      Vapa alkoi vinkua. Asema ei ollut ainoasti vaarallinen, vaan epätoivon-alainen.

      "Voi, katsokaas taaksenne, täti!"

      Vanha rouva kiepsahti ympäriinsä varjellen hameitansa vaaralta, ja poika pujahti samassa silmänräpäyksessä tiehensä, kiipesi korkealle lauta-aidalle ja hävisi sen toiselle puolen. Täti Polly seisoi hetkisen hämmästyksissään, ja purskahti sitte sydämmelliseen nauruun.

      "Nyt sen hiisi vei koko pojan! Enkä minäkään tuommoisesta jo voi tulla viisammaksi. Kuinka monta kepposta eikö ole hän jo minulle tehnyt, että olisi nytkin pitänyt ymmärtääkseni? Vaan vanhat narrit ovat myöskin suurimmat ja kukapa se vanhan koiran opettanee istumaan sanoo sananlasku. Hyvä Jumala kuitenkin, hänellä ei ole samat vehkeet milloinkaan kahtena päivänä perätysten, ja kukapa voisi aavistaa, mitä vasta tapahtuu? Hän näyttää tietävän aivan tismalleen kuinka kauan hän voi vaivata minua, ennenkuin suutun, ja hän tietää, että jos hän saa minut vähänkin hillitsemään vihaani eli nauramaan, niin on kaikki yli ja ett'en minä voi antaa hänelle yhtääkään sätkäystä. Herra tietköön ett'en minä täytä velvollisuuttani tätä poikaa kohtaan; se nyt on totinen tosi, niinkuin tämä päivä. Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee, sanoo sananlasku. Minä tiedän, että minä kokoon rikoksia ja rangaistusta sekä itseni että pojan pään päälle. Hän on piruutta täynnä, vaan hyvä Jumala, – hän on sisar vainaajani lapsi, poika parka, ja minulla ei ole sydäntä piiskata häntä. Joka kerran kuin päästän hänet, saan omantunnon vaivat, ja joka kerran kuin lyön häntä on vanha sydämmeni pakahtua. No niin, ihminen vaimosta syntynyt elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta sanoo Raamattu, ja minä uskon sen. Luonnollisesti värjöttelee hän iltarupeaman poikessa koulusta, ja minun täytyy hänet pitää työssä huomenna, rangaistukseksi tästä. Sydämmeni on pakahtua tuosta ajatuksesta, että hänen täytyy olla työssä lauantaina, kun muilla pojilla on vapaus, vaan hän kammoksuu työtä enemmin kuin mitään muuta, ja jotenkinhan minun täytyy täyttää velvollisuuteni häntä kohden, muutoin tulen minä olemaan lapsen turmio."

      Tom värjötteli todellakin iltarupeaman poissa koulusta ja vietti joitakuita erinomaisen hauskoja tuntia. Hän palasi kotia juuri parhaalla ajalla auttamaan Jim'iä, pienoista neekeripoikaa, joka oli puita sahaamassa seuraavan päivän tarpeeksi ja kiskomassa päreitä kyökin uunin sytykkeiksi, jossa illallinen kohta piti valmistettaman, – kumminkin tuli hän aivan tarpeeksi aikaseen ennättääksensä kertoa Jim'ille vehkeensä, sillä ajalla kun Jim teki kolmeneljättä osaa työstä. Tom'in nuorempi veli, eli oikeammiten hänen velipuolensa Sid oli jo poiminut kokosen lastuja, joka oli hänen työnsä, sillä hän oli hiljaisempi poika, joka ei ottanut osaa Tom'in hulluihin vehkeisin. Nyt kun Tom söi illallista ja varasti sokeria, jos tilaisuus myöten antoi, asetti täti Polly hänelle hyvin kietovia ja syvällisiä kysymyksiä, sillä hän tahtoi pakoittaa häntä tekemään aivan rasittavan tunnustuksen. Niinkuin moni muukin yksinkertainen ihminen luuli täti Pollykin olevansa varustettuna erinomaisella periviisaudella ja piti aivan selviä tuumiansa hyvin sukkeloina ja muille aivan ymmärtämättöminä.

      "Tom", sanoi hän, "tänään oli aivan lämmin koulussa, vai miten?"

      "Niin oli!"

      "Hirveän lämmin, eikö niin?"

      "Niin!"

      "Eikös tehnyt mielesi uimaan?"

      Tom säpsähti. Hän katsoi tutkistellen tätinsä silmiin, vaan niiss'ei näkynyt mitään epäiltävää. Nyt vastasi hän:

      "Eipä tuo niinkään – "

      Vanha rouva ojensi kätensä, koetteli Tom'in paitaa sanoen:

      "Et sinä nyt kumminkaan tunnu kovin lämpimältä."

      Hän mielitteli itseänsä sillä aatteella, että hän oli havainnut paidan kuivaksi, ilman että kukaan olisi havainnut sitä, mitä hänellä oli oikeastaan mielessä. Vaan juuri tästä havaitsi nyt Tom, mistä tuuli kävi, ja esti samassa seuraavan hyökäyksen, joka luultavasti oli tulossa.

      "Jotkut meistä pumppusi vettä toistemme pään päälle. Minun tukkani on vielä aivan märkänä. Koetelkaapas!"

      Täti Pollyä harmitti tuo ajatus, ett'ei ollut havainnut tuota pientä satunnaistodistusta ja että hän oli laiminlyönyt tämän koukun. Nyt keksi hän uuden keinon:

      "Tom ei kai sinun tarvinnut tämän tautta ratkoa auki paitasi kaulusta, jonka tänä aamuna ompelin kiinni. Avaapa nuttusi!"

      Kaikki suru katosi Tom'in kasvoilta. Hän avasi nuttunsa. Oikein! paidan kaulus oli ommeltu kiinni.

      "Kerskuri! No, mene tiehesi. Minä olin aivan varmaan vakuutettu siitä, ett'et sinä ollut koulussa vaan sen sijaan uimassa. Vaan minä annan sinulle anteeksi. Sinä olet todellakin kun kissa, joka sai revityn nahan, niinkuin sananlasku sanoo, ja ehkä olet parempi kuin maineesi. Nyt varsinkin."

      Häntä suututti vähin tuo, että hänen älykkyytensä oli joutunut häpiälle, vaan hän iloitsikin siitä, että Tom oli hairahtanut tottelevaisuuden tielle.

      Vaan Sid sanoi:

      "Minusta näytti siltä kun te olisitte ommelleet hänen kauluksensa kiinni valkoisella rihmalla, vaan tuo on ommeltu mustalla."

      "Aivan niin; Tom, minä ompelin sen valkoisella rihmalla!"

      Nytpä ei Tom enään odottanut, mitä tästä seuraisi. Kun hän tuli oven ulkopuolelle, sanoi hän:

      "Siddy, kyllä minä sinut tuosta opetan, muista – "

      Kun hän tuli varmaan paikkaan, tarkasteli hän kahta suurta silmäneulaa, jotka olivat pistetyt hänen nuttunsa kauluksen-käänteen alle ja joiden silmässä oli rihma – toisessa valkoinen, toisessa musta. Hän sanoi:

      "Täti ei olisi havainnut sitä, jos ei Sidiä olisi ollut. Lempo kaikkiakin! Välistä ompelee hän valkoisella välistä mustalla. Voi, kumminkin, jos hän nyt käyttäisi yhtä tahi toista. Minä en voi pitää tästä selvää. Vaan Sidin minä 'lämmitän' tästä. Niinpä perhana vieköön teenkin."

      Hän ei ollut esikuva kylän pojille; vaan sen pojan joka oli esikuvana